Miten kestätte, kun lapset koko ajan keskeyttää ajatuksenne ja haluavat jotakin?

Oli aivan *itun ärsyttävää kun uusperheessä lapset oli aivan todella mustasukkaisena äidin kimpussa höpöttämässä ja kyselemässä sitä sun tätä ja aivan vaan siksi että olisivat saaneet eristettyä mut pois heidän biologisen äidin elämästä. No he onnistuivat siinä lopulta, kun äitikin oli sitä mieltä että he ovat etusijalla. No ei toiminut enää seuraavan äijän ja meidän yhteisen lapsen kohdalla...

Lapselleko ei sitten voi sanoa esim. "Äiti lukee nyt hetken kirjaa. Sinä voisit lukea tai vaikka leikkiä rauhassa sillä aikaa" Meillä käytetään tuota silloin tällöin ja toimii ihan hyvin. Joka päivä ei toki voi omaa aikaa vaatia, kun on äidiksi ryhtynyt.

Tai miksi ei voisi suoraankin sanoa, että "Äiti vastasi jo tuohon kysymykseen. Nyt siitä ei keskustella enempää" Ei toimi tietenkään ihan pienillä lapsilla, mutta 8-vuotiaan pitäisi jo ymmärtää tuollainen.

välillä ärsyttää suunnattomasti. monesti teen niin, että viimein sanon "äiti tuohon vielä vastaa, mutta sitten äiti hetken haluaa lukea tms" jos lapsi taas hetken päästä tulee kysymään, miksi nenässä on kaksi reikää tms kehittävää, niin kohotan mitään sanomatta kirjaa merkitsevästi! ei tosin auta aina... no, illat on onneks itseä varten :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa a mitenkähän ennen on jaksettu. Sellaista se on. Lapset ajattelevat että tiedät kaiken ja lapset ovat malttamattomia.

Milloin "ennen"? Tarkoitatko aikaa, kun vanhemmat raatoivat maatilan töissä ja isommat sisarukset vahtivat pienempiä? Kun ei milloinkaan ennen ole ollut lapsilla nykyisenlaista valtaisaa määrää aikaa vanhempiensa enemmän tai vähemmän palvovassa seurassa!

Hahaha... lapset ei nykyään todellakaan ole enemmän vanhempiensa seurassa kuin ennen. Lapset dumpataan hoitoon mahdollisimman pian kokopäiväisesti. Lasten kanssa ei jakseta olla eikä vietetä aikaa. Kaikki ei ennenkään vanhaan Btw elänyt maatiloilla!

Miksi mä tappaisin sen uteliaisuuden ja oppimisinnokuuden heti alkuunsa? Kuka hullu tekee niin?! Se kuuluu lapsuuteen ja voi välillä sanoa ettei jaksa keskustella, mutta ikinä en kohtele huonosti tai anna ymmärtää et kyselyssä olisi mitään pahaa tai väärää!

Kolmen äiti olen. Ei enää pieniä lapsia. En kyllä millään muista kärsineeni ongelmasta, että en saisi AJATELLA riittävästi omia ajatuksiani. Eikä varmasti johdu siitä, että ei ole ollut niitä omia ajatuksia. Mutta nyt myöhemmin on selvinnyt, että olen ADHD , että kun on kai sitten ollut tavallista nopeammat aivot, että on ehtinyt omat ja ja lasten jutut ajatella tämän "lahjan" ansiosta. Tulipa taas yksi plussa, mitä hyötyä on ollut nopeista levottomista aivoista

:)

Vierailija kirjoitti:

Jaa a mitenkähän ennen on jaksettu. Sellaista se on. Lapset ajattelevat että tiedät kaiken ja lapset ovat malttamattomia.

Mä luulen, että ennen vanhaan ainakin omalla äidilläni oli siinä mielessä helpompaa, että oli isompi määrä ihmisiä ympärillä. Meillä asui mun mummu samassa talossa, joka hoiti ja leikitti meitä paljon. Sitten mä olin paljon naapurissakin, kun naapurin täti oli perhepäivähoitaja ja leikin siellä hoitolasten kanssa. Naapurin isommat tytöt kuulemma myös tykkäsivät hirveästi käydä leikittämässä mua ja työntämässä rattailla pitkin kyliä... En paljon ehtinyt äidin kimpussa pyöriä.

Kun vertaa siihen, että nykyäidit on loppujen lopuksi aika yksin lastensa kanssa. Miehet on pitkän päivän töissä. Sit on paljon yksinhuoltajia. Läheiset saattaa asua satojen kilsojen päässä ja heitä nähdään tosi harvoin. Naapurit on sellaisia moikkaustuttuja korkeintaan, joiden kanssa vaihdetaan muutama sana, jos vaihdetaan. Äiti saattaa olla ainoa aikuinen lapselle päivän aikana. Onko ihme, jos äidit väsyy, kun se kaikki huomio, mikä ennen jakautui usealle ihmisille, kasaantuu nyt lähinnä sille yhdelle, äidille?

Sama muissakin asioissa: kun pitäisi jotain saada tehtyä hetki rauhassa. Laittaa ruokaa, käydä suihkussa, käydä kakalla... Kaiken teet yhdessä lapsen kanssa tai lasta samalla vahtien ja koitat vaan soveltaa jotenkin.

Mikä voi olla tärkeämpää kuin olla läsnä omalle lapselleen ja keskustella oman lapsensa kanssa. Ettekö te hyvät ihmiset tajua, että jokainen hetki kun lapsenne teidän huomiotanne kaipaa on aina yksi rakennuspalikat siihen, että lapsistanne kasvaa mieleltään terve, tasapainoinen ja mahdollisimman onnellinen ja vahva aikuinen. Jokainen torjunta murentaa siitä pienen palan pois. Lapsille pitää antaa aikaa ja lasten kanssa pitää keskustella asiat, silloin kun lapsella jotakin asiaa on. Kun lapsia on tehty, ne ovat aina ensimmäinen ja tärkein asia elämässä. Anteeksi nyt vain, jos joku pahastuu, mutta minusta tässä joissakin kommenteissa ei ole asioiden tärkeysjärjestystä oikein ymmärretty ja sääli heidän lapsiaan.

Turhauttaa joskus ja sitten kun saa hetken omaa aikaa, huomaa, miten helpolta elämä tuntuu, kun voi antaa ajatusten soljua omaa tahtiaan eteenpäin. Saan oivalluksia, ymmärrän seurauksia ja asiat järjestyvät pään sisällä. Näitä hetkiä on harmittavan harvoin, yleensä olen sidottu lapseen ja hänen ajatuksiinsa tai johonkin arkiseen velvoitteeseen. Lohduttaudun kuitenkin sillä, että loppujen lopuksi se, että oman ajattelun jäsentymisen sijaan voin tukea lapseni ajattelua ja sen kehittymistä, on paljon tärkeämpää meille molemmille, koska hän on pieni lapsi, joka ei vielä kykene käsittelemään asioita täysin itsenäisesti vaan tarvitsee siihen aikuisen tukea.