Lue keskustelun säännöt.
Lestadiolaisäiti: miten annat aikaa KAIKILLE lapsillesi?
05.07.2017 |
Kylläpä taas näkyi suviseurojen jälkeen paljon lestadiolaisperheitä turistikohteissa.
Nuoret äidit paimensivat lapsilaumojaan mahat tukevasti pystyssä vaikka nuorin syntyneistä oli varmasti reilusti alle puolivuotias. Ts. lapsentekopuuhiin on alettu pikimmiten synnytyksen jälkeen. Lasten isät kävivät vain välillä paikalla kun taas äiti näytti olevan koko ajan vastuussa lapsistaan.
Käsittämätöntä että yhdelläkin ulkoisesti arvioituna reippaasti alle kolmekymppisellä raskaanaolevalla naisella oli jo seitsemän lasta, joista vanhin oli ala-asteen ensimmäisillä luokilla ja nuorin vasta ihan vastasyntynyt, iän arvioin kun äiti välillä nosti vauvan vaunuista rinnoilleen.
Näin äitinä tulee heti surku noita pieniä lapsia kohtaan. Kuinka heille riittää huomiota ja äidin rakkautta? Siis kaikille lapsille? Niille vasta kävelemään oppineille, isoihin sisaruksiinsa tukeutuville?
Kuinka äiti (isän rooli ainakin tarkkailemassani perheessä näytti olevan olematon) varmistaa, että antaa aikaa kaikille, ettei kenenkään psyykkinen kehitys häiriinny? Ettei se isompi sisarus, vielä pieni lapsi itsekin, joudu liian suureen vastuuseen sisaruksistaan eikä kukaan lapsista jää ilman vanhemman rakastavaa syliä ja turvaa?
Tuossa tarkkailemassani perheessä äiti antoi lämpöä ja huomiota vain kapaloikäiselle, muut lapset toikkaroivat perässä toisiin lapsiin tukeutuen...
Kommentit (181)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun äiti on isosta vl-perheestä, nyt yli viisikymppinen ja jo nuorena liikkeestä eronnut, mutta hän on kertonut usein miten hänellä oli hyvä lapsuus, todella suojattua, mutta myös turvallista ja lämmintä. Itsekin muistan lapsuudessani miten ihana ja rauhallinen tunnelma oli mummolan isossa hirsipirtissä ja oli mahtavaa kun oli paljon ihmisiä, niin aikuisia kuin lapsia, ympärillä. Koska televisiota ei ollut, keksimme me lapset vaikka mitä hauskaa tekemistä, maalla kun oltiin.
Sunnuntait olivat sen sijaan ahdistavia, kun oikein mitään ei saanut tehdä. VL seurat olivat myös mielestäni lapsena todella ahdistavia ja jopa pelottavia. Ainoa kiva asia oli pulla ja mehu seurojen jälkeen. Muistan myös sen, kun lapsena kyselin ja kyseenalaistin monia seuroissa puhuttuja asioita, mutta minut vaiennettiin melko nopeasti, koska ei sellaisia kannattanut kuulemma ajatella.
Minusta pienten lasten ei kuuluisi ajatella uskontoon liittyviä asioita ollenkaan! He elävät mielestäni jo luonnostaan juuri siinä maanpäällisessä taivaassa mistä raamatussakin puhutaan, eli tilassa, jossa ei ole huolia eikä murheita, ei aikaa tai pelkoa kuolemasta. Minusta on ihan hirveää, että pienille lapsille puhutaan jostain synnistä tai helvetistä; sellaiset asiat eivät kertakaikkiaan kuulu lapsen maailmaan.
Näen lestadiolaisessa elämäntavassa paljon hyvääkin, mutta on todella surullista, kun jo pienet lapset jaottelevat muita ihmisiä taivaaseen ja helvettiin tietämättä edes mistä on oikein kyse. Monilla vl-lapsilla on ollut isoja pelkoja koskien esim. helvettiin joutumista, ja minusta tuollaisten ajatusten syöttäminen lapselle on todella vahingollista.