Viestittely tapailuvaiheessa, miten paljon on sopiva määrä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko te livenä puhuessakin ihan ilmeettömiä ja ilmaisetteko te kaikki tunteenne ja tarkoitusvivahteenne sanallisesti? Ette esim hymyile, nyökkää tai irvistä koskaan kertomaan jostain sellaisesta, mitä ette sanallisesti sanoneet? Koska aikuiset kommunikoivat vain sanallisesti?

Hymyilen, nauran ja itken kyllä, mutta en yökkää, ilveile, irveile, näytä kieltä, peukkua tai näytä sydänmerkkejä. Eli jotain rajaa niissäkin kun ei enää olla päiväkoti-ikäisiä.

Niin. Hymiöissähän ei ole hymyjä, nauruja ja suruja. On vain yökkäilyjä, ilveilyjä, kielen näyttämistä ja sydämiä.

Niin, eikö nyt keskusteltu lainauksessa olevasta live käyttäytymisestä? Jotkut vielä ihan soittaa ja tapaa ihmisiä livenä ja viestittely on vain esim. taapamisten sopimisia varten ja se ei vaatine tunnetilojen ilmaisua.

Minä kirjoitin nyökkäämisestä ja sinä kirjoitit yökkäämisestä. Okei. Eli sinä et myöskään koskaan nyökkää, vaan sanot aina kyllä. Irvistämisellä tarkoitin sellaista "ohhoh, avaimet unohtui, mitäs nyt"-irvistystä enkä mitään naaman vääntämistä sormilla. Tätäkään et siis ilmeisesti tee koskaan.

Kyllä minä saan ihan arkisissakin asioissa ilmaistua erilaisia tunnetiloja. Vaikka tapaamista sovittaessa voin kirjoittaa, että haluan nähdä mahdollisimman pian ja laittaa siihen hymynaaman ihan vain ilmentämään, että viihdyn tämän ihmisen seurassa ja odotan innolla koska taas nähdään. Ilman hymiötä se voisi kuulostaa vain tylyltä vaatimukselta. Jos taas toinen ehdottaa jotain tosi mukavaa tekemistä tiettynä ajankohtana, olisi minusta tylyä laittaa vain, että se ei onnistu kun olen myöhään töissä, mutta kun siihen vielä ilmaisee harmitustaan perään, niin kommunikaatio on paljon mukavampaa. Eivätkö tällaiset asiat nyt ole ihan normaaleja asioita ihmisten välisessä kommunikaatiossa (myös asiapitoisessa viestinnässä), että ilmaistaan myös niitä tunnetiloja, eikä vain töksäytellä faktaa tiskin.

Tuttujen kanssa ne ilmeet ja eleet on jo tuttuja ettei niitä enää tarvita elävöittämään, mutta uusissa suhteissa ne lienee tarpeellisia. Milloin hymiöistä on tullut normaaliin viestintään kuuluvaa? Kohta töitäkin haetaan pelkin hymiöin, kun ei enää muuta osata?

Jessus että te olette vaikeita.Kyllä minä/me käytetään emojita eikä lasketa kuka ja kuinka monta viestiä toinen laittaa tai kuka laittaa ensin tai viimeiseksi.

Pitäisiköhän teidän joille se on niin monimutkaista niin soittaa vaan ja siihenkin sovitte klon ajan ettei vaan tule vahingossa soitettua väärään aikaan.

Aina kun jotain haluaa sanoa, sanoo vaan. Sen olisi toki hyvä olla jokseenkin vastavuoroista, että jos toinen ei lähde viestittelyyn oikein mukaan, niin itse ainakin lopetan heti siinä vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko te livenä puhuessakin ihan ilmeettömiä ja ilmaisetteko te kaikki tunteenne ja tarkoitusvivahteenne sanallisesti? Ette esim hymyile, nyökkää tai irvistä koskaan kertomaan jostain sellaisesta, mitä ette sanallisesti sanoneet? Koska aikuiset kommunikoivat vain sanallisesti?

Hymyilen, nauran ja itken kyllä, mutta en yökkää, ilveile, irveile, näytä kieltä, peukkua tai näytä sydänmerkkejä. Eli jotain rajaa niissäkin kun ei enää olla päiväkoti-ikäisiä.

Niin. Hymiöissähän ei ole hymyjä, nauruja ja suruja. On vain yökkäilyjä, ilveilyjä, kielen näyttämistä ja sydämiä.

Niin, eikö nyt keskusteltu lainauksessa olevasta live käyttäytymisestä? Jotkut vielä ihan soittaa ja tapaa ihmisiä livenä ja viestittely on vain esim. taapamisten sopimisia varten ja se ei vaatine tunnetilojen ilmaisua.

Minä kirjoitin nyökkäämisestä ja sinä kirjoitit yökkäämisestä. Okei. Eli sinä et myöskään koskaan nyökkää, vaan sanot aina kyllä. Irvistämisellä tarkoitin sellaista "ohhoh, avaimet unohtui, mitäs nyt"-irvistystä enkä mitään naaman vääntämistä sormilla. Tätäkään et siis ilmeisesti tee koskaan.
Kyllä minä saan ihan arkisissakin asioissa ilmaistua erilaisia tunnetiloja. Vaikka tapaamista sovittaessa voin kirjoittaa, että haluan nähdä mahdollisimman pian ja laittaa siihen hymynaaman ihan vain ilmentämään, että viihdyn tämän ihmisen seurassa ja odotan innolla koska taas nähdään. Ilman hymiötä se voisi kuulostaa vain tylyltä vaatimukselta. Jos taas toinen ehdottaa jotain tosi mukavaa tekemistä tiettynä ajankohtana, olisi minusta tylyä laittaa vain, että se ei onnistu kun olen myöhään töissä, mutta kun siihen vielä ilmaisee harmitustaan perään, niin kommunikaatio on paljon mukavampaa. Eivätkö tällaiset asiat nyt ole ihan normaaleja asioita ihmisten välisessä kommunikaatiossa (myös asiapitoisessa viestinnässä), että ilmaistaan myös niitä tunnetiloja, eikä vain töksäytellä faktaa tiskin.

Tuttujen kanssa ne ilmeet ja eleet on jo tuttuja ettei niitä enää tarvita elävöittämään, mutta uusissa suhteissa ne lienee tarpeellisia. Milloin hymiöistä on tullut normaaliin viestintään kuuluvaa? Kohta töitäkin haetaan pelkin hymiöin, kun ei enää muuta osata?

Eli mistä tulee tämä oletus, että muuta ei osata?

Töitä haetaan ilmoittamalla itsestä ne osaamiset, ei ilmoittamalla tunnetiloja. Vapaamuotoisessa kommunikaatiossa on luontevaa ja jopa toivottavaa ilmaista tunnetiloja, koska on kyse ihmisten välisistä suhteista, eikä työsopimuksesta. Vai sanotko sinä työhaastattelussa esimerkiksi, että pidät haastattelijasta ja sinulla on ollut häntä ikävä? Ei tämä liity mitenkään hymiöihin, vaan siihen, millaisia asioita halutaan viestiä ja mitä ei.

Aina pitää muistaa ettei pommita viesteillä eikä häiritse "työrauhaa".

Viestit on unohdettava työaikana ja vain vapaalla sit viestittelyt.

Aloin oikein miettimään, niin en kyllä muista sopineeni yhtäkään tapaamista kenenkään ystäväni kanssa siten, että en olisi millään tavalla ilmaissut tunnetiloista mitään. Aina on viimeistään viimeisessä viestissä sanottu jotain tyyliin "kiva juttu, pian nähdään". Ja jos jotakuta ei ole nähnyt pitkään aikaan, niin aika äkkiä tulee kyllä sanottua, että "voi kun ihanaa nähdä pitkästä aikaa". Olenko jotenkin outo?

Vierailija kirjoitti:

Aloin oikein miettimään, niin en kyllä muista sopineeni yhtäkään tapaamista kenenkään ystäväni kanssa siten, että en olisi millään tavalla ilmaissut tunnetiloista mitään. Aina on viimeistään viimeisessä viestissä sanottu jotain tyyliin "kiva juttu, pian nähdään". Ja jos jotakuta ei ole nähnyt pitkään aikaan, niin aika äkkiä tulee kyllä sanottua, että "voi kun ihanaa nähdä pitkästä aikaa". Olenko jotenkin outo?

Ihan ilman hymiöitäkö? Outoa.

Vierailija kirjoitti:

Aloin oikein miettimään, niin en kyllä muista sopineeni yhtäkään tapaamista kenenkään ystäväni kanssa siten, että en olisi millään tavalla ilmaissut tunnetiloista mitään. Aina on viimeistään viimeisessä viestissä sanottu jotain tyyliin "kiva juttu, pian nähdään". Ja jos jotakuta ei ole nähnyt pitkään aikaan, niin aika äkkiä tulee kyllä sanottua, että "voi kun ihanaa nähdä pitkästä aikaa". Olenko jotenkin outo?

Siitähän tässä näytetään väänettävän kättä voiko tunteita ilmaista ilman kuvallista viestintään olematta työy. Miten nuo asiat muuten ilmaistaan hymiöin tai millä sanottuja sanoja tehostetaan? Sydämin? Hymyn kuulee puheessakin, miksei sitten viestissäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloin oikein miettimään, niin en kyllä muista sopineeni yhtäkään tapaamista kenenkään ystäväni kanssa siten, että en olisi millään tavalla ilmaissut tunnetiloista mitään. Aina on viimeistään viimeisessä viestissä sanottu jotain tyyliin "kiva juttu, pian nähdään". Ja jos jotakuta ei ole nähnyt pitkään aikaan, niin aika äkkiä tulee kyllä sanottua, että "voi kun ihanaa nähdä pitkästä aikaa". Olenko jotenkin outo?

Siitähän tässä näytetään väänettävän kättä voiko tunteita ilmaista ilman kuvallista viestintään olematta työy. Miten nuo asiat muuten ilmaistaan hymiöin tai millä sanottuja sanoja tehostetaan? Sydämin? Hymyn kuulee puheessakin, miksei sitten viestissäkin.

Miten sen hymyn näkee viestissä, jossa ei millään tavalla ilmaista tunnetiloja, vaan käytetään pelkästään neutraaleja asiallisia ilmaisuja?

"nähdäänkö kolmelta"

"okei"

Missä tuossa on se hymy? Minä voisin lähettää nuo täsmälleen samat viestit myös surullisena, vihaisena ja välinpitämättömänä. Mutta jos näihin liittää tunnetilan ilmaisun sanoin tai hymiöllä, niin se tunne tulee. Tämä oli siis kommentti tuolle henkilölle, joka sanoi, ettei viestittele kuin esim sopiessa tapaamisia ja silloin ei tarvita minkäänlaisia tunneilmaisuja (edes sanallisia). Kun tässä siis on sanottu, että on lapsellista käyttää hymiöitä, kun aikuiset viestivät eikä silloin tarvita tunneilmaisuja. Kyllä niitä jo ihan kohteliaisuussyistäkin aikuiset aika paljon käyttävät. Niiden tilalle on nyt tullut vapaamuotoisessa viestittelyssä nuo hymiöt, mutta eivät ne ole sen lapsellisempaa tunneilmaisua kuin se "voi harmi, kun en ehdikään tapaamaan". Tässä nyt joku väitti, että aikuiset eivät tunteistaan viesti. Kyllä viestivät. Se oli pointtini.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloin oikein miettimään, niin en kyllä muista sopineeni yhtäkään tapaamista kenenkään ystäväni kanssa siten, että en olisi millään tavalla ilmaissut tunnetiloista mitään. Aina on viimeistään viimeisessä viestissä sanottu jotain tyyliin "kiva juttu, pian nähdään". Ja jos jotakuta ei ole nähnyt pitkään aikaan, niin aika äkkiä tulee kyllä sanottua, että "voi kun ihanaa nähdä pitkästä aikaa". Olenko jotenkin outo?

Ihan ilman hymiöitäkö? Outoa.

Niin, kyllä minä noiden lisäksikin käytän vielä hymiöitä. Mutta ihan nyt vain tuolle kommentoijalle, joka ihmetteli, mihin aikuiset ihmiset tarvitsevat mitään tunneilmaisuja. Minusta ne nyt vain kuuluvat asiaan. Ja koska viestitellessä se nonverbaalinen jää vajaaksi, hymiöillä on hyvä paikata niitä. Ei tarvitse selitellä, kun laittaa vain sen virnistyksen tai silmäniskun.

Me viestiteltiin miehen kanssa joka päivä aamupäivästä nukkumaan menoon jos vain juttua riitti. Ja riittihän sitä ja riittää edellee.