Lue keskustelun säännöt.
Olenko sekoamassa?
26.06.2017 |
Ajoittain, melko useinkin nykyään, minulla on sellainen omituinen irrallinen olo etten ole kiinni todellisuudessa.
Eli että kuvittelen eläväni normaalisti normaalia arkea, mutta oikeasti olenkin esim. Suljetulla osastolla psykoosissa siten että tämä normaali elämäni onkin vain sairasta harhaani, eikä läheisiäni ole edes oikeasti olemassa vaan kaikki on sairasta kuvitelmaani.
Tai, että on meneillään jokin sairas missio, jossa ympärilläolevien ihmisten pitäisi jotenkin muka pehmeästi saada minut ymmärtämään että olen seonnut. Kuvittelen ihmisten vihjailevan asioita, antavan minulle ikäänkuin merkkejä, joista minun pitäisi itse tajuta ymmärtää että elän jossain harhassa jonka olen itse luonut. Pelkään kuollakseni mitä pääni sisällä on tapahtumassa.
En varsinaisesti eristäydy ihmisistä, mutta en halua tavata juuri ketään. Jostain syystä olen aina ollut ihminen johon halutaan helposti tutustua ja tämäkin on saanut minut kuvittelemaan pienessä päässäni ties mitä salaliittoja. En jaksa eritellä enempää asiaa mutta entinen mieheni vainosi minua vuosia, ja vaikka ko. Henkilö on saanut lähestymiskiellon eikä kiusaa enää, epäilen jokaista uutta tuttavuutta esim. Tuon miehen kätyriksi tai vakoilijaksi. Suhtaudun uusiin ihmisiin erittäin epäilevästi ja jopa vainoharhaisesti.
Jollain tasolla tiedostan ettei ajatuksissani ole järkeä, enkä silti voi niille mitään. Saan ajoittain paniikkikohtauksia, joista selviän kyllä kasaamalla itseni ilman että kukaan tajuaa kohtausta, mutta on ajan kysymys milloin en ehdi Esim. Töissä vessaan rauhoittumaan. Minun on pakko saada ensinnäkin jokin rauhoittava(?) lääkitys akuuttiin paniikkiin, jokin sellainen joka saa sykkeeni laskemaan, pahinta on luulla kuolevansa sydämenpysähdykseen kun kohtaus iskee. Jotain sellaista lääkettä joka saa ylikierroksille menevän pääni stoppaamaan.
Kukaan minut tunteva ei voisi kuvitella millaista ajoittain pelottavaakin todellisuudesta irtaantumisen pelkoa ja paniikkia koen. Hoidan työni moitteettomasti ja saan jatkuvaa kiitosta. Kotini on siisti, olen normaalin 34-v naisen näköinen ja oloinen. Teen vaativaa ja arvostettavaa työtä, jota rakastan, eikä haittaa vaikka tekisin 10 h työpäiviä.
Minä tiedän että lääkärin puheille olisi mentävä. Mutta pelkään kuollakseni tunnustaa tätä kaikkea mitä anonyymisti tänne kirjoitin. Pelkään saavani hullunpaperit tai vielä pahempaa: pelkään että jos kerron paniikkikohtauksista ja pyydän niihin lääkettä, minut leimataan lääkkeitä kinuavaksi narkkariksi. Pelkään etten osaa kertoa riittävän selvästi tuntemuksistani.
Auttakaa?
Kommentit (5)
Ensiksikin: höpönlöpön. Lyön vetoa, että pelkästään tuon kirjoittaminen jo helpotti paljon. Seuraava askel on kertaluokkaa isompi, mutta helpottaa vielä enemmän. Toivottavasti otat sen, ja hyvin pian. Kyllä sä siihen pystyt :)
Kuulostaa siltä, että stressaat paljon kaikkea olematonta ja tuo stressi kumuloituu ja pahentaa tilannetta. Olisikohan sinulla pakko-oireita tai yleinen ahdistuneisuushäiriö? Molemmissa on tyypillistä, että on kiltti ja tunnollinen ihminen, mutta (tai ehkä siitä syystä?) alkaa pelkäämään vaikka mitä.
Et todellakaan tule kohdelluksi noin kuin kuvittelet, ja varsinkin, jos pystyisit varaamaan ensin ajan työterveyslääkärille, jolle kerrot ongelmistasi vähän yleisemmällä tasolla, ja hän sitten lähettäisi sut psykiatrille? Siellä kannattaa kertoa sitten ihan kaikki.
Terveisin vastaavassa tilanteessa ollut, lääkkeitä , tukea ja terapiaa saanut. Ei kukaan sua ala sorsimaan avun pyytämisestä, kyllä psykiatriset ongelmat nykyään tunnetaan ja tunnistetaan! Ihmiset halutaan pitää työkykyisinä ja tyytyväisinä.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ollut psykoosi kaksi kertaa ja olen ollut osastolla hoidossa. Ei niitä hullunpapereita tarvi kenellekään esitellä. Olet vain saikulla ja se siitä. Osastolla on mun mielestä ollut kivaa joten ei sitäkään tarvi pelätä. Kyllähän noi sun oireet vähän viittaa tulevaan psykoosiin. Mulla ei ainakaan tuu yhtäkkiä vaan tekeytyy joitain viikkoja.
Hoitoon olen päässyt ihan helposti, uskon että ottavat vakavasti kun kerrot millaisia ajatuksia sulla on. Kannattaa mennä nyt heti lääkäriin ennenkuin se menee tosi pahaksi. Mulla meni se eka psykoosi ja päädyin kadulle juoksemaan yövaatteissa. Onneksi ei itselle eikä kenellekään muullekaan käynyt kuinkaan. Olisi voinut koska siinä tilassa on täysin syyntakeeton ja olisin voinut vaikka hypätä sillalta tai juosta auton alle tai jotain.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut psykoosi kaksi kertaa ja olen ollut osastolla hoidossa. Ei niitä hullunpapereita tarvi kenellekään esitellä. Olet vain saikulla ja se siitä. Osastolla on mun mielestä ollut kivaa joten ei sitäkään tarvi pelätä. Kyllähän noi sun oireet vähän viittaa tulevaan psykoosiin. Mulla ei ainakaan tuu yhtäkkiä vaan tekeytyy joitain viikkoja.
Hoitoon olen päässyt ihan helposti, uskon että ottavat vakavasti kun kerrot millaisia ajatuksia sulla on. Kannattaa mennä nyt heti lääkäriin ennenkuin se menee tosi pahaksi. Mulla meni se eka psykoosi ja päädyin kadulle juoksemaan yövaatteissa. Onneksi ei itselle eikä kenellekään muullekaan käynyt kuinkaan. Olisi voinut koska siinä tilassa on täysin syyntakeeton ja olisin voinut vaikka hypätä sillalta tai juosta auton alle tai jotain.
Tietysti noi oireet voi olla psykoosin ennakko-oireita mutta ei välttämättä, voi liittyä vaikka vaan ahdistukseen.
Minulla oli samankaltaisia ajatuksia aikanaan ja vähän ajan kuluttua olinkin ahdistuksen, masennuksen ja työuupumuksen vuoksi sairaslomalla.
Voivat siis johtua ahdistuksestakin.
Minulla oli usein ajatuksia, että ehkä oikeasti olen kuollut ja luulen vain eläväni. Kaikki onkin harhaa.
Ajatukset kaikkosivat olon parantuessa. Hetkellisesti voi vielä jonkun läheltä piti -tilanteen jälkeen nukkumaan mennessä joku ajatus, että jos tapahtuikin onnettomuus ja elän jossakin kuvitelmissa parhaillani.
Mutta se ajatus jää siihen.
Menin silloin työterveyteen koska tajusin, että romahdan milloin tahansa.
Mielialalääkitys on ollut nyt 13 vuotta käytössä. Elän normaalia työssäkäyvän perheellisen elämää.
Mene lääkäriin.
Eivät he arvostele ja haluavat saada sinut kuntoon ja pitää sinut työkykyisenä.
Mielialalääkitystä käyttää moni, niin hyvä kuin huono tulokset, eikä sitä päälle päin huomaa.