Apua, mistä kauhea vatsakipu rv 17?
Hei! Kaipailisin kovasti kommenttejanne vatsakivun suhteen. Tänä aamuna tunsin pienoista kipua alavatsassa vasemmalla puolella. Vein lapsen kävellen hoitoon (matkaa pari sataa metriä), kävelin samanpituisen matkan juna-asemalle, matkasin Hesan keskustaan, josta palasin takaisin kotiin. Tuntui että metri metriltä vatsaan alkoi sattua enemmän.
Kotona olen ottanut kaksi panadolia, eikä kipu ala hellittämään. Makaaminen ei tunnu hyvältä eikä istuminenkaan. Itse ajattelin, että kipu voisi johtua kohdun kannatinjänteiden venymisestä. Viikkoja on 16+2, jotenkin kyselenkin voiko teidän mielestänne tässä vaiheessa venymisestä olla kyse. Eikös umppari ole oikealla puolella? Vatsataudiltakaan tämä ei oikein tunnu. Ja tietysti mielessä käy aina km:n mahdollisuus, kun vatsavaivat on kyseessä.
Pakko tässä on lähteä näyttämään lääkärille, jos kipu ei hellitä. Mutta kaipailisin silti teidän mielipiteitänne.
Kirkonrotta
Kommentit (2)
Ajattelin kertoa tarinan lopun, jos jotakuta kiinnostaa.
Kun kipu iltaan mennessä paheni, päätin lähteä käymään päivystyksessä. Siellä selvisi, että kivun mitä todennäköisimmin aiheutti myooma, joka sijaitsee juuri kipualueella. Tilannetta seurattiin osastolla vajaa vuorokausi ja yhtä äkkiä kipu vain lakkasi. Lääkäri selitti, että jos myoomalla on varsi, joka on kiertynyt siten, että myooman verenkierto häiriintyy, saattaa se aiheuttaa kovaa kipua. Kiertymän avautuminen lopetti ilmeisesti sitten kivun.
No, ihana ettei kyseessä ollut keskenmeno eikä umppari (tulehdusarvot normaalit). Vauva liikkui ultrassa vilkkaasti. Täytyy vain toivoa että kipu pysyy poissa.
umppari voi olla raskausaikana missä vaan, kun suolet siirtyy kasvavan kohdun tieltä. Mulla oli kans kipu vas. puolella ja umppari diagnoosin sain. Tosin mulla nousi kuume ja oli päällä monta päivää, antibiooteilla halusivat sen täällä ruotsissa hoitaa. Eli tosi vaikeeta on tietää mikä johtuu raskaudesta ja mikä ei. Mulla tulehdusarvot sen paljasti, ne kun syöksyi ylöspäin. Mene lääkäriin jos vaiva jatkuu.
Tähtinova rv 18+ jotain