Miesten ja naisten ero kasvaa
Näyttää siltä että jokaisen tilaston mukaan naiset muuttavat isoihin kaupunkeihin ja kouluttautuvat korkeasti, kun taas miehet jäävät mielummin kotikaupunkiinsa ja meillä on matalampi koulutus. Näin myös paitsi fyysisen kohtaamattomuuden lisäksi ajatusmaailmat eivät enää kohtaa. On helppo olla korkeasti koulutettu mies isossa kaupungissa, vientiä riittää, mutta ymmärrän myös kanssamiesteni turhautumisen.
Pikkukaupunkien naisilla on valinnanvaraa vaikka kuinka kun miehiä pörrää ympärillä, sama pätee meihin korkeasti koulutettuihin ison kaupungin miehiin naisten taholta. Tämä on kivaa nyt, mutta ei tämä ihan kestävällä pohjalla ole, itsellä ei ole tarvetta pariutua vakavasti kun kysyntää on yli tarjonnan. Suomessa melkein puolet väestöstä asuu yksin ja on sinkkuja ja syntyvyys on pohjamudissa. Globaalistihan tämä on hyvä asia, mutta aika paljon on turhautumista ilmassa kun moni joutuu olemaan yksin vasten tahtoaan. Omassa tuttavapiirissä (25 - 35 vuotiaat) aihe on ainakin läheinen.
m31
Kommentit (62)
Peruskoulu suosii tyttöjä. Tytöt oppivat lukemalla, pojat tekemällä. Näin yleisesti ottaen. Ennen maailmassa tyttöjen oli pakko ottaa se kodin hengettären rooli, se oli perinne ja miehen tehtävä oli hankkia rahaa. Nykyään teknologia on syönyt leijonan osan perus duunarin hommista ja koulutus on melkein ainoa tapa tehdä sitä rahaa. Nyt kun naisetkin kouluttautuvat ja käyvät yliopiston, niin ehkä tulevaisuudessa heillä on parempi asema maailmassa kuin miehillä. Tosin ollaanhan me oltu ns. vallan kahvassa jo jokunen vuosituhat... ehkä vaihtelu virkistää?
toinen mies
"On helppo olla korkeasti koulutettu mies isossa kaupungissa, vientiä riittää"
Haha :D no ei todellakaan
- 30v akateeminen ikisinkkumies stadista
Vierailija kirjoitti:
Olen yksin - samapa se, olenko nainen kaupungissa vai maalla. Eivät miehet halua parisuhteeseen, jossa ei ole seksiä. :D
No juu, en kiellä. Onhan jokaisen oma valinta haluaako harrastaa seksiä vai ei - ja mikäli ei - niin pitää kai tiedostaa, että siinä joutuu olemaan todennäköisesti melko yksikseen :D
ap

Omassa melko laajassa tuttavapiirissä näin on, mutta toki poikkeuksiakin ilmenee. Moni akateeminen naistuttava on sanonut ettei hae seuraa kouluttattomista miehistä, siitä moinen johtopäätös....

Aseksuaalille kyseessä ei ole mikään valinta. Eli on näin ollen pakko olla yksikseen, vaikkei sitä haluaisi :(

Minä olisin halunnut kokea sen entisen maailman jossa miehet oli vallan kahvassa nykyään ei ole mitää saumaa t. mies 21v "maalta"
Vierailija kirjoitti:
Näyttää siltä että jokaisen tilaston mukaan naiset muuttavat isoihin kaupunkeihin ja kouluttautuvat korkeasti, kun taas miehet jäävät mielummin kotikaupunkiinsa ja meillä on matalampi koulutus. Näin myös paitsi fyysisen kohtaamattomuuden lisäksi ajatusmaailmat eivät enää kohtaa. On helppo olla korkeasti koulutettu mies isossa kaupungissa, vientiä riittää, mutta ymmärrän myös kanssamiesteni turhautumisen.
Pikkukaupunkien naisilla on valinnanvaraa vaikka kuinka kun miehiä pörrää ympärillä, sama pätee meihin korkeasti koulutettuihin ison kaupungin miehiin naisten taholta. Tämä on kivaa nyt, mutta ei tämä ihan kestävällä pohjalla ole, itsellä ei ole tarvetta pariutua vakavasti kun kysyntää on yli tarjonnan. Suomessa melkein puolet väestöstä asuu yksin ja on sinkkuja ja syntyvyys on pohjamudissa. Globaalistihan tämä on hyvä asia, mutta aika paljon on turhautumista ilmassa kun moni joutuu olemaan yksin vasten tahtoaan. Omassa tuttavapiirissä (25 - 35 vuotiaat) aihe on ainakin läheinen.
m31
Ei ole helppoa olla korkeakoulutettu mies Helsingissä. Mahdollisuudet naisen saamisen ovat vielä huonommat kuin pienessä kylässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"On helppo olla korkeasti koulutettu mies isossa kaupungissa, vientiä riittää"
Haha :D no ei todellakaan
- 30v akateeminen ikisinkkumies stadista
Omassa melko laajassa tuttavapiirissä näin on, mutta toki poikkeuksiakin ilmenee. Moni akateeminen naistuttava on sanonut ettei hae seuraa kouluttattomista miehistä, siitä moinen johtopäätös....
ap
Joo eiköhän niillä ole muitakin vaatimuksia kuin miehen akateeminen koulutus

Naiset puhuu yhtä, tekevät toista. Kiltti, akateeminen mies on edelleen pahnanpohjimmainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yksin - samapa se, olenko nainen kaupungissa vai maalla. Eivät miehet halua parisuhteeseen, jossa ei ole seksiä. :D
No juu, en kiellä. Onhan jokaisen oma valinta haluaako harrastaa seksiä vai ei - ja mikäli ei - niin pitää kai tiedostaa, että siinä joutuu olemaan todennäköisesti melko yksikseen :D
ap
Aseksuaalille kyseessä ei ole mikään valinta. Eli on näin ollen pakko olla yksikseen, vaikkei sitä haluaisi :(
Seksuaalivähemmistöillä ei ole helppoa tässä maailmassa, mutta onhan somessa paljon eri yhteisöjä jossa on mutkatonta kohdata kaltaisiaan ja aloittaa jutustelu. Tsemppiä! :)
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"On helppo olla korkeasti koulutettu mies isossa kaupungissa, vientiä riittää"
Haha :D no ei todellakaan
- 30v akateeminen ikisinkkumies stadista
Omassa melko laajassa tuttavapiirissä näin on, mutta toki poikkeuksiakin ilmenee. Moni akateeminen naistuttava on sanonut ettei hae seuraa kouluttattomista miehistä, siitä moinen johtopäätös....
ap
Naiset puhuu yhtä, tekevät toista. Kiltti, akateeminen mies on edelleen pahnanpohjimmainen.
Veikkaan, että tuo kilttimies-status on sinulla enemmän riippakivenä naisten keskuudessa kuin naisten puheet versus teot...
ap
Vierailija kirjoitti:
Peruskoulu suosii tyttöjä. Tytöt oppivat lukemalla, pojat tekemällä. Näin yleisesti ottaen. Ennen maailmassa tyttöjen oli pakko ottaa se kodin hengettären rooli, se oli perinne ja miehen tehtävä oli hankkia rahaa. Nykyään teknologia on syönyt leijonan osan perus duunarin hommista ja koulutus on melkein ainoa tapa tehdä sitä rahaa. Nyt kun naisetkin kouluttautuvat ja käyvät yliopiston, niin ehkä tulevaisuudessa heillä on parempi asema maailmassa kuin miehillä. Tosin ollaanhan me oltu ns. vallan kahvassa jo jokunen vuosituhat... ehkä vaihtelu virkistää?
toinen mies
Me ei oltu vallan kahvassa, eikä vieläkään olla. Miehet ovat joka asiassa ääripäissä yliedustettuina naisiin verrattuna. Yhteiskunnan huipulla on enemmän miehiä, ja yhteiskunnan pohjalla on enemmän miehiä, kodittomia, syrjäytyneitä, vankeja, kuolleita. Feministit välittävät ensimmäisestä, pienestä joukosta ja ovat välinpitämättömiä toisesta, isosta.
Partriarkki on yksi mies, suvun tai klaanin johdossa, ei "miehet". Miehiä on aina kohdeltu kertakäyttötavarana, tapettu tai lähetetty kuolemaan siinä missä naisia on pidetty hengissä, suojeltu. Ainoa laajamittainen poikkeus on yhden lapsen politiikan Kiina.
Apex fallacy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"On helppo olla korkeasti koulutettu mies isossa kaupungissa, vientiä riittää"
Haha :D no ei todellakaan
- 30v akateeminen ikisinkkumies stadista
Omassa melko laajassa tuttavapiirissä näin on, mutta toki poikkeuksiakin ilmenee. Moni akateeminen naistuttava on sanonut ettei hae seuraa kouluttattomista miehistä, siitä moinen johtopäätös....
ap
Joo eiköhän niillä ole muitakin vaatimuksia kuin miehen akateeminen koulutus
No takuulla on, tosin akateemisella naisella tuntuu olevan toiveena saman koulutustason omaava mies. Aivan kuin huumorintajukin usein pareilla menee yhteen, tai tyylitaju, musiikkimaku, arvomaailma jne. voidaan puhua matcheista yleisesti - ja tinderissä.

Ap on siis nainen. Arvasin sen jo aloitusviestistä. En minä ole kilttimies. Harhainen mielesi kuvittelee omiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"On helppo olla korkeasti koulutettu mies isossa kaupungissa, vientiä riittää"
Haha :D no ei todellakaan
- 30v akateeminen ikisinkkumies stadista
Omassa melko laajassa tuttavapiirissä näin on, mutta toki poikkeuksiakin ilmenee. Moni akateeminen naistuttava on sanonut ettei hae seuraa kouluttattomista miehistä, siitä moinen johtopäätös....
ap
Joo eiköhän niillä ole muitakin vaatimuksia kuin miehen akateeminen koulutus
No takuulla on, tosin akateemisella naisella tuntuu olevan toiveena saman koulutustason omaava mies. Aivan kuin huumorintajukin usein pareilla menee yhteen, tai tyylitaju, musiikkimaku, arvomaailma jne. voidaan puhua matcheista yleisesti - ja tinderissä.
ap
Ai jos tyylitaju, musiikkimaku ja arvomaailma täsmäävät, mies saa tinder matchin? Sinä näytät olevan täysin sekaisin. Menisit hoitoon.

Veikkaan että tätä tässä juuri tarkoitettiin: mies on ollut molemmissa ääripäissä: sekä siellä huipulla, että pohjalla. Huipulla olevilla on valtaa ja ovat pääsääntöisesti olleet miehiä, joten alkuperäinen tulkinta on johdonmukainen mielestäni.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yksin - samapa se, olenko nainen kaupungissa vai maalla. Eivät miehet halua parisuhteeseen, jossa ei ole seksiä. :D
No juu, en kiellä. Onhan jokaisen oma valinta haluaako harrastaa seksiä vai ei - ja mikäli ei - niin pitää kai tiedostaa, että siinä joutuu olemaan todennäköisesti melko yksikseen :D
ap
Aseksuaalille kyseessä ei ole mikään valinta. Eli on näin ollen pakko olla yksikseen, vaikkei sitä haluaisi :(
Voisiko aseksuaali nainen olla toisen aseksuaalisen naisen kanssa parisuhteessa? Onko sukupuolella merkitystä jos seksi ei kumpaakaan kiinnosta. Ehkä se olisi liian omituista. Paljon helpompaa ja sosiaalisesti hyväksytympää naisen ja miehen elää yhdessä ja "näytellä" tavallista parisuhdetta.
Tuli vain mieleen... Enkä tunne ketään aseksuaalia keneltä udella.
Vierailija kirjoitti:
Näyttää siltä että jokaisen tilaston mukaan naiset muuttavat isoihin kaupunkeihin ja kouluttautuvat korkeasti, kun taas miehet jäävät mielummin kotikaupunkiinsa ja meillä on matalampi koulutus. Näin myös paitsi fyysisen kohtaamattomuuden lisäksi ajatusmaailmat eivät enää kohtaa. On helppo olla korkeasti koulutettu mies isossa kaupungissa, vientiä riittää, mutta ymmärrän myös kanssamiesteni turhautumisen.
Pikkukaupunkien naisilla on valinnanvaraa vaikka kuinka kun miehiä pörrää ympärillä, sama pätee meihin korkeasti koulutettuihin ison kaupungin miehiin naisten taholta. Tämä on kivaa nyt, mutta ei tämä ihan kestävällä pohjalla ole, itsellä ei ole tarvetta pariutua vakavasti kun kysyntää on yli tarjonnan. Suomessa melkein puolet väestöstä asuu yksin ja on sinkkuja ja syntyvyys on pohjamudissa. Globaalistihan tämä on hyvä asia, mutta aika paljon on turhautumista ilmassa kun moni joutuu olemaan yksin vasten tahtoaan. Omassa tuttavapiirissä (25 - 35 vuotiaat) aihe on ainakin läheinen.
m31
Ja siinä tulikin tummennetulla vastaus siihen, miksi naisia ei paljon parisuhteet ja lastenteko kiinnosta. Miehet ovat tehneet selväksi, että parisuhde on vain pakollinen paha jolla varmistetaan suht säännöllisen seksin saaminen, vaikka mieluummin miehet eläisivät naistenmiehinä ja hyppisivät kukasta kukkaan. Onko yllätys, että jos naisille annetaan mahdollisuus elää ja pärjätä myös ilman miehiä, ei kovinkaan moni tuollaista miestä omakseen halua? Naisilla on kautta aikojen ollut kysyntää yli tarjonnan, joten miksi ihmeessä me emme toimisi samoin kuin miehet, nyt kun siihen on mahdollisuus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"On helppo olla korkeasti koulutettu mies isossa kaupungissa, vientiä riittää"
Haha :D no ei todellakaan
- 30v akateeminen ikisinkkumies stadista
Omassa melko laajassa tuttavapiirissä näin on, mutta toki poikkeuksiakin ilmenee. Moni akateeminen naistuttava on sanonut ettei hae seuraa kouluttattomista miehistä, siitä moinen johtopäätös....
ap
Joo eiköhän niillä ole muitakin vaatimuksia kuin miehen akateeminen koulutus
No takuulla on, tosin akateemisella naisella tuntuu olevan toiveena saman koulutustason omaava mies. Aivan kuin huumorintajukin usein pareilla menee yhteen, tai tyylitaju, musiikkimaku, arvomaailma jne. voidaan puhua matcheista yleisesti - ja tinderissä.
ap
Ai jos tyylitaju, musiikkimaku ja arvomaailma täsmäävät, mies saa tinder matchin? Sinä näytät olevan täysin sekaisin. Menisit hoitoon.
No ylipäätään yhteiset tykkäysten kohteet (jotka näkyy siinä tinderissä), olipa ne sitten musiikki, leffat, vitsit tai ulkonäkö.