Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voi itku mikä neuvoksi, kun lapsi pelkää kuollakseen koiria?
09.06.2017 |
Vähitellen pelosta on tullut vaan pahempi ja pahempi, vaikka mikään koira ei ole ainakaan purrut häntä. Viime talvesta tämä pelko ymmärtääkseni alkoi, kun eräs aika isokokoinen koira ärähti tytölle meidän ohittaessa sitä. Sen jälkeen hän on pelännyt ohittaa koiria, vähitellen ei suostunut kulkemaan enää samaa katua koirien kanssa ja nykyään ei tahtoisi lähteä ollenkaan mihinkään. Etenkin kaupungilla hän menee pahasti paniikkiin jos ihmisiä on vähän enemmän liikkeellä ja sitten siellä seassa on myös koiria. Asutaan siis Helsingissä, joten tuollaisia tilanteita tulee kaupungilla vastaan aika paljon.
Tyttö on 9-vuotias ja nykyään hänet pitää pakottaa talon ulkopuolelle. Jokainen lähtemiskerta on yksi hirveä itkukonsertti ja etenkin jos koiria näkyy missään, niin hän menee aivan paniikkiin alkaen hyperventiloida ja onpa hän juossut varomattomasti autotiellekin nähtyään koiria. Tämä on siis lähtenyt aivan käsistä. Tulee todella p*ska vanhempi-fiilis tästä, kun tytön käytös on nykyään niin kaukana normaalista. Pelko rajoittaa koko perheemme elämää.
Täällä on niin paljon porukkaa, että uskoisin löytyvän joku, joka tietää mitä tällaiselle lapsen pelolle voisi tehdä? Älkää leimatko meitä lapsen kiduttajiksi, mutta olemme kerran kokeilleet altistusta yhden tutun koiraihmisen kanssa. Hän tuli meille pienen koiransa kanssa, joka oli koko ajan hihnassa. Tyttö huusi ja parkui kuin tapettava ja huusikin kuolevansa. Pelkäsi siis todella paljon. Se altistus ei sitten kauaa kestänyt, kun ei kukaan tahtonut kiusata tyttöämme enempää. Ei tuosta altistuskokeilusta ainakaan mitään hyötyä ollut.
Kommentit (36)
Eihän sitä siksi kysellä perheestä ja mullistuksista, että haluttaisiin jotenkin tuomita tai syyttää vaan haetaan selitystä tai avainta siihen, miksi pelko nyt laukeaa noin voimakkaana. Jos perheeseen on vaikkapa syntynyt uusi vauva tai vanhemmilla on keskinäistä kriisiä tai joku läheinen (vaikka isovanhempien) on vastikään kuollut tai sairastunut vakavasti tms. niin tällaiset taustatekijät voivat olla fobian puhkeamisen taustalla. Tai jos lapsi tai sisarus on sairastanut jotain vakavampaa, kuoleman ja menetyksen pelko voi puhjeta myöhemmin eri muodossa, esim. vaikka koirapelkona. Ei näiden asioiden kaivelu mitään ihmeellistä ole, useimmat ihmiset tajuavat itsekin näitä pohdiskella, jos lapsi oireilee noin vakavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin me ei tosiaan ymmärretä, miksi tytölle tällainen fobia on syntynyt. Etenkin, kun se hänen pahinkin kokemus koirista on ainoastaan se, kun koira on ärähtänyt vastaantullessa. Monia koirapelkoisia ne ovat kuitenkin purreet.
Katsoin tuon Kummallisten kammojen jakson koirapelosta. Siitä inspiroituneena järjestin uudet altistustreffit viikonlopuksi sen tutun koiraihmisen kanssa. Tällä kertaa mennään puistoon. Mietittiin jos saataisiin tyttö antamaan makupala koiralle tai käskeä se vaikka istumaan. En kuitenkaan tiedä, miten se onnistuisi. Tyttöni pelkää koiria paljon, paljon pahemmin kuin esimerkiksi tuon jakson naiset. Jo pelkkä hänen saamisensa kotoa puistoon tulee olemaan iso ponnistus, koska puistossa voi olla muitakin koiria eikä hän muutenkaan lähde mielellään kotoa vaan se on aina itkukonsertti.
Tyttö tulee olemaan aivan paniikissa koiran nähtyään. Pitäisi olla jotain keinoja rauhoittaa häntä. Yritän vaikka vähän mukailla tuon Kummallisten kammojen psykoterapeutin käytöstä, eli rauhallisesti kehua tyttöä pienistäkin edistyksistä ja sanoa hänen pelkokäytöksensä johtuvan pelkästään hänen ajatuksista, jotka eivät vastaa todellisuutta. Koira ei tapa, vaikka hänen pelkonsa sanookin niin. Tuntuu vaan, että silloin kun tyttö on kovassa paniikkitilassa, niin hän ei ole yhtään vastaanottavainen ottamaan mitään neuvoja vastaan.
Ehkä minun vaan pitää pitää tyttö siinä altistustilanteessa riittävän pitkään, niin ehkä se pelko siitä edes vähän laantuu. Ajatuksena se tuntuu lapsen kidutukselta, mutta pakko tässä on jotakin yrittää tehdä. Itse en veisi koirakammoista tyttöäni tapaamaan koiranpentuja, koska ne ovat minusta paljon enemmän arvaamattomia kuin koulutetut, aikuiset koirat.
ap
Jos se pelko on pahempaa, pitää edetä pienemmin askelin. Etsitte sellaisen tilanteen, jossa lasta yhä jännittää, mutta ei pelota niin paljon, että paniikki iskee. Sellainen haaste, jossa on mahdollista onnistua.
Ja sitten sen lapsen on oltava samalla puolella, tavoitteen pelon voittamisesta on oltava yhteinen. Kun asiasta juttelee järkevästi, niin ihan varmasti yhdeksän vanha itsekin ymmärtää, että pelko on vain tunne josta voi oppia eroon ja etenkin miksi siitä kannattaa oppia eroon.
Ahdistaako lasta jo koiravideot? Vaikka sellaiset, joissa kertotaan opaskoiran, kuulokoiran tai avustajakoiran työstä? Joissa koira on ihmisen komennossa ja ehdoton apu arjessa? Jos ei, katsokaa niitä. Tai agilitykisoja.
Jos videoiden kanssa pärjää, niin sitten vaikka seuraamaan kaukaa agilityharjoituksia tai jonkun koirapuiston tapahtumia. Sieltä aidan takaa, kaukaa. Kun se sujuu, niin lähempää.
Pikkuhiljaa. Ei tosiaankaan ole tarvetta kiduttaa, vaan totuttaa.
Ihan järkevä pelko ottaen huomioon miten paljon koirat tappavat vuosittain ihmisiä.
Älä nyt leiki tyhmää. Eihän oikeasti noin koirapelkoista lasta mihinkään puistoon pakoteta vierasta koiraa taputtelemaan! Ootko oikeasti noin yksinkertainen tai psykologiasta mitään tietämätön? Johan tuossa aiemmin selitettiin, miten altistetaan vaiheittain aloittaen ihan kuvien tai videoiden katselusta, sitten etäältä koirien katseluun jne. Tähän menee siis viikkoja aikaa! Ei ihme, että tytöllä on fobioita, jos on noin tunteeton, yksikertainen ja suoraviivainen äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
24, tyttö ei pelkää koiravideoita, mikäli ne ovat mukavia. Jotain vihaiselta vaikuttavaa koiraa ei tahdo edes videolta katsoa. Niitä kohtaan hänen reaktionsa on sama kuin muutenkin pelottavia videoita kohtaan, eli hän peittää silmänsä niiltä.
Pahin ongelmamme on minusta siinä, että tytön pelko on niin paha, etten oikein tiedä, mistä sitä voisi lähteä purkamaan. Ainoastaan ne kivat koiravideot ovat ainut koiriin liittyvä asia, josta hän selviää hyvin. Kaikki muu aiheuttaa kovan itku- ja paniikkikohtauksen. Tosiaan hänet pitää aina pakottaa talosta uloskin, koska koiria saattaa aina tulla vastaan.
ap
No ei häntä nyt todellakaan voi viedä puistoon pakkotaputtelemaan kaverin rekkua! Puistossa on sitäpaitsi todennäköisesti paljon muitakin koiria ja tytöllä varmaan homma lähtee hanskasta ihan kokonaan. Hae kuuule nyt ammattilaisapua tytölle. Sinusta ei tähän altistushoitoon valitettavasti ole apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärräthän, että tuossa Kummalliset kammot ohjelmassa oli ennen ohjelman kuvaamista ammattilaisen antamaa terapiaa noille osallistujille. Ei heitä tuosta vaan alettu altistaa ja kuvata, vaan sitä varten oli jo selvitetty fobian taustat, mietitty selvitytymisstrategioita ja turvalauseita, hengitystekniikoita ym. Sinä et ole ammattilainen etkä oikein ymmärtävä ja empaattinen vanhempi muutenkaan.
Mitä lapsi itse ajattelee pelostaan? Onko motivoitunut hoitamaan sitä? Mikä lapsen mielestä olisi sellainen koiriin liittyvä asia, joka pelottaisi vain väjän, mutta josta voisi kuvitella selviävänsä? Olisiko se niiden koirapuistossa aidan takana olevien koirien seuraaminen kaukaa? Jos mukana olisi joku, joka ymmärtää koiria ja osoisiselittää lapselle sitä mitä näkyy. Siis tyyliin "Katsopas tuota valkoista pientä pitkäkarvaista, kun sillä on korvat noin ja häntä noin niin se kertoo tuolle isolle harmaalle koiralle sillä tavalla että..."
Kun koiria ymmärtää ja osaa lukea ei ne ole ollenkaan niin vieraita ja arvaamattomia. Kun niiden käytös on tutumpaa ja "puhuu samaa kieltä" niin tietää ihan katsomallakin, että suurimmalla osalla, siis lähes kaikilla, koirista on ihan muut aikeet kuin tappaa ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä nyt leiki tyhmää. Eihän oikeasti noin koirapelkoista lasta mihinkään puistoon pakoteta vierasta koiraa taputtelemaan! Ootko oikeasti noin yksinkertainen tai psykologiasta mitään tietämätön? Johan tuossa aiemmin selitettiin, miten altistetaan vaiheittain aloittaen ihan kuvien tai videoiden katselusta, sitten etäältä koirien katseluun jne. Tähän menee siis viikkoja aikaa! Ei ihme, että tytöllä on fobioita, jos on noin tunteeton, yksikertainen ja suoraviivainen äiti.
Eipä täällä kannattaisi ikinä avautua mistään arkaluontoisesta, kun aina on sinun kaltaisiasi korppikotkia paikalla nokkimassa. Mitään oikeita neuvoja et sitten sinäkään osannut antaa, haukkua vain. Et edes osannut lukea, että tyttö ei pelkää koiravideoita, joten niiden katseleminen ei ole minkäänlaista edistymistä. Se tässä juuri on ongelmana, kun jo pelkkä uloslähteminen on aina taistelua, koska hän pelkää koiria niin paljon.
Tuttumme nyt joka tapauksessa tulee puistoon kanssamme ja ehkä sitten vaikka treenaamme pelkkää koiran ohitusta. Sen treenaaminenkin on helpompaa tutulla koiralla, josta tietää, ettei se varmasti ärähdä ja näin pahenna pelkoa entisestään. Ikinä et vieraista koirista voi tietää, ärähtävätkö ne kohdalla vai eivät ja näin on mahdollinen edistys fobian kanssa taas menetetty pitkäksi aikaa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse pääsin koirapelosta parikymppisenä, kun sain kavereiksi perheen, jolla oli sakemanni. Siedätyshoitonahan se meni, kun huomasin, että koira onkin lupsakka ja äärimmäisen kiltti. Vietin vain aikaa heillä paljon. Lapsen siedätyshoitoa en osaa suositella, ainakaan heti alkuun, mutta se on paras tehdä samalla koiralla. Kun yhden koiran oppii, ymmärtää muitakin paremmin.
Niin mekin ajattelimme, että siedätyshoito olisi se ratkaisu ja siksi kokeiltiin sitä tuon tutun koiraihmisen kanssa. Itse tilanteessa kuitenkin pelästyttiin tytön reaktiota niin pahasti, ettei siedätyshoito kestänyt kovin kauaa. Pelästyttiin sitä, "rikotaanko" me tyttöä vaan lisää tuolla siedätyshoidolla? Hän todellakin pelkäsi kuolevansa.
Lisäksi sekin tekijä, ettei kerrostalossa oikein uskalla huudattaa lasta, varsinkaan kun hän huusi jotain "mä kuolen! älkää tappako mua, mä kuolen! auttakaa!". Ihme, ettei tullut poliiseja ovelle.
ap
Siedätyshoito on ainoa toimiva hoito fobioissa, myös ammattilaisilla. Mutta se voidaan aloittaa varovammin, esim kuvia katsomalla lyhyitä aikoja, ja sitten pidentämällä altistusta jne.
Mutta tyttö on jo aika iso, ja pitäisi olla mukana. Tuollainen älkää tappako minua- huutelu on aivan naurettavaa, ja pitää puhua asia selväksi, ettei sellaista huudeta. Ei fobia ketään typeräksi tee. Eli järkipuhetta ensin ja sitten rauhallinen altistus. Mielellään kasvatusapua mukaan, joku tuossa dynamiikassa mättää, jos 9v tuollaisia huutelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen kuvauksesi tyttö. Kun olin ihan pieni hyökkäsi koira päälleni, pelkäsin pitkään jopa kissoja koska näyttävät vähän koirilta.. Kadulla aloin huutaa ja itkeä jos vastaan tuli koira, vaikka olisi ollut hihnassa. Älä pakota lasta mihinkään koirien kanssa, pelko vain pahenee! Se on fobia, ei auta että sanot "ei tämä koira mitään tee!" minä olen nykyään lähempänä 30v ja pieniä koiria en enää pelkää vaikka alkaisivat muristakkin, Isojen kanssa en halua ainakaan yksin jäädä, kylässäkin mieluummin toiseen huoneeseen, muuten olen varuillani koko ajan.
Itse olen pelännyt koiria lapsena hysteerisesti. Onnistuin pääsemään pelosta vasta aikuisena ja se oli kovan työn takana. En halunnut tartuttaa pelkoa omille lapsilleni. Onnistuin siinä löytämällä syyn, miksi pelkään koiria.
Missään nimessä lasta ei saa pakottaa koiran lähelle, sitä yritettiin minullakin. Ja niistä pakottamisista tuli tunne, ettei kukaan välittänyt pelostani.
Neuvoisin juttelemaan koirista, lukemaan kirjoja, katsomaan paljon videoita (ja samalla selittämään miksi koira hyppii, nuuhkii jne). Anna lapsen katsoa koiria turvallisesta paikasta esim auton sisältä. Älä missään nimessä pakota. Hae apua. Omaa elämääni rajoitti pelko pitkään, näin jälkikäteen harmittelen asiaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olisin sinä, menisin ensin hakemaan ammattilaisen neuvoja. Sitten vasta harjoittelemaan niiden mukaan. Pelkäisin, että vaikeutan tilannetta omalla "terapoimisella".
Luulisin, että esim. niiltä videoilta olisi hyvä pystyä katsomaan vaikka hyppiviä koiria ennen näitä elävän koiran harjoitteita. Siis sellaisia videoita, joissa koirat hyppivät tervehtiäkseen ja kohdehenkilö selviää siitä hienosti. Ja keskenään nujuavia koiria, haukkuvia koiria jne. Mutta en ole ammattilainen tässä.
Olen lueskellut tätä palstaa jo vuosia mutta kirjoitan nyt itse ensimmäistä kertaa. Sen verran paljon haluaisin sanoa sinulle, ap, että minusta on mahtavaa, että ylipäätään yrität kovasti auttaa lastasi ja olet valmis näkemään vaivaa. Mielestäni ansaitset kuulla myös tämän kaiken sen kritiikin vastapainoksi jota olet saanut ja tulet varmasti vielä saamaan.
Minä olin lapsena myös foobikko. Fobia oli yhtä paha kuin lapsellasi, tai ainakin lähestulkoon. Se kohdistui vielä koiriakin harmittomampaan asiaan ja oli siinä mielessä vielä järjettömämpi. Se alkoi niin pienenä, että en muista tai tiedä sen alkuperää. Kukaan ei auttanut minua oikeastaan mitenkään. Vanhempani eivät yleensä kiinnittäneet pelkooni mitään huomiota, välillä tokaisivat jotakin tyyliin "no eihän tuossa nyt ole mitään pelättävää!", huonoina päivinä sain osakseni kärsimätöntä ärhentelyä kun arki vaikeutui. Ammattiapua harkittiin, mutta sitä en jostain syystä kuitenkaan koskaan saanut.
Fobiani loppui tai ainakin vaimeni varsin harmittomaksi teini-iässä, ihan itsestään. Muistan jopa naureskelleeni jälkeenpäin sille, miten hassu olin ollut. Mutta en minä parantunut. Fobia muuttui yleistyneeksi ahdistushäiriöksi, jonka hoitaminen on uskoakseni paljon vaikeampaa kuin lapsen fobian. Ahdistukseni on kroonistunut niin sitkeäksi, että tekisi mieli jo luovuttaa, etenkin kun elämässäni on muuten kaikki ihan ok, terapiat käyty ja lääkkeitä kokeiltu eikä ahdistus siltikään hellitä.
Pääasia, että lapsi saa nyt edes jotakin apua, että hän ei jää yksin. Uskon että sillä voi olla valtava merkitys, vaikka kaikki ei menisikään koko ajan ihan oppikirjojen mukaan. Voi kun olisin itse lapsena saanut edes kuulla jotakin sellaista, että fobioista on mahdollista parantua jollain avulla, että niille voi tehdä jotain. En minä tiennyt edes sitä! En tiennyt, että se on mahdollista kenellekään, saati minulle, sellaiselle pikku pelkurille (jollaisena itseni silloin näin). Ei ollut minkäänlaista rohkaisua tarjolla. Sanokaa pelkääville lapsillenne, että uskotte heihin, sanokaa, että voimme yhdessä parantaa tätä tilannetta.
Alue: Aihe vapaa
Ei hän vastaa siihen muuta kuin, että koira tappaa.
Sille joka epäili provoksi, koska pelkäämme leimataanko meidät vanhempana jotenkin, niin katsopa jo tännekin tulleita kommentteja, jossa kysellään nimenomaan noita, että onko lapsi muutenkin häiriintynyt tai onko perheessä tapahtunut jotain mullistavaa. Outoahan se on, kun aikaisemmin normaalista lapsesta tulee ihan rajoittunut lapsi, jonka pelko on ihan sairaalloista. Silti tuollainen syynääminen jonkun terapeutin toimesta olisi todella ikävää. Tuntuu kuin monella olisi juuri se käsitys, että perheessä on oltava jotain vikaa, kun lapsi käyttäytyy oudon huonosti. Se huolestuttaa, mutta pakkohan lapselle on kohta yrittää etsiä jotain ammattiapua. Ajattelin meidän vielä tämän kesäloman yrittävän omin avuin ja sitten syksyllä jos ongelma ei ole helpottanut, niin yhteys koulupsykologiin, jonka kautta voisi saada yhteyden oikeanlaiselle ammatti-ihmiselle.
Lohduttavaa silti kuulla täällä, että moni on päässyt koirapelosta eroon pelkästään oman perheen avulla. Yritän löytää tuon Kummallisen kammot-ohjelman koirajakson, kiitos.
ap