Lestadiolaisäiti: miten annat aikaa KAIKILLE lapsillesi?
Kylläpä taas näkyi suviseurojen jälkeen paljon lestadiolaisperheitä turistikohteissa.
Nuoret äidit paimensivat lapsilaumojaan mahat tukevasti pystyssä vaikka nuorin syntyneistä oli varmasti reilusti alle puolivuotias. Ts. lapsentekopuuhiin on alettu pikimmiten synnytyksen jälkeen. Lasten isät kävivät vain välillä paikalla kun taas äiti näytti olevan koko ajan vastuussa lapsistaan.
Käsittämätöntä että yhdelläkin ulkoisesti arvioituna reippaasti alle kolmekymppisellä raskaanaolevalla naisella oli jo seitsemän lasta, joista vanhin oli ala-asteen ensimmäisillä luokilla ja nuorin vasta ihan vastasyntynyt, iän arvioin kun äiti välillä nosti vauvan vaunuista rinnoilleen.
Näin äitinä tulee heti surku noita pieniä lapsia kohtaan. Kuinka heille riittää huomiota ja äidin rakkautta? Siis kaikille lapsille? Niille vasta kävelemään oppineille, isoihin sisaruksiinsa tukeutuville?
Kuinka äiti (isän rooli ainakin tarkkailemassani perheessä näytti olevan olematon) varmistaa, että antaa aikaa kaikille, ettei kenenkään psyykkinen kehitys häiriinny? Ettei se isompi sisarus, vielä pieni lapsi itsekin, joudu liian suureen vastuuseen sisaruksistaan eikä kukaan lapsista jää ilman vanhemman rakastavaa syliä ja turvaa?
Tuossa tarkkailemassani perheessä äiti antoi lämpöä ja huomiota vain kapaloikäiselle, muut lapset toikkaroivat perässä toisiin lapsiin tukeutuen...
Kommentit (181)
Etsi ja lue:
Jani Kaaro: Lestadiolaiset modernilla noitaroviolla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta että ihmiset ovat näin pahasti vieraantuneet perhekeskeisestä ajattelutavasta. Nyt on mennyt ohi hilseen tämä lestojen naljailu. Miten voi olla vielä tänä päivänä, että ollaan niin suvaitsemattomia ihmisiä toisia ihmisiä kohtaan? Olipa kyse homoista, budhalaisista, mustista, maahanmuuttajista, lestoista, ateisteista nii paska sataa niskaan kaikesta eikä edes yritetä ymmärtää.
Pahimpia myrkyttäjiä tässä maapallolla ovat juurikin suvaitsemattomat ihmiset.
Eläkää omaa elämäänne, niin teen minäkin.
Kyllä minun mielestäni pahimpia myrkyttäjiä ovat pahojen tekojen tekijät: murhaajat, raiskaajat, kiduttajat, lasten laiminlyöjät. Pahat teot ovat pahoja, vaikka niitä tehtäisiin uskonnon varjolla, Kertoo paljon ihmisestä, jos hän näkee suvaitsemattomuuden pahimpana maapallon myrkyttämisenä.
Hyväksyn homot, buddhalaiset, mustat ja maahanmuuttajat, koska en ole nähnyt heidän yhteisössään sellaista lasten laiminlyöntiä kuin eräissä tuntemissani lestadiolaisperheissä. Tietenkään minun ei pitäisi yleistää.
V***u mitä yleistystä. Ei anna kovin hyvää kuvaa kirjoittajasta.
Jokaisesta yhteisöstä löytyy pahoja ihmisiä jos aletaan kaivamaan. Myös homoista ja maahanmuuttajista. Esimerkkeinä mainittakoon että homoissa on pedofiilejä. Emmehän toki hauku kaikkia homoja pedoiksi, emmehän?Tuntemani homot eivät ole pedofiileja. Jos tuntisin paljon pedofiilihomoja ja olisin läheltä nähnyt heidän tekosiaan, se varmasti vaikuttaisi mielipiteisiini. Mutta mieti nyt itseäsi: tuossa yllä sinä kerrot, miten pahuutta löytyy joka yhteisöstä jos sitä "aletaan kaivamaan". Herranen aika, sitä pitääkin kaivaa tai ei ainakaan salailla.
Tietenkin pitää mutta kun yleensä ne pahat ihmiset pyrkivät salaamaan tekonsa ja pahuutensa. Erikoista, että sinä ymmärrät vain ne pahat asiat, jotka itse olet ollut näkemässä. Kannattaisko laajentaa näköaloja ja lukea vaikka tutkimuksia? Maailma ei ole vain se mitä sinä näet. Ihan ystävällisesti sanottuna, en haasta riitaa, vaikka v***u lipsahtikin.
Pahoja tekoja maailmassa toki riittää, mutta se, mitä on omin silmin nähnyt, muokkaa aina ihmisen maailmankuvaa. Toki kannattaa aina ottaa asioista monipuolisesti selvää ja lukea tutkimuksia. Lestadiolaisuudestahan on ilmestynyt nyt muutaman vuoden sisällä monta tutkimusta, nimenomaan yhteisön vaiettuihin puoliin liittyen.
Kaikkea hyvää sinullekin, kannustan sinua lämpimästi perehtymään vaikka filosofiaan ja miettimään nimenomaan tuota, onko tosiaan myrkyttäminen (vaikeista asioista puhuminen) kaikista pahuuksista pahin.
Mukavaa jatkoa ja hyvää kesää.
Juu, mulla on yksi lapsi eikä mun aika eikä jaksaminen meinaa riittää sillekään!
Kyllä mulle riittää tuo yksi lapsi kun olen jo nyt ihan kestämisen äärirajoilla.
Nämä on ne mitä useamman lapsen äiti kuulee kauhistelun ja hirvittelyn lisäksi. No mitäs tuohon sanomaan...
Olen pohtinut samaa. Varsinkin sen toiseksi pienimmän näkökulmasta aika karmeaa tulla "syrjäytyteksi" jopa ennen kuin täyttää kokonaisen vuoden. Sen ikäinen on vielä niin pieni että tarvitsisi vanhemmiltaan jatkuvaa huomiota, ei riitä että sisarukset (jotka hekin lapsia) katsoo perään. Ei taida kovin hyvä kiintymyssuhde noilla lapsilla olla.
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan sitten melkein kaikki lapset taisi olla traumatisoituneita, kun ehkäisyä ei oltu keksitty. Perheissä oli usein paljon lapsia eikä kukaan äiti voinut keskittyä pelkästään lastenhoitoon maaseudulla, kun aamusta iltaan tehtiin töitä.
Noihin aikoihin myös lapsikuolleisuus oli todella yleistä. Ei ollut ollenkaan harvinaista että joka 3. tai 4. lapsi kuoli synnytyksessä tai vauvaiässä. Myös lasten tapaturmat olivat entisaikaan todella yleisiä.
Äärimmäisen harvinaista missään perheissä on alle vuoden ikäerot. Yleensä imettävän äidin kuukautiset eivät edes tule täysimetykseen aikana.
Täällä taas mellastavat eniten ne, jotka vähiten tietävät.
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta, ehkäisy on loppujen lopuksi aika uusi keksintö, joten tuhansien vuosien ajan ihmislajille on ollut ominaista pyöräyttää niitä jälkeläisiä säännöllisin väliajoin. Vielä 1900-luvun alussa kymmenen lapsen katraat ovat olleet melko tavanomaisia ihan kaikkialla Suomessa. Tietenkin esimerkiksi ravitsemustila on voinut vaikuttaa raskauksien tiheyksiin, mutta katsokaapa vanhoja kirkonkirjoja, kyllähän näitä suurpeheitä riitti. En usko, että lähtökohtaisesti tuhansien vuosien ajan kaikki ihmiset olisivat olleet traumatisoituneita tilanteesta.
Vielä sivuhuomautuksena, en ole itse lestadiolainen, minulla on vain yksi lapsi, enkä itse ikipäivänä jaksaisi huolehtia isosta lapsilaumasta. Silti näen, että suuret lapsimäärät sinällään ovat ihmisille melko lajityypillistä.
No ei nyt ihan niinkään. Nykyään elävien luonnonkansojen parissa tyypillinen aikaväli lasten välissä on noin neljä vuotta. Siihen vaikuttaa imetys ja ravinnon laatu. Ei ole järkevää tehdä maailmaan uutta lasta ennen kuin edellinen pärjää melko hyvin itse, muuten kummankin lapsen henki on vaarassa. Nämä muutaman viimeisen vuosisadan suuret lapsikatraat tulivat mahdollisiksi vasta siinä vaiheessa, kun ihmiset asetuivat aloilleen, ja ravintoa oli tarjolla tarpeeksi. Silti kun kirkonkirjoja selaa, niin kaikki naiset eivät todellakaan saaneet suuria lapsikatraita... ja toisaalta myös näistä lapsista kaikki eivät selvinneet hengissä. Niinkin myöhään kuin 1910-1920 -luvulla oli suurta lapsikuolleisuutta. Esimerkiksi oma isoisoäitini synnytti 16 vuodessa 13 lasta. Vain 5 selvisi hengissä aikuiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan sitten melkein kaikki lapset taisi olla traumatisoituneita, kun ehkäisyä ei oltu keksitty. Perheissä oli usein paljon lapsia eikä kukaan äiti voinut keskittyä pelkästään lastenhoitoon maaseudulla, kun aamusta iltaan tehtiin töitä.
Ennen vanhaan oltiin myös yhteisöllisempiä. Isovanhemmat ja muu kynnelle kykenevä suku otti aktiivisesti osaa lastenhoitoon. Lisäksi lapsikuolleisuus ja muukin kuolleisuus (esim. kehittymättömän sairauden- ja terveydenhoidon ja huonon ruokavalion vuoksi) oli niin suurta, ettei "liian suuria" perheitä päässyt syntymään.
Nykyisillä lestadiolaisilla isovanhemmilla ei ole käytännössä minkäänlaista mahdollisuutta toimia kaikkien lastensa perheiden apukäsinä.
Vierailija kirjoitti:
Äärimmäisen harvinaista missään perheissä on alle vuoden ikäerot. Yleensä imettävän äidin kuukautiset eivät edes tule täysimetykseen aikana.
Täällä taas mellastavat eniten ne, jotka vähiten tietävät.
Tietämissäni/tuntemissani nuorissa lestadiolaisperheissä alle vuoden ikäerot ovat todella yleisiä.
Lapsia tuntuu tulevan maailmaan sellaisella nopeudella, ettei edellinen vauva osaa vielä edes kävellä kun hänet jo sysätään vaunuista pois uuden vauvan tieltä.
Voin lohduttaa , että positiivisia puolia kyllä löytyy enemmän kuin negatiivisia. Isossa perheessä aikuisille ja lapsille kehittyy mm.
hyvä organisointikyky, työtaidot, sopeutumiskyky, sosiaaliset taidot, muiden ihmisten huomioon ottaminen, omaalotteisuus, joustavuus, sinnikkyys. Ja varmasti listaa voi jatkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan sitten melkein kaikki lapset taisi olla traumatisoituneita, kun ehkäisyä ei oltu keksitty. Perheissä oli usein paljon lapsia eikä kukaan äiti voinut keskittyä pelkästään lastenhoitoon maaseudulla, kun aamusta iltaan tehtiin töitä.
Noihin aikoihin myös lapsikuolleisuus oli todella yleistä. Ei ollut ollenkaan harvinaista että joka 3. tai 4. lapsi kuoli synnytyksessä tai vauvaiässä. Myös lasten tapaturmat olivat entisaikaan todella yleisiä.
En nyt tiä miten liittyi lessuihin mutta joo, muksuja kuoli pyykkipatoihin keittyen ym. vaikka ihmisiä oli lauma ympärillä.
Oiskohan vaikka noi pyykkipadatkin hävinneet kuvioista.
Lessuilla kun kuolee 1/10 lapsesta niin johtuuhan se lessuudesta. Kun nelikymppisen pariskunnan ainoa lapsi kuolee pulkalla auton kylkeen, on kyse kauheasta onnettomuudesta...
Mut oonhan mä niin loppu jo ton yhden kanssa ja ei meinaa aika riittää yhdellekään ja plää plää plää.
Ehkä ne suurperheiden äidit näkee ja kokee jotenkin toisin?
Minkälaista seksiä lestadiolaiset harrastaa?
Miten aikaa kaikille lapsille? Rehellisesti: ei mitenkään. :(
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olen suviseuroilla käynyt, vaikka en lestadiolainen olekaan. Isompien lasten päivittäisenä työnä on pikkusisaruksista huolehtiminen, ei siinä äipät itse paljon rasitu. Onneksi on jumala antanut ilmaista työvoimaa.
Muistelen, että on uudehkoja tutkimuksia, joiden mukaan isosiskot ja -veljet menestyvät aikuisina hyvin. Saattaa johtua juuri tuosta nuorempien paimentamisesta.
Enemmän sitä kannattaa olla huolissaan niiden ainoiden, sisaruksettomien lasten pärjäämisestä, ne kun on tottunut kaiken huomion maailmassa saamaan.
Hei, koen että meidän perheessä vanhemmilla riittää aikaa kaikille lapsille. Meillä myös isä on ihan yhtä aktiivisesti mukana lastenhoidossa kuin minä, paitsi tietysti silloin, kun on töissä. Olen valitettavasti tehnyt kanssasi saman havainnon, että joissain perheissä isät eivät osallistu lastenhoitoon läheskään tasaveroisesti, joka on tietysti kaikkien kannalta sääli. Myös vanhempia sisaruksia käytetään monesti lastenhoitoapuna, jossa ei minusta ole mitään pahaa niin kauan ei mennä liiallisuuksiin. Meillä isommat lapset, sekä tytöt että pojat, hoitavat usein innokkaasti pikkusisaruksiaan ja välillä saa jopa toppuutella, että menkääs nyt välillä tekemään jotain omaakin.
Meillä ja varmasti myös monella muulla vl-perheellä on laaja tukiverkko, ja tarvittaessa meidän perheessä saamme kyllä lapset aina johonkin hoitoon ja vastapalvelukseksi hoidetaan sitten tietysti muiden lapsia. Harmittavan harvoin ehdin tehdä juttuja kunkin lapsen kanssa kahdestaan, mutta säännöllisesti ollaan niin, että muut lapset ovat joko kotona toisen vanhemman kanssa tai hoidossa, ja kahden lapsen kanssa käydään sitten esim. ravintolassa, shoppailemassa, leikkipuistossa tai muskarissa. Ajan saa kyllä riittämään tällaiseenkin, se on mielestäni ainoastaan järjestelykysymys. Meidän perheessä on lapsia seitsemän, iältään 7kk-12v.
Vierailija kirjoitti:
Toisiltaanhan ne lapset tukea saavat. Se on periaatteessa ihan voimaannuttavaa niille "isoille tytöille", mutta ikävä kyllä sisaruksienkaan rakkaus ei riitä koko katraalle.
Aina on niitä mustia lampaita, vähemmän kilttejä, vähemmän nättejä, niitä joilla on suu sotkussa ja rumat puheet. Tavisperheessä vanhemmat voivat keskittää rakkautta tietoisesti heille, sisaruksilta ei sellaista voi odottaa. Ja jos lelu särkyy vanhempien selän takana, se on aina "Pekan" syy.
Se jo tuo paljon turvallisuudentunnetta lapsiin kun heidän ei tarvi pelätä vanhempien jokavikonloppuisia rähinöitä viinipäissään. Vanhemmat ei tappele viikonloppuisin humalassa ja lyö toisiaan paistinpannuilla sun muilla ja vielä kovat tappelun äänet ja säpsähdykset ja korva höröllä viikonloput sängyssä että kumpi iskä vai äiskä saa puukosta tällä kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Enemmän sitä kannattaa olla huolissaan niiden ainoiden, sisaruksettomien lasten pärjäämisestä, ne kun on tottunut kaiken huomion maailmassa saamaan.
Osittain olen samaa mieltä, mutta luulen kyllä isojen sukujen sasarparvissa kasvavien lasten saavan enemmän huomiota kuin pienten sukujen töissäkäyvien äitien ainoiden lasten. Huomiota se sisartenkin huomio on, ja hyvissä tapauksissa jatkuu aikuisiälläkin.
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä taas näkyi suviseurojen jälkeen paljon lestadiolaisperheitä turistikohteissa.
Nuoret äidit paimensivat lapsilaumojaan mahat tukevasti pystyssä vaikka nuorin syntyneistä oli varmasti reilusti alle puolivuotias. Ts. lapsentekopuuhiin on alettu pikimmiten synnytyksen jälkeen. Lasten isät kävivät vain välillä paikalla kun taas äiti näytti olevan koko ajan vastuussa lapsistaan.
Käsittämätöntä että yhdelläkin ulkoisesti arvioituna reippaasti alle kolmekymppisellä raskaanaolevalla naisella oli jo seitsemän lasta, joista vanhin oli ala-asteen ensimmäisillä luokilla ja nuorin vasta ihan vastasyntynyt, iän arvioin kun äiti välillä nosti vauvan vaunuista rinnoilleen.Näin äitinä tulee heti surku noita pieniä lapsia kohtaan. Kuinka heille riittää huomiota ja äidin rakkautta? Siis kaikille lapsille? Niille vasta kävelemään oppineille, isoihin sisaruksiinsa tukeutuville?
Kuinka äiti (isän rooli ainakin tarkkailemassani perheessä näytti olevan olematon) varmistaa, että antaa aikaa kaikille, ettei kenenkään psyykkinen kehitys häiriinny? Ettei se isompi sisarus, vielä pieni lapsi itsekin, joudu liian suureen vastuuseen sisaruksistaan eikä kukaan lapsista jää ilman vanhemman rakastavaa syliä ja turvaa?
Tuossa tarkkailemassani perheessä äiti antoi lämpöä ja huomiota vain kapaloikäiselle, muut lapset toikkaroivat perässä toisiin lapsiin tukeutuen...
No ei sitä oikeasti riitäkään.
Sitten kasvatus sysätään näille ala-asteikäisille pikkuäideille ja siitä tulee todella sairasta jälkeä kun sisarusten välinen valtasuhde vääristyy. Kaikki ongelmat kertautuu ja eskaloituu, on sorsimista ja suosimista ja kaikkea epätervettä, myös perheen aikuisten taholta. Lestadiolaisperheiden lapset ei useinkaan todellakaan voi psyykkisesti hyvin sitten aikuisena.
Tietenkin pitää mutta kun yleensä ne pahat ihmiset pyrkivät salaamaan tekonsa ja pahuutensa. Erikoista, että sinä ymmärrät vain ne pahat asiat, jotka itse olet ollut näkemässä. Kannattaisko laajentaa näköaloja ja lukea vaikka tutkimuksia? Maailma ei ole vain se mitä sinä näet. Ihan ystävällisesti sanottuna, en haasta riitaa, vaikka v***u lipsahtikin.