Selvisipä sitten, miksi " ihana mies" oli pysynyt sinkkuna. Perhana miten petetty olo!
Erosin 5v sitten ja olen sen jälkeen deittaillut jonkin verran. Tammikuussa löysin treffipalstalta samassa kaupungissa asuvan, kolmekymppisen miehen ja yhden illan viesteteltyämme sovimme treffit seuraavalle päivälle. Mies vaikutti täysin fiksulta ja normaalilta, kertoi avoliittonsa karituneen pari vuotta aikaisemmin , olevansa lapseton ja toistaiseksi työtön. Aloimme tapailla ja mies tutustui myös 11-vuotiaaseen poikaani hyväksyen tämän täysin, emme aikoneet hosua mutta puhuimme välillä yhteenmuuttamisesta ja käytännössä mies asuikin luonani .Miehen koti on levoton kerrostalo, minä asun rauhallisessa rivarissa ja mies vietti paljon luona aikaa katsoen leffoja ym.
Sitten se alkoi: "kun mulla ei nyt oo rahaa" "en saanutkaan tänään rahoja, en tiedä mitä.." Mies valitteli jatkuvasti rahapulaansa ja minä ostin meille ruuat, tilasin miehelle osamaksulla kengät samalla kun itselleni vaatteita . Hälytyskelloni alklivat soida, kun miehellä oli postissa paketti jossa oli tatuointivälineet ja minun olisi pitänyt hakea tämä ,en suostunut mutta kohta huomasin että meille oli tilattu Tekniikan maailma ja maksajaksi merkitty.. minä! Mies selitteli lehtitilausta "sekaannuksella" ja väitti tatuointitarvikkeiden myyjän "huijanneen" häntä hinnassa "Ei niiden pitänyt maksaa kahtasataa! Mies alkoi olla ärtyisä ja viettää yhä enemmän aikaa luonani, ei kuitenkaan siivonnut tai tehnyt ruokaa lukuunottamatta jotain ranskalaisia uunissa. Ja kalja maistui.
Vappuaattona poikani oli isällään ja läksin kaverin tupareihin, kesken illan tämä mies soitti ja itki että tappaa itsensä. Kun lupasin tulla kohtapuolin hänen asunnolleen juttelemaan kuului vaatimus "eikun nyt ! ja tuo kebab". Tässä vaiheessa päätin ottaa aikalisän, ilmoitin ettei homma nyt vain toimi. Mies vakuutti ymmärtävänsä, "joo pidetään vaan taukoa kulta.. soita kun siltä tuntuu.. mä ymmärrän ja vähään aikaan ei miehestä kuulunutkaan," mutta sitten tässä yhtenä päivänä poika soitti hädissään " Timo on täällä ja ja vihanen ja kännissä! Kun ajoin kotiin tuhatta sataa, mies heilui kännissä takapihalla ja oli polttanut makkarat grilliin. Lähti vasta, kun uhkasin poliiseilla.
Ja nyt sain sitten selville, että miehen ex -avovaimo lähti koska mies oli maannut perse homeessa sohvalla ja maksattanut naisella kaiken, ryypännyt ja polttanut pilveä! Että sellainen unelmien prinssi..
Kommentit (96)
sepBo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin noin kuin katselisi jotain kiltti insinöörimiestä. Eläkää elämää.
Juu, sellainen viiskymppinen vatsastaan sisälihava oleva ruutupaita tylsä insinööri, jolla on auto ja omakotitalo ja joka on mielestään järkevä. 55 vuotiaana se saa infarktin kuollen siihen tai vammautuen aivoistaan, vaikka oli olevinaan niin järkevä ja sillä oli ok-talo, Volvo, se maksoi veroja ja kalasti ja kesämökkeili . Ei taaskaan pätenyt stereotypia kunnollisesta elämästä tienä onneen.
Ei mikään takaa tietä onneen, tulevaa ei voi tietää ennalta, mutta onnistumisen mahdollisuudet paranevat jos kohtelet toisia samoin, kuin toivot itseäsi kohtelevan.
Anteeksi ap, mutta tuli huutonaurua tuossa kohdassa, missä mies soitti ja uhkasi tappaa itsensä ja pyysi tuomaan kebabia :D
sepBo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin noin kuin katselisi jotain kiltti insinöörimiestä. Eläkää elämää.
Juu, sellainen viiskymppinen vatsastaan sisälihava oleva ruutupaita tylsä insinööri, jolla on auto ja omakotitalo ja joka on mielestään järkevä. 55 vuotiaana se saa infarktin kuollen siihen tai vammautuen aivoistaan, vaikka oli olevinaan niin järkevä ja sillä oli ok-talo, Volvo, se maksoi veroja ja kalasti ja kesämökkeili . Ei taaskaan pätenyt stereotypia kunnollisesta elämästä tienä onneen.
Voit toki selittää itsellesi että tämä on ainoa vaihtoehto jännämiehelle mutta ei sillä mitään tekemistä totuuden kanssa ole.
Ihan näin mielenkiinnosta, miten lähestyt naisia? Itse muistan sinkkuaikoina, että juuri ne baarien ja netin insinöörit, "kunnon miehet, kiltit miehet" olivat hirveän töykeitä käytökseltään ja puheiltaan, pitivät huolen, että työssäkäyvä ei opiskelijalle maksa edes kahvia (ei tullut jatkotreffejä ei), puhuivat rumasti naisista jne. Eli jos käytöstavat hukassa tai ettei ole vaivautunut huomioimaan ulkonäköään, (yksi tuli treffeille verkkareissa kahvilaan, toinen jossain maalitahrafarkuissa, yksi likaisessa paidassa, huh, ja itse siis olin pikkumustassa korkkareissa ja laittautunut oikeille treffeille. siis olin vajota häpeästä lattialle) jne, Niin saattaapi jäädä tuttavuus solmimatta. Tuollaisia monia pieniä seikkoja, joita olisi helppo vain muuttaa kuuntelemalla itseään ja huomioida jos nainen loukkaantuu sanomisesta niin silloin on turha haaveilla uusista treffeistä. Sekä katselemalla maailmaa avoimin silmin.
Vierailija kirjoitti:
"Mä tapan itteni! Tuo kebab!!"
Anteeksi, ei saisi nauraa :,D
Kyllä, kuin suoraan jostain Julmahuvin legendaarisesta Roudasta rospuuttoon -sketsistä:
'Minä oon huono ihminen, minä en oo ansainnu...nyt jos koskaan, Kirsti, jos hetkeksi saisin painaa pääni siihen sinun sohvallesi, ennen kuin jatkan..'
'Eiköhän se ois, Jake, parasta jos mänisit ommaan pihhaan siitä, huolissaan ovat jo varmaan..'
Mies huomaa olevansa väärän talon pihassa.
'Tillaa taksi!'
Vierailija kirjoitti:
Kun noita ja näitä lukee, niin ihmettelen, miten naiset voivat olla sokeita. Samoin miehet, jotka sattuvat vampin koukkuun. Kuitenkin miehet sortuvat luullakseni harvemmin kuin naiset?
Linkinkin jutussa on paljon kohtia joista olisi pitänyt "lukea" heti tuoreeltaan, mikä mies on miehiään ja juosta kovaa pois miehen piiristä. Ja nainen vaan uskoo parasta...hohhhoijaa...
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/narsisti-tuhosi-marjon-elaman-ensitref…
Onko Marjo värittänyt tarinaansa, vaikuttaa liian uskomattomalta?
Itseltäni olisi jäänyt alkuun siihen, kun mies karjui exälle puhelimessa.
Mikä pitää huonossa suhteessa, voi olla liian hyvä seksi, jota ei ole ennen saanut. Se nyt tulee mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Ihan näin mielenkiinnosta, miten lähestyt naisia? Itse muistan sinkkuaikoina, että juuri ne baarien ja netin insinöörit, "kunnon miehet, kiltit miehet" olivat hirveän töykeitä käytökseltään ja puheiltaan, pitivät huolen, että työssäkäyvä ei opiskelijalle maksa edes kahvia (ei tullut jatkotreffejä ei), puhuivat rumasti naisista jne. Eli jos käytöstavat hukassa tai ettei ole vaivautunut huomioimaan ulkonäköään, (yksi tuli treffeille verkkareissa kahvilaan, toinen jossain maalitahrafarkuissa, yksi likaisessa paidassa, huh, ja itse siis olin pikkumustassa korkkareissa ja laittautunut oikeille treffeille. siis olin vajota häpeästä lattialle) jne, Niin saattaapi jäädä tuttavuus solmimatta. Tuollaisia monia pieniä seikkoja, joita olisi helppo vain muuttaa kuuntelemalla itseään ja huomioida jos nainen loukkaantuu sanomisesta niin silloin on turha haaveilla uusista treffeistä. Sekä katselemalla maailmaa avoimin silmin.
Kymys oli tarkoitettu siissille miehelle, joka ihmettelee ettei kunnon miehen onnistu iskeä naisia... :)

Jestas mitä siansaksaa kännykällä tuleekin XD kysymys...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi jännämiehen alalaji, naisen rahoilla siipeilevä renttu.
Näin on, siipeilevät renttumiehet ovat jännämiehiä. Ja kuten huomaat, naiset eivät pidä jännämiehistä vaan jättävät jännämiehen, kun mies paljastuu sellaiseksi. Naiset haluavat kunnollisen ja mukavan miehen.
Kyllähän nainen piti jännämiehestä. Piti häntä oikein ihanana ja antoi mitä ilmeisemmin seksiäkin moneen kertaan. Sitten vasta kun jännämiehen negatiiviset puolet tulivat esiin, niin mies sai riittää. Kiltti mies ei olisi päässyt lähellekään sänkyä ja siten voinut todistaa omaa hyvyyttään seurustelukumppanina, koska hän ei ole riittävän miehekäs. Miehekkyys taas on tuota itsekeskeisyyttä, joka johtaa tähän ei-toivottuun käyttäytymiseen.
Tuossahan se tulikin miesten suurin kateuden aihe: se jännä sai seksiä. Millään muulla ei ole väliä, seksillä vain.
Niinpä. Miksi ne ei tajua että on aivan yhtä hienoa päästä maksamaan naisen laskuja. Joku toinen pääsee vetämään muijaa takarööriin kun se kiljuu ilosta. Ihan tasan menee, ihme valitusta.
Tämä. End of thread.
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä tuo mies vaikutti muka ihanalta? Naisten ihmistuntemus näyttäisi olevan aika heikkoa luokkaa.
Etkö sinä tajua? Hän on jännämies ja naiset aivan sulavat heidän käsiytelyssä.
Vierailija kirjoitti:
Huumeita, ryyppäämistä, laskujen maksattamista, toisen nimeen tilaamista, pummailua, notkumista...tästä me kaikki tunnemme AIDON JÄNNÄ MIEHEN
Ja näistä aloituksista me tunnemme AIDON AV-MAMMAN
Koska te opitte...eikun annaskunmäarvaan...."mitä sille voi kun rakastaa" ja kaikki AV.mammat nyökää näppäimistön äärellä.
Ja kaikki AV-mammat alapeukuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Pilvenpolttajat osaavat olla ovelia ja pitää taukoakin välissä. Taisi olla tällä palstalla tarinaa joskus, kun yhdessä elävästä pariskunnasta nainen ei huomannut ollenkaan heti, että "kuivilla" oleva mies oli alkanut vetää taas piriä. Ikinä ei pidä luottaa narkkarin sanaan. Siksi ne yleensä seurustelevatkin kaltaistensa kanssa.
Miten kannabis ja amfetamiini liittyy toisiinsa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pilvenpolttajat osaavat olla ovelia ja pitää taukoakin välissä. Taisi olla tällä palstalla tarinaa joskus, kun yhdessä elävästä pariskunnasta nainen ei huomannut ollenkaan heti, että "kuivilla" oleva mies oli alkanut vetää taas piriä. Ikinä ei pidä luottaa narkkarin sanaan. Siksi ne yleensä seurustelevatkin kaltaistensa kanssa.
Tiesitkö että pilvenpoltossa ja pirin vetämisessä on hlvetin iso ero? Ja pilvenpolttajako narkkari?:DD
Kyllä, kyllä olette narkkeja. Hyi helvetti häpee ittees pössyttelijä. Eri.
Ite ainekin tykkään välillä poltella, alkoholiakin käytän 5 x vähemmän kun keskiverto minun ikäinen. Hyvin menee työt ja suhteet :D Eikai ne kaikki viiniä juovatkaan ole kylähullu juoppoja.
Vierailija kirjoitti:
Erosin 5v sitten ja olen sen jälkeen deittaillut jonkin verran. Tammikuussa löysin treffipalstalta samassa kaupungissa asuvan, kolmekymppisen miehen ja yhden illan viesteteltyämme sovimme treffit seuraavalle päivälle. Mies vaikutti täysin fiksulta ja normaalilta, kertoi avoliittonsa karituneen pari vuotta aikaisemmin , olevansa lapseton ja toistaiseksi työtön. Aloimme tapailla ja mies tutustui myös 11-vuotiaaseen poikaani hyväksyen tämän täysin, emme aikoneet hosua mutta puhuimme välillä yhteenmuuttamisesta ja käytännössä mies asuikin luonani .Miehen koti on levoton kerrostalo, minä asun rauhallisessa rivarissa ja mies vietti paljon luona aikaa katsoen leffoja ym.
Sitten se alkoi: "kun mulla ei nyt oo rahaa" "en saanutkaan tänään rahoja, en tiedä mitä.." Mies valitteli jatkuvasti rahapulaansa ja minä ostin meille ruuat, tilasin miehelle osamaksulla kengät samalla kun itselleni vaatteita . Hälytyskelloni alklivat soida, kun miehellä oli postissa paketti jossa oli tatuointivälineet ja minun olisi pitänyt hakea tämä ,en suostunut mutta kohta huomasin että meille oli tilattu Tekniikan maailma ja maksajaksi merkitty.. minä! Mies selitteli lehtitilausta "sekaannuksella" ja väitti tatuointitarvikkeiden myyjän "huijanneen" häntä hinnassa "Ei niiden pitänyt maksaa kahtasataa! Mies alkoi olla ärtyisä ja viettää yhä enemmän aikaa luonani, ei kuitenkaan siivonnut tai tehnyt ruokaa lukuunottamatta jotain ranskalaisia uunissa. Ja kalja maistui.
Vappuaattona poikani oli isällään ja läksin kaverin tupareihin, kesken illan tämä mies soitti ja itki että tappaa itsensä. Kun lupasin tulla kohtapuolin hänen asunnolleen juttelemaan kuului vaatimus "eikun nyt ! ja tuo kebab". Tässä vaiheessa päätin ottaa aikalisän, ilmoitin ettei homma nyt vain toimi. Mies vakuutti ymmärtävänsä, "joo pidetään vaan taukoa kulta.. soita kun siltä tuntuu.. mä ymmärrän ja vähään aikaan ei miehestä kuulunutkaan," mutta sitten tässä yhtenä päivänä poika soitti hädissään " Timo on täällä ja ja vihanen ja kännissä! Kun ajoin kotiin tuhatta sataa, mies heilui kännissä takapihalla ja oli polttanut makkarat grilliin. Lähti vasta, kun uhkasin poliiseilla.
Ja nyt sain sitten selville, että miehen ex -avovaimo lähti koska mies oli maannut perse homeessa sohvalla ja maksattanut naisella kaiken, ryypännyt ja polttanut pilveä! Että sellainen unelmien prinssi..
Kohtelit tosi julmasti timppaa.
Voisi pitää hyvänä nyrkkisääntönä, että jos toinen kehuu itseään ihanaksi, ja joka ihmettelee kun ei ole kenellekään kelvannut, niin kannattaa juosta.
Kun on kahdenlaisia ihmisiä;
Niitä, jotka etsivät asioihin sisäisiä syitä, eli miksi minä en ole päässyt parisuhteeseen, mikä minussa on ollut turn-off, eli mitä pitäisi muuttaa/petrata.
Ja niitä, jotka etsivät asioihin ulkoisia syitä, eli miksi nuo ihmiset ovat niin pinnallisia nirsoja, etten kelpaa vaikka olen todella ihana ihminen.
Arvaa, kumman tyypin kanssa on helpompi elää parisuhteessa?
Jeps. Laitoin just kiertoon tuollaisen miehen. Loisi luonani jonkin aikaa ja ei ollut mitään tarkoitusta mennä töihin, vaan viettää helppoa elämää. Aluksi lupaili ihan muuta.
Tuolla se sankari päivystää 24h HP:n sivuilla eli siinä värikästä elämää tarjoava mies jollekin naiselle arjen harmautta piristämään.
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä tuo mies vaikutti muka ihanalta? Naisten ihmistuntemus näyttäisi olevan aika heikkoa luokkaa.
ÄLä sinä miessika tule minulle märisemään.
Minä en todellakaan ole enää nyhveröneitshitttttt
ap
Nimikirjaimia? Olisi mukavaa jutella naisen kanssa, joka kenties ollut suhteessa saman pa'''''' kuin itse olin.