Persut hajoavat lopullisesti! Miten joku voi ottaa tätä puoluetta enää vakavasti!?
Halla-ahon valinnan myätä tuli varapuheenjohtajiksi hyvin kyseenalaisia tyyppejä. Ihan kuin nämä Terhot ja Elot eivät olisi voineet jo etukäteen aavistaa, ketkä valitaan sinne puheenjohtajistoon.
Sitten hyväksytään valinnat ja sanotaan, miten työtä voidaan tehdä yhdessä ja seisotaan puheenjohtajan mukana.
Nyt sitten alkaa järjetön yli 20 kansanedustajan loikkaaminen ja puolue on täysin hajalla ja sekaisin. Takki kääntyi täysin ja siitä jopa lpeillään. Terho ja Elo vieläkin mukana!
Koko puolue on yksi valtavan iso vitsi ja edustajilla ei ole yhtään selkärankaa, vaikka periaatteessa tekivät järkevän päätöksen. Valetta se kuitenkin on ja hämmennystä se herättää. Ritaisi puolue tästä on tulossa ja paikallisosastot ovat jo vuosia riidelleet.
Toivottavasti yksikään näistä eivät asetu ehdolle seuraavissa vaaleissa ja jättäisivät politiikan kokonaan. Moni varmasti tulee, sillä persujen kannatus tulee ROMAHTAMAAN näiden päivien jälkeen. Erityisesti Terho ja Elovaara voisivat jättää politiikan ja keskittyä johonkin muuhun. Ihan sama oletko sitten Halla-aholainen tai "vaihtoehtolainen", molemmat ryhmät ovat täys pellejä!
Kommentit (22)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli vaan mieleen että miksi nämä lähtijät halusi lähteä? Säilyttääkseen nykyisen hallituksen (lyhytnäköistä), vai pelkäsivätkö leimautuvansa rasisteiksi jos jäävät Halla-Ahon johtamaan puolueeseen? Persut on mielestäni olleet hyvin tasapainossa, kun siellä on vähän eri painotuksia, on kriittisempiä ja maltillisempia sopivasti, nyt kun ne jakaantuu näin erilleen, ei oikein tiedä mitä kumpaankin jää.
T: 9
Miten voi edetä maltillisemmin hallitusneuvotteluun kuin sanoa ettei vaadi jo sovittuun hallitusohjelmaan mitään muutoksia?
No joo, ihan totta. Mutta silti se tapa jolla ikäänkuin potki Soinin pois omasta vanhasta puolueestaan oli liian radikaalia, olisi antanut sen jatkaa ulkoministerinä ja esiintynyt muutenkin sovittelevampana eikä antaa itsestään liian kovaa kuvaa, mutta en tiedä olisiko riittänyt sekään. Nyt vaan tuli liian radikaali ero soinilaisten ja halla-aholaisten välille. Mutta kyllähän Sipilä ja Orpo tämän tilanteen aiheutti. Halusivat hajottaa sen puolueen.
Soini petti puolueen. Hänestä PITI päästä eroon.
Soini oli petturi ja valehtelija josta oli hyvä päästä eroon. Samoin Elosta ja muista pettureista.