Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Sairaanhoitaja ja valtava ahdistus
Ahdistunut
21.06.2017 |
Olen melko tuore sairaanhoitaja ja aloittanut sijaisuuden kiireisellä, akuutilla vuodeosastolla. Olen ollut töissä nyt muutaman viikon ja olen edelleen valtavan ahdistunut ja stressaantunut töistä. Tuntuu, että en ole vielä tarpeeksi pätevä tai kokenut töihini, joka päivä pelottaa uusi työpäivä. Ajattelen töitä ja olen ahdistunut myös kaiken vapaa-aikani, nukun ja syön huonosti. Huomaan olevani todella väsynyt koko ajan. Työtä olisi jäljellä vielä pari kuukautta, mutta en tiedä yhtään mitä tekisin. Toisaalta tekisi mieli lopettaa kesken, ennenkuin sairastun vielä pahemmin ja uuvutan itseni, toisaalta taas ajattelen itseni luovuttajaksi ja epäonnistujaksi jos lopetan. Töissä on kannustettu että kaikilla on aluksi vaikeaa ja hyvin pärjäät, mutta kun oma ajatus on täysin päinvastainen eikä kyseinen työympäristö ole lainkaan sellainen missä voisin kuvitella tulevaisuudessa työskenteleväni. Onko kohtalontovereita? Mitä suosittelisitte minua tekemään?
Kommentit (19)
Siis ahdistaako sua työskennellä ylipäänsä paikassa, jossa on sairautta ja kuolemaa? Sekö tässä siis on jutun juju?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei kollega,mahdatkohan työskennellä meillä ? Tiedän tuntemuksesi, kuuluvat asiaan. Itse teet päätöksesi, mutta kaikki tänne jäävät käyvät läpi saman myllyn. Työ on vaativaa ja kiireistä, stressinsietokykyä tarvitaan. Tilanne helpottuu, kun ammattitaitosi lisääntyy,vuosikin voi olla vaikeaa, mutta helpoksi työ ei muutu koskaan. Nuorena kävin saman läpi ja hammasta purren kotona itkien menin päin haasteita päivästä toiseen. Sinä valitset oman tiesi. t. sh nelkyt +
Ilmeisesti kesken lopettaminen olisi mahdollista, en tiedä haluaisiko esimies pitääkään töissä työntekijää joka on näin stressaantunut. Toisaalta inhottaisi lähteä keskem, kun en tiedä miten saisi kesäaikaan uutta sijaista. Tuntuu kuitenkin, että olen ihan loppu...
Varsinaisesti minua ei ahdista kuolleet ja sairaat, vaan akuuttihoitotyö. Olen työskennellyt lyhyesti toisenlaisissakin yksiköissä, eikä ahdistus tällöin ole ollut näin valtava. Myönnän, että olen miettinyt myös sitä, että onko sairaanhoitajan ammatti kuitenkaan iha oma juttuni, sillä kiinnostukseni ehkä kuitenkin on enemmän sosiaalipuolella. Olen kuitenkin halunnut antaa mahdollisuuden itselleni kokeilla tätä uutta ammattiani, ja etsiä sitä omaa paikkaani. Näin hektisen ja vastuullisen työskentelyalueen hoitaja en kuitenkaan ilmeisesti ole...
AP
Työnohjaaja tai terapeutti tekisi hyvää. Törmäät muuten näihin samoohin asioihin työpaikassa kuin työpaikassa. Luota itseesi ja taitoihisi!
Vierailija kirjoitti:
Hei kollega,mahdatkohan työskennellä meillä ? Tiedän tuntemuksesi, kuuluvat asiaan. Itse teet päätöksesi, mutta kaikki tänne jäävät käyvät läpi saman myllyn. Työ on vaativaa ja kiireistä, stressinsietokykyä tarvitaan. Tilanne helpottuu, kun ammattitaitosi lisääntyy,vuosikin voi olla vaikeaa, mutta helpoksi työ ei muutu koskaan. Nuorena kävin saman läpi ja hammasta purren kotona itkien menin päin haasteita päivästä toiseen. Sinä valitset oman tiesi. t. sh nelkyt +
Tarkempaa työskentelypaikkaa en halua kertoa, mutta pääkaupunkiseudulla työskentelen. Olen yrittänyt itsekin tsempata, että on niin uusi työskentelyalue että en voi heti ollakaan paras ja on paljon mitä en osaa. tiedostan, että vaadin itseltäni aivan liikoja. Nyt kuitenkin pohdin, että lopetanko suosiolla jo heti alussa, kun on näin vaikeaa ja kuitenkin tuntuu, ettei kyseinen yksikkö ole ollenkaan oma paikkani vai yritänkö sinnitellä, jos vielä helpottaisi... Sen tiedän kuitenkin, että pidemmäksi aikaa en kyseistä työtä halua jäädä tekemään.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En suosittele elämänasenteena luovuttamista ja vaikeiden asioiden keskenjättämistä, ei vie elämässä eteenpäin eikä auta kehittymään ja vahvistumaan. t 3
Ahdistunut kirjoitti:
Myönnän, että olen miettinyt myös sitä, että onko sairaanhoitajan ammatti kuitenkaan iha oma juttuni, sillä kiinnostukseni ehkä kuitenkin on enemmän sosiaalipuolella. Olen kuitenkin halunnut antaa mahdollisuuden itselleni kokeilla tätä uutta ammattiani, ja etsiä sitä omaa paikkaani. Näin hektisen ja vastuullisen työskentelyalueen hoitaja en kuitenkaan ilmeisesti ole...
AP
Sinuna kuulostelisin vielä vaikka muutaman viikon, jos suinkin jaksat. Jos edelleen parin viikon kuluttua tunnet olosi yhtä ahdistuneeksi, lopettaisin työn jos se vain taloudellisesti olisi mahdollista. Kaikista ei vain ole kaikkiin hommiin, ja joskus "luovuttaminen" on viisautta.
Puhun kokemuksesta, sillä olen ollut aika lailla samassa tilanteessa kuin sinä. Opiskelin lukion jälkeen sairaanhoitajaksi - opinnot menivät hyvin, pärjäsin hienosti harjoitteluissa, valmistuin hyvin arvosanoin jne. Koskaan en kuitenkaan "sopeutunut" sairaanhoitajan ammattiin ja rooliin kunnolla. Hallitsin ja opin työt kyllä, mutta olin onneton enkä kokenut alaa itselleni sopivaksi. Muutaman vuoden tuskailtuani jatkoin opintoja ja opiskelin yliopistossa sosiaalityöntekijäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En suosittele elämänasenteena luovuttamista ja vaikeiden asioiden keskenjättämistä, ei vie elämässä eteenpäin eikä auta kehittymään ja vahvistumaan. t 3
Luovuttaja en haluakaan olla. Tiedän, että reagoin normaalia voimakkaammin moniinkin asioihin, enkä pääse niistä yli vaan pahimmillani lamaannun masentuneena, kuten nyt. Taustalla on aikoinaan yksi keskivaikea masennus ja burnout vuosien takaa, jonka vuoksi riski sairastumisesta pelottaa entisestään. Kuitenkaan luovuttaja ja epäonnistuja en myöskään halua olla, mutta toisaalta siksi asioita punnitsenkin, kun olen melko varma että tämäntyyppistä työtä en koskaan halua tehdä, joten onko siksi järkeä altistaa itseään tällaiselle ja jatkaa vain sen takia ettei halua antaa periksi? Tiedän soimaavani itseäni luovuttamisestakin, mutta tuntuu että henkinen ja fyysinen jaksaminen on aivan äärirajoilla.
AP
Vierailija kirjoitti:
Ahdistunut kirjoitti:
Myönnän, että olen miettinyt myös sitä, että onko sairaanhoitajan ammatti kuitenkaan iha oma juttuni, sillä kiinnostukseni ehkä kuitenkin on enemmän sosiaalipuolella. Olen kuitenkin halunnut antaa mahdollisuuden itselleni kokeilla tätä uutta ammattiani, ja etsiä sitä omaa paikkaani. Näin hektisen ja vastuullisen työskentelyalueen hoitaja en kuitenkaan ilmeisesti ole...
AP
Sinuna kuulostelisin vielä vaikka muutaman viikon, jos suinkin jaksat. Jos edelleen parin viikon kuluttua tunnet olosi yhtä ahdistuneeksi, lopettaisin työn jos se vain taloudellisesti olisi mahdollista. Kaikista ei vain ole kaikkiin hommiin, ja joskus "luovuttaminen" on viisautta.
Puhun kokemuksesta, sillä olen ollut aika lailla samassa tilanteessa kuin sinä. Opiskelin lukion jälkeen sairaanhoitajaksi - opinnot menivät hyvin, pärjäsin hienosti harjoitteluissa, valmistuin hyvin arvosanoin jne. Koskaan en kuitenkaan "sopeutunut" sairaanhoitajan ammattiin ja rooliin kunnolla. Hallitsin ja opin työt kyllä, mutta olin onneton enkä kokenut alaa itselleni sopivaksi. Muutaman vuoden tuskailtuani jatkoin opintoja ja opiskelin yliopistossa sosiaalityöntekijäksi.
Kiitos kannustuksesta ja omakohtaisesta kokemuksesta! Minkälaisilla osa-alueilla sairaanhoitajana työskentelit? Vielä en itse halua sanoa, etten ole sopiva sairaanhoitajaksi sillä halua on kokeilla sairaanhoitajan töitä muissa työympäristöissä; tämänkaltainen hoitotyö vaan ei ainakaan ole lainkaan minulle sopiva. Ajattelinkin jutella osastonhoitajan kanssa ja kertoa tuntemuksistani ja aion kyllä vielä hetken kokeilla, mutta jos mitään helpotusta olooni ei tule, en tiedä kannattaisiko siis vain suosiolla luovuttaa. Tällä hetkellä muutaman viikon jälkeen olo ei ole ainakaan lainkaan helpottanut päinvastoin, stressi tuntuu kasvaneen aivan uusiin mittasuhteisiin.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahdistunut kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistunut kirjoitti:
Myönnän, että olen miettinyt myös sitä, että onko sairaanhoitajan ammatti kuitenkaan iha oma juttuni, sillä kiinnostukseni ehkä kuitenkin on enemmän sosiaalipuolella. Olen kuitenkin halunnut antaa mahdollisuuden itselleni kokeilla tätä uutta ammattiani, ja etsiä sitä omaa paikkaani. Näin hektisen ja vastuullisen työskentelyalueen hoitaja en kuitenkaan ilmeisesti ole...
AP
Sinuna kuulostelisin vielä vaikka muutaman viikon, jos suinkin jaksat. Jos edelleen parin viikon kuluttua tunnet olosi yhtä ahdistuneeksi, lopettaisin työn jos se vain taloudellisesti olisi mahdollista. Kaikista ei vain ole kaikkiin hommiin, ja joskus "luovuttaminen" on viisautta.
Puhun kokemuksesta, sillä olen ollut aika lailla samassa tilanteessa kuin sinä. Opiskelin lukion jälkeen sairaanhoitajaksi - opinnot menivät hyvin, pärjäsin hienosti harjoitteluissa, valmistuin hyvin arvosanoin jne. Koskaan en kuitenkaan "sopeutunut" sairaanhoitajan ammattiin ja rooliin kunnolla. Hallitsin ja opin työt kyllä, mutta olin onneton enkä kokenut alaa itselleni sopivaksi. Muutaman vuoden tuskailtuani jatkoin opintoja ja opiskelin yliopistossa sosiaalityöntekijäksi.
Kiitos kannustuksesta ja omakohtaisesta kokemuksesta! Minkälaisilla osa-alueilla sairaanhoitajana työskentelit? Vielä en itse halua sanoa, etten ole sopiva sairaanhoitajaksi sillä halua on kokeilla sairaanhoitajan töitä muissa työympäristöissä; tämänkaltainen hoitotyö vaan ei ainakaan ole lainkaan minulle sopiva. Ajattelinkin jutella osastonhoitajan kanssa ja kertoa tuntemuksistani ja aion kyllä vielä hetken kokeilla, mutta jos mitään helpotusta olooni ei tule, en tiedä kannattaisiko siis vain suosiolla luovuttaa. Tällä hetkellä muutaman viikon jälkeen olo ei ole ainakaan lainkaan helpottanut päinvastoin, stressi tuntuu kasvaneen aivan uusiin mittasuhteisiin.
AP
Työskentelin kirurgisilla vuodeosastoilla. Hektisiä ja nopeatempoisia työpaikkoja. Kokeilin myös vanhustenhoitoa, mutta se tuntui melkeinpä vielä ahdistavammalta. Nykyisessä sosiaalityöntekijän työssäni on myös paljon stressiä ja paineita, mutta eri tavalla kuin sairaanhoitajana.
Ja ilman muuta kannattaa antaa sairaanhoitajan ammatille mahdollisuus. Sinulle sopiva työpaikka voi hyvinkin löytyä! Oma terveys ja hyvinvointi on kuitenkin aina tärkeämpi kuin yksikään työpaikka. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos on masennustaipumusta ja sairastettu burn out niin en usko, että tulet jaksamaan akuuttihoitotyössä, niin paljon olen seurannut kaltaisiasi vuosien varrella. Suosittelen alanvaihtoa. t 3
Akuutti hoitotyö on aina jossain määrin stressaavaa, kuuluu työnkuvaan. Itse liki 10v tehnyt ja kyllä välillä ahdistaa ja suorastaan pelottaa, kun mennään niin osaamisen äärirajoilla. Kesäaikaan etenkin, kun on paljon sijaisia, läheltä piti tilanteita sattuu luvattoman paljon ja juuri tulleet sijaiset joutuu vaativiin tehtäviin ihan olemattomalla perehdytyksellä.
Ymmärrän ap:n tuskan! Mutta toisaalta pelko on myös tervettä , enemmän huolestuttaa nuoret opiskelijat , jotka uskovat osaavansa ja tietävänsä kaikesta kaiken...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Akuutti hoitotyö on aina jossain määrin stressaavaa, kuuluu työnkuvaan. Itse liki 10v tehnyt ja kyllä välillä ahdistaa ja suorastaan pelottaa, kun mennään niin osaamisen äärirajoilla. Kesäaikaan etenkin, kun on paljon sijaisia, läheltä piti tilanteita sattuu luvattoman paljon ja juuri tulleet sijaiset joutuu vaativiin tehtäviin ihan olemattomalla perehdytyksellä.
Ymmärrän ap:n tuskan! Mutta toisaalta pelko on myös tervettä , enemmän huolestuttaa nuoret opiskelijat , jotka uskovat osaavansa ja tietävänsä kaikesta kaiken...
Miten tuollaista työtä sitten jaksaa kukaan tehdä, jos on kiire koko ajan ja oma osaaminen ja stressi ihan äärirajoilla? Onko siihen itse työhön sitten niin palava hinku ja kiinnostus, että sietää sitä? Itse myöskin sairaanhoitaja, tosin työskentelen lasten parissa ei-hektisellä osastolla. En osaisi kuvitellakaan itseäni töihin jossa olen jatkuvasti oman jaksamisen äärirajoilla, vaikkakin nostan kyllä suuresti hattua akuuttihoitajille arvokkaasta työstä
Minä valmistuin sairaanhoitajaksi joitakin vuosia sitten ja ymmärrän tuntemuksesi hyvin. Suuntauduin heti akuuttihoitotyöhön, olen työskennellyt ison sairaalan päivystyksessä ja nykyään anestesiahoitajana. Uutta opittavaa tulee koko ajan ja varsinkin alkuaikoina tuntui, ettei minulla ole hajuakaan mitä olen tekemässä/mitä pitäisi tehdä. Olin kuitenkin jokseenkin huoleton, ajan kuluessa oppi huomaamaan niitä kriittisiä tekijöitä ja ennakoimaan, jolloin ahdistukseni kasvoi "tieto lisää tuskaa"-periaatteella. Molemmissa työpaikoissani pahimmat ajat itselleni ovatkin olleet heti aloittaessani ja sitten toistamiseen noin vuoden kuluttua, jonka jälkeen itsevarmuus on kasvanut kun on oppinut huomaamaan että osaakin toimia tilanteissa oikein, vaikka välillä lopputulos olisikin väistämättä huono.
Muistan myös itse olleeni hyvin väsynyt ja uupunut aloittaessani uusissa paikoissa, uuden oppiminen väsyttää väistämättä. Sinä olet kuitenkin niin vasta päässyt työelämään mukaan sairaanhoitajana, että kannustaisin sinua jatkamaan kesän yli ja miettimään tuntemuksia sitten uudestaan. Saat kuitenkin arvokasta kokemusta akuuttiosastolla työskennellessäsi, josta on hyötyä jatkossa lähes jokaisessa työpaikassa, erityisesti vaikka vanhusten kanssa kun tilanteet saattavat siellä muuttua äkkiä. Sekin täytyy kuitenkin muistaa, ettei kaikista ole akuuttihoitotyöhön ja näitäkin tapauksia on paljon tullut vastaan eikä siinä ole mitään hävettävää. Täytyy olla toimintakykyinen kaikissa tilanteissa, pystyä joustamaan niin oman henkisen kuin fyysisenkin jaksamisen kanssa ja olla tietyllä tavalla "kova" että pysyy jättämään työasiat töihin kotiin lähtiessä. Näitäkin asioita kuitenkin oppii, kun kokemus karttuu.
Tsemppiä sinulle, kyllä varmasti löydät oman paikkasi! :)
Vierailija kirjoitti:
Minä valmistuin sairaanhoitajaksi joitakin vuosia sitten ja ymmärrän tuntemuksesi hyvin. Suuntauduin heti akuuttihoitotyöhön, olen työskennellyt ison sairaalan päivystyksessä ja nykyään anestesiahoitajana. Uutta opittavaa tulee koko ajan ja varsinkin alkuaikoina tuntui, ettei minulla ole hajuakaan mitä olen tekemässä/mitä pitäisi tehdä. Olin kuitenkin jokseenkin huoleton, ajan kuluessa oppi huomaamaan niitä kriittisiä tekijöitä ja ennakoimaan, jolloin ahdistukseni kasvoi "tieto lisää tuskaa"-periaatteella. Molemmissa työpaikoissani pahimmat ajat itselleni ovatkin olleet heti aloittaessani ja sitten toistamiseen noin vuoden kuluttua, jonka jälkeen itsevarmuus on kasvanut kun on oppinut huomaamaan että osaakin toimia tilanteissa oikein, vaikka välillä lopputulos olisikin väistämättä huono.
Muistan myös itse olleeni hyvin väsynyt ja uupunut aloittaessani uusissa paikoissa, uuden oppiminen väsyttää väistämättä. Sinä olet kuitenkin niin vasta päässyt työelämään mukaan sairaanhoitajana, että kannustaisin sinua jatkamaan kesän yli ja miettimään tuntemuksia sitten uudestaan. Saat kuitenkin arvokasta kokemusta akuuttiosastolla työskennellessäsi, josta on hyötyä jatkossa lähes jokaisessa työpaikassa, erityisesti vaikka vanhusten kanssa kun tilanteet saattavat siellä muuttua äkkiä. Sekin täytyy kuitenkin muistaa, ettei kaikista ole akuuttihoitotyöhön ja näitäkin tapauksia on paljon tullut vastaan eikä siinä ole mitään hävettävää. Täytyy olla toimintakykyinen kaikissa tilanteissa, pystyä joustamaan niin oman henkisen kuin fyysisenkin jaksamisen kanssa ja olla tietyllä tavalla "kova" että pysyy jättämään työasiat töihin kotiin lähtiessä. Näitäkin asioita kuitenkin oppii, kun kokemus karttuu.
Tsemppiä sinulle, kyllä varmasti löydät oman paikkasi! :)
Kiitos kannustuksesta ja tsempeistä! :) Uskonkin, että paikkani löydän ajan kanssa. Ja varmasti jos vain jaksaisin vielä pari kuukautta, saisin arvokasta työkokemusta tulevaisuutta ajatellen. Toisaalta tuo aika tämän tunteen kanssa tuntuu niin ylitsepääsemättömän pitkältä ja haastavalta. Halusin haastaa itseäni hyväksymällä työtarjouksen kyseiseltä osastolta, sillä akuutimmista paikoista minulla ei ole mitään kokemusta. Muissa paikoissa ja harjoitteluissa olen kuitenkin viihtynyt vallan mainiosti omien kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. Esim. leikkuriharjoittelu oli aivan huippu. Tuntuu kuitenkin että akuutimpi hoitotyö ei millään muotoa ole ominta alaani enkä koe oloani lainkaan vahvaksi ja päteväksi. :( harmittaa kyllä kovasti, mutta toisaalta nyt tiedän mitä en ainakaan tulevaisuudessa halua tehdä.
AP
Itse tein lähihoitajan töitä akuuttigeriatrisella, pitkäaikaisyksikössä ja kotihoidossa. Olin jatkuvasti tosi väsynyt, ahdistunut, itkuinen ja mietin taukoamatta työasioita vapaa-ajalla. Vaikka vanhustyö onkin parhaimmillaan aivan ihanaa niin se on liian raskasta henkisesti mun kaltaiselle herkälle tyypille. Loppuunpalamisen aikana päätin että nyt jotain muuta kehiin. Opiskelin laitoshuoltajaksi ja enää eivät työasiat paina kotona. Työskentelen sairaalassa vuodeosastolla ja siellä saa olla potilaiden kanssa paljon sosiaalisissa kontakteissa. Toi homma on fyysisesti tosi raskasta ja palkka pienempi kun lähihoitajalla mutta en jaksa valittaa koska nyt voin niin paljon paremmin kuin hoitotyötä tehdessä.
Ole itsellesi armollinen. Sulla on nyt monta kuormitustekijää: uusi työ, hektinen osasto ja vielä vastavalmistunutkin olet. Kaikilla menee uudessa paikassa aikaa, että hommat alkavat sujua. Muista ettei ole noloa kysellä asioita vielä muutaman viikon jälkeenkin - parempi niin kuin tehdä virheitä siksi ettei uskaltanut kysyä. Anna itsellesi aikaa!
Alue: Aihe vapaa
Juttele esimiehesi kanssa asiasta. Oletko määräaikaisessa suhteessa? Onko sinun mahdollista lähteä kesken kaiken? Työ on iso osa arkea eikä sen pitäisi olla puuduttavaa. Toisaalta työ tekijäänsä opettaa ja jos olet saanut jo hyvää palautetta, oppisit varmasti työhön ajan kanssa. Tsemppiä!