Lue keskustelun säännöt.
Kissan kuolema/ero, ei sairaslomaa
28.06.2017 |
Entä jos on asiakastyössä? - ei pysty keskittymään ja itkee koko ajan. Ei olisi minusta mukava mennä työterveyslääkärille, joka itkee koko ajan vastaanotolla tai ei pystyisi keskittymään asiani hoitamiseen.
Ennen/ 70-luvulla noissa tapauksissa on haettu saikkua selkäkivun tai muun fyysisen syyn vuoksi. Nyt ihmiset sanoo rehellisesti syyn kun mikään asia ei tunnu olevan tabu.
Kommentit (30)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silti: suru ei ole sairaus.
Jos työntekijä ei kissan kuoleman takia kykene nukkumaan ja on masentunut, niin pitää tehdä mielenterveysdiagnoosi ja ryhtyä kohtelemaan työntekijää mielenterveyspotilaana. Ei mitään palkallista sairauslomaa vaan kolmikantakeskustelu työterveyslääkärin kanssa ja sitten mietitään, miten se masennus otetaan töissä huomioon ja paljonko vähennetään työtunteja ja palkkaa, koska työntekijä on vakavasti sairas. Tietenkin myös vahva lääkitys ja työntekijän tietoihin mielenterveysdiagnoosi, joka esim. estää kunnollisen vakuutuksen saamisen.
Jos kerran on työkyvytön kissan kuoleman takia, niin sitten opettelee kantamaan vastuun elämästään eikä oleta, että työnantaja on aina maksajana. Ihmeestä vähenee turhat saikuttelut, kun tietää, että se diagnoosi oikeasti vaikuttaa koko loppuelämään.
Sairausloman 5 ensimmäistä päivää pitäisi olla palkattomia. Työntekijä voisi itse ottaa vakuutuksen tuollaisia kissan kuolemasta johtuvia sairauslomia varten.
Ei töihin tarvitse mennä, varmasti työnantaja antaa palkatonta vapaata. Kaikki ei kuulu työnantajan maksettavaksi.
Eläimen kuolema tai ero ei ole minusta syy saikkuun. Minulta on kuollut kaksi lemmikkiä kun olen ollut työelämässä ja ei kyllä ois tullu mieleenkään vaivata työnantajaa tuollaisella. Olen myös eronnut kuuden vuoden parisuhteesta ja menin ihan mielelläni töihin. Totta kai itkin ja surin ihan hyvän aikaa, mutta tein sen työn ulkopuolella.
Nämä kaikki tapahtuneet ihan lähivuosina, olen vasta 24v.
Monet nuoret ovat ihme vätyksiä, aina sai jonkun turhansaikuttajan työtkin tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Artikkelissahan puhuttiin sairauslomasta, eikä suru ole syy siihen. Työnantajan kanssa voi varmasti neuvotella palkattomasta vapaasta jos ei koe olevansa työkykyinen.
Toisaalta tuo olisi kätevä tapa vetää päiväkodissa päivät minimimiehityksellä. Väittäisi silmät kirkkaana, että jonkun kissa tai marsu on kuollut, siksi lapsiryhmän kanssa on vain 1 hoitaja. Ei saatu sijaista, voi voi. Koska pitäähän sitä sairauslomaa saada, hyvänen aika, ei sureva voi tehdä töitä. Niin säästyy kuukaudessa mukavia summia. Palstamammat ymmärtävät kyllä, vaikka lapset on melkein heitteillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairaslomaa saa tilanteen mukaan, ei sen mitä on käynyt, ihmiset suhtautuu suruun eri tavoin, toiset haluaa jopa sinne töihin, jotta on muuta ajateltavaa ja toiset taas eivät kykene töitä tekemään. Ole rehellinen lääkärille voinnistasi.
Sairaslomaa saa kyllä jollain tekosyyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis onko joku oikeasti töistä pois jonku kissan takia :D
Mä oon käynyt kahdesti lopetuttamassa koiran ruokatunnilla ja palannut siitä iltapäiväksi töihin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saikkua saa nykyään syyllä kuin syyllä, mutta itse entisenä työnantajana ajattelen näin, että mielelläni annan vaikka pari palkatonta vapaapäivää. Sitten jos vielä tuntuu siltä ettei töitä voi tehdä, niin lääkäriin/spykaan juttusille.
Vierailija kirjoitti:
Siis onko joku oikeasti töistä pois jonku kissan takia :D
No usko tai älä näitä riittää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Silti: suru ei ole sairaus.
Jos työntekijä ei kissan kuoleman takia kykene nukkumaan ja on masentunut, niin pitää tehdä mielenterveysdiagnoosi ja ryhtyä kohtelemaan työntekijää mielenterveyspotilaana. Ei mitään palkallista sairauslomaa vaan kolmikantakeskustelu työterveyslääkärin kanssa ja sitten mietitään, miten se masennus otetaan töissä huomioon ja paljonko vähennetään työtunteja ja palkkaa, koska työntekijä on vakavasti sairas. Tietenkin myös vahva lääkitys ja työntekijän tietoihin mielenterveysdiagnoosi, joka esim. estää kunnollisen vakuutuksen saamisen.
Jos kerran on työkyvytön kissan kuoleman takia, niin sitten opettelee kantamaan vastuun elämästään eikä oleta, että työnantaja on aina maksajana. Ihmeestä vähenee turhat saikuttelut, kun tietää, että se diagnoosi oikeasti vaikuttaa koko loppuelämään.
Voi hyvää päivää. Mielenterveystyöntekijänä voin kertoa, että suurempi ongelma on ihmisten järkyttävä tarve pärjätä töissä,ilman apua, tilanteessa kuin tilanteessa. Lopuksi voidaan joutua paljon pidempiin hoitoihin ja poissaoloihin kuin olisi ollut välttämätöntä. Lisäksi, lääkitys tai tiedot masennusdiagnoosista eivät ole merkki siitä että ei kanna vastuutaan. Pikemminkin päinvastoin.
Toki moni sairausloma olisi tarpeeton, jos työpaikalla olisi inhimillinen ilmapiiri, saisi olla huonossa hapessa ja esim työtehtäviä voitaisiin miettiä muutaman päivän tai parin viikon ajaksi sellaisiksi että esim ajoittainen itkeminen ei haittaa.
Harva meistä selviää elämästä ilman isoja menetyksiä. Niinpä inhimillinen työkulttuuri olisi pitkällä tähtäimellä kaikkien etu.
On ihmisiä (myös työikäisiä), joiden ainoa perheenjäsen on lemmikkieläin.
Meillä katos kissa kaks vuotta sitten. Oli aivan kamalaa. Itkin kuukausia ja se ahdistus oli aivan kamalaa. Aamusin töihin lähtiessä join mukin kahvia (mitään en voinut syödä) ja ajoin itkien töihin. Työmaalla yksin ollessa itkin. Silmät oli varmaan jatkuvasti punaset ja turvoksissa.
Kamala todeta, mutta edes omien vanhempien kuolemaa en ole yhtä paljon surrut. Sisko kuoli nyt keväällä ja en ole itkenyt kertaakaan.
Oman lapsen kuolemasta en varmaan toipuisi ikinä. Kun kissan katoaminenkin halvaannutti meikäläisen puoleksi vuodeksi. Ikävä on läsnä edelleen vaikka uusia kissoja talossa on.
En ihmettele vaikka joku haluaa jäädä sairauslomalle lemmikin kuoleman takia.
Yksinäiselle ihmiselle se lemmikki voi olla tärkein elollinen olento.
Minullakin oli kissa 18 v ajan, sain sen jo lapsena ja kun olin koulukiusattu se oli ainoa asia joka toi iloa. Olin 25 v kun se kuoli. Ensimmäinen työpäivä varsinkin oli vaikea, kun silmät oli punaiset ja keskittymiskyky poissa. Itse en kuitenkaan kehdannut hakea sairauslomaa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä katos kissa kaks vuotta sitten. Oli aivan kamalaa. Itkin kuukausia ja se ahdistus oli aivan kamalaa. Aamusin töihin lähtiessä join mukin kahvia (mitään en voinut syödä) ja ajoin itkien töihin. Työmaalla yksin ollessa itkin. Silmät oli varmaan jatkuvasti punaset ja turvoksissa.
Kamala todeta, mutta edes omien vanhempien kuolemaa en ole yhtä paljon surrut. Sisko kuoli nyt keväällä ja en ole itkenyt kertaakaan.
Oman lapsen kuolemasta en varmaan toipuisi ikinä. Kun kissan katoaminenkin halvaannutti meikäläisen puoleksi vuodeksi. Ikävä on läsnä edelleen vaikka uusia kissoja talossa on.
En ihmettele vaikka joku haluaa jäädä sairauslomalle lemmikin kuoleman takia.
Meilläkin katosi kissa ja se oli itse asiassa paljon vaikeampi asia kuin toisen kissan luonnollinen kuolema. Vieläkin välillä ahdistaa kun ei tiedä sen kadonneen kissan kohtaloa, kuitenkin siitä aikaa jo 10 vuotta.
Kaveri valitteli tosissaan, kun ei voi saada "äitiyslomaa" ottaessaan koiranpennun, siis palkallista.
Ihan samaa mieltä. Itsekin sitä Iltiksen juttua jäin miettimään. En halua elämässäni olla niin empatiakyvyttömän ihmisen kanssa tekemisissä, kuin oli tämä artikkelin lääkäri.