Onko muita, joilla oma äiti ei ole koskaan tehnyt arkena iltaruokia tai ollut ulkona leikkimässä?
Kommentit (59)
Ap ei muista aikaa jolloin äiti teki kaikki ruuat ja oli aina kanssasi ulkona leikkimässä ja notkui hiekkalaatikon ja leikkipuiston penkeillä sinusta huolehtien. Äitisi teki juuri meksikolaiset ruuat, mutta et ollut syömässä.
Vierailija kirjoitti:
Ap ei muista aikaa jolloin äiti teki kaikki ruuat ja oli aina kanssasi ulkona leikkimässä ja notkui hiekkalaatikon ja leikkipuiston penkeillä sinusta huolehtien. Äitisi teki juuri meksikolaiset ruuat, mutta et ollut syömässä.
Nolla kertaa leikkipuistossa.
En muista, että olisin koskaan leikkinyt äidin kanssa ulkona tai sisällä. Ruokaa äiti laittoi kyllä silloin kuin ei ollut iltavuorossa. vm. 1972
Tuttua, joo. Mutta meillä oli isä ja/tai (isän palkkaama) hoitaja aina huolehtimassa.
Kaikki oli aina hyvin.
Voihan se tietysti olla, että äiti leikki, enkä vain muista sitä? edellinen
Olen syntynyt -79 eikä meillä ollut koskaan lämmintä päivällistä. Viikonloppuisin oli kotiruokalounas, mutta silloinkin iltapala oli "iltatee". En muista koskaan äitini leikkineen kanssani missään tilanteessa.
Äitini oli äärimmäisen työorientoitunut ja meidät lapset kipattiin hoitoon heti kuin mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Voihan se tietysti olla, että äiti leikki, enkä vain muista sitä? edellinen
Joo ei, tiedän ettei ollut.
-5-
Ruoat onneksi sentään teki mutta ulos jouduin aina yksin lähtemään, oli tosin rauhallista seutua niin ei se nyt kovin riskialtista ollut.
Onhan niitä. Esimerkiksi oma äiti oli masentunut koko lapsuuteni ajan, eli oli joko nukkumassa tai jos oli valveilla niin sellaisessa zombiemaisessa tilassa.
Minusta se on väärin. Lukemattomat äidit joutuvat rännässä ja sateessa olemaan lastensa kanssa ulkona, ja jotkut eivät ole yhtään kertaa. Aina saavat olla vain töissä paossa kotielämää. Sitten rehvastelevat sillä, miten hyvin lapsilla menee, vaikka eivät ole olleet edes läsnä.
No, mulla äiti teki vuorotyötä, ja oli joka toinen viikko puoliltaöin päättyvässä iltavuorossa, mutta hän teki ruokaa valmiiksi illalle tai ohjeisti meitä lapsia/isää siitä, miten ruoka tehdään.
Eli ruokapuoli toimi.
Sen sijaan äiti ei kyllä oikeastaan koskaan ulkoillut tai leikkinyt meidän kanssamme. Eikä lukenut meille, vaan isä tai isosiskoni luki minulle.
Se oli siihen aikaan täysin yleistä, eli olen syntynyt 1967. 70-luvulla lapsia vahdittiin aika huolimattomasti, joten olen resunnut ulkona omin nokkineni tosi pienestä pitäen. Ja kun äiti palasi töihin minun ollessa kaksivuotias, kotiin hommattiin hoitajaksi yksi naapuruston mummo, joka lähinnä nukkui tai kutoi kaikki päivät. Päiväkotipaikkoja oli silloin 1969 vain köyhille yksinhuoltajille, muiden oletettiin järjestävän lapsenhoitonsa itse.
Ja muistan, että kaksivuotiaana kiipeilin pitkin rappuja ja kokkailin "sörsseleitä" vessasta löytämistäni pesuaineista, mm. Vim-hankausjauheesta.
Tolkuton tuuri, että olen ylipäätään vielä hengissä.
Kannattaa muistaa, että lapsentahtisuus on kuitenkin melko uusi keksintö, vielä 70-luvulla kasvatukseksi riitti, että lapsille annetaan 2 lämmintä ateriaa, puhtaat vaatteet ja tarvittaessa tukistettiin.
Äiti oli perhepäivähoitaja enkä muista koskaan leikkineen kanssani - hoitolapset oli sitä varten. Illalla laittoi kyllä ruokaa, mutta kun olin 10 totesi, että ruuanlaittoa ei enää harrasta (lopetti tuolloin pph työn). Isä teki alkuun ja sitten minä itse väänsin samaa tomaattikastike-spaghettia loppu nuoruuden, kun en muuta osannut. Nyt huomaan muistuttavani äitiäni...
Meillä ruuan teki kotiapulainen, äiti viikonloppuisin. Eikä äiti koskaan leikkinyt kanssamme mutta luki meille varsin usein. Tuo oli ihan normivanhemmuutta 60-luvulla. Itse sain lapset 90-luvulla ja leikin kyllä useasti lasten kanssa, tosin puistoissa ei kauheasti käyty kun oli oma aidattu piha jonne tuli kavereitakin. Ruokaa laitoin itse, mutta usein työpäivän jälkeen helposti lämmittämällä viikonloppuna tekemiäni ruokia, aikaa käytettiin enemmän yhdessäoloon, halailuun ja höpöttämiseen työ- ja tarhapäivän jälkeen. Minäkin luin lapsilleni paljon. Tuo kannatti, kohta ollaan kolmessa polvessa akateemisia kun lapset saavat lukunsa valmiiksi.
Ei äiti leikkinyt meidän kanssamme, mutta me teimme äidin kanssa töitä. Oli kasvimaa ja puiden kantaminen sisään, oli tiskit ja maton kutominen, oli leipominen ja kesäkanojen ruokkiminen. Maalattiin talo ja leikkimökki, tehtiin vanhoista ikkunoista kasvihuone.
Paljon mielekkäämpi lapsuus kuin pelkkää leikkiä.
On epänormaalia, jos äiti tulee lapsen kanssa ulos leikkimään. Iltaruuat sen sijaan teki. Minua äiti vei puistotädille, ei todellakaan istuskellut siellä itse. Äitini oli mahdottoman tylsä tyyppi kunnes olin noin 14-vuotias.
myös vm -72
Minun äiti ei. Ei myöskään juuri tehnyt ruokaa. Isä hoiti nämä asiat, mutta äiti piti kodin aina siistinä ja oli kova leipomaan. Leipomista sen kanssa tehtiin ja jotain askartelujuttuja. Äiti oli myös aktiivinen peruskoulun luokkakokouksissa ja teki paljon juttuja luokan myyjäisiin jne. Muuta yhteistä ei sitten tehty. Isän kanssa muistan tehneeni paljon juttuja ulkona ja isä veti junnuluokan jalkapalloa. Oltiin siskon kanssa usdein kentän reunalla myymässä äitin pullia ja mehua. Isä oli se leikittäjä ja äiti huolehtija. Isä on puoliksi Espanjalainen ja kertoi usein, että sen puolen miesväen tehtävä oli aina huolehtia lapsista, kun naiset teki kotihommia. Sieltä kai tuokin tapa tuli, että hän otti meidät aina mukaan joka paikkaan.
Ei tehny ruokaa juuri koskaan. Kukin söi mitä löyty. En muista kertaakaan koko perheen syöneet yhdessä. Uimaan äiti lähti pari kertaa kesässä. Psykologina tajusin vasta vuosien työkokemuksen jälkeen et äiti oli psyykkisesti sairas. Samoin isä
No ei leikkinyt, ja ruoka oli kotona kouluikäisenä vain viikonloppuisin. Muistan aina sen nälän mikä kouluikäisellä oli koko illan, siihen sai syödä ranskanleipää margariinilla tai näkkileipää.
Koulussa sai lämpimän ruuan, sen piti riittää. Arvatkaa että minulla oli leivänpäällisiä ja ruokaa kun 17v muutin omaan vuokra-asuntoon, vaikka olin lukiossa ja tein kaikki vapaa- ajat töitä
Meillä oli sentään joka päivä iltaruoka kotona äidin tai isän tekemänä. En muista äidin koskaan leikkineen kanssani tai ottaneen syliin. Äiti oli keskittynyt uraansa ja teki ruuan jälkeen loppuillan töitä (oltuaan siis ensin päivän töissä). Muistan, että kotona piti olla silloin hiljaa...
Jälkeenpäin olen miettinyt, miten työ voi mennä perheen edelle? En ymmärrä.
Arvasin, eipä tietenkään.