Ovatko elämäsi vastoinkäymiset muuttaneet

Vastaus ap:n kysymykseen: Olen huomannut, että saman trauman kokeneet reagoivat eri tavalla. Itselläni on iso ymmärrys nykyään kaikkia väkivallan (psyykkinen ja fyysinen) uhreja kohtaan. Mutta kun olen tutustunut saman kokeneisiin, tajusin että samat kokemukset eivät automaattisesti synnytä samoja reaktioita. Toisista tulee entistä kovempia ja ymmärtämättömämpiä. Se on todella erikoista.

Tunnen naisen, joka hakattiin useasti sairaalakuntoon ja joka edelleen pelkää jopa roskikselle menoa - jos ex kuitenkin ilmaantuisi. On lähes hysteerinen lastensa turvallisuudesta. Ja silti oli erittäin ymmärtämätön minua kohtaan, kun minulla oli väkivallan uhka päällä - ei edes uskonut mitä kerroin hänelle. Se oli todella märkä rätti vasten kasvoja. Menetin lapsenuskoni siihen, että saman kokeneet olisivat empaattisia.

Minä muutuin niin, että kaikenlaisen vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden todistaminen tuntuu lähes samalta kuin se kohdistuisi minuun. Puutun herkästi jos huomaan kiusaamista tms. Se on tehnyt elämästä aika raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien alkoholismi, perheväkivalta, vanhempien kuolema. Vaikeus löytää opiskelupaikkaa tai työpaikkaa, köyhyys. Ennen olin optimistisempi ja ajattelin että kyllä asiat järjestyvät ja pääsinkin opiskelemaan, luulin että opiskelemalla saan hyvän työpaikan. Ihmissuhdeongelmia on ollut myös, olen pettynyt joihinkin ihmisiin. Olen tullut hieman masentuneeksi ja välillä katkeruus nostaa päätään kun näkee kuinka helppoa joillakin on. Vielä aikuisiällä vanhemmat hoitavat paljon lastensa asioita.

Paljolti näin on.

Ovat muuttaneet minua siten että olen nelikymppisenä katkera ja väsynyt raato joka miettii että koska tämä loppuu...