Lue keskustelun säännöt.
Teinin selittämätön viha meitä vanhempia kohtaan. Olen niin surullinen :'(
13.06.2017 |
En enää tiedä, onko tämä normaalia teini-ikää vai ei, hän on esikoisemme. Koko ikänsä aikaisemmin ollut oikea kullanmuru, lapsi, josta vanhemmat saivat olla kokoajan ylpeitä. Menee hänellä yhä koulu hyvin, mutta käytöksensä meitä vanhempia kohtaan on ihan luokatonta nykyään. Ei mene päivääkään, ettei hän kertoisi vihaavansa meitä. Vielä 10- ja 11-vuotiaanakin tahtoi halailla päivittäin ja vastasi rakkaudentunnustuksiimme myös rakastavansa meitä. Nykyään 13-vuotiaana hän on ihan mahdoton suustaan. Ei välit yhtään vaikka saa esimerkiksi minut, äitinsä ja mumminsa itkemään ikävistä sanoistaan.
Viimeksi kun kehuttiin hänen hyvää todistustaan, niin siitäkin hän raivosi, ettei ole opiskellut meitä varten, vaan siksi että pääsee nopeasti pois meidän luota. Hän siis tahtoisi muuttaa mahdollisimman pian pois ja uskoo voivansa muuttaa viimeistään lukioon mennessään. Mitä ihmettä tuon tytön raivo oikein on, mistä se tulee? Paheneeko tämä tästä vaan?
Hän on ainokaisemme ja emme kestä jos hän todella tulee ulkoistamaan meidät elämästään täysin muutettuaan pois kotoa. Etenkin ilman syytä. Emme ole mitään alkoholisteja tai muuta, vaan ihan normaali perhe. Hänellä ei pitäisi olla mitään syytä vihata meitä, mutta niin vaan näyttää olevan. Itkettää edes kirjoittaa tästä. Olemmeko sittenkin epäonnistuneet huomaamattamme vanhempina ja onko mitään enää tehtävissä? :'(
Kommentit (145)
Meillä ainoa lapsi tytär oli kiltti teini ja kuuliainen nuori. Mutta annas olla kun pääsi yliopistoon, nyt siis 21-v, niin mehän ollaan ihan tyhmiä ja hävettäviä kun ollaan tavis duunareita. Häpeää meitä, ettei vaan kukaan yliopisto kaveri näe tai kuule meistä. Olen niin surullinen, koska toivoin että hän olisi järkevä aikuinen. Tuli vissiin sitte murkkuikä nyt. Häpeää ilmeisesti kovasti taustaansa ja esittää jotain parempaa kuin on siellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän käy läpi tärkeää kehitysvaihetta. Usein nuo vihajutut käydään läpi jo tahtoiässä 2-3-vuotiaana tai eskariuhmassa. Mutta varsinkin kilteillä kullannupputytöillä voi jäädä tuo symbolinen irrottautuminen tekemättä. Hyvä että se tapahtuu murrosiässä eikä joskus aikuisuudessa.
Voimia vanhemmille ja jatkakaa rakastamista, olette onnistuneet luomaan ilmapiirin, jossa hän uskaltaa myös vihata.
Kiitos sinulle. Niinhän se ehkä on. On vaan rankkaa kuunnella tuota vihapuhetta ihan päivittäin. Mitä olen tuntemiltani teinien äideiltä kuullut, niin monen teini uhittelee ainoastaan silloin, kun heiltä kielletään jotain mieluista. Meillä se ei vaadi minkäänlaista syytä. Onpa moni teinin kasvattanut minulle väittänyt myös, ettei heillä lapset ole ikinä väittänyt vihaavansa vanhempiaan.
Ei tietenkään enää halailla, koska lapsi ei sitä halua. Kerroin sen lähinnä siksi, kun tuo ero vielä pari vuotta sittenkin oli todella suuri tähän hänen nykyiseen käytökseensä. Silloin jotkut vanhemmat ihmettelivät kai hieman kaiholla, että miten minulla onkin niin hyvät välit lapseeni. No tulisivatpa katsomaan tilannetta nykyään. :(
ap
Ei enää halailla? Hirveän tukahduttavan tuntuista varmaan ollut tytölle niin fyysisesti kuin henkisestikin kun vanhemmat on konkreettisesti roikkuneet iholla.
Toivottavasti saa kohta "lämpöä ja läheisyyttä" joltain Parta-Pertsalta...
Olen kehottanut tytärtäni, joka on 14v ja 16v. tyttärien äiti, muistelemaan omaa nuoruuttaan ja teini-aikaa.
Tuo vaihe kuuluu kehitykseen ja vanhempien on se kestettävä. Mietipä millaisen kehitysmankelin kautta lapsesi kulkee ja kokee.
Jos yhtään helpottaa, eikö se ole vaan hyvä, että lapsi raivoaa kotona ja vanhemmilleen (kertoo luottamuksellisista väleistä) kuin potkisi mummoja kadulla tai maleksisi yöt kadulla epämääräisissä porukoissa.
Niin kauan kuin lapsesi raivoaa, niin olet vielä ajantasalla asioista. Jos toisin, se olisi todella ongelmallista.
Ja kyllä, suurin osa raivoavista murkuista, tulee ihan tolkun ihmisiä.
Se mitä voit tehdä, on löysätä talutusnuoraa ja antaa vastuuta ja vapautta sopivassa suhteessa.
Roinatan kirjoitti:
Olin ihan samanlainen nuorena vihasin vanhempiani vaikkei mitään ollutkaan tehneet. Toi aika menee ohi sitten kun hän täyttää 20v niin taas rakastaa ja osaa arvostaa teitä.
Kiitos, ihana kuulla tällaisia juttuja. :) Jotain valoa tunnelin päässä.
ap
Minä olin teini-iässä tuollainen ja muutinkin sitten 16-vuotiaana pois vanhempieni luota. Vanhempani varmasti olivat myös sitä mieltä, että olimme aivan normaali perhe koska meillä ei ollut esimerkiksi väkivaltaa eivätkä vanhempani käytä alkoholia. Mutta todellisuudessa vanhempani olivat todella vaativia ja arvostelivat minua joka asiassa, äitini kommentit painooni liittyen olivat yksi iso tekijä siihen, että sairastuin syömishäiriöön. Nyt 27-vuotiaana käyn terapiassa, koska olen masentunut ja sairastan edelleen syömishäiriötä. Hyvin iso syy tähän on se, että vanhempani asettivat minua, esikoista, kohtaan aivan kohtuuttomia vaatimuksia ja suosivat veljiäni aivan kaikessa. Eivät itse ymmärrä toimineensa millään tavalla väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko täysin varma ettei syy olisi lainkaan kasvatustavassanne? Aina sitä ei voi edes itse ymmärtää mikä on voinut mennä pieleen.
Oletteko vaatineet koulumenestystä? Osoittaneet pettymyksen kun tuli huono arvosana ja kehuneet vain kun tulee hyvä arvosana?
Olette ylipäätänsäkin tahtomattanne vaatineet lapseltanne tietynlaista käytöstä ja muuten hän ei kelpaa.
Vaikka olette varmasti parhaanne yrittäneet, saattaa olla jotain mikä lastanne kaivertaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensin on esikoinen ja sitten ainokainen...
No eikö sinusta voi ainoasta lapsesta muka käyttää sanaa esikoinen? Minusta voi ja siksi käytin sitä. Meillä ei siis ole muita lapsia kuin hän, eli ei ole vertailukohdetta.
ap
Kuopushan se sitten on, viimeinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viihtyy kuitenkin ruokapöydässä? Raha ja tavarat kelpaa? Ilmoittakaa suoraan, että hänen kanssaan on mahdotonta asua yhdessä jos hän jatkaa tuollaista käytöstä. Olisi varmaan todella halukas lähtemään sijaisperheeseen tai johonkin perhekotiin että pääsisi eroon teistä. Tämä kuulostaa julmalta mutta hänet täytyy panna kuriin tai elämästänne ei tule yhtään mitään. Terapiaa kannattaa kokeilla myös, jopa lääkitystä. Joku häiriöhän hänellä täytyy olla ellei ole täysin mätä luonteeltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän käy läpi tärkeää kehitysvaihetta. Usein nuo vihajutut käydään läpi jo tahtoiässä 2-3-vuotiaana tai eskariuhmassa. Mutta varsinkin kilteillä kullannupputytöillä voi jäädä tuo symbolinen irrottautuminen tekemättä. Hyvä että se tapahtuu murrosiässä eikä joskus aikuisuudessa.
Voimia vanhemmille ja jatkakaa rakastamista, olette onnistuneet luomaan ilmapiirin, jossa hän uskaltaa myös vihata.
Kiitos sinulle. Niinhän se ehkä on. On vaan rankkaa kuunnella tuota vihapuhetta ihan päivittäin. Mitä olen tuntemiltani teinien äideiltä kuullut, niin monen teini uhittelee ainoastaan silloin, kun heiltä kielletään jotain mieluista. Meillä se ei vaadi minkäänlaista syytä. Onpa moni teinin kasvattanut minulle väittänyt myös, ettei heillä lapset ole ikinä väittänyt vihaavansa vanhempiaan.
Ei tietenkään enää halailla, koska lapsi ei sitä halua. Kerroin sen lähinnä siksi, kun tuo ero vielä pari vuotta sittenkin oli todella suuri tähän hänen nykyiseen käytökseensä. Silloin jotkut vanhemmat ihmettelivät kai hieman kaiholla, että miten minulla onkin niin hyvät välit lapseeni. No tulisivatpa katsomaan tilannetta nykyään. :(
ap
Ei enää halailla? Hirveän tukahduttavan tuntuista varmaan ollut tytölle niin fyysisesti kuin henkisestikin kun vanhemmat on konkreettisesti roikkuneet iholla.
Toivottavasti saa kohta "lämpöä ja läheisyyttä" joltain Parta-Pertsalta...
Toivottavasti vain trollaat. Vai pitäisikö sinusta meidän muka mennä väkisin halaamaan teiniämme, joka käskee painumaan hittoon ja kertoo vihaavansa meitä jos vaan kysymme miten päivä meni?
Onneksi en pidä kovin todennäköisenä yli-ikäisiä poikaystäviä, koska vapaa-aikanaan hän lähinnä opiskelee, murjottaa huoneessaan ja käy tutulla tallilla. Välillä muutamat tutut likat käyvät meillä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oonko mä nyt ainoa jonka mielestä tuo ei kuulosta normaalilta? Oli teini-ikä miten rankka vaan niin ei sitä nyt ihan ilman syytä koeta tuollaista vihaa. Katselisin nyt sinuna äitinä ympärille: onko joku sukulaismies, peräti isä, jolla ei nyt ole ihan puhtaita jauhoja pussissa. Oon pahoillani suorasta puheesta, mutta tuollainen viha ei kyllä kumpua ihan tyhjästä.
Minun äitini on ollut hyvä ja rakas, mutta vihasin häntä 14-15 -vuotiaana ja pyrin olemaan aina poissa kotoa. Siitä se sitten alkoi hiljalleen helpottaa ja sitten oltiinkin taas erittäin hyvissä väleissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin ihan samanlainen vielä muutama vuosi sitten.
Keksi vaikka itsellesi joku uusi urheiluharrastus tms. sen sijaan, että käyttäisit kaiken energiasi tyttäresi korjaamiseen tai välienne selvittelyyn. Siten tyttäresi pystyy arvostamaan sinua edes jonkin verran omana itsenäsi, kun pidät itsestäsi huolta sen sijaan, että olet jatkuvasti hänen niskassaan.
Oletko varma, ettei ole päihteidenkäyttöä taustalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rehellisesti miettiessäni mahdollisia virheitämme, niin tulee mieleen se, ettei meidän ole oikein ikinä tarvinnut kasvattamatta kasvattaa. Hän on ollut aina niin kiltti, että on esimerkiksi itse kysynyt, monelta pitää tulla kotiin ja tullut silloin. Ei hän tälläkään hetkellä kapinoi tällaisia sääntöjä vastaan, puhuu ja huutaa vaan ilkeitä sanoja meille.
Alan teidän myötä ymmärtää tämän nykykäytöksen olevan ehkä seurausta tuosta ylikiltistä käytöksestä nuorempana.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää ainakaan tyrmätkö tytön muuttoajatuksia, vaikkette niitä hyväksyisikään/uskoisikaan tosissaan. Sen sijaan kannattanee ohjata keskustelua aikuisen/yksinasujan vastuisiin ja velvollisuuksiin ja alkaa harjoitella jo ihan käytännön juttuja, kodinkoneiden puhditusta ja huoltoa esim. Eikä mitenkään vihaiseen sävyyn tai "rangaistuksena" vaan hyvässä yhteishengessä, jos se on mitenkään saavutettavissa. Älkää saarnatko, pyrkikää opettamaan sellaisia asioita, jotka teini helposti ymmärtää tarpeellisiksi itsenäisessä elämässä.
Yrittäkää parhaanne avata keskusteluyhteys lapsen kanssa - siis kysyä ihan suoraan, miksi hän on vihainen ja mikä harmittaa. Tässäkin välttäkää saarnaamista ja omaa tunteilua. Tavoitteena pitäisi olla vain se, että teini saa tunteensa purettua puhumalla eikä raivoamalla. Älkää loukkaantuko teinin sanoista, vaan pyrkikää löytämään mahdollisiin ongelmiin yhdessä ratkaisuja ja kompromissejä. Antakaa hänelle vastuuta ja vapautta. Älkää koskeko, jos hän ei halua tulla halatuksi. Pyrkikää "samalle puolelle" hänen kanssaan.
En vaan voi päästää häntä muuttamaan niin pian, koska todennäköisesti se tapahtuisi ovet paukkuen. Miten voimme ikinä enää päästä osaksi tyttömme elämää jos hän muuttaisi meiltä vihoissaan pois? Pelkkä ajatuskin tästä on kuin pahimmista painajaisistani. Siksi uskon, että jos saan hänet pidettyä kotona ainakin täysi-ikäiseksi asti, niin välimme ehkä ehtisivät korjaantua ja muutto tapahtuisi hyvässä hengessä, jahka hänen teini-ikäaaltoilunsa tasoittuisi.
Ehkä jonkinlainen aikuismainen kohtelu voisi kuitenkin olla hyvä idea sitten, kun hän suostuu edes keskustelemaan kanssamme. Ainakin viimeisen vuoden olemme olleet hyvin irtaantuneita tyttäremme elämästä. Tietysti kuulemme opettajalta, miten koulussa menee ja siinä ei olekaan moitittavaa, mutta ei hän ole suostunut keskustelemaan kanssamme kunnolla pitkään aikaan. Heti vaan tulee tuota vihapuhetta jos vaikka kysymme kuulumisia.
Kunpa tietäisin, onko tässä nyt jotain, johon tarvittaisiin ihan ammattiapua vai onko tämä vaan normaalia teinin käytöstä?
ap
Tytär on nyt 13v, siis menossa yläasteelle vai jo seiskan suorittanut? Joka tapauksessa lukion alkuun on aikaa vielä. Kommentillani hain vähän sitäkin, että kun nuori konkreettisesti näkee mitä "vaaditaan" itsenäisesti asuvalta, kotitöitä sun muuta siis, ajatukset muuttuisivat pikkuhiljaa ja hän ehkä jäisikin asumaan kanssanne vielä vuodeksi-pariksi lukioon mennessään. Ehdottomasti kieltämällä vihaista teiniä tekemästä niin kuin hän haluaa (tulevaisuudessa) aiheutatte varmasti välienne lopullisen tulehtumisen. Siksi on parempi tulla vastaan hyvässä hengessä ja pyrkiä opettamaan ja opastamaan teiniä itsenäisestä asumisesta jo nyt. Tuossa iässä saattaa ajatukset muuttua aika radikaalisti lyhyessäkin ajassa, kuten olette nyt huomanneet. Kannattaa ehdottomasti ottaa esille myös raha-asiat ja kannustaa teiniä jo nyt töihin ja tienaamaan rahaa säästöön, jos mielii omaan kotiin nopeasti.
Sinulla on viestiesi perusteella todella ripustautuva suhtautuminen lapseesi. Varmasti tuossa kapinoinnissa on siitäkin kyse. Kuten jotkut kommentoivat aikaisemmin, "kiltit lapset" joutuvat monesti riuhtaisemaan itsensä irti lapsuudenperheestään aika rajustikin. Olin itse myös vihainen teini (en toki huutanut, mutta mökötin enimmäkseen huoneessani puhumattomana) ja muutin kotoa heti kun se oli minulle mahdollista, eli lukion loputtua. Tuossa vaiheessa vanhemmat vielä ehdottelivat lähellä sijainneita korkeakouluja, jotta olisin voinut asua vielä kotona... mutten olisi koskaan, mistään hinnasta halunnut enää heidän kattonsa alle jäädä. Kiukutteluuni vanhempani suhtautuivat henkilökohtaisena loukkauksena, joka johti siihen etten halunnut puhua heille mistään omista asioistani. Nykyään välimme ovat asialliset, lämpimätkin, mutta eivät kovin läheiset. En kerro heille asioistani kuin pintapuolisesti ja tapaan heitä harvakseltaan, koska he edelleen tavatessaan haluavat ripustautua ja tulla "liian lähelle" minua ilman minun lupaani.
Sinun on nyt työstettävä omia ajatuksiasi sen suhteen, että tyttäresi aikuistuminen ja itsenäistyminen on väistämättä edessä. Jos otat nyt puolustuskannan ja curlingvanhemman roolin, viestität lapsellesi ettet luota häneen. Anna hänelle vapautta ja mahdollisuuksia päättää itseään koskevista asioista (iän ja lain sallimissa rajoissa tietenkin).
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini on ollut hyvä ja rakas, mutta vihasin häntä 14-15 -vuotiaana ja pyrin olemaan aina poissa kotoa. Siitä se sitten alkoi hiljalleen helpottaa ja sitten oltiinkin taas erittäin hyvissä väleissä.
Tuo kuuluu normaalin teinin kehitykseen, sillä kehitys on yhtä voimakasta kuin on 3-vuotiaalle. Aivot kehittyvät vauhdilla ja hormoonit hyrräävät. Sisäinen myllerrys on suuri.
Ja moni aikuinenkin nainen, voi kokea pelkästään hormoonihöyryssä kaikenlaista, raskauden ja vaihdevuosien aikana. Ei ihme jos teini toimii miten toimii ja se on vain väliaikainen kehitysvaihe, joka kuuluu elämään.
Kirjoita lapsellesi kirje, jossa kerrot, miten pahalta hänen käytöksensä teistä tuntuu. Kysy myös, miksi hän tuntuu vihaavan teitä. Onko jotain josta hän haluaisi keskustella kanssanne? Joskus kirjoittaminen voi olla huomattavasti helpompaa kuin puhuminen.
Luonnolliseen kehityskulkuun ei pitäisi liikaa puuttua eikä tukahduttaa sitä.
En vaan voi päästää häntä muuttamaan niin pian, koska todennäköisesti se tapahtuisi ovet paukkuen. Miten voimme ikinä enää päästä osaksi tyttömme elämää jos hän muuttaisi meiltä vihoissaan pois? Pelkkä ajatuskin tästä on kuin pahimmista painajaisistani. Siksi uskon, että jos saan hänet pidettyä kotona ainakin täysi-ikäiseksi asti, niin välimme ehkä ehtisivät korjaantua ja muutto tapahtuisi hyvässä hengessä, jahka hänen teini-ikäaaltoilunsa tasoittuisi.
Ehkä jonkinlainen aikuismainen kohtelu voisi kuitenkin olla hyvä idea sitten, kun hän suostuu edes keskustelemaan kanssamme. Ainakin viimeisen vuoden olemme olleet hyvin irtaantuneita tyttäremme elämästä. Tietysti kuulemme opettajalta, miten koulussa menee ja siinä ei olekaan moitittavaa, mutta ei hän ole suostunut keskustelemaan kanssamme kunnolla pitkään aikaan. Heti vaan tulee tuota vihapuhetta jos vaikka kysymme kuulumisia.
Kunpa tietäisin, onko tässä nyt jotain, johon tarvittaisiin ihan ammattiapua vai onko tämä vaan normaalia teinin käytöstä?
ap