Lue keskustelun säännöt.
Menisitkö luokkakokoukseen jos et olisi ns. elämässä pärjännyt
12.06.2017 |
Olen lukiostani niitä harvoja jotka jäi kotipaikkakunnalle asumaan. Olen ikäni täällä asunut ja niin on pari muutakin. Emme ole olleet tekemisissä koska elämä on vienyt alamäkeä. Lukion jälkeen on jäänyt useampi koulu kesken eikä työtä ole löytynyt eikä parisuhdetta. Lapsiakaan ei sitten ole. En ole tehnyt mitään.
Kommentit (32)
En enkä muutenkaan ellei siitä olisi jotain hyötyä. Kouluajat ovat jo takanapäin eikä ole tullut pidettyä mitään yhteyttä koska ei ole ollut mitään yhteistä viimeisen todistustenjaon jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en mennyt. En ollut päässyt jatko-opiskelemaan ja tein vain "paskatöitä". En halunnut mennä paikkaan, jossa oisin joutunut kertomaan nämä kaikki.
No eipä mullakaan paljon paremmin ole mennnyt juuri siitä syystä en menisi.
Olen pärjännyt paremmin kuin muut eikä sen pohjasakan jutut enää kiinnosta. Joten en mene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helvetin luokkakokoukset. Sinne menee ihmiset jotka ovat yhä samalla yläaste tasolla älyllisesti ja haluavat päteä.
Mitä vittu se yläasteaikaisen luokkakaverin elämä sulle enää kuuluu jos et ole edes nähnyt vuosiin..
Kaverien tapaamisen ymmärrän, mutta luokkakokouksia en.
Tietysti voisi silmiä avata, koska olin koulussa aina se ulkopuolinen, en kuitenkaan kiusattu. En ole päässyt sosiaalisia taitoja harjaannuttamaan missään. Toisaalta ei ole arjessa stressiä uran takia, mutta aika näköalatonta elämä on, kun turha hakea töitä tai mitään. En jaksa itsestänikään huolehtia ja lukion jälkeen on tullut 20 kiloa lisäpainoa. Toisaalta haaveilen matkustamisesta ja psykoterapiasta. Syksyllä jos pääsisi psykoterapiaan. Kesän vietän mökillä vanhempieni seurassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Järjestetäänkö luokkakokouksia ihan oikeasti nykyään? Minä olen aina luullut että niitä on vaan elokuvissa!
En menisi luokkakokoukseen mistään hinnasta. Yhtäkään ihmistä en koulusta kaipaa enkä täten halua nähdäkkään enää koskaan. En toki myöskään ole elämässäni pärjännyt, ikää 28 v ja koskaan en ole edes seurustellut, mt-taustaakin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ole kyllä koskaan mennyt luokkakokouksiin mittailemaan, kuka on päässyt elämässään pisimmälle. Itsekin olen jäänyt kotipaikkakunnalla ja kaupan kassalla olen töissä, vaikka amk-tutkinto on taskussa. Ei tulisi kyllä mieleenikään mitenkään häpeillä sitä, mikä minusta on tullut. Tunsivathan nämä ihmiset minut jo nuorena, joten varmasti kaikilla jonkinlainen käsitys on näkemättäkin, ketkä ovat niitä menestyneimpiä ja ketkä jäivät vaatimattomampiin saavutuksiin. Lähinnä minua kiinnostaa, missä päin ihmiset asuvat ja millaisia elämäntilanteita heillä on, onko esim lapsia, matkustusta vaativaa työtä, oma yritys, hippikommuuni, suhteita kiinnostaviin tahoihin, harrastuksia jne.
En ole mennyt vaikka olen ns. menestynyt.
En koe mitään tarvetta avautua elämästäni ihmisille jotka oli hyvänpäiväntuttuja 20 vuotta sitten, enkä ole kiinnostunut heidän kuulumisistaan. Yläaste- ja lukioaikaisiin ihmisiin en ole ollut yhteyksissä, pari kaveria on ala-asteajoilta, muut opiskeluajoilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis en edes harkinnut meneväni yläasteen luokkakokoukseen. Yläasteaika oli ****aa, enkä uskaltanut luottaa siihen että tyypit olis jo kasvanut aikuisiksi.
En suoraan sanoen tiedä. Saattaisin mennä mutta yhtä hyvin olla menemättä. No. olipa typerästi sanottu, Mutta, mutta mitä vanhemmaksi tulee, niin kai sitä saa tai voi olla kiitollinen ja iloinen, että voi olla hengissä. Ehkä pieni - suuri kärjistys mutta oikeastaan on hieman pelottavaa ajatella, että odella niin, että mikään ei olisi mennyt eteenpäin tai taaksepäin sitten koulu vuosien, vaan kaikki olisi säilynyt samana kuin joskus silloin kun koulunsa päätti. Toki siinä on eroa, että päättyikö yhteinen koulutaival 10 vuotta sitten vai kenties 40 vuotta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen pärjännyt elämässä ihan mukavasti, vaikka en aivan perinteisimmän kaavan mukaan. En silti mene lähellekään luokkakokousta. Tapaan silloin tällöin muutamaa mukavaa luokkakaveria, mutta entisiä kiusaajiani en mene moikkaamaan.
En päässyt luokkakokoukseen kun oli oma väitösjuhla samana päivänä.
Olen pärjännyt monessa ihan hyvin (ura, materia, ystävyyssuhteet), mutta olen + 20 kg vanhapiika. En meikkaa enää lainkaan, mitä tein kouluaikana ja arvomaailma muutenkin muuttunut paljon. En tiedä, menisinkö. Ehkä, ehkä ei.
Minä olen mennyt. Jopa sellaiseen luokkakokoukseen, jossa opiskeluaikana olin äärimmäisen ulkopuolinen, koska sen aikaiset sosiaaliset kontaktini olivat muualla. Oli jännä, että tunsin yhteenkuuluvuutta ihmisten kanssa, jotka olivat vain opiskelleet samaan aikaan. Vailla suurin piirtein mitään muuta kontaktia näihin ihmisiin.
Jos ja kun olisin ollut koulukiusattu, en menisi sellaisen luokan luokkakokoukseen.
Tiina (ujo ja hiljainen, huomaamaton oppilas takarivistä)
Olen pärjännyt varsin loistavasti (koputan puuta) tähänastisessa elämässäni, mutta en siitä huolimatta menisi lukion luokkakokoukseen. Ei minulla ole oikein mitään asiaa niille ihmisille.
Peruskoulun luokkakokousta saattaisin harkita. Meillä oli hyvin kiinteä yhteys yhdeksän vuotta ja moniin pidän yhteyttä edelleen. Muutama toki oli lukiossakin samalla luokalla, mutta ne muut lukion luokkatoverit jäivät muutamaa poikkeusta lukuunottamatta aika etäisiksi.
Minulle tuli luokkakokouskutsu kesäksi, mutta en taida mennä... elämä tyssännyt viime vuosina pahasti, vaikka pääsinkin parhaaseen yliopistoon opiskelemaan alaa, jota halusin opiskella jo peruskoululaisena (entiset luokkalaiset tietävät tämän ehkä), mutta en ole valmistunut ja uraakaan en ole tehnyt ko. alalla. Tuntuu, että en ole lunastanut omia enkä entisten kavereiden odotuksia, ja siksi en ehkä mene. Toisaalta ahdistaa ajatella, että mitä minusta mahdollisesti puhutaan siellä, kun en ole paikalla. Luokkakokoukset ovat mielestäni kiusantekoa ja urkkimista. Osaan itse järjestää tapaamiset niiden muutaman läheisemmäksi kokemani luokkalaisen kanssa, jos kokisin sille tarvetta.
En. Meillä ilmeisesti tosin onneksi ei ole kutsuttukaan "kiusallisia" tapauksia...