Lue keskustelun säännöt.
Teinin selittämätön viha meitä vanhempia kohtaan. Olen niin surullinen :'(
13.06.2017 |
En enää tiedä, onko tämä normaalia teini-ikää vai ei, hän on esikoisemme. Koko ikänsä aikaisemmin ollut oikea kullanmuru, lapsi, josta vanhemmat saivat olla kokoajan ylpeitä. Menee hänellä yhä koulu hyvin, mutta käytöksensä meitä vanhempia kohtaan on ihan luokatonta nykyään. Ei mene päivääkään, ettei hän kertoisi vihaavansa meitä. Vielä 10- ja 11-vuotiaanakin tahtoi halailla päivittäin ja vastasi rakkaudentunnustuksiimme myös rakastavansa meitä. Nykyään 13-vuotiaana hän on ihan mahdoton suustaan. Ei välit yhtään vaikka saa esimerkiksi minut, äitinsä ja mumminsa itkemään ikävistä sanoistaan.
Viimeksi kun kehuttiin hänen hyvää todistustaan, niin siitäkin hän raivosi, ettei ole opiskellut meitä varten, vaan siksi että pääsee nopeasti pois meidän luota. Hän siis tahtoisi muuttaa mahdollisimman pian pois ja uskoo voivansa muuttaa viimeistään lukioon mennessään. Mitä ihmettä tuon tytön raivo oikein on, mistä se tulee? Paheneeko tämä tästä vaan?
Hän on ainokaisemme ja emme kestä jos hän todella tulee ulkoistamaan meidät elämästään täysin muutettuaan pois kotoa. Etenkin ilman syytä. Emme ole mitään alkoholisteja tai muuta, vaan ihan normaali perhe. Hänellä ei pitäisi olla mitään syytä vihata meitä, mutta niin vaan näyttää olevan. Itkettää edes kirjoittaa tästä. Olemmeko sittenkin epäonnistuneet huomaamattamme vanhempina ja onko mitään enää tehtävissä? :'(
Kommentit (145)
Pelkään etten kykene tuntemaan enää mitään muuta kuin tuskaa ja pelkään etten näe ulospääsyä. Rikkinäinen perhe, huono maine, kiusaaminen, sairaudet, väkivaltaiset miehet, köyhyys... Mä en osaa mitään muuta kuin vesittää elämääni ja samaan aikaan olen ihmisenä voimakastahtoinen mutta en silti pärjää elämässä, enkä saa lapsena tehtyjä virheitä anteeksi! Samaan aikaan mietin että ei minun kaltaiset kohtalot lopu niin kauan kun on empatiakyvyttömiä ihmisiä olemassa, en tuhonnut pelkästään itse itseäni vaan muilla ihmisillä on myös osansa siinä kun laittoivat minut pohjalle. En näe elämässä enää mitään ihanaa ja hyvää, kaikki on mustaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pelkään etten kykene tuntemaan enää mitään muuta kuin tuskaa ja pelkään etten näe ulospääsyä. Rikkinäinen perhe, huono maine, kiusaaminen, sairaudet, väkivaltaiset miehet, köyhyys... Mä en osaa mitään muuta kuin vesittää elämääni ja samaan aikaan olen ihmisenä voimakastahtoinen mutta en silti pärjää elämässä, enkä saa lapsena tehtyjä virheitä anteeksi! Samaan aikaan mietin että ei minun kaltaiset kohtalot lopu niin kauan kun on empatiakyvyttömiä ihmisiä olemassa, en tuhonnut pelkästään itse itseäni vaan muilla ihmisillä on myös osansa siinä kun laittoivat minut pohjalle. En näe elämässä enää mitään ihanaa ja hyvää, kaikki on mustaa...
Voi sinua raukkaa..no onko nyt hyvä?
13-vuotias tyttäreni on jo päättänyt, että joulu on pilalla. Löytyy epäkohtia, joista valittaa jatkuvasti. Hermot alkavat olla kireällä kaikilla ja jouluaattona tämä eskaloituu taas varmasti hirvittäväksi riidaksi. Enää runsas neljä vuotta, niin osoitan ovea, jos käytös ei olennaisesti muutu. Kysymys ei lle vain murrosiästä, vaan lapsi on ollut haastava aina, en jaksa enää.
Meillä teini haukkuu vain minua, isänsä saa olla rauhassa. Mitään mitä teen ei ole hyvä.
Mun äiti hylkäs mut jo 14 vuotiaana
kävin kotona vaan istumassa omassa huoneessa.
a.kan perään en itke..ne itkut on jo itketty