Miksi et ole tekemisissä sisarustesi kanssa?

Lapsuus oli aika lailla täyttä paskea, isä oli mulkku ja äiti hissukka. Veljen kanssa lähinnä tapeltiin ja mitään normaalia suhdetta ei ikinä syntynyt. Moneen vuoteen emme ole olleet yhteydessä ja olen siihen tyytyväinen, periaatteessa olisin valmis sovintoon mutta veljeni tietäen mitään järkevää keskustelua ei varmaankaan syntyisi. Molemmat olemme lapsettomia joten suku sammuu meihin, ehkä muistan testamentissani jotain eläinsuojeluyhdistystä. Kissat ovat arvokkaamia kuin sukulaiset.

Eipä ole oikein mitään yhteistä.

Toinen veljeni on päässyt ns. "parempiin piireihin", eikä halua pitää yhteyttä. Hänen aikuiset lapsensa ovat myös omaksuneet samat tavat, enkä ole heihinkään missään yhteydessä.

Koska nuoruuteni veljeni kohteli minua kuin kasaa paskaa. En ole normaalisti pitkävihainen tyyppi, mutta 18-vuotiaana tajusin, että sukulaiset on vaan sukua - mieluummin olen yhteyksissä mukaviin ihmisiin, sukua tai ei. En jaksa tuhlata aikaani ihmiseen, joka käytti monta vuotta itsetuntoni lyttäämiseen ja haukkui minua ympäri kyliä tuttavillemme. En vieläkään tiedä, minkä takia hän käyttäytyi niin. Äitini arvelu on, etten ole sellainen sisko kuin veljeni olisi halunnut minun olevan: Hän on urheilullinen, itsevarma ja suosittu. Minä taiteellinen, nörtti ja epävarmempi pohdiskelija.

Lähetämme synttäreinä onnittelutekstarit ja näemme jouluaattoina. Kyllähän se sattuu kun moni ikätoveri kertoo sisaruksestaan kivoja muistoja ja tarinoita, kun taas itse en edes tiedä miksi veljeni piinasi minua niin. Nuorempana minua jopa syyllistettiin siitä, etten halunnut lopulta enää edes yrittää välien parantamista. Olin kuulemma epäreilu ja liioittelin, koska "veljesihän on niin mukava ja hauska, ihan mahtava tyyppi!" - niin, ehkä teille muille, mutta itselläni ei sellaista veljeä ole koskaan ollut.

N24

Koska siskolleni on jäänyt teini-ikä päälle. Kaikkien muiden pitää olla kokoajan varpaisillaan tai alkaa huutamaan ja raivoamaan.

Koska en tunne tarvetta eikä meillä ole mitään yhteistä.

Ei ole mitään yhteistä heidän kanssaan, ovat kuin vieraita ihmisiä minulle, jouluna vanhempien luona nähdään ja oleminen on väkinäistä teeskentelyä. Ei haittaisi vaikken näkisi heitä enää koskaan, se olisi itse asiassa helpotus.

Ei ole ollut minkäänlaista tarvetta eikä meillä ole juurikaan mitään yhteistä. Tapaamme perhejuhlissa ja olemme yhteydessä, mikäli on jotain asiaa. En ymmärrä, miksi joidenkin kanssa pitäisi olla läheisiä vain siksi, että sattuu olemaan samaa verta.

Meillä oli niin ankea ja surullinen lapsuus, että en halua olla tekemisissä ainoan sisarukseni kanssa, koska hän on elävä muistustus ajasta josta haluan unohtaa senkin vähän minkä muistan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli melko kylmänkalsea ilmapiiri lapsuudenkodissa eikä sisarusten välille ikinä syntynyt mitään läheisiä välejä. Satunnaisesti nähdään vanhempien luona mutta siinä se. Itse kadehdin niitä joilla on läheiset välit sisaruksiinsa ja sukuunsa. Meillä ei yksinkertaisesti ole mitään puhuttavaa keskenämme, ollaan kuin vieraita ihmisiä vaikka meitä on kolme hyvin pienellä ikäerolla ja ollaan samassa ydinperheessä asuttu koko lapsuutemme.

Sama juttu mulla sisaruksen kans

Hänen elämäntilanteensa on erilainen. Lapset ovat lentämässä pesästä, meillä taas on pikkutaapero. Minä olen virka-aikaan töissä, hän vuorotöissä. Välimatkaa meillä on 40 km, joten eipä tule noin vain poikettua. Jonkun kerran vuodessa tapaamme esim. lasten synttäreillä.

Ovat hankalia ihmisiä.

Ollaan täysin vastakohtia luonteeltaan, elämäntilanteet aivan erilaisia, liian iso ikäero -ei mitään yhteistä puhuttavaa tai tekemistä.

Olen epäsosiaalinen ihminen, melko syvällinenkin ja veljeni on toisenlainen. Joskus kun oltu yhteyksissä, hän on harrastanut sellaista pientä vittuilua minua kohtaan mikä ei sinällään ole edesauttanut välejä. Luulin että lapsuudesta kun päästään tuollainen loppuisi.

Sisarus yritti lyödä kiilan mun ja nykyisen vaimoni väliin selkäni takana josta seurasi pari varsin helvetillisen riitelyn täyttämää vuotta vaimoni kanssa. En ole puhunut sisaruksen kanssa sen jälkeen kohta kahteenkymmeneen vuoteen. Ei koskaan edes yrittänyt pyytää tekoaan anteeksi. 

En nuorempana tiennytkään olevani pitkävihainen. 

Osa sisaruksista putsasi äidin omaisuuden hänen vielä eläessään ja ovat sitä mieltä että se oli ok. Vanhansta äidistä ei ollut vastaan sanomaan vaikk aolisikin halunnut tasapuolisesti kohdella lapsiaan. 

Äidion kuoltua samat sisartukset käynnistivät perintöriidan vähistä jäljelle jääneestä omaisuudesta, ja sekin on huvennut tähän riitelyyn. Sisaruksillehan riitelyllä ei ole väliä kun ovat oman perintönsä jo reilusti saaneet äidin eläessä.

Yksi veljistä (se joka ei osallistunut omaisuuden hävittämiseen) otti riidan niin raskaasti että kuoli. 

On ollut ikävää havaita että omat sisarukset ovat rikollisia ja häikäilemättömiä oman edun tavoittelijoita jopa veljensä hengestä piittaamatta. Ei oikein huvita olla tekemisissä tällaisten kriminaalien kanssa. Nytkin yksi (se joka eniten äidin varoja vei kun käytti pankkitunnuksia ja tyhjensi tilit aina sitä mukaa kun niille jotain tuli) on riitauttuanut pesänselvittäjän päätöksen.

Tehkää testamentti ja kohdelkaa lapsianne selkeän tasapuolisesti. Tai jos ette halua kohdella, tehkää tämäkin asia lapsillenne selväksi. Riitoja se ei estä jos joku lapsista on tarpeeksi ahne ja häikäilemätön mutta siinä on sentään mahdollisuus että riidat ovat lyhyempiä ja halvempia. 

Sisarukseni, minua vanhempi, ei nähtävästi vain halua. Syytä en tiedä miksi. Meillä ei ole ollut mitkään kivat kotiolot. En ole vanhempieni kanssa ollut tekemisissä vuosi kausiin, luulen ettei sisaruksenikaan ole, koska hänen yhteydenpitonsa heihin oli minimaalista jo silloin kun itse vielä tekemisissä olin. Olen yrittänyt edes jonkinlaisia välejä saada aikaan mutta paria sähköpostia pidemmälle juttu ei hänen kanssaan ole mennyt. Parin vuoden välein laitan sähköpostilla synttärionnittelut ja kysyn mitä kuuluu (joka vuosi en viitsi ettei ota ahdisteluna). Enää en ole saanut vastausta, joskin aika satunnaisesti aiemminkin. Kerran hän otti itse oma-aloitteisesti yhteyttä mutta sekin loppui parin meilin jälkeen.

Luulen että joko hän ei halua elämäänsä mitään mikä muistuttaa kotioloista (itsellänikin oli välillä samaa) tai sitten hän on katkera minulle. Luulen että hän uskoo olleensa kovimmilla vanhempieni kanssa, vaikka se taisin olla minä, se oli vain vähemmän näkyvää ja hän pääsi vanhempana pois ennen kuin minun piinani kunnolla alkoikaan.

Toivon silti että jokupäivä pääsisimme edes joulukortti-tasolle. Olen aina vähän kadehtinut toisten läheisiä sisarussuhteita. Miksi meistä ei tullut läheisiä, toistemme turvasatamia, niin että yhdessä olisi kamppailtu vanhempiamme vastaan. Kotona olimme kuin eri puolilla. Hän kiusasi minua kotona, välillä rajustikin, anteeksi olen antanut, omaa pahaa oloaan hän vain minuun purki. Vaikka toki se väärin olikin.

Siskoni on täysin erilainen persoona kuin minä, määräilevä, piikittelevä ja vahingoniloinen, en tykkää hänestä ollenkaan emmekä ole juuri koskaan tekemisissä vaikka samassa kaupungissa asutaankin. Nyt ollaan miehen kanssa ostettu kesämökki ja asetuttiin mökille juhannuksen viettoon koirien kanssa niin eiköhän sisko soita vuoden tauon jälkeen, että missäpäin se teidän mökki on niin tultaisin käymään, ööh vähän aikaa olin sanaton ja sanoin, että halutaan olla täällä ihan keskenämme ja mökin osoite ei kuulu kenellekään, löi luurin korvaan ja eiköhän taas olla pitkään ja toivottavasti lopullisesti siitä ihmisestä rauhassa :)

Toinen kuoli pari vuotta sitten ja toisen kanssa aika etäiset välit.

Mieheni petti minua kummankin veljeni "katsoessa" muualle. Siskolle kelpaan kun rahaa pitää saada lainaan.