Lue keskustelun säännöt.
Menisitkö luokkakokoukseen jos et olisi ns. elämässä pärjännyt
12.06.2017 |
Olen lukiostani niitä harvoja jotka jäi kotipaikkakunnalle asumaan. Olen ikäni täällä asunut ja niin on pari muutakin. Emme ole olleet tekemisissä koska elämä on vienyt alamäkeä. Lukion jälkeen on jäänyt useampi koulu kesken eikä työtä ole löytynyt eikä parisuhdetta. Lapsiakaan ei sitten ole. En ole tehnyt mitään.
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
En. Meillä ilmeisesti tosin onneksi ei ole kutsuttukaan "kiusallisia" tapauksia...
Toisaalta väärin, koska ei voi tietää mitä heistä on tullut. Toisaalta oikein, jos on vaikka varastanut nuorena tai jotain vastaavaa, silloin ansaitsee sen ettei kutsuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menisin jos olisi yhtä hauskaa kun siinä luokkakokous komediassa.
Turha opiskeluprassailu pois ja bileet käyntiin.
Vierailija kirjoitti:
Olen pärjännyt monessa ihan hyvin (ura, materia, ystävyyssuhteet), mutta olen + 20 kg vanhapiika. En meikkaa enää lainkaan, mitä tein kouluaikana ja arvomaailma muutenkin muuttunut paljon. En tiedä, menisinkö. Ehkä, ehkä ei.
Tuo materiakeskeisyys on kyllä huono juttu.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen mennyt. Jopa sellaiseen luokkakokoukseen, jossa opiskeluaikana olin äärimmäisen ulkopuolinen, koska sen aikaiset sosiaaliset kontaktini olivat muualla. Oli jännä, että tunsin yhteenkuuluvuutta ihmisten kanssa, jotka olivat vain opiskelleet samaan aikaan. Vailla suurin piirtein mitään muuta kontaktia näihin ihmisiin.
Jos ja kun olisin ollut koulukiusattu, en menisi sellaisen luokan luokkakokoukseen.
Tiina (ujo ja hiljainen, huomaamaton oppilas takarivistä)
Opiskeluajoiltako "luokkakokous", aika harvinaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Meillä ilmeisesti tosin onneksi ei ole kutsuttukaan "kiusallisia" tapauksia...
Toisaalta väärin, koska ei voi tietää mitä heistä on tullut. Toisaalta oikein, jos on vaikka varastanut nuorena tai jotain vastaavaa, silloin ansaitsee sen ettei kutsuta.
Tarkoitti kyllä varmaan kiusattuja. Jaksaa jatkaa samaa ulkopuolelle jättämistä, mutta eipä arvaakaan että se hikke on päässyt elämässään pitkälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pitäisi olla muutenkaan erityisen kiinnostunut ihmisistä jotka valikoitui samalle luokalle ainoastaan maantieteellisen ja iällisen sattuman perusteella?
En ole pitänyt mitään yhteyttä vanhoihin koulukavereihin yli kahteen vuosikymmeneen, joten tuntuisi oudolta mennä heidän kanssaan juhlimaan. Lisäksi olen elämässäni tehnyt vähän muista poikkeavia valintoja, joiden taustoja en jaksa alkaa ventovieraille perustelemaan. Ja perustelematta asiat taas näyttävät helposti siltä, että urakehitykseni on vahvassa alamäessä. Tuskinpa siis menisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin huomasi luokkakokouksessa kuinka ne elämässään epäonnistuneet kouluaikoina hyvinkin ylimieliset ja itsestään varmat ihmiset puuttuivat paikalta. Eivätkö tajua, että heidän elämänsä suunta ei ole kenellekään salaisuus kun jokaisella on facebook tili jonne päivittelee elämänsä merkkipaaluja. On vaan säälittävää, että nämä epäonnistujat kiukuttelevat siten, että eivät tule paikalle.
Yksi ala-asteen luokkalaiseni on ainakin kuollut parikymppisenä tapaturmassa, ja siihen verrattuna toisaalta omasta elämästä pitäisi olla iloinen. Enkä usko, että ketään kiinnostaa olenko jotenkin erityisesti menestynyt vai en. Kysehän on enemmän omista arvoista ja siitä millaisia haluaisimme olla muiden silmissä.
Silti en mene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mennyt, kun ei tullut kutsuakaan. Luokkakokouksen puuhanainen oli minulle tästä erittäin vihainen kaksi vuotta juhlien(sa) jälkeen - totesin vaan, että tulihan teitä kouluaikaan ihan tarpeeksi katseltua...
En menisi olin pärjännyt tai en.Ei kiinnosta nähdä niitä ihmisiä vapaaehtoisesti.
En. Olen koko elämääni rakentanut niin, että pääsen kiusaajia näpäyttämään. Tällä hetkellä näyttää vielä hyvältä.