Pidin pienet bileet ja...
Nyt jäin sitten alkoholista kiinni koska olin unohtanut tyhjän skumppapulloni kaappiin (oli siellä turvassa ettei hajoo kun lasi kyseessä). Alkoholi nyt ei itsessään ole ongelma olenhan täysi-ikäinen jo. Ongelmaksi muotoutui se, etten äidille kertonut ottavamme alkoholia. Hän oli tietoinen siitä että pyysin muutaman kaverin illaksi. Olin viikonlopun siis kotona yksin kun muut lähtivät lomareissulle sukulaisille. Itse en päässyt mukaan koska perjantaina oli töitä.
Äitini sitten hurjistui siitä että hänen tietämättään oltiin sitten juotu. Kämppä kuitenkin ehjä ja siivosin. Ei ole ollut mitään katastrofijuhlia eikä tänne tullut ylimääräisiä. Meitä oli minun lisäkseni yhteensä 8. Sotkut siivosin, missään ei ole huonekalut pilalla yms. Osattiin olla siististi.
Juhlissa kuitenkin kävi sen verran ikävästi, että ollessani vessassa oli kaveri vahingossa jotenkin huitaissut tms. skumppalasin alas pöydältä joka oli siihen jäänyt. Puhdas vahinko eikä johtunut sekoilusta. Olisi voinut käydä kenelle tahansa. Kyseessä oli sellainen vähän hienompi lasi kuitenkin ja nyt harmittaa vietävästi. Äidille en ole vielä lasista uskaltanut sanoa, ei ole oikein ollut hyvää tilaisuutta. Nyt kuitenkin pelottaa kertoa koska tiedän hänen olevan jo valmiiksi pettynyt ja vihainen. Tämä vielä päälle niin helvetti on varmaan irti. Olen itkenyt koko yön ja ajotuntikin meni huonosti aamulla kun mietin vaan sitä lasia.
Anteeksi olen kerennyt valehteluani jo kahdesti pyytää. Ensin illalla ja sitten tänä aamuna. Sanoi vain että menee nyt lääkäriin ja on sillä reissulla vieläkin. Kuulostaa pimeältä, mutta pelkään äitiäni. En uskalla sanoa hänelle. Hävettää ja harmittaa vietävästi koko asia ja menetin luottamuksen luonnollisesti. Miksi ihminen tekee kaikkea typerää? Se lasikin olisi pelastunut jos olisin kaikki lasit laittanut heti tiskialtaaseen. Mutta ei, ajattelin että ihmiset laittavat ite. Suurin osa kun kuitenkin sinne altaaseen kiltisti päätyi kun sanoin että laittakaa ne sinne.
Voi itku
Kommentit (9)
Vierailija kirjoitti:
Täysi-ikisenä saat kyllä juoda alkoholia ilman äidin lupaa.Ei tuossa oikeesti ole mitään suurempaa vahinkoa käynyt,jos yksi lasi hajonnut.Kyllä se yksi anteeksipyyntö luulisi riittävän.Aika nipottava äiti sulla.
Niin itsekin alkuun ajattelin. Tottakai varmasti olisi hänelle ollut mukavampi jos olisi tietoinen että hänen talossa juodaan. Minusta silti tuntuu nyt kohtuuttomalta. Käyttäytyy kuin olisin saanut aikaan oikeasti isoa vahinkoa. Se lasi nyt harmittaa mutta ei sille mitään enää voi. Tottakai tarjoudun sen rahallisesti korvaamaan.
Ap
Hei, ei ole maailmanloppu :) Osta uusi lasi tilalle vain.
Muuta pois. Vanhemmat, jotka yrittävät hallita lastaan vielä täysi-ikäisenä eivätkä kunnioita heitä ihmisinä ovat säälittäviä. Mieti nyt itse tuota tilannetta. Tarjoudu maksamaan lasi ja ota vastuu virheestäsi, mutta älä nyt suhtaudu kuin maailmanloppu olisi tulossa. Anna äitisi olla lapsi tilanteessa, mutta todista itse olevasi jo aikuinen.

Helpommin sanottu kuin tehty. Eihän tässä oikeasti olekaan mikään maailmanloppu. Yksi lasi. Niitä kerkiää elämässä hajota tuon tuosta syystä ja toisesta. Äitini suhtautuminen tuntuu vaan niin kamalalta. Muy kauhulla vaan odotan kun tulee kotiin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Hei, ei ole maailmanloppu :) Osta uusi lasi tilalle vain.
Aloituksessa ap kertoi, että kyseessä olivat vanhemmat ja ilmeisesti arvokkaammat lasit. Onkohan samanlaisia edes saatavissa mistään? Ellei ole, on harmitus vielä suurempi, sillä sarja jää vajaaksi. Miksi ihmeessä ap. ei ollut hankkinut kertakäyttöisiä skumppalaseja?
No jo on. Ei ole sattunut mitään vakavaa ja olet täysi-ikäinen. Ymmärrät virheesi ja olet pyytänyt anteeksi. Lasista kun saat vielä sanottua ja tarjoudut korvaamaan niin olet osasi tehnyt. On hienoa että otat vastuun kuitenkin. Äitisi on nipo eikä nyt toimi kuin aikuisena pitäisi toisin kuin sinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuta pois. Vanhemmat, jotka yrittävät hallita lastaan vielä täysi-ikäisenä eivätkä kunnioita heitä ihmisinä ovat säälittäviä. Mieti nyt itse tuota tilannetta. Tarjoudu maksamaan lasi ja ota vastuu virheestäsi, mutta älä nyt suhtaudu kuin maailmanloppu olisi tulossa. Anna äitisi olla lapsi tilanteessa, mutta todista itse olevasi jo aikuinen.
Helpommin sanottu kuin tehty. Eihän tässä oikeasti olekaan mikään maailmanloppu. Yksi lasi. Niitä kerkiää elämässä hajota tuon tuosta syystä ja toisesta. Äitini suhtautuminen tuntuu vaan niin kamalalta. Muy kauhulla vaan odotan kun tulee kotiin.
Ap
Se on oikeasti melko helppoa, kunhan vain päättää ottaa sen askeleen. Itse en ymmärrä miksi täysi-ikäisenä tuhlasin monta kuukautta turhaan oman äitini kaltoinkohtelun alaisena. Muutin pois, maksoin rahaa äidilleni, vaikka hän oli säästöni kavaltanut, mutta en halunnut kuulla kyseisestä ihmisestä enää, katkaisin välit äitiini ja nyt olen onnellisempi kuin ikinä. En edes tiedostanut, kuinka äitini käytös nakersi itsetuntoani ja pilasi elämäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei, ei ole maailmanloppu :) Osta uusi lasi tilalle vain.
Aloituksessa ap kertoi, että kyseessä olivat vanhemmat ja ilmeisesti arvokkaammat lasit. Onkohan samanlaisia edes saatavissa mistään? Ellei ole, on harmitus vielä suurempi, sillä sarja jää vajaaksi. Miksi ihmeessä ap. ei ollut hankkinut kertakäyttöisiä skumppalaseja?
Nämä olivat aika extempore juhlat. Tarkoitus ei ollut alkuun edes juoda skumppaa. Sarjasta ennestään rikkoutunut jo yksi kun laskin lasit. Jäljellä nyt siis 10. Osasta on kulunut kultareunuskin joten sinänsä ei sarja tämän takia vajaaksi jäänyt onneksi. Silti harmittaa. En tiedä saako noita enää mistään. Epäilen kyllä että ei.