Kuinka moni on vielä aikuisena ystävä kouluaikaisten kavereiden kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Ei mulla juuri muita ystäviä olekaan kuin ne jotka oli luokkakavereitani jo ekaluokalla. Yksi hyvä ystävä on yliopistoajoilta mutta esim. työelämässä en ole tutustunut kehenkään niin hyvin että ystävyys olisi säilynyt. Vaikea kehenkään luoda niin syvää yhteyttä kuin heihin jotka on tuntenut pikkulapsesta asti.

43 v

Mulla ei taas ole yhtään ystävää peruskoulu ajoilta koska en silloin oikein ollut kenenkään suosiossa. Aika suuri kynnys olisi lähteä aikuisena ottamaan kontaktia niihin ihmisiin, "hei, silloin 20 vuotta sitten olit samalla luokalla ja kartoit minua, voidaanko tutustua uudelleen"?

Vierailija kirjoitti:

Onko nuoruus niin hankalaa aikaa ihmisten välillä että mieluiten unohtaa sen ja aloittaa uuden elämän uusien ihmisten kanssa vai onko joku pystynyt käsittelemään nuoruuden, niin että voi olla hyvä ystävä nuoruuden ystävien kanssa vielä aikuisena?

Kysymyksenasettelusi on kovin yksipuolinen ja osoitteleva.

Unohdit ottaa huomioon sen seikan että ihmiset kehittyvät eri tahtiin ja on myös ihmisiä jotka eivät kehity, joten jos nuoruuden ystävät kehittyvät kovin eri suuntiin voi keski-ikäisenä olla niin vähän yhteistä ettei ystävyyttä ole jatkettavaksi asti. Kuka jaksaa jauhaa jotain 20 vuotta vanhoja asioita?En minä ainakaan, enkä myöskään tunne tarvetta kertoilla kuulumisiani jo  kauan sitten yhdentekeviksi  muuttuneille ihmisille.

Yleensä ystävyyteen tarvitaan yhteisiä, yhdistäviä tekijöitä ja mielenkiinnon kohteita jotka kantavat vielä aikuisenakin. Kyse ei ole hankaluudesta  vaan erilleen kasvamisesta. Jos ei ole mitään yhteistä, miksi olla yhteydessä?

Minulla on. Oltiin ekaluokasta saakka samalla luokalla. Ehkä parhaita ystäviä vasta yläluokilla. 5 kaveria. Lukiosta ei jäänyt ketään

Sh koulusta jäi 3.

Työpaikoista on jäänyt muutamia

Olen 49

Kaikki parhaat ystäväni ovat ala-asteelta asti olleet ystäviäni. Stadilaisilla tuntuu olevan vähemmän lapsuudenystäviä koska täällä voi vaihtaa piiriä useammin ja ihmisiä on enemmän. Pienemmästä kaupungista olevat ovat olleet pitkään samoissa porukoissa vaikka jossain vaiheessa vaihtaisivatkin kaupunkiakin.

Mun ystäväporukkaan kuuluu 5 muuta naista mun lisäks ja 3 kanssa on tunnettu toisemme ekalta luokalta lähtien, yks tuli mukaan vitosella ja viimeinen yläasteen alussa eli seiskalla. Nyt ollaan kaikki 28-vuotiaita ja ollaan edelleen toistemme läheisimmät ystävät ja jaetaan kaikki ilot ja surut, vaikka 4 kuudesta asuu jo muualla kuin täällä meidän kotikaupungissa. Onneks on whatsapp ja facebook ja kyllä me nähdäänkin melko usein, ollaan sellaisia, että jaksetaan keksiä yhteisiä reissuja ja järkätä yökyläilyjä yms :)

Joo, on ainakin muutamia kavereita joiden kanssa vieläkin tulee pidettyä yhteyttä. Heihin olen tutustunut 5-16 vuotiaana.

Parhaita ystäviä tarhasta asti ja kaveri asui siinä välissä toisessa kaupungissa useamman vuoden. Neljännen luokan jälkeen ei olla oltu samassa koulussakaan, mutta yhä ystäviä. Nyt tosin olemme vasta parikymppisiä.

Ei ole jäljellä. Yhden olen tuntenut 10-vuotiaasta, joka edelleen ystävä, mutta ei ollenkaan se läheisin. Kaikki muut ovat jääneet matkan varrella liian erilaisiin näkemyksiin tai elämäntyyliin. Enkä sure sitä, koska en voisi suin surminkaan olla heidän läheinen ystävänsä enää. Jos elämäntaipaleet vaan eroaa liikaa, eikä löydy yhteistä säveltä, mitä sitä siinä sitten.

Minulla on ystäviä joiden kanssa olemme olleet ystäviä viidenneltä luokalta. Muutomme viitosella toisella paikkakunnalle ja sieltä aiemmalta paikkakunnalta ei jäänyt yhtään ystävyyssuhdetta jotka olisivat kestäneet aikuiseksi asti.

Siis miksi tässä on oletus, että nuoruus olisi ollut hirveää riitaa kaikkien kavereiden kanssa? Ei minulla ainakaan silloisista ystävistä ole minkäänlaista kaunaa tai huonoja muistoja. Perhe-elämässä oli vähän haasteita ja nuoruuden rakkausjutut ja muut typeryydet nolottavat, mutta kaiken kaikkiaan nuoruus oli kyllä minulle parasta aikaa.

Ja kyllä. Olen kyllä nuoruuskavereiden kanssa ihan hyvissä väleissä. Yksi heistä on minun paras kaverini tälläkin hetkellä. Toinen nuoruuden jälkeen läheisenä pysynyt kuoli pari vuotta sitten. Muiden kanssa ei juuri yhteyksiä pidetä, mutta on kyllä ihanaa nähdä heidän juttujaan fb:ssä.

Ei ole, lapsuus ja nuoruus oli melko kamalaa aikaa, olen kääntänyt uuden lehden jo kymmeniä vuosia sitten. Ne ajat on takana, samoin ihmiset, ja pysyköön siellä!

Mulla on jäänyt ystäviä joka ikävaiheesta. Tosin ruuhkavuosista johtuen, en aktiivisesti ole kovin monen kanssa tekemisissä, mutta kun nähdään, juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäi. Ja onneksi on Facebook, niin pysyy arkikuulumisissa jotenkin mukana.

Yhden ystävistäni olen tuntenut koko ikäni, koska äitimme ovat olleet lapsuudesta saakka ystäviä. Yhden hyvän ystävän olen tuntenut 6-vuotiaasta, olemme yläasteen käyneet yhdessä, muuten eri kouluissa. Lukioajalta on jäänyt kaksi hyvää ystävää. Toinen on esikoiseni kummi ja elämme todella erilaista elämää mutta yhteys on säilynyt koko ajan. Toinen taas elää tismalleen samaa vaihetta elämässään ja keskimmäiset lapsistamme ovat kavereita keskenään (asutaan siis myös samalla paikkakunnalla). Yhden ystäväni tapasin eräällä kurssilla, olimme yli kolmekymppisiä, mutta jotenkin meillä synkkasi niin hyvin heti yhteen, että siitä lähtien olemme olleet todella hyviä ystäviä.

Lisäksi nykyisessä työpaikassani on pari todella ihanaa työkaveria, joiden kanssa vietetään aikaa yhdessä vapaallakin. He kumpikin ovat minua yli 10 vuotta nuorempia ja lapsettomia, toinen myös sinkku, mutta jutut vaan sopii hyvin yhteen. Olen siis itse 45, kolmen lapsen äiti ja naimisissa ollut jo ikuisuuden.

Olen sitä mieltä, että jonkun kanssa vaan synkkaa ja se missä ja milloin tutustutaan ei siihen vaikuta.