Lue keskustelun säännöt.
En kestä enää 4v lastani, nyt apua!
29.06.2017 |
Olen ihan loppu ja kyllästynyt tuon lapsen käytökseen. Vaikka miten huomioidaan ja tehdään yhdessä sekä koitan kehua ei vaan onnistu mikään. Täyttänyt siis juuri tuon 4v ja ainut lapsi.
Nyt reilu kuukauden ollut ihan mahdoton. Ilman syytä saattaa tulla lyömään, potkimaan, suuttuessaan sama mutta sylkee myös päin näköä ja lattialle.
On temperamenttinen luonne ollut aina ja kaipaa paljon huomiota. Kokoajan keskeyttämässä ja suuttuu kun sanotaan että odottaa omaa vuoroa eikä puhuta toisten päälle.
Kun heittää tavaroita niin laitan jäähylle sitä mukaa. Lyömisestä myös lähtee kaikki lelut ja ei saa katsoa illalla lastenohjelmia yms. Jäähyä olen koittanut mutta ei siellä oikein tahdo pysyä ja huutaa kurkku suorana, joten en ole ollut varma onko se hyväksi. Olen kyllä rakastava ja tiukka, eli rajat on olleet aina mutta myös rakkautta ja yhdessä oloa.
On aina tullut juttuun toisten lasten kanssa, nyt viime aikoina alkanut olemaan kinaa leluista ja ei aina onnistukkaan leikit toisten kanssa.
Itse olen ihan loppu kun tuntuu että päivät on sitä että saa kokoajan estää lasta lyömästä ja potkimasta.. olen alkanut myös epäillä onko kaikki ok, vaikka 4v neuvolassa ei ainakaan oltu huolestuneita tästä kun mainitsin.
Tänäänkin ollaan koko päivä puuhattu yhdessä ties mitä. Istahdin äsken sohvalle ja sanoin että nyt äiti vähän huilahtaa ja pitää nyt sen aikaa puuhailla omia leikkejä. Juuri ehdin lehden avata niin lapsi tuli ja löi esineellä. vein suoraan kodinhoitohuoneeseen ja siellä saa nyt raivota, minun mitta ihan täysi. :(
Terveisin huono äiti
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäähyt kannattaa ainakin jo lopettaa, ei auta ja on jo muutenkin kasvatuksessa jo menneen talven lumia ja todettu jopa haitalliseksi lapselle. Ole vain johdonmukainen ja sinnikäs, vaikutat siltä, että kaikki on sinulla ok. Kiellät vain joka kerta ja perustelet. Kyllä se ohi menee. 5-vuotiaana tuo yleensä loppuu. Onko päiväkodissa? Se kasvattaa sosiaalisiin normeihin kaikkein parhaiten. Ryhmässä tuon ikäiset kaverit oppivat parhaiten kantapään kautta, miksi käyttäytymissäännöt on olemassa.
Meillä 2/3 lapsesta jäähy mielestäni toimi. Ihan siksi, että lapset nimenomaan löi, potki ja sylki 5v alaspäin eivätkä ottaneet vastaan järkeävää keskustelua ennen kuin rauhoituttuaan eli käytännössä jäähyn jälkeen. Jäähyltä pääsyn edellytys oli, että lapsi istui sylissäni hetken aikaa ja keskusteltiin siitä, miksi joutui jäähylle ja miten seuraavalla kerralla voisi tehdä toisin. Tämä malli ei varmasti päde ainakaan alle 4-vuotiaisiin, mutta meillä tuntui olevan ainoa mahdollinen keino puhua pojille heti raivokohtauksen jälkeen.
Ap: Systemaattinen kasvattaminen tuottaa tulosta. Vaikka nyt tuntuu siltä, että mikään ei onnistu, niin ennen pitkää muutaman vuoden jälkeen huomaat, että jotain on pientä on tarttunut lapseen kiinni. Tempperamenttiset lapset on aina hankalia. Niiden kasvattaminen ei tuosta noin vain hoidukaan. Yhden lapseni kohdalla olen jopa joutunut toteamaan, että häntä ei pysty kasvattamaan, vain hienovarainen ohjaileminen onnistuu.
4v on raskas ikä. Usein uhma on pahimmillaan ja joskus 5-vuotiaana se alkaa helpottamaan kunnes taas hetken päästä alkaa uudestaan.
Ja lisään vielä...
Esikoisen ollessa 5v, hän vielä sylki, potki ja löi minua. Ei kavereita eikä muita vieraita, mutta siis vain minua. Luulin tuolloin, että olen maailman epäonnistunein kasvattaja ja itkin paljon. Niin vain hänestä kasvoi ihana, ymmärtäväinen ja hyvä ihminen. Kun kuopus oli 5v ja toimi samalla tavalla (oli hyvin tempperamenttinen), jouduin monet kerrat käytännnössä istumaan hänen päällään, että sain rauhoitetuksi. En kuitenkaan enää ollut huolissani tai pitänyt itseäni huonona äitinä, sillä tiesin kuopuksestakin kasvavan ihan tarpeeksi hyvän ihmisen. Ja niin hänestä kasvoikin.
Minusta on ihan sama millä linjalla kasvatat eli kasvatatko jäähy- ja keskustelulinjalla vai pelkästään keskustelulinjalla, kunhan vain systemaattisesti kasvatat jollain rakentavalla tavalla. Kyllä se siitä. Katso kahden vuoden päästä uudestaa taaksepäin ja sinulla voi olla ihan erilainen lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä kävin juuri läpi sellaisen 11 viikkoisen ohjelman missä yritettiin saada ohjaajan kanssa lapseni käytös paranemaan. Lapsi myös 4 vuotias. Ongelma meillä ei ollut lyöminen tms, mutta kamalia raivokohtauksia sai aina kun ei saanut tahtoaan läpi. Enää ei ole tuota ongelmaa.
Pääpiirteittäin, huomaa hyvä lapsessasi, kehu, kehu ja kehu. Pienimmistäkin asioista.
Toinen, jätä vinkumiset ja valitukset huomiotta. Tämä vaatii multa todella hyvää itsehillintää, mutta kymmeneen laskemiset tai nurkan taakse rauhottumaan menemiset auttaa.
Ja kolmas, aikalisä jos muu ei auta. Lyömisestä tai tavaroiden rikkomisesta aina aikalisä. Se on se 4min josta viimeiset 30sek täytyy olla rauhassa. Max 10min taisi olla kuitenkin se raja.Paljon muutakin käytiin läpi, mutta jo näillä pääsee pitkälle. Suosittelen ehdottomasti! Tiedän ap miltä susta tuntuu, mäkin olin ihan loppu ja todellakin mietin onko lapseni normaali. Tsemppiä sulle, aikakin varmasti auttaa mutta se voi kestää kauankin.
Mikä ohjelma tämä oli?
Lähetä se mulle. On viikossa ruodussa.
Ja koska olen kiltti, voin paljastaa salaisuuden:
Säännöllinen päivärytmi, riittävästi unta, tarpeeksi ulkoilua ja liikuntaa.
Ei karkkeja, limua, mättöä, vaan kunnollista ruokaa.
Ei pleikkaria, telkkaria, videoita.
Paljon myönteistä palautetta oikeista asioista.
Läsnäoleva vanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Lähetä se mulle. On viikossa ruodussa.
Ja koska olen kiltti, voin paljastaa salaisuuden:
Säännöllinen päivärytmi, riittävästi unta, tarpeeksi ulkoilua ja liikuntaa.
Ei karkkeja, limua, mättöä, vaan kunnollista ruokaa.
Ei pleikkaria, telkkaria, videoita.
Paljon myönteistä palautetta oikeista asioista.
Läsnäoleva vanhempi.
Ei vaan vanhempi joka ei tiedä mistä puhutaan. Meillä on aina ollut tuota kaikkea, silti 4-vuotiaana alkoi nämä ongelmat.
Meidän lapsi oli ihan samanlainen, mutta ongelmat loppu kun seinään kun siirtyi päiväkodista ulkoilukerhoon. Eli varmaan päivän rytmi isossa ryhmässä ja liiallinen aika sisällä stressasi lasta.
Ei tietenkään kaikki voi tai halua tehdä samoin, mutta suosittelen säännöllistä luonnossa olemista (siis ihan metsässä, ei leikkipuistossa). Se on auttanut meidän lapsia rauhoittumaan tosi paljon.
Ja tsemppiä ap:lle! Muistan miten turhauttavaa se aika oli! Nyt lapsi on tosi reipas ja avulias koululainen, eli kyllä se menee ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei ap! Meillä poika jolla alkoi samanlainen käytös hieman 4v synttäreiden jälkeen. Sitä ennen ei ollut ollenkaan agressiivista käytöstä tai juurikaan edes uppiniskaisuutta. Nyt täyttää kesän lopulla 5v eikä vieläkään ole hellittänyt.
Tavallinen päivä; aamulla tapellaan pukemisesta ja pesuista ikuisuuden. Siinä missä 2v pikkusisko on pukenut itselleen jo ulkovaatteetkin niin poika saattaa olla vielä kalsareissaan. Ja kun en haluaisi antaa periksi siinä että aina minä puen, niin se koko aamu on sitten sitä jankuttamista ja uhkailua "pue pue pue, nyt puet tai, mene pukemaan...". Ja kyllä, myös ne tarrataulut sun muut kivakivat on kokeiltu mutta ei ne vaan pitemmän päälle toimi.
Tänäänkin tehtiin sitten kyllä kaikkea kivaa yhdessä, oltiin puistossa, pulikoimassa, ulkona syömässä... tullaan kotiin ja taas alkaa tappelut.
Lepohetki on tappelua, tulee pois ja tekee huoneessa pahojaan, metelöi ettei sisko saa nukuttua. Ja hän todellakin tarvitsee sen lepohetken. Enkä pakota nukkumaan, vaan saa kuunnella musiikkia ja selata kirjoja/lehtiä.
Ei oikein jaksa keskittyä leluihinsa vaan lähinnä riehuu ja tekee pahojaan. Vinkuu mankuu ja märisee.
Kun kielletään niin nauraa, menee karkuun. Kun otan kiinni tai komennan niin saattaa alkaa se lyöminen, potkiminen ja kamojen heittely.
Lelujen tuhoaminen ja heittely on myös ihan hänelle leikkiä, vaikka se on ehdottomasti kiellettyä meillä. Kaupassa kiukuttelee, nyt uusimpana myös autossa kiukuttelu ja pahanteko. Kiusaa siskoaan, potkii penkkiä, ottaa minua hiuksista kiinni kun istuu takana.
Kuvioon on tullut myös kaikenlaiset "en äiti tykkää susta, heitän sut mereen, heitän sut kuuhun, heitän sut kaivoon" yms uhmakkaat puheet, jotka aivan selkeästi tulee päiväkodista kun meillä ei kotona tuollaisia puhuta. Ja en tiedä olenko sitten aivan hakoteillä, mutta tuntuu että osa tästä käytöksestä johtaa juurensa sieltä päiväkodista, uudesta ryhmästä missä aloitti vuosi sitten. Leikit on tulleet selvästi rajummiksi yms. Oli siis kotihoidossa ennen.
Olen käynyt läpi kaikki uhkailut, kiristykset, palkitsemiset, kannustamiset. Ja kyllä, myös huutanut niin paljon kuin irti lähtee mutta lapsi huutaa vain takaisin tai nauraa.
Olen ihan v*tun loppu tähän, mutta minkäs teet.
Kun kiinnittää huomiota sun kirjoitukseen: märiseen, vinkuu, vonkuu - miten lapsi uhkailee ja on pienempää kohtaan väkivaltainen- niin voisi tiputtautua sen PIENEN lapsesi puolelle ja olla hänelle rakas. Kuin haukkua ja olla jo häntä vastaan.
Mitä jos koittaisit ottaa aikaa hänen kanssa, ja leperrellä? Kuin se että rajaat lapsen pahan puolelle?
Sä olet vastuussa siitä mitä lapsi kokee sinulta ja sinun kanssasi. Nyt se on paljon negatiivista jo ennalta. Sä itse merkkaat lapsen myös siihen että huomenna on uudet riidat ja uudet märinät.
Mä olen itse jakanut päivät pieniin ryhmiin, tehdään aamupala, tarhaan lähtö, ulkoleikit, kauppareissu. Varaa niihin aikaa, ota mukaan jotain jännää ja koita innostaa lapsi johonkin juttuun: nähdäänkö ulkona mitä eläimiä? Tehdäänkö matkalla juttu X? Kuka on ekana saanut kengät jalkaan?
Vaatteet voi valita jo illalla, jutella mukavia, herätä vähän aikaisemmin ja ottaa lapsi syliin.
TAI jatka tuota omaa negatiivista lapsesi mollaamista. Ei ole omani. Miettisit miltä siitä tuntuu
Niin, olen väsynyt. Ja halusin purkaa sen tähän. Enkä sanonut että on agressiivinen pikkusiskoa kohtaan.
En toki koskaan ota aikaa lapsen kanssa. En koskaan ota syliin enkä kehu. En koskaan yritä vaihtaa ajatuksia kivaan aiheeseen. En koskaan ota vaatteita valmiiksi esille. En kysy lapsen mielipidettä. En kysy miltä hänestä tuntuu. Ja sanon aina ettei hän ole mun lapsi?
Tai sitten.. tähän ketjuun voisi vastata empatialla ne, joilla on se sama kokemus kuin tänne avautuvilla. Koska muut ei voi tietää aidosti mistä puhutaan. On lähinnä loukkaavaa että tulet tänne vihjaamaan etten suhtaudu lapseeni koskaan positiivisesti ja siksi meillä on käytösongelmia. Kuule jos asia olisi noin mustavalkoinen että äidin kivalla käytöksellä kaikki olisi hyvin, niin ei näitä ongelmia olisi. Luuletko että on mulle jotenkin helpompaa käyttäytyä negatiivisesti? Ei. Se on pitkällisen tsemppaamisen, pettymysten, taisteluiden ja väsymyksen tulos. Ja silti edelleen jaksan päivittäin ottaa sen positiivisen asenteen poikaani ja edes yrittää paremmin, vaikka taas lopputuloksena olis äidille potku mahaan ja kynnet ohimoille. En tiedä onko sun lapses joskus mukiloinut sua, mutta voin kertoa että se on pelottavaa, hävettävää ja sitä on vaikea ymmärtää, koska väkivaltaa me emme itse lapsiin käytä.
Olen ollut leirillä jossa äiti toistuvasti puhuu lapsestaan pahaa. Päin naamaa alkaa arvostella lasta millainen lapsi on: kömpelö, rasittava, hidas -kaikki muut lapset tekee sitä ja tota.
Jos sun mielestä oma lapsi aina on nitä ja tota niin se alkaa huomaamattasi kääntyä asenteeksi. Sulla on tuo isompi hankala lapsi, katkaise ajattelutapa.
Minusta sun kirjoitus vaikutti siltä että lapsi hakee huomiotasi. Teillä käydään tarhaa ja lapsi kaipaa sinua, kun olette kotona niin teillä on se pikkunen joka vie huomiosi. En sano että hakkaat lastasi ja malli on opittu vaan joku tarve lapsella on. Onko teillä yhtään aikaa vain sinulla ja tuolla esikoisella? Hän on luopunut tosi paljon yhteisestä ajastasi ja pidät häntä vaikeana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei ap! Meillä poika jolla alkoi samanlainen käytös hieman 4v synttäreiden jälkeen. Sitä ennen ei ollut ollenkaan agressiivista käytöstä tai juurikaan edes uppiniskaisuutta. Nyt täyttää kesän lopulla 5v eikä vieläkään ole hellittänyt.
Tavallinen päivä; aamulla tapellaan pukemisesta ja pesuista ikuisuuden. Siinä missä 2v pikkusisko on pukenut itselleen jo ulkovaatteetkin niin poika saattaa olla vielä kalsareissaan. Ja kun en haluaisi antaa periksi siinä että aina minä puen, niin se koko aamu on sitten sitä jankuttamista ja uhkailua "pue pue pue, nyt puet tai, mene pukemaan...". Ja kyllä, myös ne tarrataulut sun muut kivakivat on kokeiltu mutta ei ne vaan pitemmän päälle toimi.
Tänäänkin tehtiin sitten kyllä kaikkea kivaa yhdessä, oltiin puistossa, pulikoimassa, ulkona syömässä... tullaan kotiin ja taas alkaa tappelut.
Lepohetki on tappelua, tulee pois ja tekee huoneessa pahojaan, metelöi ettei sisko saa nukuttua. Ja hän todellakin tarvitsee sen lepohetken. Enkä pakota nukkumaan, vaan saa kuunnella musiikkia ja selata kirjoja/lehtiä.
Ei oikein jaksa keskittyä leluihinsa vaan lähinnä riehuu ja tekee pahojaan. Vinkuu mankuu ja märisee.
Kun kielletään niin nauraa, menee karkuun. Kun otan kiinni tai komennan niin saattaa alkaa se lyöminen, potkiminen ja kamojen heittely.
Lelujen tuhoaminen ja heittely on myös ihan hänelle leikkiä, vaikka se on ehdottomasti kiellettyä meillä. Kaupassa kiukuttelee, nyt uusimpana myös autossa kiukuttelu ja pahanteko. Kiusaa siskoaan, potkii penkkiä, ottaa minua hiuksista kiinni kun istuu takana.
Kuvioon on tullut myös kaikenlaiset "en äiti tykkää susta, heitän sut mereen, heitän sut kuuhun, heitän sut kaivoon" yms uhmakkaat puheet, jotka aivan selkeästi tulee päiväkodista kun meillä ei kotona tuollaisia puhuta. Ja en tiedä olenko sitten aivan hakoteillä, mutta tuntuu että osa tästä käytöksestä johtaa juurensa sieltä päiväkodista, uudesta ryhmästä missä aloitti vuosi sitten. Leikit on tulleet selvästi rajummiksi yms. Oli siis kotihoidossa ennen.
Olen käynyt läpi kaikki uhkailut, kiristykset, palkitsemiset, kannustamiset. Ja kyllä, myös huutanut niin paljon kuin irti lähtee mutta lapsi huutaa vain takaisin tai nauraa.
Olen ihan v*tun loppu tähän, mutta minkäs teet.
Kun kiinnittää huomiota sun kirjoitukseen: märiseen, vinkuu, vonkuu - miten lapsi uhkailee ja on pienempää kohtaan väkivaltainen- niin voisi tiputtautua sen PIENEN lapsesi puolelle ja olla hänelle rakas. Kuin haukkua ja olla jo häntä vastaan.
Mitä jos koittaisit ottaa aikaa hänen kanssa, ja leperrellä? Kuin se että rajaat lapsen pahan puolelle?
Sä olet vastuussa siitä mitä lapsi kokee sinulta ja sinun kanssasi. Nyt se on paljon negatiivista jo ennalta. Sä itse merkkaat lapsen myös siihen että huomenna on uudet riidat ja uudet märinät.
Mä olen itse jakanut päivät pieniin ryhmiin, tehdään aamupala, tarhaan lähtö, ulkoleikit, kauppareissu. Varaa niihin aikaa, ota mukaan jotain jännää ja koita innostaa lapsi johonkin juttuun: nähdäänkö ulkona mitä eläimiä? Tehdäänkö matkalla juttu X? Kuka on ekana saanut kengät jalkaan?
Vaatteet voi valita jo illalla, jutella mukavia, herätä vähän aikaisemmin ja ottaa lapsi syliin.
TAI jatka tuota omaa negatiivista lapsesi mollaamista. Ei ole omani. Miettisit miltä siitä tuntuu
Niin, olen väsynyt. Ja halusin purkaa sen tähän. Enkä sanonut että on agressiivinen pikkusiskoa kohtaan.
En toki koskaan ota aikaa lapsen kanssa. En koskaan ota syliin enkä kehu. En koskaan yritä vaihtaa ajatuksia kivaan aiheeseen. En koskaan ota vaatteita valmiiksi esille. En kysy lapsen mielipidettä. En kysy miltä hänestä tuntuu. Ja sanon aina ettei hän ole mun lapsi?
Tai sitten.. tähän ketjuun voisi vastata empatialla ne, joilla on se sama kokemus kuin tänne avautuvilla. Koska muut ei voi tietää aidosti mistä puhutaan. On lähinnä loukkaavaa että tulet tänne vihjaamaan etten suhtaudu lapseeni koskaan positiivisesti ja siksi meillä on käytösongelmia. Kuule jos asia olisi noin mustavalkoinen että äidin kivalla käytöksellä kaikki olisi hyvin, niin ei näitä ongelmia olisi. Luuletko että on mulle jotenkin helpompaa käyttäytyä negatiivisesti? Ei. Se on pitkällisen tsemppaamisen, pettymysten, taisteluiden ja väsymyksen tulos. Ja silti edelleen jaksan päivittäin ottaa sen positiivisen asenteen poikaani ja edes yrittää paremmin, vaikka taas lopputuloksena olis äidille potku mahaan ja kynnet ohimoille. En tiedä onko sun lapses joskus mukiloinut sua, mutta voin kertoa että se on pelottavaa, hävettävää ja sitä on vaikea ymmärtää, koska väkivaltaa me emme itse lapsiin käytä.
Olen ollut leirillä jossa äiti toistuvasti puhuu lapsestaan pahaa. Päin naamaa alkaa arvostella lasta millainen lapsi on: kömpelö, rasittava, hidas -kaikki muut lapset tekee sitä ja tota.
Jos sun mielestä oma lapsi aina on nitä ja tota niin se alkaa huomaamattasi kääntyä asenteeksi. Sulla on tuo isompi hankala lapsi, katkaise ajattelutapa.
Minusta sun kirjoitus vaikutti siltä että lapsi hakee huomiotasi. Teillä käydään tarhaa ja lapsi kaipaa sinua, kun olette kotona niin teillä on se pikkunen joka vie huomiosi. En sano että hakkaat lastasi ja malli on opittu vaan joku tarve lapsella on. Onko teillä yhtään aikaa vain sinulla ja tuolla esikoisella? Hän on luopunut tosi paljon yhteisestä ajastasi ja pidät häntä vaikeana.
No minä en todellakaan sano lapseni kuullen näitä asioita, enkä tapaa niistä edes puhua kuin harvoille ja valituille, siis omalle miehelle ja siskolle. Tämä on anonyymi keskustelupalsta jossa mielestäni voi puhua avoimesti, eikä tarkoita että oikeassa elämässä puhelisin näitä keskellä toria.
Kyllä annan lapselle aikaa. Meillä meininki on vaan sitä että en voi edes vessassa käydä, kun sillä aikaa jo jahdataan koiraa ja heitellään legoja kattolamppuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on vaan vaihe, meillä se kesti pari tuskaisen rasittavaa kuukautta.
Pidettiin viikon kotiloma ja otettiin tosi iisisti ja lapsi sai valita joka päivälle jonkun tekemisen (halusi yllättävän usein vaan hengaillaan pyjamassa kotona, lukea ja askarrella) sen jälkeen helpotti. Meillä oli kyllä ollut aika pitkä ja stressaava kausi takana joten oltiin hurjan väsyneitä koko porukka.
4-5 vuotias oppii yleensä esimerkistä. Jos asiaa ei selvitä, käytös jatkuu. Onko päiväkodissa / hoidossa / pihaleikeissä ollut lastasi kohtaan aggressiivisuutta muiden lasten puolelta? Onko lapsi nähnyt, että kyseistä toimintaa torutaan muilla? Vai onko joku muu tarhakaveri lyönyt lasta ja asia on vaan lakaistu maton alle, ilman että lapsi on nähnyt että kyseinen toiminta ei ole sallittua, eikä anteeksi ole edes pyydetty?
Tällainen käytös jatkuu kunnes asia selvitetään.
Yhdessä lauseessa tämä selkeästi rasittunut äiti ilmaisi miltä se joskus, jumalauta, tuntuu. Niin sitten rajataan "pahan puolelle". Ei prkl. Sori, nyt ei pysty fiksuumpaan. Erilaisia temperamentteja on lapsilla, niin on aikuisillakin. Suurin osa vanhemmista varmasti yrittää tehdä parhaansa niillä resursseilla mitä on. Toi lapsen mollaaminen särähti tosi pahasti, saako koskaan ilmaista, että lapsi vtuttaa rankasti, vaikka sitä rakastais yli oman elämän?