En osaa keskustella Tinderissä?
Miten ihmeessä tuolla voi tutustua kehenkään ja tehdä itsestään mielenkiintoisen muiden silmissä, kun ei vain tule juttua? Kaikki mitä haluaisin kirjoittaa, tuntuu vain niin typerältä ja sitten jään siihen "juu, oli tänään pitkä päivä töissä ja kävin pyöräilemässä" -tasolle. Nytkin on yhden miehen kanssa ollut mukavaa keskustelua ja hän laittoi vähän syvällisemmän ihanan viestin, mutta en osaa vain vastata siihen mitään. Nyt apua ja vihjeitä tarvitsisin.
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ratkaissut asian siten että kysyn toista treffeille jo toisessa viestissä.
No minulle tämä ei ole oikein vaihtoehto, kun asun kaukana metsässä ja elämäni on aika kiireistä, joten pitää vähän karsia niitä joiden kanssa treffeille lähtee, kun mahdollisuuksia ei ihan joka viikko tule.
Jos haluat tutustua paremmin, niin ehdota puhelua.
No eihän sinun naisena tarvitsekaan osata, kun aloittevelvollisuus on meillä miehillä. Ja se kyllä näkyy: yli puolet naisista on aivan toivottomia Tinder-keskusteluissa. Vaikka pidänkin itseäni hyvänä kirjoittajana, minusta kannattaa silti skipata turhat tsättäilyt ja koettaa sopia tapaaminen mahdollisimman nopeasti. On sinunkin etusi, ettet jää päiväkausiksi luomaan toisesta haavekuvia, joihin kukaan todellinen ihminen ei voi vastata.
(Sori hetero-oletus, jos et ole hetero.)
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat tutustua paremmin, niin ehdota puhelua.
Sehän vasta kiusallista olisikin näillä minun puhetaidoillani.
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä tuolla voi tutustua kehenkään ja tehdä itsestään mielenkiintoisen muiden silmissä, kun ei vain tule juttua? Kaikki mitä haluaisin kirjoittaa, tuntuu vain niin typerältä ja sitten jään siihen "juu, oli tänään pitkä päivä töissä ja kävin pyöräilemässä" -tasolle. Nytkin on yhden miehen kanssa ollut mukavaa keskustelua ja hän laittoi vähän syvällisemmän ihanan viestin, mutta en osaa vain vastata siihen mitään. Nyt apua ja vihjeitä tarvitsisin.
"Kivasti sanottu. :) Mä luulen että multa irtoais juttua vähän paremmin vaikka kahveilla. Miltä sun ensi viikko näyttää?"
4
Miksi siellä pitää keskustella? Itse vaihdan muutaman viestin ja otan selvää kelpaanko varmasti miehelle (olen ruma ja tissitön nainen), ja sitten sovin panotreffit.
Vierailija kirjoitti:
No eihän sinun naisena tarvitsekaan osata, kun aloittevelvollisuus on meillä miehillä. Ja se kyllä näkyy: yli puolet naisista on aivan toivottomia Tinder-keskusteluissa. Vaikka pidänkin itseäni hyvänä kirjoittajana, minusta kannattaa silti skipata turhat tsättäilyt ja koettaa sopia tapaaminen mahdollisimman nopeasti. On sinunkin etusi, ettet jää päiväkausiksi luomaan toisesta haavekuvia, joihin kukaan todellinen ihminen ei voi vastata.
(Sori hetero-oletus, jos et ole hetero.)
Et sitten kuitenkaan yhtään vinkkiä voinut antaa, miten siitä keskustelusta saisi paremman. Kyllä minä aloitteita saan ihan kivasti, ei se olekaan ongelmani, mutta kyllä se kiinnostus pitäisi jollain tavalla saada ylläpidettyä edes sen verran, että tietää, kannattaako edes tavata. Millä perusteella sinä sitten valkkaan naisista ne, jotka pyydät treffeille, vai pyydätkö kaikki, jotka sanovat moi?
ap
Jos et osaa keskustella, pitää sun löytää mies jota ei haittaa että et osaa. Eli ole oma itsesi ja anna tuon ominaisuuden toimia karsivana tekijänä. Ethän pitkällä tähtäimellä muutakaan voi.
Vierailija kirjoitti:
Miksi siellä pitää keskustella? Itse vaihdan muutaman viestin ja otan selvää kelpaanko varmasti miehelle (olen ruma ja tissitön nainen), ja sitten sovin panotreffit.
Koska en voi sopia tapaamisia ihan kaikkien kanssa ja koska haluan, että mieskin oikeasti kiinnostuu minusta niiden viestien takia eikä pelkästään sen takia, että meille tuli mätsi.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eihän sinun naisena tarvitsekaan osata, kun aloittevelvollisuus on meillä miehillä. Ja se kyllä näkyy: yli puolet naisista on aivan toivottomia Tinder-keskusteluissa. Vaikka pidänkin itseäni hyvänä kirjoittajana, minusta kannattaa silti skipata turhat tsättäilyt ja koettaa sopia tapaaminen mahdollisimman nopeasti. On sinunkin etusi, ettet jää päiväkausiksi luomaan toisesta haavekuvia, joihin kukaan todellinen ihminen ei voi vastata.
(Sori hetero-oletus, jos et ole hetero.)Et sitten kuitenkaan yhtään vinkkiä voinut antaa, miten siitä keskustelusta saisi paremman. Kyllä minä aloitteita saan ihan kivasti, ei se olekaan ongelmani, mutta kyllä se kiinnostus pitäisi jollain tavalla saada ylläpidettyä edes sen verran, että tietää, kannattaako edes tavata. Millä perusteella sinä sitten valkkaan naisista ne, jotka pyydät treffeille, vai pyydätkö kaikki, jotka sanovat moi?
ap
Heh. Itse ainakin miehenä pyydän lähes kaikkia mätsejä treffeille ja todella harva nainen silti lähtee.
Tämä on miehelle ainut strategia, pakko on kokeilla kaikkia koska kukaan ei kuitenkaan suostu.
Ja vaikka treffit saisi sovittua niin naisilla on tapana peruutta nekin viime tipassa.. puhun kokemuksesta
Vierailija kirjoitti:
Jos et osaa keskustella, pitää sun löytää mies jota ei haittaa että et osaa. Eli ole oma itsesi ja anna tuon ominaisuuden toimia karsivana tekijänä. Ethän pitkällä tähtäimellä muutakaan voi.
No totta kyllä tuokin. En vain haluaisi antaa itsestäni vaikutelmaa, että nämä miehet eivät minua kiinnosta. Sehän tuosta taitaa kaikkien tulkinta olla, jos vastaan lyhyesti ja pitkällä viiveellä. Ajattelin, että jollakulla olisi jotain vinkkejä, miten keskustelua viedään eteenpäin ja millaisista asioista voisi jutella.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eihän sinun naisena tarvitsekaan osata, kun aloittevelvollisuus on meillä miehillä. Ja se kyllä näkyy: yli puolet naisista on aivan toivottomia Tinder-keskusteluissa. Vaikka pidänkin itseäni hyvänä kirjoittajana, minusta kannattaa silti skipata turhat tsättäilyt ja koettaa sopia tapaaminen mahdollisimman nopeasti. On sinunkin etusi, ettet jää päiväkausiksi luomaan toisesta haavekuvia, joihin kukaan todellinen ihminen ei voi vastata.
(Sori hetero-oletus, jos et ole hetero.)Et sitten kuitenkaan yhtään vinkkiä voinut antaa, miten siitä keskustelusta saisi paremman. Kyllä minä aloitteita saan ihan kivasti, ei se olekaan ongelmani, mutta kyllä se kiinnostus pitäisi jollain tavalla saada ylläpidettyä edes sen verran, että tietää, kannattaako edes tavata. Millä perusteella sinä sitten valkkaan naisista ne, jotka pyydät treffeille, vai pyydätkö kaikki, jotka sanovat moi?
ap
No vinkkini on siirtää keskustelut tosimaailmaan mahdollisimman nopeasti. Ei millään, mitä on kirjoiteltu, ole kuitenkaan enää mitään väliä, jos kasvokkain kohdatessa toinen ei kiinnostakaa. Mitä pidempään ehdit "pitää yllä kiinnostusta", sitä todennäköisemmin joudut vain pettymään, kun mies ei vastannutkaan mielikuviasi.
Et voi mitenkään etukäteen varmistua, että pidät miehestä. Jos tyypin naama ja bioteksti on miellyttänyt, ja hän kykenee kirjoittamaan "ihania, syvällisiä viestejä", tuossa on jo aivan tarpeeksi pohjaa puolen tunnin kahvitreffeille. Jos sinulla on joitakin ehdottomia dealbreakereita (lemmikit, lasten haluaminen, uskonto, poliittinen kanta...) niistä voi tietty kysyä, mutta muuten pitää vain uskaltaa.
Minä mätsään vain naisia, jotka näyttävät mielenkiintoisilta ja jotka haluan tavata. Tsättäilen sen verran, että pystyn antamaan itsestäni turvallisen ja täysipäisen vaikutelman (helppoa, koska olen sellainen), ja sitten koitan sopia ne treffit. Jos nainen haluaa rupatella pidemmin, pyydän vaihtamaan WhatsAppiin, koska Tinder on sovelluksena tosi huono.

apHeh. Itse ainakin miehenä pyydän lähes kaikkia mätsejä treffeille ja todella harva nainen silti lähtee.
Tämä on miehelle ainut strategia, pakko on kokeilla kaikkia koska kukaan ei kuitenkaan suostu.
Ja vaikka treffit saisi sovittua niin naisilla on tapana peruutta nekin viime tipassa.. puhun kokemuksesta
En tiedä, miten muut naiset suhtautuvat ja miten sinä keskustelet, mutta minä en ainakaan koskaan lähtisi treffeille kahden viestin jälkeen. Voisiko tuo olla syynä siihen, että harvat naiset sinun kanssasi lähtevät treffeille, kun täräytät sen ennen kuin olette mitään edes jutelleet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi siellä pitää keskustella? Itse vaihdan muutaman viestin ja otan selvää kelpaanko varmasti miehelle (olen ruma ja tissitön nainen), ja sitten sovin panotreffit.
Koska en voi sopia tapaamisia ihan kaikkien kanssa ja koska haluan, että mieskin oikeasti kiinnostuu minusta niiden viestien takia eikä pelkästään sen takia, että meille tuli mätsi.
ap
No ei ihme, ettet saa sanaa näppiksestäsi, jos johtoajatuksesi on "Toivottavasti hän kiinnostuu minusta juttujeni perusteella."
4
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos et osaa keskustella, pitää sun löytää mies jota ei haittaa että et osaa. Eli ole oma itsesi ja anna tuon ominaisuuden toimia karsivana tekijänä. Ethän pitkällä tähtäimellä muutakaan voi.
No totta kyllä tuokin. En vain haluaisi antaa itsestäni vaikutelmaa, että nämä miehet eivät minua kiinnosta. Sehän tuosta taitaa kaikkien tulkinta olla, jos vastaan lyhyesti ja pitkällä viiveellä. Ajattelin, että jollakulla olisi jotain vinkkejä, miten keskustelua viedään eteenpäin ja millaisista asioista voisi jutella.
ap
Jos oikeasti haluat tulla paremmaksi keskustelijaksi, lue tuo ote Mark Mansonin Models-kirjasta: https://docs.google.com/document/d/1sfUomfbW7L7utZxPQ53zlgdzwNid8ZlWHKr…
Mielestäni sun kannattaa vaan vastata rohkeasti, mitä mieleen tulee. Kai sulle siitä syvällisestä viestistä jotain ajatuksia heräsi? Älä ole liian kriittinen. Olet kiinnostavampi, kun kerrot mielipiteitäsi. Tuskin mitään niin loukkaavaa tai typerää saat sanottua, että miehet karkuun juoksee kun eivät vielä edes tunne sua. Hänen kommenteistaan voit sitten päätellä, heräsikö hänellä kenties enemmänkin kiinnostusta ja oletteko samoilla aaltopituuksilla. Siitä sitten vaan tapaamista kehiin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eihän sinun naisena tarvitsekaan osata, kun aloittevelvollisuus on meillä miehillä. Ja se kyllä näkyy: yli puolet naisista on aivan toivottomia Tinder-keskusteluissa. Vaikka pidänkin itseäni hyvänä kirjoittajana, minusta kannattaa silti skipata turhat tsättäilyt ja koettaa sopia tapaaminen mahdollisimman nopeasti. On sinunkin etusi, ettet jää päiväkausiksi luomaan toisesta haavekuvia, joihin kukaan todellinen ihminen ei voi vastata.
(Sori hetero-oletus, jos et ole hetero.)Et sitten kuitenkaan yhtään vinkkiä voinut antaa, miten siitä keskustelusta saisi paremman. Kyllä minä aloitteita saan ihan kivasti, ei se olekaan ongelmani, mutta kyllä se kiinnostus pitäisi jollain tavalla saada ylläpidettyä edes sen verran, että tietää, kannattaako edes tavata. Millä perusteella sinä sitten valkkaan naisista ne, jotka pyydät treffeille, vai pyydätkö kaikki, jotka sanovat moi?
apNo vinkkini on siirtää keskustelut tosimaailmaan mahdollisimman nopeasti. Ei millään, mitä on kirjoiteltu, ole kuitenkaan enää mitään väliä, jos kasvokkain kohdatessa toinen ei kiinnostakaa. Mitä pidempään ehdit "pitää yllä kiinnostusta", sitä todennäköisemmin joudut vain pettymään, kun mies ei vastannutkaan mielikuviasi.
Et voi mitenkään etukäteen varmistua, että pidät miehestä. Jos tyypin naama ja bioteksti on miellyttänyt, ja hän kykenee kirjoittamaan "ihania, syvällisiä viestejä", tuossa on jo aivan tarpeeksi pohjaa puolen tunnin kahvitreffeille. Jos sinulla on joitakin ehdottomia dealbreakereita (lemmikit, lasten haluaminen, uskonto, poliittinen kanta...) niistä voi tietty kysyä, mutta muuten pitää vain uskaltaa.
Minä mätsään vain naisia, jotka näyttävät mielenkiintoisilta ja jotka haluan tavata. Tsättäilen sen verran, että pystyn antamaan itsestäni turvallisen ja täysipäisen vaikutelman (helppoa, koska olen sellainen), ja sitten koitan sopia ne treffit. Jos nainen haluaa rupatella pidemmin, pyydän vaihtamaan WhatsAppiin, koska Tinder on sovelluksena tosi huono.
4
Tilanne on se, että vaikka sopisinkin treffit heti, menee väistämättä yli viikko ennen kuin pääsen ketään tapaamaan, joten olisi kyllä kiva, että osaisi keskustella edes sen ajan luontevasti. Ja puolen tunnin kahvitreffit eivät minulle useimmiten onnistu, koska asun perähikiällä. Vaatii poikkeuksetta vähän enemmän järjestelyjä.
Tässä nyt ajauduttiin siihen, että pitäisi mahdollisimman pian tavata, kun minä nyt vain kysyin, miten keskustellaan.
ap
Ei sovi minullekaan. Olen varmaankin kauhea snobi, mutta mielestäni aikuiset, jotka viestivät hymiöillä ja hölmöillä lyhenteillä, antavat itsestään typerän kuvan. Hymiökirjoittelijan kanssa en voi ajatella parisuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eihän sinun naisena tarvitsekaan osata, kun aloittevelvollisuus on meillä miehillä. Ja se kyllä näkyy: yli puolet naisista on aivan toivottomia Tinder-keskusteluissa. Vaikka pidänkin itseäni hyvänä kirjoittajana, minusta kannattaa silti skipata turhat tsättäilyt ja koettaa sopia tapaaminen mahdollisimman nopeasti. On sinunkin etusi, ettet jää päiväkausiksi luomaan toisesta haavekuvia, joihin kukaan todellinen ihminen ei voi vastata.(Sori hetero-oletus, jos et ole hetero.)
Et sitten kuitenkaan yhtään vinkkiä voinut antaa, miten siitä keskustelusta saisi paremman. Kyllä minä aloitteita saan ihan kivasti, ei se olekaan ongelmani, mutta kyllä se kiinnostus pitäisi jollain tavalla saada ylläpidettyä edes sen verran, että tietää, kannattaako edes tavata. Millä perusteella sinä sitten valkkaan naisista ne, jotka pyydät treffeille, vai pyydätkö kaikki, jotka sanovat moi?ap
No vinkkini on siirtää keskustelut tosimaailmaan mahdollisimman nopeasti. Ei millään, mitä on kirjoiteltu, ole kuitenkaan enää mitään väliä, jos kasvokkain kohdatessa toinen ei kiinnostakaa. Mitä pidempään ehdit "pitää yllä kiinnostusta", sitä todennäköisemmin joudut vain pettymään, kun mies ei vastannutkaan mielikuviasi.
Et voi mitenkään etukäteen varmistua, että pidät miehestä. Jos tyypin naama ja bioteksti on miellyttänyt, ja hän kykenee kirjoittamaan "ihania, syvällisiä viestejä", tuossa on jo aivan tarpeeksi pohjaa puolen tunnin kahvitreffeille. Jos sinulla on joitakin ehdottomia dealbreakereita (lemmikit, lasten haluaminen, uskonto, poliittinen kanta...) niistä voi tietty kysyä, mutta muuten pitää vain uskaltaa.
Minä mätsään vain naisia, jotka näyttävät mielenkiintoisilta ja jotka haluan tavata. Tsättäilen sen verran, että pystyn antamaan itsestäni turvallisen ja täysipäisen vaikutelman (helppoa, koska olen sellainen), ja sitten koitan sopia ne treffit. Jos nainen haluaa rupatella pidemmin, pyydän vaihtamaan WhatsAppiin, koska Tinder on sovelluksena tosi huono.
4Tilanne on se, että vaikka sopisinkin treffit heti, menee väistämättä yli viikko ennen kuin pääsen ketään tapaamaan, joten olisi kyllä kiva, että osaisi keskustella edes sen ajan luontevasti. Ja puolen tunnin kahvitreffit eivät minulle useimmiten onnistu, koska asun perähikiällä. Vaatii poikkeuksetta vähän enemmän järjestelyjä.
Tässä nyt ajauduttiin siihen, että pitäisi mahdollisimman pian tavata, kun minä nyt vain kysyin, miten keskustellaan.
ap
Jos tapaaminen sovitaan esim viikon päähän niin kyllä minä sanon siinä vaiheessa että nähdään sitten ja pidän radiohiljaisuuden.
Mun mielestä kaikki keskustelu ennen treffejä on turhaa. Ei se 30min treffit ole suuri uhraus.