Naimisissa pellen kanssa, en jaksa enää.
Mun miehellä on yksi ärsyttävä piirre. Noin 90 % asioista, mitä puhun sille, niin kääntää jollain lailla huumoriksi (huonoksi sellaiseksi). Olen niin väsynyt kun joka asia pitää vääntämällä vääntää, että saa sen perille normaalilla tavalla tai joku tekeminen onnistuisi mutkattomasti kertaheitolla. Esimerkkejä: - pyydän pöydässä ojentamaan vaikka salaatinkastikepullon, niin on ojentavinaan, mutta juuri kun olen siihen tarttumassa, niin vetääkin pois, ojentaa uudelleen, vetää taas pois kunnes ärähdän. - lähden koiran kanssa pitkälle metsäretkellä ja ilmoitan suurinpiirtein koordinaatit, mihin menen eksymisen varalta. Tulen kotiin ja laitan töissä olevalle miehelle viestin, että olen turvallisesti takaisin kotona... vastaukseksi tulee: "No voi helv..." (ikäänkuin olis toivonut, että eksyn... hah haa, kauheen hauskaa) - katsomme telkkaria ja hän lähtee hakemaan keittiöstä jotain ja pyydän tuomaan tullessaan vaikka lasin vettä, niin tulee heitto, että ei pysty... painaa liikaa. (tuo kuitenkin, kun pyydän uudelleen, mutta lasin ojentamisessa saattaa taas olla yksi jekuttelu lisää) - eteisessä olen kyykyssä solmimassa kengännauhojani, tökkää oman jalkansa eteeni ja töksäyttää: "solmis nääkin" - olen tiskipöydän ääressä kuorimassa perunoita. Mies hakee astiakaapista jotain ja ennen ovan avaamista sanoo: "laitas pää tohon, niin kolautan" (Siis toooosi hauska juttu kolauttaa mua ovella päähän.... kuolen nauruun!!!) - kysyn jotain, niin vastaus on ihan mitä sattuu höpö höpöä - ....ja esimerkkejä kertyy joka päivä... usein... Kun joskus hermostun johonkin noihin juttuihin, niin saan kuulla olevani huumorintajuton. En ole OIKEASTI huumorintajuton, osaan heittää kyllä hauskaa läppää, MUTTA kaikelle on aikansa. Minusta tuollainen jatkuva härnääminen on ärsyttävää, toisinaan tuntuu myös alentavalta. Tulee mieleen, että onko tuo jokin tiedostamaton alistamisen muoto, että "sun jutut on mulle ihan yks hailee, en vaivaudu edes ottamaan niitä vakavasti". Toi on niin iso ongelma jo mulle, että mä en kohta enää kestä!!
Kommentit (2476)
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppi tekee tuota tosi usein, siis tarttuu sanoihin ja sanamuotoihin, eikä edes yritä ymmärtää, mitä toinen selittää. On pidemmän päälle todella raskasta käydä mitään keskustelua, kun juttu koko ajan keskeytyy. Tekee sitä paljon miehen veljentyttärelle, joka on muutenkin vähän herkässä iässä ja elämäntilanteessa. Turhauttaa katsella lapsen turhautumista.
Minulla taas tuota harrastaa mies. Hän takertuu erittäin usein joihinkin yksityiskohtiin tai sanoihin ja alkaa kysellä niistä, jolloin kertomani asia jää toiselle sijalle. Tuosta tulee todella arvostamaton olo. Jos hänet itsensä keskeytetään, hän suuttuu todella paljon ja alkaa huutamaan.
On pari muutakin asiaa mitkä ärsyttävät vaikkei hän sinänsä mikään vastaava vitsiniekka ole mitä nämä muut esimerkit. Hän saattaa läimästä takamukselle koska tahansa, silloinkin jos minulla on jotain särkyvää tai läikkyvää kädessä. Hän tekee sen vielä sen verran kovaa että se sattuu ja säikähdän myös. Sitten ihmettelee jos suutun ja sanoo että leikillähän hän löi. Sitten on tuo kouriminen missä tahansa. Onpa laittanut kätensä minun alushousuihin kaupassa. On todella ärsyttävää. Jos kumarrun ja hän huomaa, tulee hän melkein joka kertaa nylkyttämään takaapäin. Siltikin vaikka lapsi on lähellä toisessa huoneessa ja näköyhteys jos sattuisi sinne päin katsomaan. Kun ärsyynnyn hän näyttelee loukkaantunutta ja taas ihan leikillään on tehty ja en kuulemma halua häntä.
Vitsinä hän heittää että on joko syönyt jonkun jutun joka oli minulle varattu tai unohtanut ostaa kaupasta jotain mitä tarvitsen. Kun näkee sitten minun pettyneen ilmeeni, sanoo hän ei vaiskaan, kylläpäs sinä menet helposti lankaan tms. Onpas todella hauskaa! Kun itse olen pari kertaa tehnyt saman, hän suuttuu. Mutta varsinainen huumorintaju häneltä puuttuu. Hän ei juurikaan naura tai hymyile, ainoastaan tilanteissa joissa omasta mielestään on sanonut jotain (yleensä jotain ikävää muista)hauskaa.
Vielä on yksi piirre monissa miehissä mitä en ymmärrä. Minkä ihmeen takia pitää tuoda elimensä naaman eteen ja pyöritellä kuin helikopteria, etenkin jos on juuri käynyt vessassa? Jos se on olevinaan hauskaa niin olen mieluummin tosikko.
Itse koen olevani huumorintajuinen, mutta minulle se tarkoittaa sitä ettei saa olla ilkeä muille. Siinä ei ole mitään hauskaa. Pöhköilykin on ok kunhan kaikki osapuolet siihen osallistuvat. Jos huumori loukkaa toista eikä toisen loukkaantumisesta huolimatta lopeta, ei se ole huumoria vaan kiusaamista.
Mitenkähän saisin tuon oman mieheni lopettamaan tuon lätkimisen ja kourimisen ? Puhe ei auta. Jos lätkäisen takaisin, suuttuu hän siitä oikein kunnolla.
Ota ero: muuten saat loppuelämäsi kusisen kalun suoraan vessasta naamalle.
Vitsi vitsi! Hähä häh häää!!!!
Vierailija kirjoitti:
En kyllä voisi olla niin takakireän naisen kanssa, jota kylmällä oluttölkillä koskeminen häiritsee aivan valtavasti. Erittäin todennäköisesti kyseessä on muutenkin vaikea ihminen.
Onko sinusta ihan hassunhauskaa, jos vaimo kaataa naamallesi jääkylmää vettä, kun olet nukkumassa? Teidän huushollissa ei naurusta taida tulla loppua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helvetin ykstotisia naikkosia täällä kommentoimassa, kaikki pelleily on pahasta. Haustakaapa pitkä kettu ja tukehtukaa omaan mustavalkoisuuteenne. Teillä on tylsä elämä ja se on ihan oikein teille, lällälläää :-P
Mistä sinä tiedät, miten itse kukin kumppaninsa kanssa pelleilee? Mä en voisi kuvitellakaan, että kylmän kaljapurkin kenenkään selkään hieroisin, enkä ole koskaan ymmärtänyt jotain "lumipesuja". Ja jos mies pörisisi korvaani jotain pieruääniä samalla nännejä ronskisti painellen, saisi mennä matkoihinsa prööttäilemään.
Viimeksi ukon kanssa räkätettiin eräässä krääsämarketissa vappukamoille ja sovitettiin hattuja ja naamareita. Ei ollut naurusta tulla loppua. Ja mies aloitti, ettei mitään meikäläisen teennäistä lähestymistä ollut. Ja melkein joka kauppa- ym. reissulla sattuu ja tapahtuu kaikenlaista tilannekomiikkaa. Nauretaan tilanteille, ei ihmisille.
.
Voi vittu. Että se on hyväksyttävää ja oikeaa huumorintajua jos sovitellaan vappunaamareita ja kosketus kylmällä oluttölkillä on saatanasta. Kuka teillä määrittelee mikä on hauskaa, ilmeisesti sinä? Tämä on hauskaa, nyt voidaan nauraa. Tämä ei ole hauskaa, nyt ei naureta. Ihan oikeasti nyt alkoi oksettamaan tuollainen körttiläisyys.
Säälin kaikkia miehiä, jotka ovat vaimojensa kahleissa, tämä on sopivaa, tämä ei. Ja voin sanoa, että vappunaamareiden sovittelu ei ole minusta hauskaa, se on niin päälleliimattua ja mukahauskaa, voin pahoin pelkästä ajatuksesta. Se ei vaan riitä jos olet viettänyt nuoruutesi Pahkasikojen parissa ja arvostat älikästä huumoria. Lavastaisin milloin tahansa kaste- ja rippikuvat uusiksi ja mutta en pystyisi kuuna päivänäkään pistämään turtle ninja naamaria kasvoilleni ja "räkättämään" *puistatus*
Pitäiskö sun vähän relata? Katsos kun kaikilla on omanlaisensa huumori. Ap kertoo, kuinka inhottavaa on elämä ikuisen "pellen" kanssa. Ja taisi joku jo ennen minua ottaa tuon kylmän kaljan puheeksi, johon totesin, etten minäkään siitä pidä.
Älä nyt reppana vääristele täällä kommentoijien sanomisia. Tai jos ne haluat väärin itsellesi tulkita, jätä ainakin vastaamatta, jos ei mitään oikeaa sisältöä viesteissäsi ole. Vaikutat aika aggressiiviselta, miten ois, pitäiskö sun alkaa elää vähän rennommin ja suurpiirteisemmin, huumorilla?
Vierailija kirjoitti:
Aika monen mielestä on oikeutettua raivota ja lyödä puolisoaan jos hän kiusaa. Että on ihan ymmärrettävää tällainen reaktio. Kuitenkaan nämä ihmiset eivät osaa lähteä suhteesta, ei käy ero mielessäkään. En ymmärrä tällaista ajattelutapaa. Minä en ikinä jäisi suhteeseen, missä olisin kiusattu. Olen suhteessa missä olen rakastettu ja rakastan. Olen lähtenyt suhteista missä en tuntenut itseäni enää rakastetuksi enkä itse enää rakastanut. Mikä siinä on niin vaikeaa tehdä ne elämään vaikuttavat oleelliset valinnat?
Valitse niin ei tarvitse valittaa.
Minä en myöskään ymmärrä: miksi jatkaa kiusattuna? Toinen ei siitä muutu - kiusaa ja käkättää tyytyväisenä päälle.
Tällainen "hauska" käyttäytyminen on oikeasti verhottua aggressiivisuutta. Sillä ei ole huumorin kanssa mitään tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi mies pukkaa sitä kylmää olutta kylkeen kun tietää että siitä seuraa kilari? Se on tämän ketjun suurin mysteeri.
Kiusaaja nauttii kiusaamisesta. Ili sitten 10 v koulukiusaaja tai 40 v aviomies, tai työpaikkakiusaaja.
.
Kyllä ne koulukiusaajatkin naimisiin menee ja on sitten näitä kiusaaja-puolisoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä voisi olla niin takakireän naisen kanssa, jota kylmällä oluttölkillä koskeminen häiritsee aivan valtavasti. Erittäin todennäköisesti kyseessä on muutenkin vaikea ihminen.
Onko sinusta ihan hassunhauskaa, jos vaimo kaataa naamallesi jääkylmää vettä, kun olet nukkumassa? Teidän huushollissa ei naurusta taida tulla loppua.
Nämä kiusatut vaimot ei edes puolustaudu: vinkuu vaan, mikä vain innostaa kiusaajaa.
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppi tekee tuota tosi usein, siis tarttuu sanoihin ja sanamuotoihin, eikä edes yritä ymmärtää, mitä toinen selittää. On pidemmän päälle todella raskasta käydä mitään keskustelua, kun juttu koko ajan keskeytyy. Tekee sitä paljon miehen veljentyttärelle, joka on muutenkin vähän herkässä iässä ja elämäntilanteessa. Turhauttaa katsella lapsen turhautumista.
Minulla taas tuota harrastaa mies. Hän takertuu erittäin usein joihinkin yksityiskohtiin tai sanoihin ja alkaa kysellä niistä, jolloin kertomani asia jää toiselle sijalle. Tuosta tulee todella arvostamaton olo. Jos hänet itsensä keskeytetään, hän suuttuu todella paljon ja alkaa huutamaan.
On pari muutakin asiaa mitkä ärsyttävät vaikkei hän sinänsä mikään vastaava vitsiniekka ole mitä nämä muut esimerkit. Hän saattaa läimästä takamukselle koska tahansa, silloinkin jos minulla on jotain särkyvää tai läikkyvää kädessä. Hän tekee sen vielä sen verran kovaa että se sattuu ja säikähdän myös. Sitten ihmettelee jos suutun ja sanoo että leikillähän hän löi. Sitten on tuo kouriminen missä tahansa. Onpa laittanut kätensä minun alushousuihin kaupassa. On todella ärsyttävää. Jos kumarrun ja hän huomaa, tulee hän melkein joka kertaa nylkyttämään takaapäin. Siltikin vaikka lapsi on lähellä toisessa huoneessa ja näköyhteys jos sattuisi sinne päin katsomaan. Kun ärsyynnyn hän näyttelee loukkaantunutta ja taas ihan leikillään on tehty ja en kuulemma halua häntä.
Vitsinä hän heittää että on joko syönyt jonkun jutun joka oli minulle varattu tai unohtanut ostaa kaupasta jotain mitä tarvitsen. Kun näkee sitten minun pettyneen ilmeeni, sanoo hän ei vaiskaan, kylläpäs sinä menet helposti lankaan tms. Onpas todella hauskaa! Kun itse olen pari kertaa tehnyt saman, hän suuttuu. Mutta varsinainen huumorintaju häneltä puuttuu. Hän ei juurikaan naura tai hymyile, ainoastaan tilanteissa joissa omasta mielestään on sanonut jotain (yleensä jotain ikävää muista)hauskaa.
Vielä on yksi piirre monissa miehissä mitä en ymmärrä. Minkä ihmeen takia pitää tuoda elimensä naaman eteen ja pyöritellä kuin helikopteria, etenkin jos on juuri käynyt vessassa? Jos se on olevinaan hauskaa niin olen mieluummin tosikko.
Itse koen olevani huumorintajuinen, mutta minulle se tarkoittaa sitä ettei saa olla ilkeä muille. Siinä ei ole mitään hauskaa. Pöhköilykin on ok kunhan kaikki osapuolet siihen osallistuvat. Jos huumori loukkaa toista eikä toisen loukkaantumisesta huolimatta lopeta, ei se ole huumoria vaan kiusaamista.
Mitenkähän saisin tuon oman mieheni lopettamaan tuon lätkimisen ja kourimisen ? Puhe ei auta. Jos lätkäisen takaisin, suuttuu hän siitä oikein kunnolla.
Huonoja uutisia: Olet tottunut kiusaamiseen ja seksuaaliseen väkivaltaan. Lue uudelleen mitä kuvailet ja mieti jos sen kertoisi sinulle joku jota rakastat.
Miehesi ei tule koskaan muuttumaan ja ennenpitkää te eroatte. On sinun päätettävissä kauanko aikaa heität hukkaan ja kuinka paljon vihaat häntä lopussa. Suoraan sanoen puistatti tuo kuvaus. Toivon että sinulla on mahdollisuus sanoa ei edes penetration suhteen.

Lyöminen ON väkivaltaa (kertoja sanoo että sattuu!!!!). Käden laittaminen haaruksiin - jopa housujen sisälle ON seksuaalista väkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä voisi olla niin takakireän naisen kanssa, jota kylmällä oluttölkillä koskeminen häiritsee aivan valtavasti. Erittäin todennäköisesti kyseessä on muutenkin vaikea ihminen.
Onko sinusta ihan hassunhauskaa, jos vaimo kaataa naamallesi jääkylmää vettä, kun olet nukkumassa? Teidän huushollissa ei naurusta taida tulla loppua.
Nämä kiusatut vaimot ei edes puolustaudu: vinkuu vaan, mikä vain innostaa kiusaajaa.
Ja sitten jos puolustaudut, niin kuin täälläkin joku kylmällä tölkillä tökkimiseen kyllästynyt kertoi tehneensä, niin voi jumalauta mikä paskamyrsky palstalla nousee! Se veti kilarit ihan tyhjästä! Koskaan ei voi voittaa.

Hieman oudosti sanottu. Tunnut syyttävän uhreja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helvetin ykstotisia naikkosia täällä kommentoimassa, kaikki pelleily on pahasta. Haustakaapa pitkä kettu ja tukehtukaa omaan mustavalkoisuuteenne. Teillä on tylsä elämä ja se on ihan oikein teille, lällälläää :-P
Mistä sinä tiedät, miten itse kukin kumppaninsa kanssa pelleilee? Mä en voisi kuvitellakaan, että kylmän kaljapurkin kenenkään selkään hieroisin, enkä ole koskaan ymmärtänyt jotain "lumipesuja". Ja jos mies pörisisi korvaani jotain pieruääniä samalla nännejä ronskisti painellen, saisi mennä matkoihinsa prööttäilemään.
Viimeksi ukon kanssa räkätettiin eräässä krääsämarketissa vappukamoille ja sovitettiin hattuja ja naamareita. Ei ollut naurusta tulla loppua. Ja mies aloitti, ettei mitään meikäläisen teennäistä lähestymistä ollut. Ja melkein joka kauppa- ym. reissulla sattuu ja tapahtuu kaikenlaista tilannekomiikkaa. Nauretaan tilanteille, ei ihmisille.
.
Voi vittu. Että se on hyväksyttävää ja oikeaa huumorintajua jos sovitellaan vappunaamareita ja kosketus kylmällä oluttölkillä on saatanasta. Kuka teillä määrittelee mikä on hauskaa, ilmeisesti sinä? Tämä on hauskaa, nyt voidaan nauraa. Tämä ei ole hauskaa, nyt ei naureta. Ihan oikeasti nyt alkoi oksettamaan tuollainen körttiläisyys.
Säälin kaikkia miehiä, jotka ovat vaimojensa kahleissa, tämä on sopivaa, tämä ei. Ja voin sanoa, että vappunaamareiden sovittelu ei ole minusta hauskaa, se on niin päälleliimattua ja mukahauskaa, voin pahoin pelkästä ajatuksesta. Se ei vaan riitä jos olet viettänyt nuoruutesi Pahkasikojen parissa ja arvostat älikästä huumoria. Lavastaisin milloin tahansa kaste- ja rippikuvat uusiksi ja mutta en pystyisi kuuna päivänäkään pistämään turtle ninja naamaria kasvoilleni ja "räkättämään" *puistatus*
Pitäiskö sun vähän relata? Katsos kun kaikilla on omanlaisensa huumori. Ap kertoo, kuinka inhottavaa on elämä ikuisen "pellen" kanssa. Ja taisi joku jo ennen minua ottaa tuon kylmän kaljan puheeksi, johon totesin, etten minäkään siitä pidä.
Älä nyt reppana vääristele täällä kommentoijien sanomisia. Tai jos ne haluat väärin itsellesi tulkita, jätä ainakin vastaamatta, jos ei mitään oikeaa sisältöä viesteissäsi ole. Vaikutat aika aggressiiviselta, miten ois, pitäiskö sun alkaa elää vähän rennommin ja suurpiirteisemmin, huumorilla?
.
En tiedä miten miesten käämi kestää tällaisia naisia, no sinunlaisia. Yrität saada otetta käyttämällä sanoja "reppana" ja lässyttämällä paskaa. Ja just tuota tekonokkelaa tyyliä. Latteaa, tulee myötähäpeä olo.
Oikeassa elämässä sinä olet todennäköisesti rento kuin rautakanki ja minä se kepeä keskipiste. Ja jostain syystä miehet valitsevat mieluummin minun seurani. Johtuisiko ihan siitä etten nipota ja otan ihmiset ihmisinä, en jaksa tuota ikuista asetelmaa miehet vastaan naiset. Minä en ymmärrä miten miehet jaksavat naisten rajoittamista "näin kuuluu elää, olla ja käyttäytyä". Siihen ihan varmasti väsyy. Kuten minä väsyin seitsemään lauseeseesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monen mielestä on oikeutettua raivota ja lyödä puolisoaan jos hän kiusaa. Että on ihan ymmärrettävää tällainen reaktio. Kuitenkaan nämä ihmiset eivät osaa lähteä suhteesta, ei käy ero mielessäkään. En ymmärrä tällaista ajattelutapaa. Minä en ikinä jäisi suhteeseen, missä olisin kiusattu. Olen suhteessa missä olen rakastettu ja rakastan. Olen lähtenyt suhteista missä en tuntenut itseäni enää rakastetuksi enkä itse enää rakastanut. Mikä siinä on niin vaikeaa tehdä ne elämään vaikuttavat oleelliset valinnat?
Valitse niin ei tarvitse valittaa.
Minä en myöskään ymmärrä: miksi jatkaa kiusattuna? Toinen ei siitä muutu - kiusaa ja käkättää tyytyväisenä päälle.
Netti on täynnä materiaalia väkivallasta kotona ja kiusaamisesta. Josko nyt vaan googlaisit itse. Asia on selkeä mutta liian laaja pienillä sanoilla selvitettäväksi.
Kyllä taas näkee miten joihinkin kommentoijiin on selvästi kalahtanut se proverbiaalinen kalikka. Hupaisaa näin sivusta katsoa, sääli heidän läheisiään toki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä voisi olla niin takakireän naisen kanssa, jota kylmällä oluttölkillä koskeminen häiritsee aivan valtavasti. Erittäin todennäköisesti kyseessä on muutenkin vaikea ihminen.
Onko sinusta ihan hassunhauskaa, jos vaimo kaataa naamallesi jääkylmää vettä, kun olet nukkumassa? Teidän huushollissa ei naurusta taida tulla loppua.
Nämä kiusatut vaimot ei edes puolustaudu: vinkuu vaan, mikä vain innostaa kiusaajaa.
Hieman oudosti sanottu. Tunnut syyttävän uhreja?
Uhmettelen syvästi, että ne ei lähde. Mutta tutkimustulokset kertoo, että moni ei lähde väkivaltaisesta suhteesta ilman ulkopuolista apua. On niin alistettuja. Luulevat, että väkivaltainen suhde (tässä ketjussa etupäässä henkinen, yhtä lyödäänkin perseelle) on normaali. Kiusaaja saa kiksejä kun toinen vinkuu, suuttuu, itkee : naiset itse tuo tämän esille tässä ketjussa.
Ap:n aloituksessa oli, että hänen miehellään on yksi ärsyttävä piirre, mies kääntää huonoksi huumoriksi 90 % asioista mitä ap hänelle puhuu ja jatkuva härnääminen on ap:sta ärsyttävää.
Tota, miksi nuo ihmiset ovat yhdessä..? Eihän tässä ole muuta ongelmaa kuin että toisilleen epäsopivat ihmiset jakavat elämänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä voisi olla niin takakireän naisen kanssa, jota kylmällä oluttölkillä koskeminen häiritsee aivan valtavasti. Erittäin todennäköisesti kyseessä on muutenkin vaikea ihminen.
Onko sinusta ihan hassunhauskaa, jos vaimo kaataa naamallesi jääkylmää vettä, kun olet nukkumassa? Teidän huushollissa ei naurusta taida tulla loppua.
Nämä kiusatut vaimot ei edes puolustaudu: vinkuu vaan, mikä vain innostaa kiusaajaa.
Ja sitten jos puolustaudut, niin kuin täälläkin joku kylmällä tölkillä tökkimiseen kyllästynyt kertoi tehneensä, niin voi jumalauta mikä paskamyrsky palstalla nousee! Se veti kilarit ihan tyhjästä! Koskaan ei voi voittaa.
Oletko kuullut, että Suomessa saa ottaa avioeron?
Itse valitset PYSYÄ väkivaltaisessa suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helvetin ykstotisia naikkosia täällä kommentoimassa, kaikki pelleily on pahasta. Haustakaapa pitkä kettu ja tukehtukaa omaan mustavalkoisuuteenne. Teillä on tylsä elämä ja se on ihan oikein teille, lällälläää :-P
Mistä sinä tiedät, miten itse kukin kumppaninsa kanssa pelleilee? Mä en voisi kuvitellakaan, että kylmän kaljapurkin kenenkään selkään hieroisin, enkä ole koskaan ymmärtänyt jotain "lumipesuja". Ja jos mies pörisisi korvaani jotain pieruääniä samalla nännejä ronskisti painellen, saisi mennä matkoihinsa prööttäilemään.
Viimeksi ukon kanssa räkätettiin eräässä krääsämarketissa vappukamoille ja sovitettiin hattuja ja naamareita. Ei ollut naurusta tulla loppua. Ja mies aloitti, ettei mitään meikäläisen teennäistä lähestymistä ollut. Ja melkein joka kauppa- ym. reissulla sattuu ja tapahtuu kaikenlaista tilannekomiikkaa. Nauretaan tilanteille, ei ihmisille.
.
Voi vittu. Että se on hyväksyttävää ja oikeaa huumorintajua jos sovitellaan vappunaamareita ja kosketus kylmällä oluttölkillä on saatanasta. Kuka teillä määrittelee mikä on hauskaa, ilmeisesti sinä? Tämä on hauskaa, nyt voidaan nauraa. Tämä ei ole hauskaa, nyt ei naureta. Ihan oikeasti nyt alkoi oksettamaan tuollainen körttiläisyys.
Säälin kaikkia miehiä, jotka ovat vaimojensa kahleissa, tämä on sopivaa, tämä ei. Ja voin sanoa, että vappunaamareiden sovittelu ei ole minusta hauskaa, se on niin päälleliimattua ja mukahauskaa, voin pahoin pelkästä ajatuksesta. Se ei vaan riitä jos olet viettänyt nuoruutesi Pahkasikojen parissa ja arvostat älikästä huumoria. Lavastaisin milloin tahansa kaste- ja rippikuvat uusiksi ja mutta en pystyisi kuuna päivänäkään pistämään turtle ninja naamaria kasvoilleni ja "räkättämään" *puistatus*
Pitäiskö sun vähän relata? Katsos kun kaikilla on omanlaisensa huumori. Ap kertoo, kuinka inhottavaa on elämä ikuisen "pellen" kanssa. Ja taisi joku jo ennen minua ottaa tuon kylmän kaljan puheeksi, johon totesin, etten minäkään siitä pidä.
Älä nyt reppana vääristele täällä kommentoijien sanomisia. Tai jos ne haluat väärin itsellesi tulkita, jätä ainakin vastaamatta, jos ei mitään oikeaa sisältöä viesteissäsi ole. Vaikutat aika aggressiiviselta, miten ois, pitäiskö sun alkaa elää vähän rennommin ja suurpiirteisemmin, huumorilla?
.
En tiedä miten miesten käämi kestää tällaisia naisia, no sinunlaisia. Yrität saada otetta käyttämällä sanoja "reppana" ja lässyttämällä paskaa. Ja just tuota tekonokkelaa tyyliä. Latteaa, tulee myötähäpeä olo.
Oikeassa elämässä sinä olet todennäköisesti rento kuin rautakanki ja minä se kepeä keskipiste. Ja jostain syystä miehet valitsevat mieluummin minun seurani. Johtuisiko ihan siitä etten nipota ja otan ihmiset ihmisinä, en jaksa tuota ikuista asetelmaa miehet vastaan naiset. Minä en ymmärrä miten miehet jaksavat naisten rajoittamista "näin kuuluu elää, olla ja käyttäytyä". Siihen ihan varmasti väsyy. Kuten minä väsyin seitsemään lauseeseesi.
Ja löytyi klassinen 'cool girlfriend'! She's not like other girls! :D
(En ole se jolle vastasit mutta oikeesti. Kuuntele nyt itsesi. Internalised misogynia much?)
Ihan samaa ihmettelen, että miksi nämä kiusatut eivät lähde huonosta suhteesta? Jos ei hyväksy kiusaamista niin lähtee ja jos hyväksyy niin jää. Toki jotkut tarvii terapeutin mutta silloin on jo muitakin ongelmia kuin miehen pelleily. ihanko jo tämän ketjun aloittajakin tarvitsee ulkopuolista apua?
Olisiko ollut niin hauska seurusteluaikana xd