Lapsi ei jaksa lähteä kesätöihin. Hävettää ja vituttaa niin ettei veri kierrä.
Ollut siellä nyt 3vko ja tänä aamuna "ei vaan jaksa nousta".
Menetin hermoni, myönnän. Karjuin ettei työelämässä noin vaan voi toimia. Se on mentävä. Mutta siellä se vaan makaa. En tiedä mitä teen, tiedän että pitäs antaa itse selvitellä ja kärsiä seuraukset mutta nyt vaan ärsyttää ihan liikaa.
Kommentit (323)
älkää pakottako lapsianne töihin. Motivaation ei sillä kasva. Heillä edessä niitä aamuja vielä 75v asti turhaa sinne on aikasemmin mennä kuin pakko
En pysty ymmärtämään niitä, jotka sanovat että ei sinne töihin tarvitse mennä ja voi vaikka hakea saikkulapun. Ei se nyt ihan niin mene, että jos ei huvita, ei mennä ja ollaan vaan kotona. Kyllä, on hyvä lomailla, niin koululaisen kuin työssäkäyvänkin, mutta jos kesätöistä on sovittu, ne myös hoidetaan ja opetellaan siinä niitä työelämän alkeita ja vastuullisuutta. On ihan hyvä opetella työelämän pelisääntöjä pienemmässä mittakaavassa ensin, kesätöiden muodossa, niin ettei se ihan ensimmäinen työpaikkakokemus ole sitten sellainen, josta pitää elanto saada.
Aina ei huvita, joskus väsyttää, mutta sen verran kannattaisi jokaisen nuorenkin opetella, että töistä ei olla pois ilman hyvää syytä ja jos ollaan, ilmoitetaan ensi tilassa työpaikalle. Se poissaolo kun useimmiten koskettaa muitakin ja aiheuttaa järjestelyjä työpaikalla. Jos sopimus on tehty x-viikosta kesätöitä (aika harvalla se on koko sen 2,5 kk eli lomaillakin ehtii), se aika suoritetaan loppuun TAI vähintään neuvotellaan siellä työpaikalla, että mitäs jos purettaisiin sopimus, jos jokin mättää.
Monella nuoremmalla kyllä tuntuu olevan pelisäännöt ja työmoraali hakusessa. Sopimuksien pitäminen, omasta työpanoksestaan vastuun kantaminen ja ylipäätään muiden huomioiminen näyttää olevan aika monella nuorella hukassa.
Suuret sympatiat täältä. Mulla on tuttuja hoitoalalla ja kertoivat tossa just aamupäivällä, että jokaisella - siis JOKAISELLA - nuorella naistyöntekijällä heidän yksikössään on vähintään noin kerran kuussa 3 päivää sairauslomaa, koska oksennustauti. Siis oksennustauti keskimäärin kerran kuussa...juu totta munassa. Ja tää oksennustauti jännästi iskee aina juuri ennen viikonloppua. Samassa yksikössä työskentelevät vanhemmat naiset eivät koskaan ole saaneet näitä "tartuntoja", mikä on kans aika merkillistä.
Joskus MINUN NUOREUUDESSANI ( siinä se nyt tuli ) näitä lusmuja oli ehkä 20%, mutta nyt jumalauta, niitä on ihan varmaan jo PUOLET nuorista. Ja pahemmaksi menee koko ajan - omat (varhais)teinini eivät viitsisi edes roskista viedä omakotitalon pihakatokseen, yksikerroksisesta talosta. "Miks aina minä, emmä nyt jaksa". Onkohan jotain vielä tehtävissä?
Voi, kyllä työelämään ehtii vielä myöhemmin. Näin itse eläkkeellä, kunta-alan voin kertoa, että elämäni parasta aikaa. Tulihan työssä vietettyä lähes 40 vuotta. Turhaan parjaat ap nuortasi.
Oletko edes vaivautunut kysymään, kuinka häntä kohdellaan?
Onko työ liian raskasta nuorelle?
Tietääkö hän oikeuksistaan, ruokatauko, kahvitauot, onko työsopimus asianmukainen?
Nuoria vedätetään, ellei ole kunnollinen työpaikka?
Ap, mikä on oma koulutuksesi?
Vaikutat ap ihan satamajätkältä, kuten täällä joku kirjoitti?
Laitoitko nuoresi hanttihommiin, ilmeisesti sinullakaan ei ole juuri koulutusta.
Mun lapseni kieltäytyi pitämästä öisin hammaskiskoja, jotka hammaslääkäri antoi. Oli heittänyt ne roskiin. Arvaa hävettikö, kun kieltäytyi menemästä väliaikatarkistukseen ja kaiken lisäksi minulle soitettiin, että jos ei kerran käytä, niin kiskot pitää palauttaa. Ei kyllä kiertänyt veri silloin minunkaan päässäni. Ihmettelin, että miten ihmeessä muut lapset pitävät kaiken maailman rautoja suussa ja tämä omani on itsepäinen kuin muuli.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sen pitäisi alistua porvarin orjaksi suurpääoman palvelukseen?
Miten monta kertaa olet tuon aivopierun eri ketjuihin laittanut, pikku kommunisti? :)
Onletko todella NOIN ulkona siitä miten yhteiskunta ja talouselämä toimii?
Pahimmat saikkupellet eivät suinkaan ole nuoria, määräaikaisia kesätyöntekijöitä, vaan VAKITUISESSA työsuhteessa olevia, noin 40-60-vuotiaita NAISIA. Esimerkkinä: Perjantaina vakityössä oleva nainen ei päässyt töihin - noin 6-7 tunnin työvuoroon kevyeen työhön. Mutta hän koki yöllä ihmeparantumisen eli lähti jo seuraavana päivänä eli lauantaiaamuna etelänmatkalle! Siis perjantaina sairauslomalla ollut tyyppi jaksoi istua seuraavana aamuna lentokoneessa monta tuntia ja rampata lomallaan 30 asteen helteessä viikon! Ihmeparantuminen!!!
Pahimmat saikkupellet ovat laiskoja, elämäänsä ja työhönsä kyllästyneitä valittajia. Heillä on vakityöpaikka ja palkallinen sairausloma. He tekevät työtä laiskalla työteholla ja pitävät omia taukoja ja tupakkataukoja ja kyttäävät nuorempia työntekijöitä. He ovat työtä vältteleviä, juoruilevia, kaksinaamaisia, uteliaita ja aina oikeassa.
Jos työpaikan nuori kesäsijainen on 1:n - siis yhden päivän - pois töistä (sairaana ja lääkärintodistuksella), nämä työpaikan juoruakat ovat heti kyselemässä, että mikä sillä laiskalla kesänuorella on, kun ei se töihin pääse? Ja itse nämä juoruakat ovat laiskoja ja ovat sairauslomilla vähintään 2-3 kuukautta vuodessa!
Kuntien lähihoitajissa eli kunnan kotipalvelussa, terveyskeskuksissa ja vanhustenhuollossa on tätä huomattavan paljon sairastelevaa väkeä. Huomattavan paljon sairauspoissaoloja on myös muilla naisvaltaisilla aloilla kuten kaupoissa ja siivousalalla. Kumma kyllä - palkallisilla sairauslomilla pystytään tekemään kaikennäköistä. Myös lomailua, matkailua sekä fyysistä työtä eikä taudit ja sairaudet vaivaa lainkaan!
Pitäisikö nämä alati sairastelevat juoruakat käräyttää työnantajille? Juoruakat matkustelevat täyttä häkää "sairauslomillaan" niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, viettävät aikaa risteilyllä ja kesämökillä. Jopa puutarhatyöt ja kämpän remontointikin onnistuu kätevästi, kun raha juoksee eikä töihin tarvitse lähteä!
Mä oon 17 ja pakko myöntää että mua ei kiinnosta kesätyöt sitten paskaakaan. Vanhemmille sanoin että hain moneen paikkaan, mutta en saanut yhtään töitä koska "joku jää aina ilman." Todellisuudessa oon vaan niin masentunut, ahdistunut ja väsynyt että en halua tehdä mitään muuta, kuin maata sängyssä ja tehdä niitä harvoja asioita jotka vielä innostaa. Meen nyt lukion toiselle ja viime kouluvuosi oli aivan kamala. Sinnittelin kurssit rimaa hipoen läpi ja samaa on edessä vielä pari vuotta. Ja älkää sanoko että "hanki apua", sillä saan sitä kokoajan. Mul on ollut vaikee masennus 12-vuotiaasta lähtien ja tätä tää on.
Miks helvetissä tuon ikäisen on PAKKO olla jo töissä?? Antaisit nyt elää nuoruuttaan. Parin vuoden päästä hänen tarvii kumminkin mennä jo duuniin ja siellä sitten monet kymmenet vuodet joutuu raataan.. Aikas naurettavaa pakottaa alaikäinen töihin, eri asia jos hän olis jo yli 18v.. Vaikka en mä siltikkään tajuaisi, miks pitää pakottaa.. *silmien pyöräytys*
Tuon ikäinen jaksaa kyllä tehdä duunia, jos on tarve rahalle. Jos ei ole, motivaatio voi olla heikko.
Itse olin 16 v juuri enben 90-luvun lamaa, jiten duunin löysi samana päivänä. Ensin ei ollut tarkoitus mennä, mutta kun sain manguttua läpi luvan piikkiin ja ajokorttiin, hommasin kesätyön kesäloman ekalla viikolla ja hyvin maistui työnteko.
Käyttäjä6115 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sen pitäisi alistua porvarin orjaksi suurpääoman palvelukseen?
Miten monta kertaa olet tuon aivopierun eri ketjuihin laittanut, pikku kommunisti? :)
En ole kommari. Vastustan työntekoa järjestelemästä riippumatta ja puolustan niitä, jotka yritetään pakottaa vanhempien tai valtion taholta siihen.
Vierailija kirjoitti:
Hienosti kasvatettu!
No ei se nyt aina ole kasvatuksesta kiinni. 😂 Vaikka tiedät 16-vuotias on sen verran vanha, että voi antaa vastuuta, mutta sen verran nuori, että vasta kuitenkin opettelee ns. aikuiselämän sääntöjä, jolloin tuollaista voi sattua, koska se ymmärrys vastuusta ei välttämättä 100% ole hallussa. Nämäkin tilanteet kääntää sitten opiksi sille nuorelle, että työelämässä pitää mennä töihin silloin kun on sovittu ja siitä pidetään kiinni.
En tiedä, miten teillä tilanne eteni, mutta ymmärrän hyvin tilanteesi. Miehen entisestä liitosta on teini-ikäinen poika muuttanut meille ja on suoraan sanottuna vastuuntunnoton laiska vetelys. On hänessä hyviäkin puolia, mutta en kyllä töihin itselleni palkkaisi. Miehelläni on useampi lapsi samasta liitosta eli ovat saman kasvatuksen saaneet. Samaan sisarussarjaan mahtuu sitten toinen ääripää eli todella kunnollinen ja ahkera poika. Sen verran olen itse oppinut, että lasta ei voi omistaa tai hallita. Häntä voi vain parhaan kykynsä mukaan koittaa ohjata ja opastaa oikealle tielle ja heillä on omat persoonansa, joihin pystymme vain rajallisessa määrin vaikuttamaan. Ja minusta on ihan oikein, että tuon ikäinen on kesätöissä. Lasten tulee oppia ottamaan osaa niin kotitöihin kuin tienaamaan elantonsa pienestä pitäen (tietysti ikä ja kehitystaso huomioiden). Jos ihminen ei opi jo lapsena tarttumaan työhön ja kantamaan vastuutaan, hän tuskin oppii sitä kovin hyvin aikuisenakaan. Sitähän varten me vanhemmat olemme, että kasvatamme lapsiamme käyttämään siipiiään, jotka heitä sitten kantavat aikuisena. Ja valitettavan usein se tarkoittaa myös sitä, että ei voi olla aina kauhean kiva tai mukava. Hyvä vanhempi ei ole se, joka passaa ja palvoo lapsensa pilalle, vaan se, joka opettaa lapselle hyväksyttävän käytöksen rajat ja vastuun. Vapauksia tulee sen mukaan, mitä paremmin kantaa vastuunsa. Ei sinä yönä, kun lapsi täyttää 18 v tapahdu mitään mystistä "olen nyt aikuinen ja osaan hoitaa asiani" -kasvupyrähdystä. Kyllä se työ sitä kohti aloitetaan jo taaperosta lähtien ja paljon on lapsen persoonastakin kiinni, miten oppi menee jakeluun - toisille tehoaa järkipuhe ja toisen pää on umpiluuta ja homma pitää mennä kantapään kautta.
Anna hoitaa ja selvittää töppäilynsä itse. Kyllä tuossa iässä pitää ruveta opettelemaan jo kovinkin vastuunkantoa tuollaisista asioista. Tietysti voit koittaa selvittää teiniltä, että onko työpaikalla jotain ongelmia (kiusaamista) tms. ja opastaa, miten sellaisia asioita selvitetään, mutta älä lähde hänen puolestaan selvittään niitä. Silloin vain opetat lapselle, että sinä ratkaiset hänen ongelmansa. Tukena pitää olla, mutta asioita ei tarvitse enää hoitaa hänen puolestaan. Ei hän ole enää 6v vaan kovaa kyytiä jo aikuusuuteen kasvamassa. 2, viimeistään 4 vuoden päästä pitäisi jo kovinkin osata hoitaa asiansa lähtökohtaisesti itse ja hommata elantonsa.
"Herra 57, mielestäni 16-vuotiaalla on oikeus levätä loma-aikana."
Jos näin on, niin silloin 16-vuotiaan ei pidä ottaa vastaan kesätyöpaikkaa ja jäädä kuitenkin kotiin nukkumaan muutaman työpäivän jälkeen.
Kannattaa huomata, että tällä käyttäytymisellään hän on todennäköisesti vienyt työpaikan joltakin työhaluiselta ja - kykyiseltä nuorelta.
Usein kakaroita pidetään tyhminä, sokeina ja yleisinä ääliöinä, eikö? Tätä ei tietenkään sanota ääneen, mutta asenne on tämä: et sinä mitään osaa, kyllä maailma opettaa, aina ei voi tehdä kuin itse haluaa jne
Mutta mitäpä jos asia onkin toisin? Meillä aikuisilla on kouristuksenomainen fiksaatio hiellä rakennettuun häkkiimme, työ, asuntolaina, harrastus, maailmantilan ja kanssaihmisen sivuuttaminen jne, nämä samaa rataa junnaavat jutut, mutta jospa kakarat näkevätkin kokonaisuuden vielä avonaisin silmin?
Mitäpä jos heille on muodostunut toisenlainen tulevaisuudenkuva, sellainen jossa ei mennäkkään samoihin miinoihin kuin vanhempansa? Joku sellainen missä pakko ja velvollisuus eivät näyttele niin suurta osaa, vaan omat valinnat niin hyvässä kuin pahassa? Eikä olla Pink Floydin sanoin, tiili seinässä.
Yhtä asiaa ei taida vielä olla mainittu, nimittäin nuorten ensimmäisissä työpaikoissa kohtaamaansa kusetusta pomon taholta. Itselle on tullut ko. yrittäjiä vastaan useita ja jatkuvasti. Tietysti silloin yrityksen voitot kasvavat minimaallisesti, kun käytetään kaiken maailman vippaskonsteja työsopimuksista luistamiseen (tosin kyseessä taitaa olla enempi periaatteellinen kusettaminen eikä niinkään rahan säästö).
Että tällaistakin voi tapahtua näiden kansakuntamme tukipilareiden taholta, miettikää vain hetki työntekijän motiivia työntekoon, nouseeko se vaiko laskee moisen kohtelun saatuaan?
kermis kirjoitti:
Suuret sympatiat täältä. Mulla on tuttuja hoitoalalla ja kertoivat tossa just aamupäivällä, että jokaisella - siis JOKAISELLA - nuorella naistyöntekijällä heidän yksikössään on vähintään noin kerran kuussa 3 päivää sairauslomaa, koska oksennustauti. Siis oksennustauti keskimäärin kerran kuussa...juu totta munassa. Ja tää oksennustauti jännästi iskee aina juuri ennen viikonloppua. Samassa yksikössä työskentelevät vanhemmat naiset eivät koskaan ole saaneet näitä "tartuntoja", mikä on kans aika merkillistä.
Joskus MINUN NUOREUUDESSANI ( siinä se nyt tuli ) näitä lusmuja oli ehkä 20%, mutta nyt jumalauta, niitä on ihan varmaan jo PUOLET nuorista. Ja pahemmaksi menee koko ajan - omat (varhais)teinini eivät viitsisi edes roskista viedä omakotitalon pihakatokseen, yksikerroksisesta talosta. "Miks aina minä, emmä nyt jaksa". Onkohan jotain vielä tehtävissä?
Jatkakaa samaan malliin.Palkatkaa lisää nuoria töihin älkääkä missään nimessä palkatko yli kolmekymppisiä. Sitä saa mitä tilaa.
Ap, oletko keskustellut lapsesi kanssa. Väitän, että työpaikalla ei ole kaikki hyvin. On paskamaisia pomoja ja huonoa kohtelua. Nuori nakitetaan tekemään niitä töitä, joita muut eivät tee. Jos kaikki olisi hyvin, nuori menisi innoissaan kesätyöhön. Väitän, että on paska työpaikka, huonot työolot, ja näin vanhempi kuin itse olen, kutsuisi työsuojelutarkastajan. Eihän nuoret osaa valittaa, eivät kuulu liittoon.
Hei tosi kiva mutsi. Voisitko edes kysellä lapseltasi minkä takia hän ei jaksa nousta töihin? Eiku tuut tänne palstalle kiroilemaan ku mikäki maailman valtias. Lapsellas voi olla ahdistus oireita, paniikkia tai muuta mielenterveysongelmaa. Tosin ei hän sulle uskalla niitä kertoa kun sun asenne on jo mitä on.
t. nuoresta asti kärsinnyt mielenterveysongelmista
Pistät teinin itse ilmoittamaan töihin, ettei jaksa mennä. Kun saa palautetta laiskuudesta muiltakin kuin omilta perukoilta, voi sen vastaan ottaminen tuottaa enemmän hyötyä.