Yksipuolinen ystävyys, kuinka kauan jatkatte?

Itse olen aina se antava osapuoli. Se joka kuuntelee ja on siinä kun on rankkaa.. sit kun saavat taas elämästään kiinni niin minut hylätään kun kylmä rätti.. ja kun itse olen tarvinnut apua ja tukea niin ainoastaan kerran olen saanut halin ja parin minuutin kuuntelun "ystävältä".

että niin kivaa on olla se empaattinen toisista välittäjä. En tiedä mitä teen aina väärin 😞.. en luota ihmisiin enää. Lapset, koirat ja vanhukset on aitoja, niistä välitän..

Olin kuvitellut olevani kaveri eräälle tyypille. Meillä oli aikoinaan sama harrastus ja tulimme kyllä hyvin toimeen ja vietimme ikimuistoisia, hauskoja hetkiä missä milloinkin. Myöhemmin, kun harrastusporukkamme muuttui ja menimme tahoillamme työ- ja opiskeluelämään, muutuin hänelle kuljetus- ja seurapalveluksi. Yhteyttä siis otettiin vain silloin kun hän tarvitsi kyytiä johonkin (minulla auto, hänellä ei), esimerkiksi toisen kaverin luo klo 22 kesken työviikon. Puhelin piippasi myös silloin, kun hänellä oli vapaapäivä/loma (minulla ei) ja hän kaipasi seuraa puolilta öin kesken työviikon, kun minulla soi herätyskello töihin klo 6. Ihmetteli ja tuhahteli loukkaantuneena kun kieltäydyin.

En ole koskaan laittanut välejä poikki yhteenkään ystävääni. Siis sillä tavalla, ettemmekö voisi olla joskus myöhemmin uudestaan ystäviä. Ihmisillä on monenlaisia syitä, miksi yhteydenpito hiipuu. Sairastuin vuosia sitten vakavasti ja hätääntyneiden omaisten jatkuva pyöriminen ympärillä ja viestittely aamusta iltaan oli erittäin rankkaa aikana, jolloin olisin vain kaivannut lepoa ja rauhaa. Arvostan niitä ystäviäni, jotka antoivat mun olla, mutta eivät kuitenkaan laittaneet välejä poikki. Pidän yksipuolistakin yhteyttä sellaisiin ihmisiin, joiden huomaan ilahtuvan yhteydenpidostani. Jos huomaan, että eivät ilahdu eikä kyseessä ole heillä mikään sellainen elämäntilanne, jossa kaikkea on vaan yksinkertaisesti liikaa, annan yhteydenpidon olla. Voin pitää taukoa yhteydenpidosta, jos toisella on raskas ja kuormittava elämäntilanne eikä kaipaa juuri siihen tilanteeseen mitään ylimääräistä, ja jatkaa yhteydenpitoa sitten, kun se toisestakin tuntuu taas hyvältä. 

Minä ajattelin pian lopettaa yhteydenpidon, kun ei toinen vastaa. Ihan yhtäkkiä lopetti kuin seinään. Muiden kanssa on yhteydessä. Syytä en tiedä, en ole loukannut. Normaalisti käyttäytyy harvoin kun törmätään ja juttelee.

Vierailija kirjoitti:

Moni saattaa olla ns syrjäytynyt sairastuttuaan tai olemalla ilman palkkatyötä. Voimat menee oman arjen pyörityksessä ja ei vaan jaksa tavata ihmisiä, joilla menee kovaa. Kun ei rahat riitä edes ylimääräiseen bussilippuun ja lääkitykset vievät kaikki rahat, miten pidät yllä ystävyyssuhteita. Aika pianhan ne ns ystävät katoavat, kun joku ystävä joutuu vaikeuksiin. Itsekin olin tukena eräälle monessa vaiheessaan, mutta kun itse sairastuin ja jouduin taloudelliseen kurimukseen, kyllähän se ns ystävyyskin kaatui. Kun ei ollut voimavaroja olla pelkkä toisen kuuntelija - jota ei omat ongelmani sittemmin kiinnostanut - miksi yrittää pitää yllä ystävyyssuhdetta, joka olikin pelkkä hväksikäyttösuhde. Ystävyyssuhteet toimii toisinkin päin, kun toinen väsyy taakkojen alle. Tai sittenhän ei mitään ystävyyttä tainnut edes olla olemassakaan. Näinhän se usein on. Harvat ovat ystävät. Hyvä, jos edes yksi löytyy.

Näin tekee moni. Niin kauan kuin toinen on elämäkerran automaattikuuntelija ja oman narsismin ihastelija ja vastaanottaja niin seura kelpaa. Kun itse tarvitsee jotakin, sairastuu etc, nämä ihmiset kehtaavat jopa näkyvästi kyllästyä sinuun - ettäs kehtasit sairastua ja muuttua niin vähäiseksi, arvottomaksi.

Ihmisen irvikuvia.

Pidän yhteyttä niin kauan kuin koen sen mielekkäänä. Mulla saattaa olla nytkin suhteita joissa olen paljon aktiivisempi, mutten ole vain tullut ajatelleeksi asiaa. Joskus tajuan, ettei näkemiset ole onnistuneet aikoihin tai toinen ei pidä yhteyttä, miksi minäkään mitään sitten laittaisin?

Jos joku ei koskaan ehdi nähdä, ei vastaile viesteihin, peruu näkemiset tai meillä ei tunnu olevan hauskaa yhdessä, kyllä se ystävyys siihen luonnollisesti kuolee.

Minulla on tuttavapiirissä yksi ihminen joka varmaan ihmettelee mihin kaikki ystävänsä ovat hävinneet. Monta vuotta meni minäminäminä -linjalla, kerran jopa tuli pilaamaan leffaillan tulemalla kutsumatta kylään (tarkoituksella oli jätetty kutsumatta, kun kaikilla rankka viikko takana ja halusimme vain hiljentyä katsomaan elokuvaa lyhyen kuulumisien vaihdon jälkeen). Saman tien kun pääsi sisälle niin alkoi kailottamaan kovaan ääneen jostakin treffikumppanistaan ja siitä kuinka tämä ei anna munaa vaikka ovat jo kaksi kertaa nähneet ja mitä olivat tehneet viime treffeillä ja tästä päästiinkin sujuvasti hänen työkuvioihinsa (tiedättehän kun MINÄ teen niin tärkeää työtä että ilman MINUA ei pärjättäisi siellä mitenkään, kyllä se olen MINÄ joka tuotakin puljua pystyssä pitää ihan yksinään, MINÄ MINÄ MINÄ). Tuossa vaiheessa joku oli jo laittanut leffan pauselle kun ei siitä katsomisesta tullut mitään, kun tämä oman elämänsä tähti teatraalisesti kävi jokaista elämänsä yksityiskohtaa läpi ja me muut kuuntelimme vaivaantuneina. Kertaakaan hän ei pysähtynyt kuuntelemaan muita, tai kysynyt miten muilla menee. Tätä jatkui siihen asti että lähti, sitten olikin niin myöhä että piti muidenkin lähtä nukkumaan koteihinsa.

Tuossa vain yksi lukuisista esimerkeistä. Tällä oli montakin läheistä ystävää, jotka lopulta jättivät yhteydenpidon kun eivät jaksaneet enää. Sitten marttyyrina itki, että hänet on jätetty ulkopuolelle. Jos yritti kertoa syytä, niin ei kuunnellut, vaan syytti muita ja uhriutui. Oli lisäksi "itseään heikommille" kavereille todella ilkeä ja törkeä, osasi lytätä sanallisesti todella hyvin haluten ilmeisesti näyttää toisen paikan, "muista että minä olen parempi kuin sinä". Välillä jopa säälin häntä, koska todella huonosta itsetunnostahan tuo kaikki johtuu. Oli myös todella kova jeesustelemaan milloin mistäkin, ja onnistui aina nekin tilanteet kääntämään jollain tavalla itsekehuksi. Muutenkin asioiden kääntäminen itseensä onnistui todella sujuvasti, ihan sama oliko jollain kuollut läheinen, tai joku saanut potkut, tai jonkun pariauhde kariutunut. Aina oli kyse hänestä, jonkun aasinsillan kautta.

Pari uskollista ystävää hänellä on edelleen. Heiltä olen kuullut, että tämä henkilö on kasvanut huomattavasti ihmisenä eikä ole enää niin sietämätön, pystyy kuulemma jopa keskustelemaan. Entisaikojen irtosuhteilla retostelu on vaihtunut kumppanillaan retosteluun... Vaikka kaikki tietävät ettei siinä suhteessa ole mitään millä leveillä (alistava ja kontrolloiva kumppani). Itse en aio enää ikinä tämän kanssa kaveerata, kohteliaat välit voin pitää. Aiheutti aikanaan niin paljon vahinkoa monelle, etten halua tuollaista energiasyöppöä elämääni vaikka olisi kuin muuttunut.

Jos olen se joka ottaa ekaksi aina yhteyttä se menettelee jonkun aikaa. Jossakin vaiheessa laitan stopin. Samoin jos toinen peruu sovittuja juttuja viimehetkellä ilman kunnollista syytä, en jaksa yrittää enää. Kolmas on se että toinen puhuu selän takana ja saan kuulla siitä muilta. Ystävyys loppuu. Tässä syitä miksi itseltä hiipunut muutama ystävyys mutta onneksi suurin osa on säilynyt kauan.

Vierailija kirjoitti:

Jätä sellaiset ystävät. Jotkut on niin itsekkäitä että vaatii huomiota mutta ei anna itse. Jos ei toisella ole halua nähdä eikä ole valmis järjestämään yhteistä aikaa, sellainen ei ole ystävyyden arvoinen. Usein sellaisella ei aitoa ystävää olekkaan.

Ei se kuitenkaan ole huomion vaatimista, että ei ole aloitteellinen yhteydenotoissa tai vastaa heti viesteihin. Kertoo pikemminkin ajan tai jaksamisen riittämättömyydestä, tai siitä että haluaa pikkuhiljaa kuolettaa ystävyyden.

Täälläkin neuvotaan usein että antaa ystävyyden hiipua jos toinen osapuoli on hankala tyyppi, ettei turhaan aiheuttaisi draamaa lähipiirissä. 

Riippuu siitä millaista ystävyys on joskus ollut. Yritän opetella luopumaan rivakasti, koska yksipuolinen ystävyys tuottaa tuskaa.