Kissan kuolema/ero, ei sairaslomaa

Eikös jossain maassa ole niin että vapaata/lomia tms on 30 päivää per vuosi. Näitä sitten jokainen käyttää miten haluaa/täytyy/pystyy. Eli jos kissa kuolee tai lapsi sairastaa niin ne sun poissaolopäivät ovat pois tuosta 30 päivästä palkallista vapaata. Näin voisi tulla Suomessakin voimaan. Mun mielestä työnantajan ei tarvitse maksaa poissaoloja. Palkatonta voisi saada sitten tarvittaessa, jos mahdollista. 

Vierailija kirjoitti:

Siis onko joku oikeasti töistä pois jonku kissan takia :D

Itse olisin, tosin palkattomalla pari päivää. Kissat ovat minulle todella tärkeitä. Kuin omia lapsia. Toi on ihan yhtä tyhmää kuin jos sanoisin "ihanko oikeasti jäät pois töistä lapsen takia? Saa niitäkin uusia!" Törppö.

Vierailija kirjoitti:

Kissan ero :D

Tuli tosi paha mieli kissan puolesta. 😞😢

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silti: suru ei ole sairaus.

Jos työntekijä ei kissan kuoleman takia  kykene nukkumaan ja on masentunut, niin pitää tehdä mielenterveysdiagnoosi ja ryhtyä kohtelemaan työntekijää mielenterveyspotilaana. Ei mitään palkallista sairauslomaa vaan kolmikantakeskustelu työterveyslääkärin kanssa ja sitten mietitään, miten se masennus otetaan töissä huomioon ja paljonko vähennetään työtunteja ja palkkaa, koska työntekijä on vakavasti sairas. Tietenkin myös vahva lääkitys ja työntekijän tietoihin mielenterveysdiagnoosi, joka esim. estää kunnollisen vakuutuksen saamisen.

Jos kerran on työkyvytön kissan kuoleman takia, niin sitten opettelee kantamaan vastuun elämästään eikä oleta, että työnantaja on aina maksajana. Ihmeestä vähenee turhat saikuttelut, kun tietää, että se diagnoosi oikeasti vaikuttaa koko loppuelämään.

Voi hyvää päivää. Mielenterveystyöntekijänä voin kertoa, että suurempi ongelma on ihmisten järkyttävä tarve pärjätä töissä,ilman apua, tilanteessa kuin tilanteessa. Lopuksi voidaan joutua paljon pidempiin hoitoihin ja poissaoloihin kuin olisi ollut välttämätöntä. Lisäksi, lääkitys tai tiedot masennusdiagnoosista eivät ole merkki siitä että ei kanna vastuutaan. Pikemminkin päinvastoin.

Toki moni sairausloma olisi tarpeeton, jos työpaikalla olisi inhimillinen ilmapiiri, saisi olla huonossa hapessa ja esim työtehtäviä voitaisiin miettiä muutaman päivän tai parin viikon ajaksi sellaisiksi että esim ajoittainen itkeminen ei haittaa.

Harva meistä selviää elämästä ilman isoja menetyksiä. Niinpä inhimillinen työkulttuuri olisi pitkällä tähtäimellä kaikkien etu.

Näinkin on, mutta monelle kaltaisellesi tuntuu olevan kova pala uskoa, että ihan kaikki poissaolot eivät johdu huonoista työoloista, ja niitä turhan saikuttajia on hyvissäkin työpaikoissa.

Se, että osa yrittää pärjätä liian kauan ei mitenkään sulje pois sitä, että osa on suoraan sanottuna lintsareita.

En hakenut saikkua kun kissani kuoli, kun ero tuli, kun isäni kuoli. Pitää sen verran selkärankaa ja itsekuria olla että ei märiseväksi rätiksi valahdi. Surra saa  mutta on se kumma että koko toimintakyky menee.

Mua ei taas esim. vanhempien kuolema juuri hetkauttaisi, lemmikin kylläkin.

Sitten kettuillaan kun miehet ei näytä tunteita vaan otsa hiessä puskevat töissä kesät talvet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kissan ero :D

Tuli tosi paha mieli kissan puolesta. 😞😢

Meillä on tänään koko putiikki kiinni, kun tuon Eevan kissalle tuli ero. Huomenna on taas Erkin mäyräkoiran polttarit, joten suljetaan aikaisin.

Vierailija kirjoitti:

Kaveri valitteli tosissaan, kun ei voi saada "äitiyslomaa" ottaessaan koiranpennun, siis palkallista.

Tämä olisikin ihan järkevää tai vaikka mahdollisuus tunnin vapaaseen keskellä päivää jatkaisi päivää sitten illasta.

Ehkei kuitenkaan palkallisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silti: suru ei ole sairaus.

Jos työntekijä ei kissan kuoleman takia  kykene nukkumaan ja on masentunut, niin pitää tehdä mielenterveysdiagnoosi ja ryhtyä kohtelemaan työntekijää mielenterveyspotilaana. Ei mitään palkallista sairauslomaa vaan kolmikantakeskustelu työterveyslääkärin kanssa ja sitten mietitään, miten se masennus otetaan töissä huomioon ja paljonko vähennetään työtunteja ja palkkaa, koska työntekijä on vakavasti sairas. Tietenkin myös vahva lääkitys ja työntekijän tietoihin mielenterveysdiagnoosi, joka esim. estää kunnollisen vakuutuksen saamisen.

Jos kerran on työkyvytön kissan kuoleman takia, niin sitten opettelee kantamaan vastuun elämästään eikä oleta, että työnantaja on aina maksajana. Ihmeestä vähenee turhat saikuttelut, kun tietää, että se diagnoosi oikeasti vaikuttaa koko loppuelämään.

Voi hyvää päivää. Mielenterveystyöntekijänä voin kertoa, että suurempi ongelma on ihmisten järkyttävä tarve pärjätä töissä,ilman apua, tilanteessa kuin tilanteessa. Lopuksi voidaan joutua paljon pidempiin hoitoihin ja poissaoloihin kuin olisi ollut välttämätöntä. Lisäksi, lääkitys tai tiedot masennusdiagnoosista eivät ole merkki siitä että ei kanna vastuutaan. Pikemminkin päinvastoin.

Toki moni sairausloma olisi tarpeeton, jos työpaikalla olisi inhimillinen ilmapiiri, saisi olla huonossa hapessa ja esim työtehtäviä voitaisiin miettiä muutaman päivän tai parin viikon ajaksi sellaisiksi että esim ajoittainen itkeminen ei haittaa.

Harva meistä selviää elämästä ilman isoja menetyksiä. Niinpä inhimillinen työkulttuuri olisi pitkällä tähtäimellä kaikkien etu.

Juuri siksi kissan kuoleman aiheuttamaan masennukseen tulee suhtautua oikein eli sairautena, saahan siitä sairauslomaa. Lisäksi ei saa sen jälkeen sairauskuluvakuutusta, joka korvaa mielenterveysongelmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silti: suru ei ole sairaus.

Jos työntekijä ei kissan kuoleman takia  kykene nukkumaan ja on masentunut, niin pitää tehdä mielenterveysdiagnoosi ja ryhtyä kohtelemaan työntekijää mielenterveyspotilaana. Ei mitään palkallista sairauslomaa vaan kolmikantakeskustelu työterveyslääkärin kanssa ja sitten mietitään, miten se masennus otetaan töissä huomioon ja paljonko vähennetään työtunteja ja palkkaa, koska työntekijä on vakavasti sairas. Tietenkin myös vahva lääkitys ja työntekijän tietoihin mielenterveysdiagnoosi, joka esim. estää kunnollisen vakuutuksen saamisen.

Jos kerran on työkyvytön kissan kuoleman takia, niin sitten opettelee kantamaan vastuun elämästään eikä oleta, että työnantaja on aina maksajana. Ihmeestä vähenee turhat saikuttelut, kun tietää, että se diagnoosi oikeasti vaikuttaa koko loppuelämään.

Voi hyvää päivää. Mielenterveystyöntekijänä voin kertoa, että suurempi ongelma on ihmisten järkyttävä tarve pärjätä töissä,ilman apua, tilanteessa kuin tilanteessa. Lopuksi voidaan joutua paljon pidempiin hoitoihin ja poissaoloihin kuin olisi ollut välttämätöntä. Lisäksi, lääkitys tai tiedot masennusdiagnoosista eivät ole merkki siitä että ei kanna vastuutaan. Pikemminkin päinvastoin.

Toki moni sairausloma olisi tarpeeton, jos työpaikalla olisi inhimillinen ilmapiiri, saisi olla huonossa hapessa ja esim työtehtäviä voitaisiin miettiä muutaman päivän tai parin viikon ajaksi sellaisiksi että esim ajoittainen itkeminen ei haittaa.

Harva meistä selviää elämästä ilman isoja menetyksiä. Niinpä inhimillinen työkulttuuri olisi pitkällä tähtäimellä kaikkien etu.

Juuri siksi kissan kuoleman aiheuttamaan masennukseen tulee suhtautua oikein eli sairautena, saahan siitä sairauslomaa. Lisäksi ei saa sen jälkeen sairauskuluvakuutusta, joka korvaa mielenterveysongelmat.

Jos siitä seuraa masennus, on se tietysti hoidettava masennuksena. Jos siitä sen sijaan seuraa varsin yleinen yhden päivän suru, olisi siitä hyvä saada vähintään vapaata (yksi päivä pois lomapäivistä).