Lue keskustelun säännöt.
En kestä enää 4v lastani, nyt apua!
29.06.2017 |
Olen ihan loppu ja kyllästynyt tuon lapsen käytökseen. Vaikka miten huomioidaan ja tehdään yhdessä sekä koitan kehua ei vaan onnistu mikään. Täyttänyt siis juuri tuon 4v ja ainut lapsi.
Nyt reilu kuukauden ollut ihan mahdoton. Ilman syytä saattaa tulla lyömään, potkimaan, suuttuessaan sama mutta sylkee myös päin näköä ja lattialle.
On temperamenttinen luonne ollut aina ja kaipaa paljon huomiota. Kokoajan keskeyttämässä ja suuttuu kun sanotaan että odottaa omaa vuoroa eikä puhuta toisten päälle.
Kun heittää tavaroita niin laitan jäähylle sitä mukaa. Lyömisestä myös lähtee kaikki lelut ja ei saa katsoa illalla lastenohjelmia yms. Jäähyä olen koittanut mutta ei siellä oikein tahdo pysyä ja huutaa kurkku suorana, joten en ole ollut varma onko se hyväksi. Olen kyllä rakastava ja tiukka, eli rajat on olleet aina mutta myös rakkautta ja yhdessä oloa.
On aina tullut juttuun toisten lasten kanssa, nyt viime aikoina alkanut olemaan kinaa leluista ja ei aina onnistukkaan leikit toisten kanssa.
Itse olen ihan loppu kun tuntuu että päivät on sitä että saa kokoajan estää lasta lyömästä ja potkimasta.. olen alkanut myös epäillä onko kaikki ok, vaikka 4v neuvolassa ei ainakaan oltu huolestuneita tästä kun mainitsin.
Tänäänkin ollaan koko päivä puuhattu yhdessä ties mitä. Istahdin äsken sohvalle ja sanoin että nyt äiti vähän huilahtaa ja pitää nyt sen aikaa puuhailla omia leikkejä. Juuri ehdin lehden avata niin lapsi tuli ja löi esineellä. vein suoraan kodinhoitohuoneeseen ja siellä saa nyt raivota, minun mitta ihan täysi. :(
Terveisin huono äiti
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö, lapset on niiiiiiiiiiin ihania!!!!
Nauti kun niin kauan kun on vielä pieni..
Ja annetaan vapaankasvatuksen loistaa??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän niin hyvin, meilläkin 4-vuotiaan kanssa aivan samanlainen meno. Minusta tuntuu, että tämä käytös korostuu erityisesti kodin ulkopuolella ja julkisilla paikoilla, jolloin meidän vanhempien hermoja koetellaan tosissaan. Viimeksi tänään meinasi juosta suutuspäissään auton alle :( Lemmikit ovat saaneet tästä ilkivallasta myös osansa, eikä ole auttanut kuin eristää ne omaan tilaansa, johon lapsella ei ole mitään asiaa.
Meillä on valitettavan usein käytössä uhkailu: "jos et siivoa huonettasi, ei mennä ulos" jne. Sama toimii toki toistekin päin: "jos siivoat nyt huoneesi, lähdetään sen jälkeen ulos." Myös lelujen takavarikointi toimii, jos niitä on vaikkapa heitelty. Sitten kun lapsi kyselee, milloin saa lelunsa takaisin, on hyvä aika keskustella siitä, miksi se sinne jäähylle ylipäätään joutui. Yritän kiinniittää huomita positiivisiin juttuihin ja antaa niistä kiitosta lapselle, mutta valitettavasti aika usein on päivän aikana tuntunut, että ne ovat aika vähissä.
Meidän lapsi haukkuu suutuspäissään meitä vanhempia usein tyhmäksi. Olen vastannut siihen, että itse olet rakas. Tätä tehokkaampaa keinoa ei vielä ole ollutkaan, se hätkäyttää lapsen joka kerta ja saa pyytämään anteeksi tai syliin. Minusta tämä kertoo vain siitä, että lapsi hakee kaikella negatiivisella toiminnallaan loppujen lopuksi vain vanhempien huomiota. Olen aloittajan kanssa kuitenkin samaa mieltä siitä, ettei vanhempien tarvitse viihdyttää lasta 24/7 ja omaa aikaakin pitää vanhemmilla olla. Toivotaan, että tämäkin on nyt vain vaihe, joka menee jossain vaiheessa ohi.
Osta kirja nimeltä muksuoppi, siinä on tosi hyviä neuvoja. T. Terapeutti
Vierailija kirjoitti:
Nyt kunnon opetus lapselle ja lapsi terapiaan! Muuten siitä kasvaa jääräpää ja itsepäinen yksilö!!! Lapsi ei määrää vanhempiaan vaan vanhemmat lapsiaan, pistätte kunnolla kuriin sen!!!!!!!!!!!!!!!!!
Väärä tapa lähestyä. Lapselle on määrätietoisesti opetettava empatiaa ja toisista huolehtimista. Kun lapsi lyö, otetaan kädestä kiinni ja kerrotaan ettei saa lyödä, koska se sattuu ja tulee paha mieli. Pysytään itse rauhallisena, eikä mitään valtataistelua.
Meillä tehosi parhaiten 3-vuotiaalle, että aina lyömisestä tai sylkemisestä lähdin pois enkä puhunut hänelle yhtään mitään. Pidin siis mykkäkoulua ja ignoorasin. Lapsi kysyi, miksi en puhu hänelle, sanoin lyhyesti ja tylysti, koska sinä löit/syljit niin en halua olla kanssasi. Hän pyysi anteeksi ja halasimme. Sitten selitin, miksi niin ei saa tehdä, jos haluaa olla kaveri eikä kukaan tykkää jos lyödään jne. Muutamassa kuukaudessa meni ohi. Mun tyttö tarvitsee keskustelua ymmärtääkseen miksi joku asia on kielletty. Meillä ei ole jäähyt auttaneet. Ei myöskään huutaminen. Vihaan itse mykkäkoulua, kuten kai hänkin, mutta ehkä siksi se ainoastaan toimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko lapsesi tarpeeksi muiden lasten kanssa? Eihän vaan liikaa äidin kanssa?
Kuuluu ikään.
Pidät vaan tiukasti kiini rajoista, hienosti olet oppinut tilannetta ratkomaan.
Jatkat vaan joka kerta samaan malliin. Nämä uhmat kestää jokaisella lapsella aikansa ja on toisilla rajumpia kuin toisilla.
Meillä meni 6kk ,ennen kuin lyöminen ja potkiminen loppui. Nykyisin neiti huutaa kun suuttuu ja sen olen hyväksynyt, tunteet saa näyttää, mutta ei satuttaa itseään tai muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uhmaikä ja liikaa energiaa? Pääseekö purkamaan energiaansa liikkumalla?
Vierailija kirjoitti:
Älä jätä lasta yksin selviytymään tunteistaan, kun se on rankkaa aikuisellekin. Eli älä sulje häntä toiseen huoneeseen kun hän raivoaa, hän kokee sen rangaistukseksi negatiivisista tunteista ja oppii vain tukahduttamaan ne. Koeta sen sijaan ottaa syliin ja jutella siitä, miksi lapsella on huono olo. Jos hän lyö tai potkii, kiellä napakasti mutta tee silti selväksi että olet koko ajan saatavilla jos lapsi haluaa tulla syliin.
On parempi että lapsi rauhoittuu itsekseen ilman ylimääräistä stimulaatiota, ja tulee vasta sitten syliin. Etenkin pakkosylittelyistä pitäisi luopua. Halauksesta tulee äkkiä rangaistus. Kiukkuiselle lapselle on turha jutella kovin syvällisiä. Juttelu sitten kun tunteet viilenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap! Meillä poika jolla alkoi samanlainen käytös hieman 4v synttäreiden jälkeen. Sitä ennen ei ollut ollenkaan agressiivista käytöstä tai juurikaan edes uppiniskaisuutta. Nyt täyttää kesän lopulla 5v eikä vieläkään ole hellittänyt.
Tavallinen päivä; aamulla tapellaan pukemisesta ja pesuista ikuisuuden. Siinä missä 2v pikkusisko on pukenut itselleen jo ulkovaatteetkin niin poika saattaa olla vielä kalsareissaan. Ja kun en haluaisi antaa periksi siinä että aina minä puen, niin se koko aamu on sitten sitä jankuttamista ja uhkailua "pue pue pue, nyt puet tai, mene pukemaan...". Ja kyllä, myös ne tarrataulut sun muut kivakivat on kokeiltu mutta ei ne vaan pitemmän päälle toimi.
Tänäänkin tehtiin sitten kyllä kaikkea kivaa yhdessä, oltiin puistossa, pulikoimassa, ulkona syömässä... tullaan kotiin ja taas alkaa tappelut.
Lepohetki on tappelua, tulee pois ja tekee huoneessa pahojaan, metelöi ettei sisko saa nukuttua. Ja hän todellakin tarvitsee sen lepohetken. Enkä pakota nukkumaan, vaan saa kuunnella musiikkia ja selata kirjoja/lehtiä.
Ei oikein jaksa keskittyä leluihinsa vaan lähinnä riehuu ja tekee pahojaan. Vinkuu mankuu ja märisee.
Kun kielletään niin nauraa, menee karkuun. Kun otan kiinni tai komennan niin saattaa alkaa se lyöminen, potkiminen ja kamojen heittely.
Lelujen tuhoaminen ja heittely on myös ihan hänelle leikkiä, vaikka se on ehdottomasti kiellettyä meillä. Kaupassa kiukuttelee, nyt uusimpana myös autossa kiukuttelu ja pahanteko. Kiusaa siskoaan, potkii penkkiä, ottaa minua hiuksista kiinni kun istuu takana.
Kuvioon on tullut myös kaikenlaiset "en äiti tykkää susta, heitän sut mereen, heitän sut kuuhun, heitän sut kaivoon" yms uhmakkaat puheet, jotka aivan selkeästi tulee päiväkodista kun meillä ei kotona tuollaisia puhuta. Ja en tiedä olenko sitten aivan hakoteillä, mutta tuntuu että osa tästä käytöksestä johtaa juurensa sieltä päiväkodista, uudesta ryhmästä missä aloitti vuosi sitten. Leikit on tulleet selvästi rajummiksi yms. Oli siis kotihoidossa ennen.
Olen käynyt läpi kaikki uhkailut, kiristykset, palkitsemiset, kannustamiset. Ja kyllä, myös huutanut niin paljon kuin irti lähtee mutta lapsi huutaa vain takaisin tai nauraa.
Olen ihan v*tun loppu tähän, mutta minkäs teet.
Jäähypenkki on muinaisjäänne, joka saattaa henkisesti vahingoitta lasta!! Mielummin annat halin&läheisyyttä kun ikävää käyttäytymistä!!
Voimia : ) huolehdi siitä, että sinulle jää myös omaa aikaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi haukkuu suutuspäissään meitä vanhempia usein tyhmäksi. Olen vastannut siihen, että itse olet rakas. Tätä tehokkaampaa keinoa ei vielä ole ollutkaan, se hätkäyttää lapsen joka kerta ja saa pyytämään anteeksi tai syliin.
Ihana!! Mä en kestä... <3 <3
Vierailija kirjoitti:
Älä jätä lasta yksin selviytymään tunteistaan, kun se on rankkaa aikuisellekin. Eli älä sulje häntä toiseen huoneeseen kun hän raivoaa, hän kokee sen rangaistukseksi negatiivisista tunteista ja oppii vain tukahduttamaan ne. Koeta sen sijaan ottaa syliin ja jutella siitä, miksi lapsella on huono olo. Jos hän lyö tai potkii, kiellä napakasti mutta tee silti selväksi että olet koko ajan saatavilla jos lapsi haluaa tulla syliin.
Ei, ei ja ei. Mä sain just tollasia kohtauksia lapsena ja myöhemmin todettiin bipo. Kaikesta huolimatta vanhemmat paapoi, joten mulla kesti aivan luvattoman liian pitkään tajuta, ettei esim. parisuhteessa välttämättä olekaan tavaroiden viskomisen jälkeen silittelyjä tarjolla. Ehdottomasti, LAPSEN HYVÄKSI, täytyy näyttää, ettei väkivalta ole ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä jätä lasta yksin selviytymään tunteistaan, kun se on rankkaa aikuisellekin. Eli älä sulje häntä toiseen huoneeseen kun hän raivoaa, hän kokee sen rangaistukseksi negatiivisista tunteista ja oppii vain tukahduttamaan ne. Koeta sen sijaan ottaa syliin ja jutella siitä, miksi lapsella on huono olo. Jos hän lyö tai potkii, kiellä napakasti mutta tee silti selväksi että olet koko ajan saatavilla jos lapsi haluaa tulla syliin.
On parempi että lapsi rauhoittuu itsekseen ilman ylimääräistä stimulaatiota, ja tulee vasta sitten syliin. Etenkin pakkosylittelyistä pitäisi luopua. Halauksesta tulee äkkiä rangaistus. Kiukkuiselle lapselle on turha jutella kovin syvällisiä. Juttelu sitten kun tunteet viilenee.
Kiitos. Joku lapsi tarvii sen sylin rauhottuakseen, toinen taas omaa tilaa.
Voi kun kaikki ihmiset tajuaisivat, että kaikille lapsille ei käy se "halaa ja puhu lempeästi", sillä toiset kokevat sen ahdistavana puristuksena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huhhuh.. eli yhdenkin lapsen kanssa on siis hankalaa :/
t: lapseton, joskus yhtä lasta ajatellut mutta tuskin uskallankaan..
Mulla 4 lasta eikä yhdenkään kanssa tuollaista. En kyllä sallisikaan.
Ei kai kukaan salli? Kaikki lapset eivät tuollaista edes yritä, eikä kaikki ole kasvatuksen puutetta (tai ansiota). Lapsia on todella erilaisia, ihan temperamentiltaan. Osa on oikeasti todella haastavia kasvatettavia.
Itse kokeilisin kehua aina kun on vähänkin kehumisen aihetta, ja olemaan huomioimatta kaiken muun huonon käytöksen, paitsi en joka satuttaa lasta tai muita. Hyvä suhde lapseen ihan ensiarvoisen tärkeää! Tehkää tai teetä asioita jossa lapsi voi auttaa jotta voit kehua aidosti.
Sanotaanko sitten, että toista kertaa ei tuollaista käytöstä katseltais.
Meillä on samanikäinen poika mutta ei vastaavanlaisia ongelmia, joten en varmasti osaa auttaa.
Haluan kuitenkin sanoa tämän: kun lapsi "ei tottele" tai käyttäytyy muuten huonosti ja äiti reagoi a) huutamalla, b) kääntämällä selän ja pitämällä mykkäkoulua eli käyttämällä henkistä väkivaltaa tai c) käymällä käsiksi niin mitä luulette lapsen siitä oppivan? Voi olla, että lapsi alkaa totella mutta samalla se oppii, että ristiriitoja ratkotaan huutamalla, ignooraamalla tai väkivallalla.
(Sama oppi menee perille myös sillä, kun vanhemmat toisilleen huutaa, ignooraa ja käy käsiksi.)
Me ollaan aikuisia ja ne on lapsia ja vaikka meiltä miten palaa pinna, niin meidän vaan täytyy jaksaa käsitellä se asia. Jos pinna palaa koko ajan, vanhemman kannattaa hakea apua omaan jaksamiseensa.
Sitä on vanhemmuus.
Ja niille lapsettomille, jotka täällä huutelee niin tiedoksi, että ihan niin kuin on erilaisia aikuisia, on erilaisia lapsia. Lapset eivät ole kategorisesti vaikeita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä jätä lasta yksin selviytymään tunteistaan, kun se on rankkaa aikuisellekin. Eli älä sulje häntä toiseen huoneeseen kun hän raivoaa, hän kokee sen rangaistukseksi negatiivisista tunteista ja oppii vain tukahduttamaan ne. Koeta sen sijaan ottaa syliin ja jutella siitä, miksi lapsella on huono olo. Jos hän lyö tai potkii, kiellä napakasti mutta tee silti selväksi että olet koko ajan saatavilla jos lapsi haluaa tulla syliin.
On parempi että lapsi rauhoittuu itsekseen ilman ylimääräistä stimulaatiota, ja tulee vasta sitten syliin. Etenkin pakkosylittelyistä pitäisi luopua. Halauksesta tulee äkkiä rangaistus. Kiukkuiselle lapselle on turha jutella kovin syvällisiä. Juttelu sitten kun tunteet viilenee.
Olen ehdottomasti samaa mieltä, ilmaisin itseni ehkä vähän huonosti. Pakkosylittelyä en missään tapauksessa kannata, vaan lapselle tarjottua mahdollisuutta tulla syliin jos siltä tuntuu, sen sijaan että vanhempi huutaa ja rankaisee. Kun lapsi raivoaa on todellakin parempi antaa hänen rauhoittua rauhassa, joku tekee sen itsekseen nurkassa ja toinen kaipaa lähelle. Olennaista on että lapsi itse valitsee tavan ja häntä ei suljeta toiseen huoneeseen "miettimään tekosiaan". Myös tunteiden sanoittamista ja ns. luolamiespuhetta voi kokeilla.
Meillä vanhimman pojan käytös oli aika lailla samanlaista tuossa iässä, riehuminen ja pahanteko vaan kohdistui pikkuveljeen. Ajoittain olin epätoivoinen ja ajattelin usein, että mitä teemme väärin, vaikka kasvatamme lapsiamme rakkaudella ja perheessämme on selkeät rajat siitä mikä on sallittua ja mikä ei. Jäähypenkki oli meillä käytössä, ihan omien hermojenkin takia. Kertaalleen käytin lasta psykologillakin, jonka mielestä normaali lapsi. Pitkäjänteisyyttä tarvittiin sääntöjen kanssa, mutta samalla myös paljon syliä ja positiivista huomiota. Kaikki muuttui viimeistään eskarivuonna, jolloin uhmakiukut oli historiaa ja lapsi kasvoi paljon henkisesti. Ehkä oli vaikeampi uhma kuin muilla veljillä ja luonne temperamenttisempi, mutta muiden poikien kanssa ei ole ollut mitään vastaavaa, vaikka kaikki on samoilla opeilla kasvatettu! T: neljän vilkkaan pojan onnellinen äiti
Njooh, tiedän tunteen. Mulla on hieman alle 4v aika vilkas lapsi, ja uhmaikä on välillä aika voimakkaana, vaikka useimmiten on tosi ihana ja rakastettava lapsi, fiksu ja hauska. Mutta auta armias välillä, penkoo joka paikan ja ottaa kaikki tavarat, joista on sata kertaa sovittu, että niihin ei kosketa, nujuuttaa pienempää sisarusta yhtenään, saattaapa pahimmillaan tönäistä tai läpätä minuakin, ja aika kipakasti annan palautetta ja sanoitan asioita, kyllä toisinaan tulee sorruttua huutamaankin, mutta uskon että parempi on olla joku roti, ja väkivalta on meillä täysin kiellettyä, siihen on nollatoleranssi. Mutta ihan terve kakara se on. Tyhmäiltyään pyytää anteeksi ja osaa leikkiä hienostikin. Tuntuu että sitä energiaa ja uhmakkuutta vaan on tällä hetkellä ihan ylitsepursuavasti! Uskon, että vuoden päästä on jo paljon helpompaa, 2-4v on haastavaa aikaa. Tsemppiä ap!
Tässä oli paljon asiaa, sillä niin se vaan on, aikuinen tietää paremmin. Tosin lapsesta riippuu, karjutaanko niin, että tukka hulmuaa, vai hoidetaanko asia lempeämmin. Sillä, (tiedän, että nyt sataa alapeukkua) jotkut lapset vaan tarvii sen karjahduksen (ei tarkoita jatkuvaa karjumista) silloin kun mennään liian pitkälle. Sitä ennen on katottu ja kuunneltu sitä reuhaamista ihan tarpeeksi pitkään ja varmasti kokeiltu lempeää ja ymmärtävää otetta myös. Eikä tämä ole mitään "tahdon nujertamista", vaan selkeä ilmaisu, että näin ei toimita. Hyvä oppi myös päiväkotia, koulua ja elämää varten. Rajat.