Mies lähdössä avioliitosta seksin perään
Että syö naista. Mies ilmoitti toissapäivänä, että mulla on nyt kaksi vaihtoehtoa. Joko hyväksyn sen, että hän alkaa harrastaa seksiä muiden naisten kanssa, tai en hyväksy ja otan avioeron. Seksiä meillä ei miehen kanssa keskenämme kovin usein ole (ei ole tainnut olla esim tänä vuonna vielä kertaakaan), mutta silti tuo miehen ilmoitus tuntuu tosi epäreilulta kun se tuli mulle aivan yllättäen.
Me ollaan oltu naimisissa nyt 15 vuotta ja meillä on kaksi teini-ikäistä lasta. Alkuvuosina mies ehdotteli seksiä kuukausittainkin ja oli joskus silmin nähden pahoillaan kun minua ei eri syistä useinkaan huvittanut. Nyt ei ole kuitenkaan aikoihin edes ehdottanut, joten olen ajatellut että ihanaa kun oppinut olemaan vihdoinkin ilman. Jos olisin tiennyt, että mies aikookin lähteä vieraisiin, niin ehkä sitten olisin voinut pari kertaa suostuakin.
Mies kyllä pahoitteli, että joutuu näin tekemään eikä kestänyt pitempään, mutta jos ei näin tee, tulee kuulemma sitä kuolinvuoteellaan katumaan. (Veikkaan kyllä, että tulee katumaan kuolinvuoteellaan juuri sitä, mitä on aikeissa tehdä.) Minua ihmetyttää ja harmittaa, että kun hän kesti tätä jo 15 vuotta eikä loppuajasta ole enää edes puhunut asiasta minulle, miksei kestänyt enää esim 6 vuotta, joiden kuluttua nuorempikin lapsi on teini-ikäinen. Tai olisi edes varoittanut minua etukäteen.
N42
Kommentit (73)
No mies haluaa seksiä. Ei kai se väärin oo. Jos sua ei kiinnosta niin haittaisko jos mies hakee sitä muualta. Jos on suhteessa muitakin ongelmia niin kannattaa miettiä sitä eroa. Seksi voi kuitenkin vaan olla seksiä.
Ikävä kyllä miehellä on jo varmaan suhde. Todennäköisesti rahalla ostettu.
Keski-ikäisen miehen pitää rellestää, koska pikkuaivojen toiminta heikkenee koko ajan. Fakta.
No kyllä olet aika pihalla. Yli 4-kymppisenä naisena olisit kyllä olisit itsekin voinut avata keskustelun aiheesta. Aika yksioikoinen olet, jos ajattelet miehesi tyytyneen tilanteeseen, kun lopettanut ehdottelut saatuaan pakit toistaiseksi. Melkoisen itsekästä ajatelle, että sinun haluttomuutesi määrittää vuodesta toiseen miehesi seksuaalisuutta
Siis miten maailmassa voi olla nainen ja vielä aikuinen, joka ei ole vielä ymmärtänyt, että miehille seksi on tärkeintä. Piste. Ei tätä tarvitse edes jatkaa mitenkään muuten. Tärkeintä.
Täällä N49 ja ollut samassa tilanteessa. Eipä siinä muuta voinut kuin ottaa lusikka kauniiseen käteen, sillä toista ihmistä ei voi muuttaa, vain itsensä. Aloin miettimään seksistä positiivisemmin ja pikku hiljaa tilanne on korjaantunut. Ymmärsin, että mieheni tarvitsee seksiä ollakseen tyytyväinen elämäänsä. Yhdessä oltu kohta 30 vuotta ja kyllä mä tämän miehen kanssa kuitenkin haluaisin vanhuuttani viettää. Jokainen miettii omat ratkaisunsa, mutta ajattelin vastata, että näinkin voi elää.
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä miehellä on jo varmaan suhde. Todennäköisesti rahalla ostettu.
Keski-ikäisen miehen pitää rellestää, koska pikkuaivojen toiminta heikkenee koko ajan. Fakta.
Onneksi olkoon, koko Av:n historian typerin kommentti ja tämä on tosi.
Eli sinun mieltymysten takia myös toisen on luovuttava seksistä, tosi teilua. Kerroitko suhteen alussa että pari ekaa vuotta sekisä on mutta sitten loppuu ja tämän tiedon kansaa hän sitten ryhtyi kanssasi suhteeseen - vai kuvitteliko hän että sekisä on tarjolla koko ajan. Eli jos sinua ei seksi kiinnosta niin anna hänelle vapaus nauttia seksistä muiden kanssa, sopikaapelisäännöt ettei tule mutkia matkaan.
Hienoa, että olet noin "kouluttanut"miestäsi, mutta ilmeisesti opetus ei kuitenkaan mennyt ihan perille. Itseäni myös opetettiin olemaan seksittä ja se oli viimeinen niitti ennen avioeroa. Nyt olemme ex-mieheni kanssa molemmat onnellisia. Häin ilman parisuhdetta ja minä parisuhteessa, missä seksi kuuluu osana elämään.
Suosittelen eroa, ettet vallan katkeroidu elämääsi.
Noin siinä vaan käy. Pitäisi pikkuisen huomioida sitä liiton toistakin puolta. Onhan näitä nähty. Minullakin on mies, joka n. viisikymppisenä lopetti pitkän seksittömän liittonsa ja etsi uuden. Löysi minut.
Miehellä on oikeus sellaiseen parisuhteeseen jossa hänen tarpeensakin otetaan huomioon. Teidän parisuhteessa ei halut kohtaa joten parempi erota. Mies on jo nyt uhrannut 15 vuotta elämästään toisen ihmisen tarpeille eikä ole saanut vastinetta omilleen. En ymmärrä miten on noin kauan sinnitellyt, varmaan lasten takia. Minusta lapsillekin on parempi kun heillä on onnellinen isä, sinun kanssasi hän ei tule koskaan olemaan onnellinen.
Hyvä että mies sai suunsa auki, ei kenenkään ole hyvä kärsiä. Kuin kamalaa se seksi sun mielestä on, ettet halua miestäsi yhtään koskaan? Mikset tee aloitteita ja saa miestäsi tuntemaan itsensä halutuksi ja arvostetuksi? Jos kumpikaan ei halua oikeasti seksiä niin sittenhän se on hyvä niin, mutta jos toinen haluaa ja toinen ei ikinä niin silloin tältä haluavalta riistetään iso osa elämästä. Se on epäreilua ja katkeroittaa. Hyvä APn mies! N36
Aina ei tarvitse olla halukas, voi olla myös suostuvainen. Hyvä kompromissi on, jos toinen ei halua koskaan ja toinen koko ajan niin seksiä on vaikka pari kertaa viikossa. Kyllä toisen eteen edes sen verran voi tehdä.
Herraisä. Mä en ole seksielämän aloitettuani ollut kahta kuukautta ilman. En suostu. Mies on sairas, eikä aina halua itse, mutta ymmärtää sen, ettei yksin päätä lopettaa meidän seksielämäämme, tai loppuu liittokin. Mikään määrä itsetyydytystä ei korvaa seksiä toisen kanssa. N38
Erikoista settiä :O