Keskiajan vauva.fi
Minkälaisia keskusteluja olisi ollut keskiajan vauva-av:lla, jos silloin olisi sellainen ollut?
Kommentit (1960)
Kumpi on kuumempi?
Robin Hood -> peukku ylös
Ivanhoe -> peukku alas
Pitääkö synnytyksessä todellakin paljastaa häpynsä?
"Ei kukaan enää tee noin", mitä rautakauden tapoja sinulla on?
Taas ruttoa meillä, jo 3. kerta tänä vuonna. Eikö ihmiset opi, ettei sinne markkinoille ja torille ole nyt mitään asiaa, ja loppuu se toisissa kylissä ramppaaminen vähäksi aikaa! Kirkossakin haisee ihan hirveälle, kun lattian alle mätetään jatkuvasti näitä ruttoon kuolleita.
Vierailija kirjoitti:
Miksi työelämä on nykyään sellaista, että monet ovat koko ajan ihan äärirajoilla? Taas tuupertui maaorja pellolleni, vaikka vastahan hänellä viime sunnuntaina oli lepopäivä.
Työväki ei ole enää samanlaista kuin ennen.
Entisaikaan orjanaiset synnyttivät lapsensa pellolla työn lomassa. Nykyään pitäisi ihan saunaan päästä sitä varten.
Jos ois se 60000 taaleria niin matkustaisin Hämeeseen Hattulan Pyhän Ristin kirkkoon. Siellä kuulemma säilytetään Kristuksen ristin palasta.
Linnanneito hyväili hopeahaarniskaa holvikaaren alla, ei haitannut yhtään.
Harmittaa, kun meitä vegaaneja pidetään heti noitina, kun kerätään paljon yrttejä, että edes jotain saisi syödäkseen nauriiden särpimeksi.
Harmittaa kun taas on kuukautiset talon naisilla yhtä aikaa eikä ehdi pestä ja kuivata rahkasammalta tarpeeksi nopeasti. Saippuakin on lopussa eikä römpsää voi pestä, kun ei ole hautausmaalta valunut ruumiinrasvoja jokeen viime aikoina. Pysyypähän toisaalta kartanon herra kaukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minustakin tässä ketjussa turhan kristillisiä nämä jutut, ku suomalaiset oli kuitenkin euroopan viimeisimpiä pakanoita, täällä olihan omat jumalat pitkään eikä mitään naisten aliarvioimista ja syntihöpinöitä. Naiset oli muinaisessa Suomessa jopa kylän johtajia, ei mitään ali-ihmisiä. Myös moni jumalista oli nainen.
Tääl ketjussa eletään vissiin vaa sitä keskiaikaa ku kristinusko oli tuotu tänne.Hahhah! Pakanallisen ajan Suomessa naisen asema oli huonompi kuin Kristityssä. Pakanat usein hukuttivat syntyneet tyttölapset suohon koska tyttö tuli = turha tuli.
Kirkko kitki tämän tavan ankaralla kädellä. Samoin tyttölasten myymisen orjiksi ja vaimon surmaamisen kun aviomies tahtoi uusiin parempiin naimisiin.
Muinainen Suomi oli niin harvaan asuttua ettei täällä mitään kyliä ollut. Vain taloja joissa tosin kaikki orjat ja palvelijat mukaanlukuen saattoi asua paljonkin ihmisiä.
Mutta talossa oli aina Isäntä, mies, mistä monet nykyiset sukunimetkin juontavat: Hannula, Askola, Simola jne.
Jonkun _naisen_ johtama talo olisi oitis ryöstetty ja poltettu.
Jumalattaria taisi olla vain Rauni joka oli muistaakseni Tapion vaimo. Muuten naiset olivat syöjättäriä, vuoren akkoja sun muita peikkoja ja pahoja hahmoja.
-
Oletkos koskaan harkinnut käydä puhumassa kenenkään kanssa tästä peräti ongelmalisesta naissuhteestasi?
-
Miten se että m i n ä tunnen tämän maan historiaa, enkä keksi asioita päästäni, liittyy naissuhteisiin?
SamaEt sinä tämän maan historiaa näemmä ihan hirveän hyvin tunne, sillä aivan kuten kommentoija jolle vastasit, sinäkin esitit useita virheellisiä väitteitä. Esimerkiksi väitteesi naispuolisten jumaluuksien puuttumisesta ei ole totta, kuten ei myöskään se, että tyttölapsien viskeleminen suohon olisi ollut aivan tavanomainen käytäntö. Lapset olivat ilmaista työvoimaa, ja naiset tekivät miesten rinnalla ison osan maatalouden töistä.
Parhaan tiedon mukaan muinaisessa Suomessa on myöskin ollut ihan kunnon kyliä. Täältä on löydetty jo kivikauden aikaisia jäänteitä suurista, yli 20-metrisistä asumuksista ja kalaverkoista, joiden koko oli sitä luokkaa, että ne oli erittäin todennäköisesti tarkoitettu ison joukon operoitaviksi ja tuomaan isolle joukolle ruokaa.
Riippuu mikä lasketaan jumaluudeksi. Esim mainittu Tellervo on lähinnä joku keijukainen, hengetär, taruolebto, ei jumala.
Talon jossa oli useita rakennuksia ja pari tusinaa ihmistä ja aita ympärillä voi hyvinkin mieltää myös kyläksi. Minä puhun taloista.
Tyttölapsia surmattiin, se on fakta, eikä ollut mitään puhetta kuinka laajasti harjoitettu se tapa on ollut. Eli tuon ateistisen kiekujan fantasia naisparatiisista pakanasuomesta ei pidä paikkaansa. Se oli pointtini.
Ja mitä minun väitetyt naissuhteeni mihinkään liittyivät?
Minkälainen miehen hevonen on turnoff?
Erinomattain ylimaallinen olotila tuli kun wieraisille kutsuttin, vaan kiwilattialla saimme istua eikä edes pärettä sytytetty! Emäntä sekä piga wain waitonaisina kattilaa hämmensivät rohdinpaitasillaan, isäntä tiessään, ei terwehdystä, ei ryyppyä, ei mithen! Ylen oli surkia kesti! Lahjanauris kyllä kerkeästi otettin!
Kuka Europan kuningashuoneiden nykyisistä hallitsijoista on mahtawin?
Kolmas tyttö syntyi sitten. Appi käski muorin viedä se metsään.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tämä tämmöinen hewoscärry-touhu mahtaa oikein olla, tähän asti ollaan pärjätty oicein hienosti ihan ihmiswetoisin cärryin? Tämä on warmasti jotain nykyajan hapatusta, hieman kun laittaa leipään petäjäistä, niin comeasti jacsaa riusca mies vetää lawerilla perheen pohjoiseen, frii-wiikolla.
Jos tällainen kummallinen wälivaihe, eli hewos-cärryt, cowastikin yleistyy, niin sanocaapa minun sanoneen, että tulee caurojen hinnat tulewaisuudessa nousemaan cowinkin rajusti, kun aletaan hywää cauraa hewoisille syöttelemään.
Ja milläs tuollaisen hewoisen pieruista alkaneen paloncin sammutat, palion wähemmän kaasuja tulee ihmisen peräpäästä. Sanocaa minun sanoneen, cyllä alkavat hewos-suojat jatcossa olla palohercciä paiccoja, cun siellä pollet pascoo cilpaa.
😂😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko jo aloittaneet perunan ja muiden juuresten säilömisen maakellareihin, kun tulee taas kylmä talvi?
Peruna tuli Suomeen vasta 1700-luvulla. Anteeksi tarkkuuteni.
1600-luvullapa, kuten Peruna elokuva kertookin
Vierailija kirjoitti:
Kellään mitään kivoja sisustusideoita? Tosi tylsää, kun kaikilla on nykyään samanlainen kokomusta savupirtti.
Meillä ei ole huolta tuosta sisustuksesta täällä maakuopassa.
Kukaan ei näe mitään kuitenkaan.
Lämmintä täällä on toki. Eläimet lämmittävät ihmeesti pientä tilaamme.Viime viikolla löytyi yhdet tuohivirsut, joita käyttämällä saattoi käydä ulkona tuomassa polttopuuta sisätiloihin.
Muuten olemme olleet kuin karhunpojat pesässämme näin talvisin. Kunpa pian tulisi kesä.
Ilmaston muutos ja srn mukana tuleva pikkujääkausi vähän hirvittää.
Oletko aina pessyt lantut väärin? Ei ehkä kannattaisi.
Ärsyttää miesten vonkaus kun naimisiinmennessä pitäisi olla impi.