Naimisissa pellen kanssa, en jaksa enää.
Mun miehellä on yksi ärsyttävä piirre. Noin 90 % asioista, mitä puhun sille, niin kääntää jollain lailla huumoriksi (huonoksi sellaiseksi). Olen niin väsynyt kun joka asia pitää vääntämällä vääntää, että saa sen perille normaalilla tavalla tai joku tekeminen onnistuisi mutkattomasti kertaheitolla. Esimerkkejä: - pyydän pöydässä ojentamaan vaikka salaatinkastikepullon, niin on ojentavinaan, mutta juuri kun olen siihen tarttumassa, niin vetääkin pois, ojentaa uudelleen, vetää taas pois kunnes ärähdän. - lähden koiran kanssa pitkälle metsäretkellä ja ilmoitan suurinpiirtein koordinaatit, mihin menen eksymisen varalta. Tulen kotiin ja laitan töissä olevalle miehelle viestin, että olen turvallisesti takaisin kotona... vastaukseksi tulee: "No voi helv..." (ikäänkuin olis toivonut, että eksyn... hah haa, kauheen hauskaa) - katsomme telkkaria ja hän lähtee hakemaan keittiöstä jotain ja pyydän tuomaan tullessaan vaikka lasin vettä, niin tulee heitto, että ei pysty... painaa liikaa. (tuo kuitenkin, kun pyydän uudelleen, mutta lasin ojentamisessa saattaa taas olla yksi jekuttelu lisää) - eteisessä olen kyykyssä solmimassa kengännauhojani, tökkää oman jalkansa eteeni ja töksäyttää: "solmis nääkin" - olen tiskipöydän ääressä kuorimassa perunoita. Mies hakee astiakaapista jotain ja ennen ovan avaamista sanoo: "laitas pää tohon, niin kolautan" (Siis toooosi hauska juttu kolauttaa mua ovella päähän.... kuolen nauruun!!!) - kysyn jotain, niin vastaus on ihan mitä sattuu höpö höpöä - ....ja esimerkkejä kertyy joka päivä... usein... Kun joskus hermostun johonkin noihin juttuihin, niin saan kuulla olevani huumorintajuton. En ole OIKEASTI huumorintajuton, osaan heittää kyllä hauskaa läppää, MUTTA kaikelle on aikansa. Minusta tuollainen jatkuva härnääminen on ärsyttävää, toisinaan tuntuu myös alentavalta. Tulee mieleen, että onko tuo jokin tiedostamaton alistamisen muoto, että "sun jutut on mulle ihan yks hailee, en vaivaudu edes ottamaan niitä vakavasti". Toi on niin iso ongelma jo mulle, että mä en kohta enää kestä!!
Kommentit (2476)
No, minusta ihminen on typerä ellei pysty käyttämään harkintaa ja turvautuu väkivaltaan tai aggressiiviseen käytökseen. En pidä sitä oikeutettuna ellei ole kyse hengissä säilymisestä, itsensä tai toisen ihmisen hengen suojelusta.
Toki tämä ketju olisi hauskempi jos kaikki vaan kertoisivat tarinoita kuinka ovat vetäneet kiusaajamiehiään raikuvasti korville. Se vain ei ole oikeutettua, hyväksyttävää käytöstä ja siitä voi mennä kuulo pysyvästi.
Sanavalinnat paljastava ihmisistä yllättävän paljon, lapsi kiukuttelee mutta mies kiusaa. Monikohan nainen on oikeasti julma miehelleen?
1.Aikuiset järkevät ihmiset eivä harrasta kiusaamista.
2.kiusaaminen on sitä kun toisen toiveesta huolimatta toistetaan käytöstä tai tekemistä jota on pyydetty välttämään koska se tuottaa kipua tai epämukavuutta kohteelle
3.Ei-toivotun käytöksen jatkaminen ja toisen toiveiden mitätöinti huumorintajuttomuuteen vedoten on kiusaamista.
4. Jos pellemies vastapuolen kohdistaessa pellemäistä käytöstä pelleen itseensä loukkaantuu asiasta, kyseessä on kaksoisstandardi mikä tarkoittaa suomeksi sitä että parisuhteessa on kahdet eri säännöt: pellepuoliso ei salli puolisolleen sellaista käytöstä, jonka itse kokee oikeudekseen.
Eli jos pellepuoliso ei innostu häneen itseensä kohdistuvasta vastaavasta pellekäytöksestä, huumorista ja käytännön piloista joita itse tekee toiselle, vika ei ole puolisossa vaan pellessä itsessään.
Kyllä pitää sallia itseensä kohdistuvat nyrkkipierut jos niiden tekeminen toiselle on mukamasomasta mielestä jees ja hyvää huumoria.Jos ei itse kestä olla kohteena, ei pidä tehdä noin toisellekaan.
Tämä pellen puolisoiden kiukunpuuskien tai vastatoimien kritisoijille tiedoksi.Pellekäytös sen jälkeen kun pelleä on pyydetty useamman kerran lopettamaan tai rajoittamaan käytöstään, on toisen ihmisen mitätöintiä ja alistamista eli suomeksi sanottuna kiusaamista.
Fiksu ihminen tajuaa asettua toisen asemaan ja lopettaa kiusaamisen,moukka ja henkisesti keskenkasvuinen ei.Pelleaikuinen on lupa jättää jos käytös ei muutu. Ehkä se oppii mokaamalla.Kaikki eivät, vaikka mokaavat samassa tilanteessa toistuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helvetin ykstotisia naikkosia täällä kommentoimassa, kaikki pelleily on pahasta. Haustakaapa pitkä kettu ja tukehtukaa omaan mustavalkoisuuteenne. Teillä on tylsä elämä ja se on ihan oikein teille, lällälläää :-P
Mistä sinä tiedät, miten itse kukin kumppaninsa kanssa pelleilee? Mä en voisi kuvitellakaan, että kylmän kaljapurkin kenenkään selkään hieroisin, enkä ole koskaan ymmärtänyt jotain "lumipesuja". Ja jos mies pörisisi korvaani jotain pieruääniä samalla nännejä ronskisti painellen, saisi mennä matkoihinsa prööttäilemään.
Viimeksi ukon kanssa räkätettiin eräässä krääsämarketissa vappukamoille ja sovitettiin hattuja ja naamareita. Ei ollut naurusta tulla loppua. Ja mies aloitti, ettei mitään meikäläisen teennäistä lähestymistä ollut. Ja melkein joka kauppa- ym. reissulla sattuu ja tapahtuu kaikenlaista tilannekomiikkaa. Nauretaan tilanteille, ei ihmisille.
.
Voi vittu. Että se on hyväksyttävää ja oikeaa huumorintajua jos sovitellaan vappunaamareita ja kosketus kylmällä oluttölkillä on saatanasta. Kuka teillä määrittelee mikä on hauskaa, ilmeisesti sinä? Tämä on hauskaa, nyt voidaan nauraa. Tämä ei ole hauskaa, nyt ei naureta. Ihan oikeasti nyt alkoi oksettamaan tuollainen körttiläisyys.
Säälin kaikkia miehiä, jotka ovat vaimojensa kahleissa, tämä on sopivaa, tämä ei. Ja voin sanoa, että vappunaamareiden sovittelu ei ole minusta hauskaa, se on niin päälleliimattua ja mukahauskaa, voin pahoin pelkästä ajatuksesta. Se ei vaan riitä jos olet viettänyt nuoruutesi Pahkasikojen parissa ja arvostat älikästä huumoria. Lavastaisin milloin tahansa kaste- ja rippikuvat uusiksi ja mutta en pystyisi kuuna päivänäkään pistämään turtle ninja naamaria kasvoilleni ja "räkättämään" *puistatus*
Pitäiskö sun vähän relata? Katsos kun kaikilla on omanlaisensa huumori. Ap kertoo, kuinka inhottavaa on elämä ikuisen "pellen" kanssa. Ja taisi joku jo ennen minua ottaa tuon kylmän kaljan puheeksi, johon totesin, etten minäkään siitä pidä.
Älä nyt reppana vääristele täällä kommentoijien sanomisia. Tai jos ne haluat väärin itsellesi tulkita, jätä ainakin vastaamatta, jos ei mitään oikeaa sisältöä viesteissäsi ole. Vaikutat aika aggressiiviselta, miten ois, pitäiskö sun alkaa elää vähän rennommin ja suurpiirteisemmin, huumorilla?
.
En tiedä miten miesten käämi kestää tällaisia naisia, no sinunlaisia. Yrität saada otetta käyttämällä sanoja "reppana" ja lässyttämällä paskaa. Ja just tuota tekonokkelaa tyyliä. Latteaa, tulee myötähäpeä olo.
Oikeassa elämässä sinä olet todennäköisesti rento kuin rautakanki ja minä se kepeä keskipiste. Ja jostain syystä miehet valitsevat mieluummin minun seurani. Johtuisiko ihan siitä etten nipota ja otan ihmiset ihmisinä, en jaksa tuota ikuista asetelmaa miehet vastaan naiset. Minä en ymmärrä miten miehet jaksavat naisten rajoittamista "näin kuuluu elää, olla ja käyttäytyä". Siihen ihan varmasti väsyy. Kuten minä väsyin seitsemään lauseeseesi.
Ja löytyi klassinen 'cool girlfriend'! She's not like other girls! :D
(En ole se jolle vastasit mutta oikeesti. Kuuntele nyt itsesi. Internalised misogynia much?)
.
Voi jeesus. Taisi vähän pompata. Kyse on reiluuden priorisoinnista pikkumaisuuden sijaan, kyvystä hallita oma tila, tahto kohdata ihmiset ihmisinä eikä sukupuolena. Myönnän etten siedä typeryksiä. Minusta on typeryyttä sietää kiusaamista kerrasta toiseen ja sitten "ratkaista" asia aggressiolla. Millon ajattelit kasvattaa omaa ymmärrystäsi ja lopettaa lokeroinnin?
"en jaksa tuota ikuista asetelmaa miehet vastaan naiset. "
Miten voi naiseksi itsensä tituleeraava elää noin pullossa? Onko tosiaan noin pelottavaa kohdata se fakta että ihan sama miten sinä olet se 'erilainen, parempi nainen!1' se ei suojele sinua naisten elämän realiteeteilta. Oikeassa elämässä et voi kontrolloida tuleeko sinusta uhri vai ei käyttäytymällä ns. oikein.
Ja tuo "sietää kiusaamista" on järkyttävän nolo kommentti. Ole kiltti ja ota asioista selvää ennenkuin puhut.
.
Kuule kun minun elämä on normaalia niin kuin tuhansien muidenkin naisten elämä. Se on ihan oma valinta. En ole "erilainen parempi nainen" vaan ihminen. Mikään ei ole koskaan indikoinut muuta. Minun naisen elämän realiteetit ovat olleet hyväksyttäviä ja oikeudenmukaisia. Mitä ihmettä sinä selität, pitäisikö minun olla uhri tai mahdollinen uhri kun olen nainen? Käyttäydyn normaalisti kuten tuhannet muut naiset. Onko sinulla työ tai oma elämä heittänyt päässä ylikierroksia?
Sietää kiusaamista on valinta. Elämä perustuu valintoihin ja jos itse käytät energiasi sinulle sopiviin valintoihin niin hyvällä tuurilla kaikki menee hyvin. Olen elänyt aika monta vuotta ihan "oikeaa elämää" niin aika turha tulla sinun selittämään, että naisen elämän realiteetit ovat lähtökohtaisesti kovin kovin huonot.
Minä en usko enkä ole todellakaan kirjoittanut että käyttäytymällä oikein voin kontrolloida tuleeko minusta uhri. Tämä on nyt sinun päässäsi. Voin jäädä auton alle tai tulla ryöstetyksi. Mutta en ole koskaan heittäytynyt auton alle tai seurustellut ryöstäjän kanssa. Enkä tod. koe olevani mahdollinen uhri ja että on vain ajan kysymys milloin kaikki mahdollinen kauhea tapahtuu. En myöskään ole suhteessa kiusaajan kanssa tai anna kenenkään kohdella minua huonosti.
Ihan vakavasti: lue mitä kirjoitit ajatuksella. En millään pysty käsittämään miten sanot yhtä ja sitten toista. Takana hirveän voimakas idea siitä että kaikilla naisilla (tuhansilla! Jee! Tuhannet voi hyvin, mitäs vittua niistä miljoonista muista?) on samat mahdollisuudet ja oikeudet ja elämän tilanteet kuin sinulla. Ei mitään eroa, muut vaan vinkuu eikä tee 'oikein'. Mitä seuraavaksi? Jos olit kännissä niin raiskaus on oma moka? Jos löit takaisin niin ansaitsit selkääsi?
Ihmisistä ei näe päältä millaisia ne on oikeasti. Sinä et tiedä hakkaako se sun työkaveri vaimoaan tai haukkuuko lapsensa anorektikoksi. Edes vuosia tuntemalla et tiedä varmaksi millainen joku on neljän seinän sisäpuolella.
.
Tämä sinun kommenttisi on vähän outo. Taisit vetää omia johtopäätöksiä minun kirjoittamasta. Taidat vetää keskusteluun koko maapallon, miljoonat naiset ja perheväkivallan, tapot, murhat, raiskaukset - minä puhun ketjun aiheena olevasta ap:n miehen tavasta pelleillä ja tämän tyyppisistä kiusaamisesta. Tällaisesta tilanteesta ja suhteesta voi kävellä tsappadaiduu pois. Ja se on ihan oma valinta.
Luin aika monen kommenteista, että ylilyöntejä tapahtuu ja ne hyväksytään. Pitäisköhän tehdä jotain ennen kuin tilanne eskaloituu?
Mainiota, parempi näin. Ehkä kuitenkin voisit muotoilla sanasi paremmin koska huonolta vaikutti. Ja silti,
väkivalta (tämä tilanne lasketaan, kaikessa naurettavuudessaankin) ei ole perheen sisällä sama asia kuin joku vieras tönäisemässä. Varsinkin jatkuvana toimintana se on hienovaraista aivopesua ja rajojen siirtämistä kunnes ollaan siinä tilanteessa että hämmentynyt uhri syyttää itseään....ja niin usein muutkin, sinäkin. Kun nyt on vaan tollainen, jos ei lähde niin kai sen sitten ansaitsee? Tässä vielä lisänä tuo että kuinka sen edes muotoilee muille? Miten sanoa se kuinka hirveältä tuntuu kun joku jonka pitäisi rakastaa käyttäytyy noin? (Oikeasti, googlaa gaslighting.) Se on absurdia ja monet ihmiset eivät koskaan törmää ääriesimerkkeihin. Niinkuin näihin hassunhauskoihin juksaajiin, eksyttäjiin, tavaroiden siirtelijoihin ja hygienia tavaroiden panttaajiin.
Se että AP on sanonut jo moneen kertaan että ei halua että mies tekee noin on se mitä hän teki. Sanomisen pitäisi riittää. Hän lähtee ennenpitkää, se pitää vain työstää. Julmaa huomata hukanneensa elämää johonkin tuollaiseen. ja sitten keksiä miten kuvata tilanne kun mies sitten arvattavasti mustamaalaa selän takana tiukkapipoiseksi hauskanvihaajaksi sukulaisille ja tuttaville. Asia ei ole niin mustavalkoinen kun sinä sen ajattelet olevan.
... tai puraise pötköä ja sano että luulin sitä makkaraksi.
Vierailija kirjoitti:
No, minusta ihminen on typerä ellei pysty käyttämään harkintaa ja turvautuu väkivaltaan tai aggressiiviseen käytökseen. En pidä sitä oikeutettuna ellei ole kyse hengissä säilymisestä, itsensä tai toisen ihmisen hengen suojelusta.
Toki tämä ketju olisi hauskempi jos kaikki vaan kertoisivat tarinoita kuinka ovat vetäneet kiusaajamiehiään raikuvasti korville. Se vain ei ole oikeutettua, hyväksyttävää käytöstä ja siitä voi mennä kuulo pysyvästi.
Katsos kun pointti on juuri se, että pelle on tehnyt ne samat tylsät jekut jo 99 kertaa ja sitä on pyydetty lopettamaan jo ainakin 99 kertaa. Silti se jatkaa. Mielestäni sitä voi pitää kiusaamisena. Ei myöskään ole mikään ihme, jos jekuttelujen kohde jossain vaiheessa kilahtaa ja heittää vaikka kaljapullon seinään.
Pahkasian sarjakuva "Joulu maalla"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helvetin ykstotisia naikkosia täällä kommentoimassa, kaikki pelleily on pahasta. Haustakaapa pitkä kettu ja tukehtukaa omaan mustavalkoisuuteenne. Teillä on tylsä elämä ja se on ihan oikein teille, lällälläää :-P
Mistä sinä tiedät, miten itse kukin kumppaninsa kanssa pelleilee? Mä en voisi kuvitellakaan, että kylmän kaljapurkin kenenkään selkään hieroisin, enkä ole koskaan ymmärtänyt jotain "lumipesuja". Ja jos mies pörisisi korvaani jotain pieruääniä samalla nännejä ronskisti painellen, saisi mennä matkoihinsa prööttäilemään.
Viimeksi ukon kanssa räkätettiin eräässä krääsämarketissa vappukamoille ja sovitettiin hattuja ja naamareita. Ei ollut naurusta tulla loppua. Ja mies aloitti, ettei mitään meikäläisen teennäistä lähestymistä ollut. Ja melkein joka kauppa- ym. reissulla sattuu ja tapahtuu kaikenlaista tilannekomiikkaa. Nauretaan tilanteille, ei ihmisille.
.
Voi vittu. Että se on hyväksyttävää ja oikeaa huumorintajua jos sovitellaan vappunaamareita ja kosketus kylmällä oluttölkillä on saatanasta. Kuka teillä määrittelee mikä on hauskaa, ilmeisesti sinä? Tämä on hauskaa, nyt voidaan nauraa. Tämä ei ole hauskaa, nyt ei naureta. Ihan oikeasti nyt alkoi oksettamaan tuollainen körttiläisyys.
Säälin kaikkia miehiä, jotka ovat vaimojensa kahleissa, tämä on sopivaa, tämä ei. Ja voin sanoa, että vappunaamareiden sovittelu ei ole minusta hauskaa, se on niin päälleliimattua ja mukahauskaa, voin pahoin pelkästä ajatuksesta. Se ei vaan riitä jos olet viettänyt nuoruutesi Pahkasikojen parissa ja arvostat älikästä huumoria. Lavastaisin milloin tahansa kaste- ja rippikuvat uusiksi ja mutta en pystyisi kuuna päivänäkään pistämään turtle ninja naamaria kasvoilleni ja "räkättämään" *puistatus*
Pitäiskö sun vähän relata? Katsos kun kaikilla on omanlaisensa huumori. Ap kertoo, kuinka inhottavaa on elämä ikuisen "pellen" kanssa. Ja taisi joku jo ennen minua ottaa tuon kylmän kaljan puheeksi, johon totesin, etten minäkään siitä pidä.
Älä nyt reppana vääristele täällä kommentoijien sanomisia. Tai jos ne haluat väärin itsellesi tulkita, jätä ainakin vastaamatta, jos ei mitään oikeaa sisältöä viesteissäsi ole. Vaikutat aika aggressiiviselta, miten ois, pitäiskö sun alkaa elää vähän rennommin ja suurpiirteisemmin, huumorilla?
.
En tiedä miten miesten käämi kestää tällaisia naisia, no sinunlaisia. Yrität saada otetta käyttämällä sanoja "reppana" ja lässyttämällä paskaa. Ja just tuota tekonokkelaa tyyliä. Latteaa, tulee myötähäpeä olo.
Oikeassa elämässä sinä olet todennäköisesti rento kuin rautakanki ja minä se kepeä keskipiste. Ja jostain syystä miehet valitsevat mieluummin minun seurani. Johtuisiko ihan siitä etten nipota ja otan ihmiset ihmisinä, en jaksa tuota ikuista asetelmaa miehet vastaan naiset. Minä en ymmärrä miten miehet jaksavat naisten rajoittamista "näin kuuluu elää, olla ja käyttäytyä". Siihen ihan varmasti väsyy. Kuten minä väsyin seitsemään lauseeseesi.
Elämäänsä kyllästyneen kuuloiset nyt vaan ovat mielestäni eräänlaisia reppanoita :)
Meillä menee miehen kanssa hyvin, jo kolmekymmentä vuotta yhteistä "huumoripläjäystä" takana. Ei tarvitse teeskennellä, enkä ohjaa miehen mielenliikkeitä, vaan ihan on oma itsensä. Aika pitkään on meikäläistä katsellut ja kuunnellut, ihan fiksu mies, ottajia olisi. Taloudellisesti ollaan ihan omillaan, ei syytä roikkua kummankaan toisessa.
Huumoriin kuuluu monenlaista tekijää, ei siihen toki riitä pelkät "vappunaamarit". Se on elämän suola, eri tavoin. Sinäkin tarvitsisit nyt jotain positiivista arkeesi, kun sinusta saa aika negatiivisen kuvan. Vahinko, voithan olla jopa hauskakin tyyppi...
Vierailija kirjoitti:
Pahkasian sarjakuva "Joulu maalla"
Täähän on just eikä melkein tässä ketjussa puheenaoleva peruspelle.
[/quote]
Huonoja uutisia: Olet tottunut kiusaamiseen ja seksuaaliseen väkivaltaan. Lue uudelleen mitä kuvailet ja mieti jos sen kertoisi sinulle joku jota rakastat.
Miehesi ei tule koskaan muuttumaan ja ennenpitkää te eroatte. On sinun päätettävissä kauanko aikaa heität hukkaan ja kuinka paljon vihaat häntä lopussa. Suoraan sanoen puistatti tuo kuvaus. Toivon että sinulla on mahdollisuus sanoa ei edes penetration suhteen.[/quote]
Olet oikeassa siinä että olen tottunut kaikenlaiseen väkivaltaan. Sitä on ollut aiemmissa suhteissa ja lapsuudessa rajummassa muodossa, joten en ole jotenkin edes tullut ajatelleeksi että tuokin käytös sitä on kun hän ei kuitenkaan hyökkää kimppuun vaan lähinnä kiusaa hymy naamalla. Pari kertaa on kyllä valitettavasti käynyt niin että en ole halunnut seksiä mutta mies on vain jatkanut eistä huolimatta ja olen sitten lopulta vain antanut mennä. Erään kerran itkin jälkeenpäin salaa yksin ollessani. Olen kyllä usein miettinyt että jokin tässä mättää. Hän on muutenkin todella kontrolloiva ja saa kaiken aina käännettyä minun syykseni. Hän ei suoranaisesti nimittele vaan sanoo lauseen tyyliin sinä olet sellainen... Eli itse ikäänkuin pitää arvata mikä. Sillon hän voi sanoa ettei ole nimitellyt. Hän itse kuitenkin sanoo että hän ei koskaan käyttäisi väkivaltaa naisia kohtaan. Eli omasta mielestään nuo läpsimiset ja kourimiset eivät sitä ole siltikään vaikka minä en siitä pitäisi. Ilmeisesti taustani vuoksi minun on ollut vaikea nähdä totuutta ja olen uskonut hänen versionsa paitsi kun otti minut ein jälkeen. Silloin kyllä yksin salaa mietin että hän juuri periaatteessa otti väkisin. Mutta en kenellekään ole uskaltanut siitä puhua. Ensimmäistä kertaa tuon sen esille tänne. Jokapäiväisessä elämässä hän taas on suht helläkin jos ei ole kinaa jostain. Riita hänen kuitenkin täytyy aina saada voittaa. Hän ei kykene koskaan myöntämään omia virheitään. Työntää muuten hänkin kylmät kätensä paitani alle jos on juuri tullut ulkoa pakkasesta taikka sen kylmän tölkin kylkeen vaikka pyydän jo etukäteen ettei niin tekisi.
Mutta tuo seksuaalinen puoli.. Miksi en ole osannut ajatella asiaa aiemmin? Hänen kaikista ihmisistä pitäisi tietää paremmin koska tietää minun taustani. En tiedä uskallanko kertoa edes psykiatrilleni, jolla joudun käymään noita aiempia kokemuksia selvittelemässä. En ehkä enää tiedä mikä on normaalia. Kiitos sinulle näkökulmastasi joka saa minut todella miettimään. Olen vain todella huonossa tilanteessa erotaksenikaan. Olen sitä kyllä usein miettinyt.
Selitä että sä tarvitset häntä. Tarvitset kuuntelijaa, juttukumppania, ystävää, etkä pelleilyä. Olet yksinäinen kun ei ole ketään jonka kanssa puhua ja joka kuuntelisi
Olisi hyvä kuulla miksi olette valinneet pellemiehen kumppaniksenne? Ja miksi tilanne on kestänyt niin kauan että sama teitä ärsyttävä asia toistuu sata kertaa ja vasta sitten kilahdatte? Ja miksi olette edelleen suhteessa?
Kaipa pellemiehen puolisot tietävät vastaukset paremmin kuin kukaan muu.
ktp kirjoitti:
Selitä että sä tarvitset häntä. Tarvitset kuuntelijaa, juttukumppania, ystävää, etkä pelleilyä. Olet yksinäinen kun ei ole ketään jonka kanssa puhua ja joka kuuntelisi
Nyt vasta luin tosta seksuaalisesta vakivallasta. Tuo EI ole normaalia eika tossa kauniisti puhuminen auta! Soita johonkin naisten tukilinjalle heti kun voit. Tsemppia!!
Vierailija kirjoitti:
Huonoja uutisia: Olet tottunut kiusaamiseen ja seksuaaliseen väkivaltaan. Lue uudelleen mitä kuvailet ja mieti jos sen kertoisi sinulle joku jota rakastat.
Miehesi ei tule koskaan muuttumaan ja ennenpitkää te eroatte. On sinun päätettävissä kauanko aikaa heität hukkaan ja kuinka paljon vihaat häntä lopussa. Suoraan sanoen puistatti tuo kuvaus. Toivon että sinulla on mahdollisuus sanoa ei edes penetration suhteen.
Olet oikeassa siinä että olen tottunut kaikenlaiseen väkivaltaan. Sitä on ollut aiemmissa suhteissa ja lapsuudessa rajummassa muodossa, joten en ole jotenkin edes tullut ajatelleeksi että tuokin käytös sitä on kun hän ei kuitenkaan hyökkää kimppuun vaan lähinnä kiusaa hymy naamalla. Pari kertaa on kyllä valitettavasti käynyt niin että en ole halunnut seksiä mutta mies on vain jatkanut eistä huolimatta ja olen sitten lopulta vain antanut mennä. Erään kerran itkin jälkeenpäin salaa yksin ollessani. Olen kyllä usein miettinyt että jokin tässä mättää. Hän on muutenkin todella kontrolloiva ja saa kaiken aina käännettyä minun syykseni. Hän ei suoranaisesti nimittele vaan sanoo lauseen tyyliin sinä olet sellainen... Eli itse ikäänkuin pitää arvata mikä. Sillon hän voi sanoa ettei ole nimitellyt. Hän itse kuitenkin sanoo että hän ei koskaan käyttäisi väkivaltaa naisia kohtaan. Eli omasta mielestään nuo läpsimiset ja kourimiset eivät sitä ole siltikään vaikka minä en siitä pitäisi. Ilmeisesti taustani vuoksi minun on ollut vaikea nähdä totuutta ja olen uskonut hänen versionsa paitsi kun otti minut ein jälkeen. Silloin kyllä yksin salaa mietin että hän juuri periaatteessa otti väkisin. Mutta en kenellekään ole uskaltanut siitä puhua. Ensimmäistä kertaa tuon sen esille tänne. Jokapäiväisessä elämässä hän taas on suht helläkin jos ei ole kinaa jostain. Riita hänen kuitenkin täytyy aina saada voittaa. Hän ei kykene koskaan myöntämään omia virheitään. Työntää muuten hänkin kylmät kätensä paitani alle jos on juuri tullut ulkoa pakkasesta taikka sen kylmän tölkin kylkeen vaikka pyydän jo etukäteen ettei niin tekisi.
Mutta tuo seksuaalinen puoli.. Miksi en ole osannut ajatella asiaa aiemmin? Hänen kaikista ihmisistä pitäisi tietää paremmin koska tietää minun taustani. En tiedä uskallanko kertoa edes psykiatrilleni, jolla joudun käymään noita aiempia kokemuksia selvittelemässä. En ehkä enää tiedä mikä on normaalia. Kiitos sinulle näkökulmastasi joka saa minut todella miettimään. Olen vain todella huonossa tilanteessa erotaksenikaan. Olen sitä kyllä usein miettinyt.
Rakas ystävä, puhu asiasta psykiatrillesi! Miehesi käyttäytyy julmasti sinua kohtaan,ansaitset paremman elämän. Eroaminen onnistuu kyllä- onko joku luottohenkilö kenen luokse voisit mennä vähäksi aikaa?
Suomessa kotona eniten hulluja tehdään pitää edelleen paikkansa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, minusta ihminen on typerä ellei pysty käyttämään harkintaa ja turvautuu väkivaltaan tai aggressiiviseen käytökseen. En pidä sitä oikeutettuna ellei ole kyse hengissä säilymisestä, itsensä tai toisen ihmisen hengen suojelusta.
Toki tämä ketju olisi hauskempi jos kaikki vaan kertoisivat tarinoita kuinka ovat vetäneet kiusaajamiehiään raikuvasti korville. Se vain ei ole oikeutettua, hyväksyttävää käytöstä ja siitä voi mennä kuulo pysyvästi.
Katsos kun pointti on juuri se, että pelle on tehnyt ne samat tylsät jekut jo 99 kertaa ja sitä on pyydetty lopettamaan jo ainakin 99 kertaa. Silti se jatkaa. Mielestäni sitä voi pitää kiusaamisena. Ei myöskään ole mikään ihme, jos jekuttelujen kohde jossain vaiheessa kilahtaa ja heittää vaikka kaljapullon seinään.
.
Jopas on typerä ja ajattelematon etten sanoisi harkitsematon kommentti. Ymmärrätkö, että kiusatunkin teoilla on seuraukset? Kaljapullo ei lennäkään seinään vaan heittäjän ote lipsahtaa ja pullo lentää miestäsi päähän, avohaava, taju pois, kaatuminen, pää auki, silmä puhki, tai lasinsirpaleet repivät silmän, pullo kimpoaa seinästä ja osuu heittäjään - mistä sinä tiedät mitä tapahtuu kun toimit raivon vallassa ja harkitsemattomasti.
Tämä palstan naisten typeryys on käsittämätön. On muka ihan jees toimia harkitsemattomasti kun nyt sitten kilahtaa. Olen työssäni paikannut niin paljon vahinkoja, että ymmärrystä harkitsemattomuutern = vastuuttomuuteen ei enää löydy.
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä, että kyse on suhteen väkivallasta.
Kylmä oluttölkki kyljessä oikeuttaa valtaosan kommentoijista mm. vetämään kilarit, huutamiseen, oluen heittämiseen seinään, lyömiseen, mykkäkouluun, tiuskimiseen, haistatteluun, haukkumiseen, karjumiseen, elukaksi ja apinaksi nimeämiseen, tai mies syödä kylmää ruokaa tai miestä heitetään koiranpaskalla naamaan.
Kamalaa luettavaa tämä ketju. En osaa edes kuvitella tilannetta, että mies toistuvasti kielloista huolimatta painaisi kylmän oluttölkin kylkeeni saunassa. Ajatuskin raivostuttaa, sillä viha on luontainen reaktio siihen että joku kuvittelee voivansa kävellä toisen fyysisten ja henkisten rajojen yli tuosta vaan. Kyse ei ole nyt teon seurausten vakavuudesta, kaljatölkki kyljessä ei aiheuta vakavia vammoja, mutta kyse on toisen ihmisen ja hänen tahtonsa kunnioittamisesta ja uskon, että tämä asenne heijastuu koko parisuhteeseen pieninä ja isompina tekoina. Jotkut ovat valitettavasti oppineet jo lapsuudenperheessään tämän kiusattavana olemisen mallin, jolloin on vaikea asettaa rajoja itselleen. Tällaiset kaljatölkki kylkeen -jutut voivat tuntua pieneltä siihen verrattuna että joku on vaikka säännöllisesti vetänyt turpaan koko perhettä. Omien rajojen puolustaminen vaatii usein oman aggression löytymistä, jonka avulla lopulta voi löytyä tahto pois parisuhdehelvetistäkin.
Minä olin seurueessa missä draamaan taipuva nainen löi korvapuustin miehen korvalle, mies oli sanonut jotain naisen mielestä loukkaavaa. Miehen kuulo vaurioitui toisesta korvasta ja hän teki naisesta rikosilmoituksen, nainen tuomittiin.
Vierailija kirjoitti:
Huonoja uutisia: Olet tottunut kiusaamiseen ja seksuaaliseen väkivaltaan. Lue uudelleen mitä kuvailet ja mieti jos sen kertoisi sinulle joku jota rakastat.
Miehesi ei tule koskaan muuttumaan ja ennenpitkää te eroatte. On sinun päätettävissä kauanko aikaa heität hukkaan ja kuinka paljon vihaat häntä lopussa. Suoraan sanoen puistatti tuo kuvaus. Toivon että sinulla on mahdollisuus sanoa ei edes penetration suhteen.
Olet oikeassa siinä että olen tottunut kaikenlaiseen väkivaltaan. Sitä on ollut aiemmissa suhteissa ja lapsuudessa rajummassa muodossa, joten en ole jotenkin edes tullut ajatelleeksi että tuokin käytös sitä on kun hän ei kuitenkaan hyökkää kimppuun vaan lähinnä kiusaa hymy naamalla. Pari kertaa on kyllä valitettavasti käynyt niin että en ole halunnut seksiä mutta mies on vain jatkanut eistä huolimatta ja olen sitten lopulta vain antanut mennä. Erään kerran itkin jälkeenpäin salaa yksin ollessani. Olen kyllä usein miettinyt että jokin tässä mättää. Hän on muutenkin todella kontrolloiva ja saa kaiken aina käännettyä minun syykseni. Hän ei suoranaisesti nimittele vaan sanoo lauseen tyyliin sinä olet sellainen... Eli itse ikäänkuin pitää arvata mikä. Sillon hän voi sanoa ettei ole nimitellyt. Hän itse kuitenkin sanoo että hän ei koskaan käyttäisi väkivaltaa naisia kohtaan. Eli omasta mielestään nuo läpsimiset ja kourimiset eivät sitä ole siltikään vaikka minä en siitä pitäisi. Ilmeisesti taustani vuoksi minun on ollut vaikea nähdä totuutta ja olen uskonut hänen versionsa paitsi kun otti minut ein jälkeen. Silloin kyllä yksin salaa mietin että hän juuri periaatteessa otti väkisin. Mutta en kenellekään ole uskaltanut siitä puhua. Ensimmäistä kertaa tuon sen esille tänne. Jokapäiväisessä elämässä hän taas on suht helläkin jos ei ole kinaa jostain. Riita hänen kuitenkin täytyy aina saada voittaa. Hän ei kykene koskaan myöntämään omia virheitään. Työntää muuten hänkin kylmät kätensä paitani alle jos on juuri tullut ulkoa pakkasesta taikka sen kylmän tölkin kylkeen vaikka pyydän jo etukäteen ettei niin tekisi.
Mutta tuo seksuaalinen puoli.. Miksi en ole osannut ajatella asiaa aiemmin? Hänen kaikista ihmisistä pitäisi tietää paremmin koska tietää minun taustani. En tiedä uskallanko kertoa edes psykiatrilleni, jolla joudun käymään noita aiempia kokemuksia selvittelemässä. En ehkä enää tiedä mikä on normaalia. Kiitos sinulle näkökulmastasi joka saa minut todella miettimään. Olen vain todella huonossa tilanteessa erotaksenikaan. Olen sitä kyllä usein miettinyt.
Sulla menee se aika mikä sulla menee. Mutta älä missään vaiheessa vain ajattele että et saisi vaan mennä, paeta, ihan minne vain ilman selityksiä. Kaikki mitä kuvailit on kamalaa. Se pieni ystävällisyys ilkeyksien ja sun rajojen rikkomisen välissä on tietoista. Tarkoituksena on pitää sinua juuri sen verran hihnassa ettet mene kun epäilet itseäsi ja mitä on tapahtunut. Netistä löytyy aiheesta paljon, et ole yksin eikä miehesi ole uniikki. Suosittelen yrittämään psykiatrille kertomista. Jos et pysty ääneen niin kirjoita paperille tai sähköpostilla.
Sinussa joka tapauksessa ei ole mitään vikaa.
Luitko itse mitä kirjoitit? Ainakaan sitä vastausta et lukenut. Sinä sanot nytkin, että jos hermot kestää lapsen kiukuttelun, ne kestää myös miehen kiusaamisen. Ja minä kun oikein rautalangasta väänsin, että EI, ei se niin mene. En ala enää selittämään uudelleen.
Viimeiseen kysymykseesi oli myös vastaus siinä samassa rautalangasta vääntämässäni selityksessä, luepa se sieltä.
Lisävinkki vielä; minun lisäksi täällä on sulle vastaillut ainakin kolme muuta. Enkä ole se, joka on miehelleen kilahdellut. Mun mies kun on aikuinen, ei harrasta kiusaamista.