Naimisissa pellen kanssa, en jaksa enää.
Mun miehellä on yksi ärsyttävä piirre. Noin 90 % asioista, mitä puhun sille, niin kääntää jollain lailla huumoriksi (huonoksi sellaiseksi). Olen niin väsynyt kun joka asia pitää vääntämällä vääntää, että saa sen perille normaalilla tavalla tai joku tekeminen onnistuisi mutkattomasti kertaheitolla. Esimerkkejä: - pyydän pöydässä ojentamaan vaikka salaatinkastikepullon, niin on ojentavinaan, mutta juuri kun olen siihen tarttumassa, niin vetääkin pois, ojentaa uudelleen, vetää taas pois kunnes ärähdän. - lähden koiran kanssa pitkälle metsäretkellä ja ilmoitan suurinpiirtein koordinaatit, mihin menen eksymisen varalta. Tulen kotiin ja laitan töissä olevalle miehelle viestin, että olen turvallisesti takaisin kotona... vastaukseksi tulee: "No voi helv..." (ikäänkuin olis toivonut, että eksyn... hah haa, kauheen hauskaa) - katsomme telkkaria ja hän lähtee hakemaan keittiöstä jotain ja pyydän tuomaan tullessaan vaikka lasin vettä, niin tulee heitto, että ei pysty... painaa liikaa. (tuo kuitenkin, kun pyydän uudelleen, mutta lasin ojentamisessa saattaa taas olla yksi jekuttelu lisää) - eteisessä olen kyykyssä solmimassa kengännauhojani, tökkää oman jalkansa eteeni ja töksäyttää: "solmis nääkin" - olen tiskipöydän ääressä kuorimassa perunoita. Mies hakee astiakaapista jotain ja ennen ovan avaamista sanoo: "laitas pää tohon, niin kolautan" (Siis toooosi hauska juttu kolauttaa mua ovella päähän.... kuolen nauruun!!!) - kysyn jotain, niin vastaus on ihan mitä sattuu höpö höpöä - ....ja esimerkkejä kertyy joka päivä... usein... Kun joskus hermostun johonkin noihin juttuihin, niin saan kuulla olevani huumorintajuton. En ole OIKEASTI huumorintajuton, osaan heittää kyllä hauskaa läppää, MUTTA kaikelle on aikansa. Minusta tuollainen jatkuva härnääminen on ärsyttävää, toisinaan tuntuu myös alentavalta. Tulee mieleen, että onko tuo jokin tiedostamaton alistamisen muoto, että "sun jutut on mulle ihan yks hailee, en vaivaudu edes ottamaan niitä vakavasti". Toi on niin iso ongelma jo mulle, että mä en kohta enää kestä!!
Kommentit (2476)
Oma mieheni saman tyyppinen. pieru ja alapääjuttuja voi hänen mielestään laukoa missä vaan.
tällainen on mielestäni voimistunut vanhemmiten. Perustelee käytöstä nykyään sillä, että on viimein uskaltautunut olemaan oma itsensä. Nuorempana piti siis käyttäytyä korrektisti mutta nyt on jo niin itsevarma, että voi olla mikä on. eli junttiko?
En ole saanut asiaa menemään tajuntaan kuin hirveällä raivoamisella tai itkemisellä.
Vierailija kirjoitti:
Vastahan täällä oli ketju kuinka hauskaa on kun kotona tehdään kaikkea vammasta. Esim. mies kantaa vaimoa ikean isossa kassissa yms. Nyt sitten taas ei kelpaakaan. Ota tässä nyt sitten taas naisista selvää.
Kai sä ymmärrät kiusaamisen ja pariskuntien "inside-vitsien" eron? Eihän tässäkään sinänsä olisi mitään ongelmaa, jos molemmat harrastaisivat samanlaista härnäämistä. Kukaan ei myöskään jaksa elää sitcomissa päivästä päivään vaikka tykkääkin hassutella.
"Voi luoja :D:D:D:D oma parisuhde kuulostaa koko ajan vain paremmalta ja paremmalta. Siis miten ällöttävää, en voi käsittää miksi joku nainen sietäisi tuollaista käytöstä. Pierkööt kavereidensa naamoille, mutta jos haluaa ikinä seksiä naiselta, niin mikä ihmeen logiikka tuossa käytöksessä on?? Ei voi kuin päätellä että mies yrittää rajata itseään seksuaalivalinnalla ulos geenialtaasta."
Siedän tällaista käytöstä koska mieheni on muuten kunnon mies, ei juo eikä tupakoi yms. Meillä on samat arvot. Tosin itse arvostan ehkä koulutusta enemmän kuin mieheni, ja haluan lapsia yrittää viimeistään 30-vuotiaana (olemme nyt 26 ja 27-vuotiaita miehen kanssa). Miehelläni ei ole juuri kavereita, ei ole kovin sosiaalinen. Hänen mielestään pierut ovat hauskoja ja osittain voi olla jotain epävarmuuttakin, koska itse olen esim. opiskellut korkeakoulussa kun taas miehellä on ammattikoulutausta. Olen myös itse sellaisesta lapsuudenperheestä että isäni oli alkoholisti eikä minulla ole koskaan ollut läheiset välit isääni. En tiedä tarkkaan miksi mieheni tykkää noista pierujutuista mutta aika harmitonta se minusta on.

kato kun ne on eri ihmisiä, jotka vastas siihen ketjuun ja jotka vastaa tähän
Lisätään vielä että meillä on seksiä mieheni kanssa ja hyvää seksiä se on. Seksiin ei liity pierut. Ja siis mieheni on ihan työssäkäyvä ihminen.
Nr 46
Vierailija kirjoitti:
Oma mieheni saman tyyppinen. pieru ja alapääjuttuja voi hänen mielestään laukoa missä vaan.
tällainen on mielestäni voimistunut vanhemmiten. Perustelee käytöstä nykyään sillä, että on viimein uskaltautunut olemaan oma itsensä. Nuorempana piti siis käyttäytyä korrektisti mutta nyt on jo niin itsevarma, että voi olla mikä on. eli junttiko?
En ole saanut asiaa menemään tajuntaan kuin hirveällä raivoamisella tai itkemisellä.
Tyypillinen naisen keino yrittää muuttaa miehen luonnetta.
Jos et halua elää juntin kanssa, en ihmettele yhtään, mutta huutaminen ja raivoaminen on henkistä väkivaltaa. Miehellä on oikeus olla sellainen juntti kuin on, ja sinulla on oikeus lähteä suhteesta, jos se ei miellytä. Et varmaan itsekään pitäisi siitä, että mies koettaisi tehdä sinusta huutamalla pieruhuumorin ystävän?
Vierailija kirjoitti:
"Voi luoja :D:D:D:D oma parisuhde kuulostaa koko ajan vain paremmalta ja paremmalta. Siis miten ällöttävää, en voi käsittää miksi joku nainen sietäisi tuollaista käytöstä. Pierkööt kavereidensa naamoille, mutta jos haluaa ikinä seksiä naiselta, niin mikä ihmeen logiikka tuossa käytöksessä on?? Ei voi kuin päätellä että mies yrittää rajata itseään seksuaalivalinnalla ulos geenialtaasta."
Siedän tällaista käytöstä koska mieheni on muuten kunnon mies, ei juo eikä tupakoi yms. Meillä on samat arvot. Tosin itse arvostan ehkä koulutusta enemmän kuin mieheni, ja haluan lapsia yrittää viimeistään 30-vuotiaana (olemme nyt 26 ja 27-vuotiaita miehen kanssa). Miehelläni ei ole juuri kavereita, ei ole kovin sosiaalinen. Hänen mielestään pierut ovat hauskoja ja osittain voi olla jotain epävarmuuttakin, koska itse olen esim. opiskellut korkeakoulussa kun taas miehellä on ammattikoulutausta. Olen myös itse sellaisesta lapsuudenperheestä että isäni oli alkoholisti eikä minulla ole koskaan ollut läheiset välit isääni. En tiedä tarkkaan miksi mieheni tykkää noista pierujutuista mutta aika harmitonta se minusta on.
Toisin sanoen sinulta puuttuu positiivinen miesihanne etkä varmaan itsekään tiedä ihan tarkkaan millainen käytös on sopivaa ja millainen ei, alkoholistivanhemmat kun yleensä aiheuttavat tuollaisten sosiaalisten normien kehittymättömyyden lapsissaan. Siedät miestä koska hän ei alita rimaa (samat arvot=ei ryyppää ja rähjää ja sitä kautta aiheuta sinussa sitä pahaa oloa mitä isäsi on sinussa aiheuttanut) ja ajattelet että kunhan minimivaatimukset täyttyvät, sinulla ei ole varaa valittaa tai tavoitella parempaa. Tai siis, useimmille muille ihmisillehän nuo ovat niitä minimivaatimuksia, sinulle jotain kaukaista tavoiteltavaa, koska oma perhemallisi on ollut huono. Todennäköisesti lähipiirisi ihmettelee miksi ns. "tyydyt" naamallesi pierevään amikseen, ja ainoa syy tähän lienee omat tunnelukkosi.
Tämä ei siis ollut tarkoitettu pilkaksi, vaan ihan vain huomioksi siitä, mikä nyt ensimmäisenä tuli mieleen tuon antamasi infon perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastahan täällä oli ketju kuinka hauskaa on kun kotona tehdään kaikkea vammasta. Esim. mies kantaa vaimoa ikean isossa kassissa yms. Nyt sitten taas ei kelpaakaan. Ota tässä nyt sitten taas naisista selvää.
Kai sä ymmärrät kiusaamisen ja pariskuntien "inside-vitsien" eron? Eihän tässäkään sinänsä olisi mitään ongelmaa, jos molemmat harrastaisivat samanlaista härnäämistä. Kukaan ei myöskään jaksa elää sitcomissa päivästä päivään vaikka tykkääkin hassutella.
No miksi ei sitten harrasta? Kivempi jäädä tuppisuuna suremaan että yhyy se vitsaili mulle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastahan täällä oli ketju kuinka hauskaa on kun kotona tehdään kaikkea vammasta. Esim. mies kantaa vaimoa ikean isossa kassissa yms. Nyt sitten taas ei kelpaakaan. Ota tässä nyt sitten taas naisista selvää.
kato kun ne on eri ihmisiä, jotka vastas siihen ketjuun ja jotka vastaa tähän
Eli naiset pitäisi varustaa lapuilla, joissa lukee joko "saa pelleillä" tai "ei saa pelleillä", ettei vaan tule vahingossa hauskuutettua väärää henkilöä.
Kuka täällä trollaa ja kääntää kaikki vastaukset naisvihamielisesti?
Mun mielestä tuo on jo kiusaamista, koska se on jatkuvaa. Jonkinlaista vallankäyttöä. Mä hakeutuisin miehen kanssa parisuhdeterapiaan ja jos ei suostuisi, niin jättäisin hänet.
Oletko ap kokeillut ihan huomioimattomuutta, siis nyt kun olet jo kertonut, ettet pidä kyseisestä käytöksestä, niin muuttaisitkin omaa käyttäytymistäsi niin ettet palkitsisi lapsimiestäsi huonosta käytöksestä huomiolla vaan olisit kuin et huomaisikaan.
Esim. Kun pyydät ojentamaan ketsupin, ja mies viimetingassa vetää ketsupin ulottuviltasi, et reagoikaan mitenkään. Kaadatkin vaikka vettä lasiisi tai pyyhkäiset suutasi paperilla, ja hetkenpäästä sanot että ketsuppi olisi tässä ruoassa hyvää. Et siis pyydä mitään kuin kerran, ja sitten teet itse, tai asia jää tekemättä.
Et kommunikoi viesteillä muuten kuin koordinaatit, ei muuta.
Jne.

Onko mies koulutettava kuin koira? Vaikuttaa todella terveeltä parisuhteelta.
Lapset saa mallin tuollaisesta vallankäytöstä. Tytöt oppivat aliarvioimaan äitiään ja pojat oppivat samanlaiseksi kusipääksi kuin isä. Valitettavasti on kokemusta.
Vierailija kirjoitti:
Vastahan täällä oli ketju kuinka hauskaa on kun kotona tehdään kaikkea vammasta. Esim. mies kantaa vaimoa ikean isossa kassissa yms. Nyt sitten taas ei kelpaakaan. Ota tässä nyt sitten taas naisista selvää.
Eri asia pitää yhdessä hauskaa ja pelleillä kuin se että on jatkuvan yksipuolisen jäynän kohteena ja sellaisinakin hetkinä kun itse on aivan poikki raskaan päivän jälkeen ja haluaisi vain levätä. Kiva siinä sitten hengähtää jos toinen lähes paskantaa naamalle ja nauraa perään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastahan täällä oli ketju kuinka hauskaa on kun kotona tehdään kaikkea vammasta. Esim. mies kantaa vaimoa ikean isossa kassissa yms. Nyt sitten taas ei kelpaakaan. Ota tässä nyt sitten taas naisista selvää.
kato kun ne on eri ihmisiä, jotka vastas siihen ketjuun ja jotka vastaa tähän
Eli naiset pitäisi varustaa lapuilla, joissa lukee joko "saa pelleillä" tai "ei saa pelleillä", ettei vaan tule vahingossa hauskuutettua väärää henkilöä.
Eiköhän se riipu siitä miehestäkin. Rahakas komeamies saa kertoa aika suorasukaisenkin vitsin, niin naiset on vaan että "uiju guiju, ihihii". Sitten jos köyhä työtönmies kertoo vaikka kuinka hyvän jutun niin "meneppäs #lääppijä helvettiin siitä yrittämästä raiskata".
Vahvistan tuon. Ei kuka tahansa saa kertoa minulle vitsejä..
Yleensä kun naisesta ei ole mihinkään niin se näkyy miehen ylimäärisenä energiana.
Sinkkumies
Voi luoja :D:D:D:D oma parisuhde kuulostaa koko ajan vain paremmalta ja paremmalta. Siis miten ällöttävää, en voi käsittää miksi joku nainen sietäisi tuollaista käytöstä. Pierkööt kavereidensa naamoille, mutta jos haluaa ikinä seksiä naiselta, niin mikä ihmeen logiikka tuossa käytöksessä on?? Ei voi kuin päätellä että mies yrittää rajata itseään seksuaalivalinnalla ulos geenialtaasta.