Naimisissa pellen kanssa, en jaksa enää.
Mun miehellä on yksi ärsyttävä piirre. Noin 90 % asioista, mitä puhun sille, niin kääntää jollain lailla huumoriksi (huonoksi sellaiseksi). Olen niin väsynyt kun joka asia pitää vääntämällä vääntää, että saa sen perille normaalilla tavalla tai joku tekeminen onnistuisi mutkattomasti kertaheitolla. Esimerkkejä: - pyydän pöydässä ojentamaan vaikka salaatinkastikepullon, niin on ojentavinaan, mutta juuri kun olen siihen tarttumassa, niin vetääkin pois, ojentaa uudelleen, vetää taas pois kunnes ärähdän. - lähden koiran kanssa pitkälle metsäretkellä ja ilmoitan suurinpiirtein koordinaatit, mihin menen eksymisen varalta. Tulen kotiin ja laitan töissä olevalle miehelle viestin, että olen turvallisesti takaisin kotona... vastaukseksi tulee: "No voi helv..." (ikäänkuin olis toivonut, että eksyn... hah haa, kauheen hauskaa) - katsomme telkkaria ja hän lähtee hakemaan keittiöstä jotain ja pyydän tuomaan tullessaan vaikka lasin vettä, niin tulee heitto, että ei pysty... painaa liikaa. (tuo kuitenkin, kun pyydän uudelleen, mutta lasin ojentamisessa saattaa taas olla yksi jekuttelu lisää) - eteisessä olen kyykyssä solmimassa kengännauhojani, tökkää oman jalkansa eteeni ja töksäyttää: "solmis nääkin" - olen tiskipöydän ääressä kuorimassa perunoita. Mies hakee astiakaapista jotain ja ennen ovan avaamista sanoo: "laitas pää tohon, niin kolautan" (Siis toooosi hauska juttu kolauttaa mua ovella päähän.... kuolen nauruun!!!) - kysyn jotain, niin vastaus on ihan mitä sattuu höpö höpöä - ....ja esimerkkejä kertyy joka päivä... usein... Kun joskus hermostun johonkin noihin juttuihin, niin saan kuulla olevani huumorintajuton. En ole OIKEASTI huumorintajuton, osaan heittää kyllä hauskaa läppää, MUTTA kaikelle on aikansa. Minusta tuollainen jatkuva härnääminen on ärsyttävää, toisinaan tuntuu myös alentavalta. Tulee mieleen, että onko tuo jokin tiedostamaton alistamisen muoto, että "sun jutut on mulle ihan yks hailee, en vaivaudu edes ottamaan niitä vakavasti". Toi on niin iso ongelma jo mulle, että mä en kohta enää kestä!!
Kommentit (2477)
Hei, te loukkaatte pellejä. Pellet on niitä, jotka itse astuu banaaninkuoreen, putoaa pyllylleen lasten uima-altaaseen, niiltä, joilta putoaa housut nilkkoihin tai housut repeää peffasta kumartaessa jne. Tuo on pelkkää kiusaamista.
Vierailija kirjoitti:

Hyvä huomio. Pellet ovat hauskoja, kiusaajat yksinomaan naurettavia.
Vierailija kirjoitti:
Ihan ku mun kirjoittama.
Mä jos istahdan sohvalle niin laittaa 90% kerroista nyrkin siihen viimehetkellä niin, että istun sen päälle. No tähän kun kyllästyin nii istuin vain sen päällä kunnes otti pois, enkä liikahtanut ollenkaan kun alkoi repiä kättänsä sieltä. Mikä lie ajatuksena tässä. Nyt tekee sitä enää ehkä 20% kerroista.
Tuo ojentaminen ja sit viime hetkellä poisvetäminen myös ihan arkipäivää, jos kerran on tehnyt niin, en lähde leikkiin mukaan ja yritä ottaa esinettä toista kertaa vaan haen itse tai jätän kokonaan ottamatta. Tämäkin on ehkä kerran hauska vitsi, mutta ei jatkuvasti. Oma mieheni on ainakin näistä tajunnut, kun pelkkä sanominen ei riittänyt.
En osaa auttaa sua muuten, toivottavasti tepsii tällainen ettei lähde leikkiin mukaan.
Nuohan ovat ihan alkeellisia eläimellisiä dominanssijuttuja. Minä määrään, saatko istua, jos laitan tähän käteni, niin joudutkin nousemaan. Minä määrään, saatko ketsuppia tai vettä, kun ojennan tai vedän pois. Missään nimessä tuollainen ei voi kiltisti tehdä sitä mitä pyydetään, aina on oltava joku venkoilu osoittmassa tätä minä määrään -pakkomiellettä.
Vittuako selität "Nuohan ovat ihan alkeellisia eläimellisiä dominanssijuttuja" oisko jotenkin syytä sanoa paskaan jähmettyneelle naispololle, että kannattaa nyt huolella miettiä haluaako jakaa elämänsä dominanssisimpanssin kanssa, ansaitset parempaa kohtelua kuin tuo mies voi antaa.
Olisit valinnut paremman... katso peiliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, minusta ihminen on typerä ellei pysty käyttämään harkintaa ja turvautuu väkivaltaan tai aggressiiviseen käytökseen. En pidä sitä oikeutettuna ellei ole kyse hengissä säilymisestä, itsensä tai toisen ihmisen hengen suojelusta.
Toki tämä ketju olisi hauskempi jos kaikki vaan kertoisivat tarinoita kuinka ovat vetäneet kiusaajamiehiään raikuvasti korville. Se vain ei ole oikeutettua, hyväksyttävää käytöstä ja siitä voi mennä kuulo pysyvästi.
Katsos kun pointti on juuri se, että pelle on tehnyt ne samat tylsät jekut jo 99 kertaa ja sitä on pyydetty lopettamaan jo ainakin 99 kertaa. Silti se jatkaa. Mielestäni sitä voi pitää kiusaamisena. Ei myöskään ole mikään ihme, jos jekuttelujen kohde jossain vaiheessa kilahtaa ja heittää vaikka kaljapullon seinään.
.
Jopas on typerä ja ajattelematon etten sanoisi harkitsematon kommentti. Ymmärrätkö, että kiusatunkin teoilla on seuraukset? Kaljapullo ei lennäkään seinään vaan heittäjän ote lipsahtaa ja pullo lentää miestäsi päähän, avohaava, taju pois, kaatuminen, pää auki, silmä puhki, tai lasinsirpaleet repivät silmän, pullo kimpoaa seinästä ja osuu heittäjään - mistä sinä tiedät mitä tapahtuu kun toimit raivon vallassa ja harkitsemattomasti.
Tämä palstan naisten typeryys on käsittämätön. On muka ihan jees toimia harkitsemattomasti kun nyt sitten kilahtaa. Olen työssäni paikannut niin paljon vahinkoja, että ymmärrystä harkitsemattomuutern = vastuuttomuuteen ei enää löydy.
Kiusaaminen on oma valinta ja se tehdään aina omalla vastuullaan. Ei voi luottaa aina siihen, että toinen osapuoli vaan hyväksyy sen hiljaa tai reagoi hillitysti. Ja hei, huumoriahan se vastareaktiokin vaan on!
Tämän palstan pellejen ja heidän puolustelijoiden typeryys on kyllä jotain ihan käsittämätöntä..
Olet tyhmä. Jos joku koskettaa kylkeäsi kylmällä olutpullolla niin et voi lyödä häntä sillä pullolla päähän. Ihmisellä on oikeus puolustaa itseään mutta oikeudessa käsitellään hätävarjelun aste. Tervemenoa käräjille, typeryydestä sakotetaan.
"Suomen lain mukaan oikeushyvien kuten hengen, koskemattomuuden, omaisuuden tai kotirauhan puolustamisen kannalta on oikeutettua turvautua hätävarjeluun. Ylimitoitettu hätävarjelu on kuitenkin rangaistavaa, ellei sen välttäminen ollut tilanne huomioon ottaen kohtuuttomasti vaadittu, tai puolustaja toimi hyväksyttävästi erehdyksessä."
Sulla on kyllä jotain pahasti vinossa pääkopassa. Täällä on vain yksi kirjoittaja kertonut oikeasti aggressiivisesta reaktiostaan ja muut on puhuneet lähinnä huutamisesta ja samalla mitalla antamisesta, mutta sun päässä kaikki noi on yhtä kuin kilahtelu, mikä taas on yhtä kuin lyöminen pullolla päähän, sirpaleet silmissä ja hätävarjelun liioittelu.
Mene nyt vähän itseesi.
.
Minulla on ketjun perusteella käsitys, että usean ihmisen mielestä on hyväksyttävää vastata kiusaamiseen väkivallalla tai aggressiolla. En ole samaa mieltä. En hyväksy kiusaamista. En hyväksy kiusatun aggressiivista reaktiota. Mielestäni ihmisen on käytettävä harkintaa ja tilanteesta on lähdettävä pois.
Samoin olen nähnyt ikäviä ja surullisia tilanteita kun harkinta on pettänyt. Yksikin lyönti voi aiheuttaa kuoleman. Raivopäisiä huitojia riittää tässä maailmassa niin miehiä kuin naisia. Joten, pidän johdonmukaisesti kannastani kiinni. On tehtävä oikeat ratkaisut, väärillä ratkaisulla voi olla turhan kovat seuraukset sekä kiusatulle että kiusaajille.
Minä puolestani näen työssäni liian usein tapauksia, joissa on tönitty, tökitty ja kiusattu "ihan vaan läpällä". Osa näistä pellejen uhreista ei kävele enää koskaan.
Pidän kannastani kiinni: kiusaaminen ei ole mikään pakko tai perusoikeus.Olen samaa mieltä, kiusaaminen ei ole mikään pakko tai perusoikeus. Olen myös sitä mieltä ettei kiusaamiseen vastata aggressiolla tai väkivallalla. Sinä olet siis tästä eri mieltä? Onnea valitsemallasi elämänpolulla.
Onnea myös sinulle valitsemallasi tiellä. Toivon myös, että treenaat luetun ymmärtämistä ja mietit tarkkaan, ovatko nuo "olutpullo naamaan" fantasiat välttämättömiä.
Kun puhutaan vakavasti asioista että kiusaaminen ei koskaan ole oikeutettua ja kiusaamiseen ei ole myöskään oikeutettua vastata aggressiivisella käytöksellä tai väkivallalla niin on vastuutonta pelleillä "luetun ymmärtämisellä" ja "olutpullo naamaan fantasialla", tästä ei ole ollut kommenteissani kysymys. Väkivalta kaikessa muodossa on väärin.
Kaikessa ei ole kysymys siitä, että kuka voittaa av-väittelyn. Kaikessa ei ole kysymys sinun egosi hyvinvoinnista. Kaikessa on kysymys siitä mikä on oikein ja mikä on väärin, moraalista. Väittelet mielelläsi keskustelussa niin, että sinun kommenttisi "voittaa" ja saa peukkuja jee! mutta et ymmärrä sitä isompaa kuviota elämässä, väkivaltaan turvautuessaan kaikki häviävät. Jos sinulla on mahdollisuus poistua tilanteesta niin käytä se.
Itse en taas käsitä kuinka sinusta joku kaljatölkin heittäminen seinään on väkivaltaa, mutta ei toivottu koskeminen taas ei. Siihen kaljatölkkiin ei satu. Se ei loukkaannu. Se ei edes voi pelästyä niin, että tippuisi lauteilta kiukaalle. Se sijaan ihminen joka pelästyttää tai muuten aiheuttaa hallitsemattoman liikkeen ihmisessä, voi aiheuttaa suuren vaaratilanteen. Moraalisesti se on huomattavasti pahempaa, että sinä kosketat ihmistä joka ei halua kosketustasi, kuin kymmenet kaljatölkit seinässä. Vaikka se heittäminen olisi sinulle arvaamatonta ja ei odotettua tapahtumaa.
Minusta tuossa kaljaepisodissa on hauskinta juuri se, että miehen kaljat ovat seinällä. Hän ei selvästi ymmärtänyt miksi sen kaljatölkin oli sinne saunaan itse tuonut tai jos ymmärsi, ja tarkoitus oli kiusata vaimoa, niin minusta vaimolla oli ihan huippu huumorintajua heittää ne kaljat menemään. Ensikerralla voisi tietenkin lämmittää ne kaljat ensin uunissa tai kaataa ne viemäriin ennen saunaan menoa. Siinä olisi vaimolla naurussa pidättelemistä.
Samoin nämä pierijämiesten vaimot voisivat alkaa kuljettaa sytkäriä mukanaan. Aina se sytkäri kädessä, kun mies lähestyisi pyllynsä kanssa. Mies voi sitten valita haluaako hän grillattua kinkkua vai ei. Mies on vapaa pierimään ja nainen on vapaa sytyttämään sytkärinsä. Vaimo voisi oikein kävellä se sytkäri ympäriinsä ja naureskella kuinka grillattu kinkku maistuiskin kivalta. Ihan sellaisena hyväntahtoisena läppänä tietenkin. Ei mitenkään uhkaavasti tietenkään.
Vaikka joku "huumorintajuinen" loukkantui siitä, että miestä kutsuttiin elukaksi, niin minusta sekin oli oikein hauskaa ja kuvaavaa. Oikein osuva kuvaus ja kertoi vaimon suuresta huumorista ja luovuudesta.
Samoin tuo renkaidenkin viilteleminen. Ihan huippuhauskaa, kun mies joutuisi jäämään kotiin eikä pääsisi lomille, kun pitää ostaa uudet renkaat. Ensi vuonna miehellä olisi taas uusi yritys ja miettikää kuinka hauskaa olisi kun tyrisi senkin. Ha ha haa.
Samoin tuo ketsuppipullolla härnääminen. Miettikää kuinka hauskaa olisi kun vaimo saisi sitten pullon käteen ja töräyttäisi ketsupit miehen rinnuksille. Vaimo voisi heittää siihen läpän, että "ei ois tarvinnut tehdä ruokaa kun näytät ihan grillimakkaralta ketsupilla. Oltais voitu syödä sut." Ois saanut lapsetkin nauraa kunnolla.
Ja sinulle joka kärsit tuosta nyrkin päälle istumisesta. Vaihda istuinjärjestestystä. Osta itsellesi uusi tuoli johon ei saa sivusta kättä. Siirrät hänestä tuolia aina ensin kauemmaksi ennen istumista. Et sano mitään mutta alat käyttämään rahaa ja aikaa tämän asian ratkaisemiseksi ja lisäksi syyllistät aina ja ryhdyt marttyyriksi, tyyliin kuinka et voi omassa kodissasi enää istua rauhassa. Kuinka elämä on epäreilua jne. Muutut aina vaan pahammaksi marttyyriksi. Jauhat ja jauhat ja jauhat ja varsinkin kun mies haluaisi keskittyä johonkin itselleen tärkeään. Sinä kun haluaisit keskustella siitä nyrkistä siinä tuolilla. Kerrot ratkaisuehdotuksia ja mielipiteitä millainen tuoli pitäisi valita. Eri hintoja ja ostat aina uuden tuolin, jos uuden kanssa sama ongelma, taas ilmenee. Luulen, että kolmannen tuolin kohdalla loppuu. Anna niille tuoleille vielä nimetkin. Tyyliin Antifartti tms. Ja kerrot miehellesi kuinka Antifartti on saapunut kotiinne turvaamaan istumisesi.
Lisäksi haluaisin sanoa, että se on ihan okei olla huumorintajuton. Minä itse sanon aina kaikille olevani sellainen. Se ei pidä ihan täysin paikkaansa, koska se koskee vain itseäni ja minuun kohdistuviin vitseihin ja piloihin.
Nyt joka ikinen jankkaaja pois tästä ketjusta!! Millä sivulla Ap itse on viimeksi kirjoittanut? En jaksa alkaa käymään läpi kaikkia näitä idioottien pätemisiä.
Paljon puhetta mutta ei asiaa, en viitsi lainata pitkää sepustustasi. Kiusaaminen ei ole koskaan oikeutettua ja kiusaamiseen ei ole myöskään oikeutettua vastata aggressiivisella käytöksellä tai väkivallalla. Viisaampi väistää. Eikä hukkaa arvokasta elämäänsä huonoon suhteeseen tai tuolien nimeämiseen. Tuo ehdottamasi toiminta on vain asioiden väistelyä kun pitäisi tehdä päätöksiä ja käyttää oma elämänsä hyvin.
Mistä te edes löydätte tuollaisia nilkkejä?

Totta, monet ratkaisevat ongelmansa eroamalla tai katoamalla paikalta.
Se, että sinusta on parempi laittaa lapset eroprosessin läpi, kun yrittää ratkaista ongelma nimeämällä tuoli, niin se on tietenkin oikeutesi. Tätä sinun ajattelutapaasi kutsutaan kertakäyttökulttuuriksi. Uutta vain tilalle, kun homma ei luista. Etsitään aina vaan parempaa.
Tietenkin, jos suhteella ja perheellä ei ole enää mitään merkitystä, niin silloin on paras lähteä. uutta tilalle.
Totta, kaksi väärää ei tee yhtä oikeaa. Mutta jos sanat ei tehoa ja ratkaisuja pitäisi löytää niin tuolin nimeäminen tai tölkin heittäminen seinään ei ole mitenkään väkivaltaista. Vaan herättävää. Koska en jaksa uskoa, että joku aikuinen mies tuon tölkin jälkeen mietti turvakotia. Pikemmin häntä taisi harmittaa menetetty kalja ja sotkujen siivoaminen.
Vierailija kirjoitti:
Nyt joka ikinen jankkaaja pois tästä ketjusta!! Millä sivulla Ap itse on viimeksi kirjoittanut? En jaksa alkaa käymään läpi kaikkia näitä idioottien pätemisiä.
Et sä jaksa enää? Nyt haluaisit, että joku etsis sulle oikean sivunkin? Kyllä muut ovat ihan idiootteja. Voi raukka pientä kun, et enää jaksa. Voimia !!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon puhetta mutta ei asiaa, en viitsi lainata pitkää sepustustasi. Kiusaaminen ei ole koskaan oikeutettua ja kiusaamiseen ei ole myöskään oikeutettua vastata aggressiivisella käytöksellä tai väkivallalla. Viisaampi väistää. Eikä hukkaa arvokasta elämäänsä huonoon suhteeseen tai tuolien nimeämiseen. Tuo ehdottamasi toiminta on vain asioiden väistelyä kun pitäisi tehdä päätöksiä ja käyttää oma elämänsä hyvin.
Totta, monet ratkaisevat ongelmansa eroamalla tai katoamalla paikalta.
Se, että sinusta on parempi laittaa lapset eroprosessin läpi, kun yrittää ratkaista ongelma nimeämällä tuoli, niin se on tietenkin oikeutesi. Tätä sinun ajattelutapaasi kutsutaan kertakäyttökulttuuriksi. Uutta vain tilalle, kun homma ei luista. Etsitään aina vaan parempaa.
Tietenkin, jos suhteella ja perheellä ei ole enää mitään merkitystä, niin silloin on paras lähteä. uutta tilalle.
Totta, kaksi väärää ei tee yhtä oikeaa. Mutta jos sanat ei tehoa ja ratkaisuja pitäisi löytää niin tuolin nimeäminen tai tölkin heittäminen seinään ei ole mitenkään väkivaltaista. Vaan herättävää. Koska en jaksa uskoa, että joku aikuinen mies tuon tölkin jälkeen mietti turvakotia. Pikemmin häntä taisi harmittaa menetetty kalja ja sotkujen siivoaminen.
Sivusta seuraajana sanon, että tämä on fiksuimpia kommentteja koko ketjussa

Ei tarvitse "etsiä aina vaan parempaa", riittää että on ilman tai etsii hyvän. Lasten on parempi olla turvallisessa suhteessa kuin riitelevien vanhempien keskellä. Tätä ajattelutapaa kutsutaan vastuulliseksi vanhemmuudeksi. Lapset siinä joutuu kärsimään ja väistelemään niitä lentäviä oluttölkkejä kun vanhemmat valtataistelevat.

Ja kertoo sinun ymmärryskyvystä ihan tarpeeksi. On se vaan jännä kuinka ihmiset miettivät kuinka huono tilanne ratkaistaan tai kestetään tai mistä siinä on kysymys psykoterapeuttirn termein kun pitäisi miettiä miten niihin tilanteisiin ei jouduta tai miten niistä lähdetään. Liian myöhään heittää naisen käsi oluttölkin, liian myöhään herää mies kun olut läikkyy. Suhde on jo menetetty kun joudutaan taistelemaan omasta tilasta, ei kunnioiteta toista, ollaan aggressiivisia tai turvaudutaan väkivaltaan. Ei nämä tyypit kuitenkaan hakeudu terapiaan, ei nyt sellaista, ja omin vajain kyvyin heitellään niitä tölkkejä.
Jos yhtään luitte ketjua mikä tilanteeseen on auttanut niin ero. Ehkä se joillakin on väliaikainen, aika harvalla kuitenkaan. Miten huonosta korjaat hyvän, ei oikein mitenkään. Ainakin kannattaa ottaa se välimatka niin näkee etäältä paremmin lähelle. Sanotaan, että viisas väistää. Saunovaa miestä kehotan väistämään ilmassa lentäviä ratkaisuhakuisia oluttölkkejä nyt ainakin.
Sitkeä suomalainen nainen pitää mielummin paskastakin hanakasti kiinni kuin luovuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon puhetta mutta ei asiaa, en viitsi lainata pitkää sepustustasi. Kiusaaminen ei ole koskaan oikeutettua ja kiusaamiseen ei ole myöskään oikeutettua vastata aggressiivisella käytöksellä tai väkivallalla. Viisaampi väistää. Eikä hukkaa arvokasta elämäänsä huonoon suhteeseen tai tuolien nimeämiseen. Tuo ehdottamasi toiminta on vain asioiden väistelyä kun pitäisi tehdä päätöksiä ja käyttää oma elämänsä hyvin.
Totta, monet ratkaisevat ongelmansa eroamalla tai katoamalla paikalta.
Se, että sinusta on parempi laittaa lapset eroprosessin läpi, kun yrittää ratkaista ongelma nimeämällä tuoli, niin se on tietenkin oikeutesi. Tätä sinun ajattelutapaasi kutsutaan kertakäyttökulttuuriksi. Uutta vain tilalle, kun homma ei luista. Etsitään aina vaan parempaa.
Tietenkin, jos suhteella ja perheellä ei ole enää mitään merkitystä, niin silloin on paras lähteä. uutta tilalle.
Totta, kaksi väärää ei tee yhtä oikeaa. Mutta jos sanat ei tehoa ja ratkaisuja pitäisi löytää niin tuolin nimeäminen tai tölkin heittäminen seinään ei ole mitenkään väkivaltaista. Vaan herättävää. Koska en jaksa uskoa, että joku aikuinen mies tuon tölkin jälkeen mietti turvakotia. Pikemmin häntä taisi harmittaa menetetty kalja ja sotkujen siivoaminen.
Ei tarvitse "etsiä aina vaan parempaa", riittää että on ilman tai etsii hyvän. Lasten on parempi olla turvallisessa suhteessa kuin riitelevien vanhempien keskellä. Tätä ajattelutapaa kutsutaan vastuulliseksi vanhemmuudeksi. Lapset siinä joutuu kärsimään ja väistelemään niitä lentäviä oluttölkkejä kun vanhemmat valtataistelevat.
Siis miksi ajattelet, että niitä oluttölkkejä lentää seinään jatkuvasti tai parisuhde on koko ajan riitaisa? Eikö täällä ole monet selvittäneet, että kyseessä on satunnainen asia. Ei kuulosta minusta ihan terveelliseltä sinunkaan ajatusmaailma, jossa vanhemmat eivät saa koskaan riidellä, muuten lapset kärsii. Lapset eivät kärsi vanhempien riitelystä, mikäli se sovitaan, vaan oppivat ihmissuhdetaitoja. Ei ihmissuhteet ole pelkästään ruusuilla tanssimista, varsinkaan kymmenien vuosien pituiset. Tai no joillekin pariskunnille on, mutta heillä se "riitely" eli parisuhteen huonot ajat näkyvät muilla tavoin, esim. ei vietetä aikaa yhdessä, piilovittuillaan tai ei ole intohimoa (lämpöä, rakkautta). Paitsi tietenkin, jos sinulla on kymmenien vuosien parisuhde, jossa on aina ollut aivan ihanaa ja täydellistä. Riidat on aina ratkaistu pikimiten syvällisellä keskustelulla, toista ei ole ikinä ärsytetty ja rakkaus ja intohimo ovst kukoistaneet, eikä oma elämä ole heitellyt kertaakaan. Hieno juttu, jos näin on! Muutenhan tähän pätee sanonta, synnitön heittäköön ensimmäisen kiven (vai miten se menikään).
Onhan se nainen jo saanut suhteesta sen arvokkaimman eli ne lapset, miksi se ei ole niihin tyytyväinen vaan sietää huonoa miestä? Onko se pelkoa ettei pärjää taloudellisesti vai että ei löydä uutta miestä?
Kiusaajien nettikokoontuminen tässä ketjun loppuosassa.
"Lapset eivät kärsi vanhempien riitelystä, mikäli se sovitaan, vaan oppivat ihmissuhdetaitoja."
Mitäs ihmissuhdetaitojen oppimista lapsille on siinä, että heitellään tölkkejä ja nimetään tuoleja? Heilutaan sytkärillä, sotketaan ketsupilla ja puukotetaan autonrenkaita? Kritisoin vain, että nuo "taidot" ovat suoraan sanottuna ihan perseestä. Hakeutuu nyt vaan sinne terapiaan miehensä kanssa niin sitten siinä voikin olla jotain ideaa.
No arvaat varmaan etten ole kun kerron sen. Kolme suhdetta ollut, kahdesta lähdin kun tuntui huonolta, päätöksessä meni toisessa puoli vuotta ja toisessa kuukausi. Nyt naimisissa kymmenen vuotta, tuntuu hyvälle, nainen ja ikä on neljäkymmentä.