Syntyvyys rajussa laskussa
Vuonna 2016 syntyi ennätysvähän lapsia eli 52645 lasta.
Vuonna 2016 kuukauttisaiset lukemat olivat
Tammikuu 2016, 4392 lasta
Helmikuu 2016, 4083 lasta
Maaliskuu 2016 , 4521 lasta
Huhtikuu 2016, 4444 lasta
Siis yhteensä tammikuusta huhtikuuhun vuonna 2016 syntyi 52645 lasta.
Vastaavat luvut vuodelta 2017 ovat
Tammikuu 2017, 4144 lasta
Helmikuu 2017, 3807 lasta
Maaliskuu 2017, 4172 lasta
Huhtikuu 2017, 4055 lasta
Siis yhteensä tammikuusta huhtikuuhun 2017 syntyi 16178.
Vuonna 2016 helmikuussa oli tosin 29 vuorokautta ja nyt 2017 28 vuorokautta, joka hivenen näkyy luvuissa. Mikäli lapsia syntyy loppuvuoden samanlaisella tahdilla, syntyy vuonna 2017 vain noin 50000 lasta. Luvut ovat tilastokeskuksen nettisivuilta.
Miksi näin? Mitä pitäsi tehdä?
Kommentit (142)
Maailmassa on jo liikaa ihmisiä..
Monet eivät halua lapsia. Ennen niitä vain tuli, nykyään saa itse päättää haluaako vai ei.
Ja toinen on se, että jo tällä palstalla huomaa asenteen monilapsisiin perheisiin. Hirveä mollaus, jos joku haluaa sen viidennen, että eikö se neljä jo riitä yhdelle ihmiselle ym.
Itse tosin haluaisin suurperheen, kahta enempää vain emme ole saaneet.
Kersat on rasittavia. Eivätkä sovellu nykyaikaisen ihmisen elämäntapaan. Nykyään ei tarvi myöskään tehdä ilmaista työvoimaa kotitiloille....
Kuka tänne mitään lapsia haluaa tehdä?
Avioliitot eivät enää kestä, eikä niitä arvosteta niin kuin ennen (en edes löytänyt kaupasta vanhemmilleni kulthääpäiväkorttia), joten ei ihme että syntyvyys on heikkoa.
Myöskään äitiyttä ei arvosteta.
Miksi näin? Koska ihmiset eivät enää halua paljon lapsia. Osa ei halua lapsia ollenkaan. Mitä pitäisi tehdä? Tehdä perhe-elämästä ja lasten hankkimisesta houkuttelevaa.
Syntyneiden lkm on vähentynyt useita vuosia peräkkäin (lähde tilastokeskuksen www-sivut)
2010 60980
2011 59961
2012 59493
2013 58134
2014 57232
2015 55472
2016 52645
Tänä vuonna jäätäneen 50000 syntyvään lapseen. Ap
Johtuuko tämä lapsikato miehistä avi naisista?
Synnyttäjien keski-ikä on noussut, mistä seuraa aika luontevasti se, että myös lapsiluku jää pienemmäksi.
Mutta eikö ole hieno asia, että me eletään sellaisessa yhteiskunnassa, jossa naisetkin saavat päättää itse, minkä ikäisinä haluavat äidiksi? Ei tarvitse tehdä lapsia parikymppisenä. Ei itse asiassa tarvitse tehdä yhtään lasta, jos ei halua.
Toisaalta lasten määrä vähenee kaikissa korkean elintason maissa, mikä puolestaan kertoo siitä, että lapsia ei ole pakko synnyttää monta, jotta joku niistä selviää hengissä tai edes joku tuo vanhemmilleen taloudellista turvaa. Ne on ihan hyviä asioita.
Koska suhteet ei kestä, on vapaus valita ja synnytys pelottaa monia (lukekaa se aiemmin av:lla ollut ketju)... Noin niinkun alkajaisiksi.
Lisänä voin mainita että henkinen stressi ja paine tuntuu pahenevan vuosi vuodelta. Ihmisaivoja kun ei ole tehty kestämään sellaista kuormitusta mitä joissain töissä joutuu kestämään, puhumattakaan talouden tilasta ja vastaavasta mitkä voi stressata. Pelkästään lastenhankinnan ajatteleminenkin siinä vaiheessa tuo puolikkaan hermoromahduksen, että pitäisi siinä vielä ottaa lisää stressattavaa. Ei kiitos minulle.
Vierailija kirjoitti:
Avioliitot eivät enää kestä, eikä niitä arvosteta niin kuin ennen (en edes löytänyt kaupasta vanhemmilleni kulthääpäiväkorttia), joten ei ihme että syntyvyys on heikkoa.
Myöskään äitiyttä ei arvosteta.
Häh? Melkein kaikki mahdolliset tuet on suunniteltu juurikin äitejä varten, ja äideille on virallinen liputuspäiväkin.
Vierailija kirjoitti:
Johtuuko tämä lapsikato miehistä avi naisista?
No minun käsitykseni mukaan naisilla on enemmän valtaa lisääntymisen suhteen ihan laajemmista ehkäisymenetelmistä ja raskaudenkeskeytyksestä lähtien, mutta enemmän varmaan on merkitystä naisten kouluttautumisella, mikä vie hedelmällisiä vuosia, ja uran alkupuolen pätkätöillä, jotka eivät luo riittävän turvallista taloudellista pohjaa naisen äitiyshaaveille. Nykyään lapsettomille on myös tarjolla paljon enemmän mahdollisuuksia, joista nauttia, joten moni haluaa nauttia vapaudesta ja nykyajan mahdollisuuksista jokusen vuoden työelämään siirtymisen jälkeenkin. Aiempaa useammat jopa koko ikänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioliitot eivät enää kestä, eikä niitä arvosteta niin kuin ennen (en edes löytänyt kaupasta vanhemmilleni kulthääpäiväkorttia), joten ei ihme että syntyvyys on heikkoa.
Myöskään äitiyttä ei arvosteta.
Häh? Melkein kaikki mahdolliset tuet on suunniteltu juurikin äitejä varten, ja äideille on virallinen liputuspäiväkin.
Olet kotona lapsen -> lompakkoloinen ja yhteiskunnan alinta sakkaa
Menet töihin ja laitat lapsen hoitoon -> paska äiti joka ajattelee vain rahaa ja omaa uraansa
Todellista arvostusta, todellakin.
Ai "äitiyttä ei arvosteta" tarkoittikin sitä, että joku nyymitrolli kirjoittelee Vauva-palstalla jotain höpöä. :D
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunnallinen epävarmuus.
Kun suuret ikäluokat syntyivät 1946-1950, yhteiskunta oli paljon epävarmemmassa tilassa kuin nyt. Hirmuisia haasteita edessä sodan hävinneellä maalla, valvontakomissio niskan päällä, kommunistit vallankaappausta junailemassa, ja vielä voimiensa tunnossa rellestävä Stalin rajan takana. Ja lapsia tehtiin hurjaan tahtiin.
Hieno juttu. Jokainen syntymättä jäänyt lapsi säästää yhden kuoleman ja elämän mitalta kärsimystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunnallinen epävarmuus.
Kun suuret ikäluokat syntyivät 1946-1950, yhteiskunta oli paljon epävarmemmassa tilassa kuin nyt. Hirmuisia haasteita edessä sodan hävinneellä maalla, valvontakomissio niskan päällä, kommunistit vallankaappausta junailemassa, ja vielä voimiensa tunnossa rellestävä Stalin rajan takana. Ja lapsia tehtiin hurjaan tahtiin.
Ja ehkäisy oli "vedä ulos jos ehdit".
No jos julkisella puolella vaikka sais useemman IVF/ICSI:n kun vaan kolme niin kyllä sillä jo muutaman vauvan vuodessa lisää tekis. Lisäksi julkisella voitaisiin käyttää lahjasoluja. Hoito julkisella lääkkeineen n. 100€. Sama yksityisellä yli 4000€. Ja tämä siis ilman lahjasoluja. Tiedän useamman parin joilla olisi enemmän lapsia jos hoidot eivät olisi niin kalliita.
Miehet ovat vain ymmärtäneet ettei tarvitse noudattaa mitään typeriä normeja ollakseen miehiä. Riittää että joskus saa naista pannakseen mutta sen enempäänei naista tarvita.
Korjaus siis tammikuusta huhtikuuhun vuonna 2016 syntyi 17440 lasta, ja koko vuonna 2016 syntyi 52645 lasta.
Ap