Yksipuolinen ystävyys, kuinka kauan jatkatte?

En ylläpidä sellaisia ystävyyssuhteita ollenkaan. 

Jätä sellaiset ystävät. Jotkut on niin itsekkäitä että vaatii huomiota mutta ei anna itse. Jos ei toisella ole halua nähdä eikä ole valmis järjestämään yhteistä aikaa, sellainen ei ole ystävyyden arvoinen. Usein sellaisella ei aitoa ystävää olekkaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos toinen ei järkkää yhteistä tekemistä eikä soittele kuulumisia, kuinka pitkään yritätte pitää yllä ystävyyttä yksin? Takana 15 vuotta ystävyyttä, yläasteelta alkanutta mutta viimeiset pari kolme vuotta olen ollut se jonka aloitteesta on nähty ja joka yksin kyselee kuulumisia. Toinen ei ehdota mitään, passivoitunut viime vuosina kokonaan. Muihin entisiin koulukavereihin pitää kuulema, mutta minuun ei. Mitä tehdä, ottaakko puheeksi vai antaa hiipua koko ystävyys? Ystäviä ei liikaa ole elämässä niin haluaisi pitää kiinni kaikista heistä mutta ei väkisin voi?

Ota puheeksi. Vaikka facebookissa saattaa näyttää yhteydenpidolta, ei se silti aina sitä ole.

Omalla kohdalla olen pahasti traumatisoitunut, enkä näe ketään, vaikka jotakin saatan hilpeästi kommentoida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos toinen ei järkkää yhteistä tekemistä eikä soittele kuulumisia, kuinka pitkään yritätte pitää yllä ystävyyttä yksin? Takana 15 vuotta ystävyyttä, yläasteelta alkanutta mutta viimeiset pari kolme vuotta olen ollut se jonka aloitteesta on nähty ja joka yksin kyselee kuulumisia. Toinen ei ehdota mitään, passivoitunut viime vuosina kokonaan. Muihin entisiin koulukavereihin pitää kuulema, mutta minuun ei. Mitä tehdä, ottaakko puheeksi vai antaa hiipua koko ystävyys? Ystäviä ei liikaa ole elämässä niin haluaisi pitää kiinni kaikista heistä mutta ei väkisin voi?

Ota puheeksi. Vaikka facebookissa saattaa näyttää yhteydenpidolta, ei se silti aina sitä ole.

Omalla kohdalla olen pahasti traumatisoitunut, enkä näe ketään, vaikka jotakin saatan hilpeästi kommentoida.

Mitä tarkoittaa traumatisoitunut? Olisi reilua että pitkäaikainen ystävä puhuisi suoraan eikä vain dissaisi. Ei muillakaan elämä ole helppoa ystävistä kannattaa pitää kiinni jos ei kaipaa yksinäistä elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos toinen ei järkkää yhteistä tekemistä eikä soittele kuulumisia, kuinka pitkään yritätte pitää yllä ystävyyttä yksin? Takana 15 vuotta ystävyyttä, yläasteelta alkanutta mutta viimeiset pari kolme vuotta olen ollut se jonka aloitteesta on nähty ja joka yksin kyselee kuulumisia. Toinen ei ehdota mitään, passivoitunut viime vuosina kokonaan. Muihin entisiin koulukavereihin pitää kuulema, mutta minuun ei. Mitä tehdä, ottaakko puheeksi vai antaa hiipua koko ystävyys? Ystäviä ei liikaa ole elämässä niin haluaisi pitää kiinni kaikista heistä mutta ei väkisin voi?

Ota puheeksi. Vaikka facebookissa saattaa näyttää yhteydenpidolta, ei se silti aina sitä ole.

Omalla kohdalla olen pahasti traumatisoitunut, enkä näe ketään, vaikka jotakin saatan hilpeästi kommentoida.

Ap. tässä. En ole facebookissa ja en perusta tietojani kommentteihin vaan olen kuullut muilta ystäviltä, että hän tapailee heitä jonkun verran. Olen loukkaantunut,  en enää kysele  perään koska en viitsi roikkua kenessäkään.

Mitä itse saat tästä ystävyydestä?

Olen kokenut samaa ja jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt osata päästää irti jo aiemmin. Kuvittelin olevani se "hyvä ystävä", mutta ilmeisimmin vastapuoli ei ajatellut samoin.

Kuvaavaa oli, että ehdotin viestillä erästä tapahtumaa, mutta minulle vastattiin päivä sen tapahtuman jälkeen, että "sori, unohdin vastata, mutta luin kyllä viestisi". Oikeastaan se oli viimeisin niitti tämän ihmisen suhteen. Tätäkin ennen hän oli vastannut joko päivien viiveellä tai vasta hänelle soitettuani, kun olin jo sitä ennen laittanut viestin. Annoin olla kokonaan.

Sitten muutaman kuukauden kuluttua tästä eräs yhteinen kaverimme toiselta paikkakunnalta oli tulossa luokseni käymään. Nyt tämä vastaamatta jättänyt "ystävä" olikin kutsumassa itse itseään luokseni kylään. Siitä tuli lähinnä kiusallinen olo ja onneksi hän sitten viime tipassa perui tulemisensa.

Myöhemmin tämä ihminen ehdotti vielä tapaamista, mutta itsellä oli kiinnostus lopahtanut, joten kieltäydyin siitä. Todennäköisesti juuri ennen tapaamista olisi tullut taas peruminen.

Oma neuvoni kannattaa jättää pois ne ihmiset, jotka ovat käytöksellään osoittaneet, että ystävyys ei enää toimi.

Moni saattaa olla ns syrjäytynyt sairastuttuaan tai olemalla ilman palkkatyötä. Voimat menee oman arjen pyörityksessä ja ei vaan jaksa tavata ihmisiä, joilla menee kovaa. Kun ei rahat riitä edes ylimääräiseen bussilippuun ja lääkitykset vievät kaikki rahat, miten pidät yllä ystävyyssuhteita. Aika pianhan ne ns ystävät katoavat, kun joku ystävä joutuu vaikeuksiin. Itsekin olin tukena eräälle monessa vaiheessaan, mutta kun itse sairastuin ja jouduin taloudelliseen kurimukseen, kyllähän se ns ystävyyskin kaatui. Kun ei ollut voimavaroja olla pelkkä toisen kuuntelija - jota ei omat ongelmani sittemmin kiinnostanut - miksi yrittää pitää yllä ystävyyssuhdetta, joka olikin pelkkä hväksikäyttösuhde. Ystävyyssuhteet toimii toisinkin päin, kun toinen väsyy taakkojen alle. Tai sittenhän ei mitään ystävyyttä tainnut edes olla olemassakaan. Näinhän se usein on. Harvat ovat ystävät. Hyvä, jos edes yksi löytyy.

Itse olen se ystävyydestä kaikkoava osapuoli. On jotenkin mahdotonta kuvitella irtisanovansa ystävyyttä kun ei enää niin kiinnosta toisen seura. Se tuntuu hirveän julmalta. Suhteet menevät poikki, sitä tapahtuu, kaikki ymmärtävät sen. Mutta että sanoisit irti ystävyyden, siinä tulet vähän niin kuin sanoneeksi että "olet niin epämiellyttävä, etten halua sinua edes ystäväksi".

Mieluummin sitä vain osoittaa lisääntyvää apatiaa yhdessä puuhailua kohtaan, ja toivoo että viesti menee hellästi perille.

Älä pidä kiinni välinpitämättömästä ystävästä. Quid pro quo. Sama pätee parisuhteisiinkin.

Ja moralisoijille - harva meistä voi sanoa, ettei olisi jäänyt jonkinlaiseen suhteeseen pidemmäksi aikaa, kuin mitä tunsi kiinnostusta. Se on ihan kansantauti. Ei se siitä ookoota tee, mutta se on silti todellisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen se ystävyydestä kaikkoava osapuoli. On jotenkin mahdotonta kuvitella irtisanovansa ystävyyttä kun ei enää niin kiinnosta toisen seura. Se tuntuu hirveän julmalta. Suhteet menevät poikki, sitä tapahtuu, kaikki ymmärtävät sen. Mutta että sanoisit irti ystävyyden, siinä tulet vähän niin kuin sanoneeksi että "olet niin epämiellyttävä, etten halua sinua edes ystäväksi".

Mieluummin sitä vain osoittaa lisääntyvää apatiaa yhdessä puuhailua kohtaan, ja toivoo että viesti menee hellästi perille.

Älä pidä kiinni välinpitämättömästä ystävästä. Quid pro quo. Sama pätee parisuhteisiinkin.

Ja moralisoijille - harva meistä voi sanoa, ettei olisi jäänyt jonkinlaiseen suhteeseen pidemmäksi aikaa, kuin mitä tunsi kiinnostusta. Se on ihan kansantauti. Ei se siitä ookoota tee, mutta se on silti todellisuutta.

En ole ap, mutta itsellekin käynyt kaveruuden hiipumisia. Millaisista syistä olet antanut ystävyyden hiipua?

Vierailija kirjoitti:

Itse olen se ystävyydestä kaikkoava osapuoli. On jotenkin mahdotonta kuvitella irtisanovansa ystävyyttä kun ei enää niin kiinnosta toisen seura. Se tuntuu hirveän julmalta. Suhteet menevät poikki, sitä tapahtuu, kaikki ymmärtävät sen. Mutta että sanoisit irti ystävyyden, siinä tulet vähän niin kuin sanoneeksi että "olet niin epämiellyttävä, etten halua sinua edes ystäväksi".

Mieluummin sitä vain osoittaa lisääntyvää apatiaa yhdessä puuhailua kohtaan, ja toivoo että viesti menee hellästi perille.

Älä pidä kiinni välinpitämättömästä ystävästä. Quid pro quo. Sama pätee parisuhteisiinkin.

Ja moralisoijille - harva meistä voi sanoa, ettei olisi jäänyt jonkinlaiseen suhteeseen pidemmäksi aikaa, kuin mitä tunsi kiinnostusta. Se on ihan kansantauti. Ei se siitä ookoota tee, mutta se on silti todellisuutta.

Kuullostaa kylmälle ja itsekkäälle jos ystävyys menee poikki kun ei kiinnosta toisen seura. On ihmisiä joilla ystävyyssuhteet säilyy. Sinä et kuulu selvästikkään heihin ja jossakin vaiheessa se kääntyy sinua vastaan. Kun sairastut vakavasti tai tarvit tukea, ei lähellä ole ihmisiä jotka "ei ole kiinnostaneet enää". En ymmärrä ihmisiä jotka napsii ihmissuhteita sen mukaan että niin kauan kuin sattuu kiinnostamaan. Ei se ystävyyttä ole ollutkaann.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen se ystävyydestä kaikkoava osapuoli. On jotenkin mahdotonta kuvitella irtisanovansa ystävyyttä kun ei enää niin kiinnosta toisen seura. Se tuntuu hirveän julmalta. Suhteet menevät poikki, sitä tapahtuu, kaikki ymmärtävät sen. Mutta että sanoisit irti ystävyyden, siinä tulet vähän niin kuin sanoneeksi että "olet niin epämiellyttävä, etten halua sinua edes ystäväksi".

Mieluummin sitä vain osoittaa lisääntyvää apatiaa yhdessä puuhailua kohtaan, ja toivoo että viesti menee hellästi perille.

Älä pidä kiinni välinpitämättömästä ystävästä. Quid pro quo. Sama pätee parisuhteisiinkin.

Ja moralisoijille - harva meistä voi sanoa, ettei olisi jäänyt jonkinlaiseen suhteeseen pidemmäksi aikaa, kuin mitä tunsi kiinnostusta. Se on ihan kansantauti. Ei se siitä ookoota tee, mutta se on silti todellisuutta.

En ole ap, mutta itsellekin käynyt kaveruuden hiipumisia. Millaisista syistä olet antanut ystävyyden hiipua?

Kiinnostukset muuttuneet, tajunnut itsestään jotain uutta, löytänyt sisältöä muualta. Siinäpä nuo omat syyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen se ystävyydestä kaikkoava osapuoli. On jotenkin mahdotonta kuvitella irtisanovansa ystävyyttä kun ei enää niin kiinnosta toisen seura. Se tuntuu hirveän julmalta. Suhteet menevät poikki, sitä tapahtuu, kaikki ymmärtävät sen. Mutta että sanoisit irti ystävyyden, siinä tulet vähän niin kuin sanoneeksi että "olet niin epämiellyttävä, etten halua sinua edes ystäväksi".

Mieluummin sitä vain osoittaa lisääntyvää apatiaa yhdessä puuhailua kohtaan, ja toivoo että viesti menee hellästi perille.

Älä pidä kiinni välinpitämättömästä ystävästä. Quid pro quo. Sama pätee parisuhteisiinkin.

Ja moralisoijille - harva meistä voi sanoa, ettei olisi jäänyt jonkinlaiseen suhteeseen pidemmäksi aikaa, kuin mitä tunsi kiinnostusta. Se on ihan kansantauti. Ei se siitä ookoota tee, mutta se on silti todellisuutta.

Kuullostaa kylmälle ja itsekkäälle jos ystävyys menee poikki kun ei kiinnosta toisen seura. On ihmisiä joilla ystävyyssuhteet säilyy. Sinä et kuulu selvästikkään heihin ja jossakin vaiheessa se kääntyy sinua vastaan. Kun sairastut vakavasti tai tarvit tukea, ei lähellä ole ihmisiä jotka "ei ole kiinnostaneet enää". En ymmärrä ihmisiä jotka napsii ihmissuhteita sen mukaan että niin kauan kuin sattuu kiinnostamaan. Ei se ystävyyttä ole ollutkaann.

Ja tässä tuli se syy miksi kukaan ei ääneen irtisano ystävyyksiä - sitä saa kuulla ja tuntea olevansa "kylmä" ja "itsekäs" eikä kykeneväinen "oikeaan ystävyyteen" ja että "joskus se vielä kääntyy vastaan".

Ihmiset muuttuvat. Vuosikymmeniäkin naimisissa olleet kasvavat joskus erilleen ja tuloksena on ero. En olisi jompaakumpaa silti kylmäksi psykoksi leimaamassa.

On niitä ystävyyden nimissä hyväksikäyttäjiä, aina ollaan pyytämänsä jotain hyötyä, tullaan kylään ja mennään jääkaapille, syödään pöydältä hedelmät ja jos vielä kaapista löytyy suklaata niin sitten kysytään " Saanks mä tän"..... Ei ole kivaa sellainen "ystävyys"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen se ystävyydestä kaikkoava osapuoli. On jotenkin mahdotonta kuvitella irtisanovansa ystävyyttä kun ei enää niin kiinnosta toisen seura. Se tuntuu hirveän julmalta. Suhteet menevät poikki, sitä tapahtuu, kaikki ymmärtävät sen. Mutta että sanoisit irti ystävyyden, siinä tulet vähän niin kuin sanoneeksi että "olet niin epämiellyttävä, etten halua sinua edes ystäväksi".

Mieluummin sitä vain osoittaa lisääntyvää apatiaa yhdessä puuhailua kohtaan, ja toivoo että viesti menee hellästi perille.

Älä pidä kiinni välinpitämättömästä ystävästä. Quid pro quo. Sama pätee parisuhteisiinkin.

Ja moralisoijille - harva meistä voi sanoa, ettei olisi jäänyt jonkinlaiseen suhteeseen pidemmäksi aikaa, kuin mitä tunsi kiinnostusta. Se on ihan kansantauti. Ei se siitä ookoota tee, mutta se on silti todellisuutta.

Kuullostaa kylmälle ja itsekkäälle jos ystävyys menee poikki kun ei kiinnosta toisen seura. On ihmisiä joilla ystävyyssuhteet säilyy. Sinä et kuulu selvästikkään heihin ja jossakin vaiheessa se kääntyy sinua vastaan. Kun sairastut vakavasti tai tarvit tukea, ei lähellä ole ihmisiä jotka "ei ole kiinnostaneet enää". En ymmärrä ihmisiä jotka napsii ihmissuhteita sen mukaan että niin kauan kuin sattuu kiinnostamaan. Ei se ystävyyttä ole ollutkaann.

Toisaalta itselle taas käynyt niin, että tuin pitkään pariakin sairastunutta ystävää. Molempien kohdalla kuuntelin myös heidän ihmissuhdekriisinsä ja tsemppasin, tsemppasin ja tsemppasin. Toista heistä suosittelin tiettyyn työpaikkaankin.

Jossain vaiheessa he olivat parantuneet ja olisin itse tarvinnut kuuntelijaa, mutta siinä vaiheessa nämä ihmiset eivät olleet tippaakaan kiinnostuneet minusta. Toinen jopa lipsautti eräässä vaiheessa, että piti omaa elämäänsä huomattavasti minun elämääni parempana. Eli ei se aina niinkään mene, että saisit vastavuoroisesti tukea sellaisilta, joita olet itse pitkään tukenut. Silloin tuli kyllä aika hyväksikäytetty olo itselle.

(En ole hän jolle kommentoit.)

Vierailija kirjoitti:

On niitä ystävyyden nimissä hyväksikäyttäjiä, aina ollaan pyytämänsä jotain hyötyä, tullaan kylään ja mennään jääkaapille, syödään pöydältä hedelmät ja jos vielä kaapista löytyy suklaata niin sitten kysytään " Saanks mä tän"..... Ei ole kivaa sellainen "ystävyys"

Tuollaisista ihmisistä kannattaa ottaa etäisyyttä. Yksi epämiellyttävimpiä piirteitä ihmisissä on toisten hyväksikäyttäminen. Luultavimmin nämä vieläpä ovat kovaan ääneen moittimassa, kun laitatkin pisteen heidän hyötymiselleen.

Ne jotka ihmettelevät miksi ystävyys hiipuu: Esimerkkinä sellainen ystävä, joka jaksaa tuntikausia puhua itsestään, mutta ei koskaan halua kuulla sinun kuulumisiasi. Sellaisen "ystävyyden" minä annan hiipua. Se on ennemminkin hyväksikäyttöä, kuin ystävyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen se ystävyydestä kaikkoava osapuoli. On jotenkin mahdotonta kuvitella irtisanovansa ystävyyttä kun ei enää niin kiinnosta toisen seura. Se tuntuu hirveän julmalta. Suhteet menevät poikki, sitä tapahtuu, kaikki ymmärtävät sen. Mutta että sanoisit irti ystävyyden, siinä tulet vähän niin kuin sanoneeksi että "olet niin epämiellyttävä, etten halua sinua edes ystäväksi".

Mieluummin sitä vain osoittaa lisääntyvää apatiaa yhdessä puuhailua kohtaan, ja toivoo että viesti menee hellästi perille.

Älä pidä kiinni välinpitämättömästä ystävästä. Quid pro quo. Sama pätee parisuhteisiinkin.

Ja moralisoijille - harva meistä voi sanoa, ettei olisi jäänyt jonkinlaiseen suhteeseen pidemmäksi aikaa, kuin mitä tunsi kiinnostusta. Se on ihan kansantauti. Ei se siitä ookoota tee, mutta se on silti todellisuutta.

Kuullostaa kylmälle ja itsekkäälle jos ystävyys menee poikki kun ei kiinnosta toisen seura. On ihmisiä joilla ystävyyssuhteet säilyy. Sinä et kuulu selvästikkään heihin ja jossakin vaiheessa se kääntyy sinua vastaan. Kun sairastut vakavasti tai tarvit tukea, ei lähellä ole ihmisiä jotka "ei ole kiinnostaneet enää". En ymmärrä ihmisiä jotka napsii ihmissuhteita sen mukaan että niin kauan kuin sattuu kiinnostamaan. Ei se ystävyyttä ole ollutkaann.

Miksi se on kylmää ja itsekästä? Ystävyys on vapaaehtoista, perustuen molemminpuoliseen kiinnostukseen ylläpitää ystävyyttä. Jos ystävyys hiipuu ajan saatossa ja toinen haluaisi pitää kynsin hampain vielä kiinni, niin en koe miksi se olisi itsekästä päästää irti. Mielestäni itsekästä ja kylmää on ylläpitää ystävyyttä henkilön kanssa vain siksi, kun ei ole ketään muutakaan, vaikkei mitään yhteistä välttämättä enää olekaan. On toisen ihmisen arvostamista myöskin ymärtää, että joskus se ystävyys on esim. kestänyt nuoruuden mutta aikuisena on kasvettu erilleen.

Jos syy ei esim. liity toisen käytökseen, vaan pelkästään siihen, että on kasvettu erilleen niin voi tuntua todella ahdistavalta, jos toinen yrittää yksipuolisesti ylläpitää ystävyyttä, kun itse on sillä ajatuksella, että ei ole pitkiin aikoihin mitään yhteistä. Yleensä esim. ne nuoruuden/lapsuuden ystävyydet vain jää, jos vain toinen on aktiivinen osapuoli. Vai kuinka moni oikeasti piti esim. nuorena, kun elämä vei eri puolille niin aina eropuheet, kuinka on kasvettu erilleen ja parempi ettemme enää tapaa. Hiljaisuus on monesti paras vastaus, jos toisesta ei kuulu mitään niin tämän suhteen ei ole tarkoitettu olevan elinikäinen. Toinen asia tietysti, jos läheinen (ei-yksipuolinen)ystävyys yhtäkkiä hiipuu, niin tietysti sitä alkaa ihmettelemään.

Vierailija kirjoitti:

Ne jotka ihmettelevät miksi ystävyys hiipuu: Esimerkkinä sellainen ystävä, joka jaksaa tuntikausia puhua itsestään, mutta ei koskaan halua kuulla sinun kuulumisiasi. Sellaisen "ystävyyden" minä annan hiipua. Se on ennemminkin hyväksikäyttöä, kuin ystävyyttä.

Samaa mieltä. Erään tuttavan ominaispiirre on itseensä liittyvä puhuminen. Jos joku sanoo väliin jotain muuta, niin samantien daami kääntää puheen itseensä tai perheeseensä.

Hän on ihan mukava ihminen, mutta tuntikausien taukoamaton minä-minä-minä-minä-minä-minä-minä-pulputus on uuvuttavaa kuunneltavaa. Tämän vuoksi olen ottanut etäisyyttä.

Mä sairastuin todella pahaan masennukseen, enkä uskaltanut liikkua pois kotoa mihinkään.. + joduin rahaongelmiin, enkä pystynyt edes ostamaan kahvia.

Kaverit ei pitänyt yhteyttä, kun minusta ei kuulunut niin paljon tai en enää ollut niin sosiaalinen. :(

Ei se ole aina tahallista. En vain päässyt sängystä edes ylös ja koneelle lukemaan viestejä.

Vierailija kirjoitti:

Mä sairastuin todella pahaan masennukseen, enkä uskaltanut liikkua pois kotoa mihinkään.. + joduin rahaongelmiin, enkä pystynyt edes ostamaan kahvia.

Kaverit ei pitänyt yhteyttä, kun minusta ei kuulunut niin paljon tai en enää ollut niin sosiaalinen. :(

Ei se ole aina tahallista. En vain päässyt sängystä edes ylös ja koneelle lukemaan viestejä.

Ymmärrän hyvin, ettei sairastuneena välttämättä jaksa olla yhteyksissä. Toivottavasti tilanteesi on nyt jo paljon valoisampi.