Missä tilanteissa tunnet häpeän tunnetta työttömyydestäsi?

Ööh?

Jos satun kävelemään arkipäivisin niihin aikoihin kaupungilla, kun ihmiset menevät töihin, tulevat töistä tai ovat töissä. Tuntuu että jokainen vastaantulija vaatii minulta jotain selitystä. Vaikka he järkevästi ajateltuna eivät voi tietää, olenko töissä vai en, sellainen tunne vaan tulee.

Kun olin työtön, häpesin sitä ihan täyspäiväisesti. Kotona soimasin itseäni siitä, että ei ole työpaikkaa mihin mennä. Kaupassa häpesin sitä etten voinut ostaa mitä halusin, koska ei ollut töitä eikä rahaa. Ja varsinkin silloin hävetti, kun sukulaiset ja ystävät tai uudet tuttavuudet kyselivät työkuvioista. Siihen liittyy vain niin hirveän paljon häpeää.

Uusia ihmisiä tavatessa tulee aina se kysymys "mitä sä teet?", joten nykyään kartan tälläisiä tilanteita vaikka olet yksinäinen ja tahtoisin harrastaa.

En häpeä vaan olen ylpeä. Eri asia olisi jos maailmassa olisi jotenkin hyvä suunta tällä hetkellä työttömät on kaikkein kunnioitettavampia joiden avulla ihmiskunta selvityy paremmin. He ovat edelläkävijöitä kun taas tuottava puoli on tuhoamassa planeetan.

2: Ajatteletko itsekin niistä muista ihmisistä, joita kohtaat kadulla, että he ovat työttömiä? Jos siis kuljet ulkona samaan aikaan kuin ne, jotka ovat menossa töihin, miksi he ajattelisivat, että sinä olet työtön? Eivätkö he päinvastoin saattaisi ajatella sinusta, että siinä on tuokin ihminen menossa töihin?

En missään. Olen ylpeä siitä, etten alistu porvarin orjaksi suurpääoman palvelukseen.

Jotenkin omia vanhempia kohdatessa. Taas alkoi se jokakesäinen narina siitä, että mikä on minun työtilanne, kun en ole heitä auttamassa pihanurmen kanssa. Ikää minulla on 43 ja olen elänyt omillani jo 25 vuotta...

Lähes aina, kun tapaan ihmisiä (poislukien lähimmät ystävät). Toiset selittelee työkiireistään, lomareissuistaan ym. Minä olen työtön ja lapseton sinkku. Harrastuksiakaan ei tietyistä syistä ole sen kummempia. Olen tosi tylsä, eikä minulla ole mitään kerrottavaa elämästäni. Ei ketään kiinnosta, jos olen siivonnut kaapit tai ottanut aurinkoa pihalla.

Vierailija kirjoitti:

Lähes aina, kun tapaan ihmisiä (poislukien lähimmät ystävät). Toiset selittelee työkiireistään, lomareissuistaan ym. Minä olen työtön ja lapseton sinkku. Harrastuksiakaan ei tietyistä syistä ole sen kummempia. Olen tosi tylsä, eikä minulla ole mitään kerrottavaa elämästäni. Ei ketään kiinnosta, jos olen siivonnut kaapit tai ottanut aurinkoa pihalla.

Hei täällä toinen samanmoinen! Työtön, rahaton, vuokrayksiössä asuva lapseton sinkku :D En myöskään harrasta oikein mitään, koska mikään ei kiinnosta. Mitä nyt välillä käyn lenkillä ja puuhailen kotona jotain. Mutta muuten mun elämä kuulostaa tylsältä. Itse tykkään kyllä tästä vapaudesta ja keksin päivittäin itselleni mieleistä tekemistä, mutta silti se hävettää etenkin jossain sukujuhlissa kun kaikki muut serkut kertovat nousevasta uraputkestaan ja lomareissuistaan ja omistusasunnoistaan ja esittelevät omia lapsiaan ja heidän saavutuksiaan. Ja sitten olen minä, suvun musta luuserilammas :D

en koskaan

Sukujuhlissa tosiaan ja uusia ihmisiä tavatessa. Valehtelen joskus, että tekisin täyspäiväisesti yhtä juttua, mikä on harrastuksenomaista.

Vierailija kirjoitti:

En missään. Olen ylpeä siitä, etten alistu porvarin orjaksi suurpääoman palvelukseen.

Mitähän nyt taas?

Ketä ne porvarit on? Esimieheni on yrityksen johtaja, hänenkö "orja" olen? 😂

Kouluttauduin, jotta saisin mieluisan työn ja n. 3000 e palkan, en näe ongelmaa. Kotona istuminen ei kovin hauskaa ollut.

Häpeän joka hetki joka paikassa. Olen alkanut rajoittamaan ulkona liikkumista häpeän vuoksi. Sukulaisen utelu on pahinta. Kadulla kävellessä tuntuu kun kävelisi leimattuna, aivan kun kaikki tietäisi ja paheksuisi.

Jos olen tekemisissä entisten opiskelutovereideni, vanhojen lukio/koulukavereiden, sukulaisten ja jopa kotipaikkakunnan perhetuttujen kanssa, niin silloin hävettää. Luokkakokoukseenkaan en mennyt. Edellä mainitut ihmiset kuitenkin tietävät minut vuosien takaa ja jopa lapsuuteni/nuoruuteni ajalta, ja ovat tietoisia urahaaveistani, opiskeluistani yms. Nyt sitten kun elämä ei ole mennyt mallikkaasti, niin hävettää kyselyt asiasta. Tuntuu, että olen joku maitojunalainen, ja etten ole lunastanut heidän saatika omia odotuksiani.

Ei hävetä yhtään vaan olen ylpeä siitä.

Miksi olet ylpeä työttömyydestäsi?

Kun istutaan ystävien kanssa iltaa. Muut ovat urallaan menestyneitä, vaihtavat työpaikkaa, saavat ylennyksiä... Jos mukana on uusi kasvo, hän tietysti kysyy "No mut kerro sä mitä sä teet!" Silloin häpeän kun pitää kertoa, että olen työtön.

Vierailija kirjoitti:

Kun istutaan ystävien kanssa iltaa. Muut ovat urallaan menestyneitä, vaihtavat työpaikkaa, saavat ylennyksiä... Jos mukana on uusi kasvo, hän tietysti kysyy "No mut kerro sä mitä sä teet!" Silloin häpeän kun pitää kertoa, että olen työtön.

Uusille ihmisille voi aina sanoa, että "no olen X alalla. Opiskelin sitä-ja-sitä" Tuohon voi lisätä jotain ympäripyöreää, että "työnhaussa/etsin haastavampaa työtehtävää tällä hetkellä" tms. Ei tunnu niin nololta, mutta jotenkin vanhojen tuttujen ja sukulaisten seurassa tuntuu nolommalta, kun tietävät ennestään, että opiskeluista jo vuosikausia tai työt olleet lähinnä hanttihommia.

Vierailija kirjoitti:

2: Ajatteletko itsekin niistä muista ihmisistä, joita kohtaat kadulla, että he ovat työttömiä? Jos siis kuljet ulkona samaan aikaan kuin ne, jotka ovat menossa töihin, miksi he ajattelisivat, että sinä olet työtön? Eivätkö he päinvastoin saattaisi ajatella sinusta, että siinä on tuokin ihminen menossa töihin?

Enpä juuri, tunne on se että kaikki muut menevät töihin ja minä olen ainoa työtön. Huomaan vain, että moni ihmisistä näyttää hyvinkin kiireisiltä ja tarmokkailta, lisäksi siististi pukeutuneilta, kun taas oma olemukseni on usein leppoisa, ei niin huoliteltu ja vailla mitään suuntaa. Eli jos tarkemmin katsoo niin kyllä erotun aika selvästi töissäkäyvistä, mutta taas kerran järjellä ajateltuna ihmisten ajatukset ovat kyllä ihan muualla joten ongelma on pääni sisällä.