14v poika aina yksin. Surettaa niin että itkettää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taideharrastus (tanssi, kuvataide, teatteri, musiikki....) joko kokeiltu.

Homoko se olikin.

Hitto mitä nössöjä teidän teinit. Ja varsinkin te "vanhemmat" kun ette edes lastanne saa samaan ruokapöytään tai tekemään jotain muuta kuin nysväämään tietokoneella. Tietokone pois niin johan alkaa löytymään fiksumpaakin tekemistä.

Mene pois.

Vierailija kirjoitti:

Ei kavereita. Iltaisin on huoneessaan tai pelaa pleikkaa. Kesän ilmeisesti yksin. Harrastuksia kokeiltu, mutta kiusataan ja jää ns jalkoihin.

Pojalla add joten ei aina ole ihan "tässä maailmassa".

Kouluajat menee jotenkuten kun on läksyjä jne. Mutta kesät...yksinäisiä päiviä melkein koko kesän. Iltaisin yritän tehdä jotain pojan kanssa jos hän haluaa. Aina hän ei halua eikä häntä huvita.

Surettaa niin vietävästi. Pidättelen itkua tälläkin hetkellä.

Ja miksi kirjoitun tämän? En edes itsekään tiedä. Kai oli pakko purkaa tätä oloa johonkin.

Ai kun näistä tulee aina surulliseksi. Ei yhdenkään lapsen pitäisi joutua olemaan yksin, kaikilla pitäisi olla se yksi paras kaveri.

En tiedä mikä on add, mutta auttaisiko jos pojan veisi ensin ns. väkisin luontoon, torille, tapahtumiin, minne vaan ettei vain istu huoneessaan pelaamassa. Vai onko netissä pelikavereita, eli ihmiskontakteja?

Välillä raahaan lapset väkisin mukaani metsään. (Eivät vielä teinejä). Valittavat kokoajan. Esittelen kuitenkin luonnon ihmeitä. Noin tunnin päästä lopettavat valittamisen ja ihmettelevät muutamia asioita, reissun päätteeksi sanovat aina että olipas sittenkin kivaa. Tätä ajoin takaa ns. väkisin jonnekin ajatuksella, eli mieli voi muuttua ja joku plääh voi ollakin ihan kivaa. Ja ei, en tarkoita että kavereita metsästä löytyy, mutta luonto tekee hyvää ja jostain on hyvä aloittaa.

Maailmassa ei ole tilaa eikä ymmärrystä yksinäiselle ja jalkoihin jäävälle pojalle. Pojasta pitää löytyä sisältä itsestään voima ja vitutus, jolla kammeta itsensä miesten maailmaan. Siinä ei surkutteleva äiti auta, vaan tarvitaan reipas ja hyväntahtoisesti eteenpäin opastava isä tai muu miespuolinen läheinen, joka kertoo alkuun ehkä vähän sovinistiseenkin sävyyn, miten maailma makaa. Myöhemmin voi linjaa pehmentää ja kertoa toisistakin näkökulmista, mutta ensin on saatava miehinen itseluottamus kondikseen, joka onnistuu helpoiten ruokkimalla testosteronin luomia illuusioita miehisestä kuolemattomuudesta.

Meidän samanlainen erityinen on saanut samanlaisia kavereita netistä. Kotona tykkää leipoa ja laittaa ruokaa, niiden parissa on loman alku sujunut. Onneksi hällä miltei samanikäinen sisko.

Mulla ei ole ratkaisua tähän, mutta halusin vain toivottaa teille jaksamisia! Ap:n viestin lukeminen oli kuin olisin lukenut teini-ikäisestä itsestäni... Itselläni ei mitään neurologisia juttuja, ei ainakaan diagnosoituna, mutta olen aina ystävystynyt tosi huonosti. Olin nörtti jota kiusattiin jokaisessa sosiaalisessa ympyrässäni, ja vielä näin aikuisenakin olen sosiaalisesti kömpelö ja varmaan ärsyttäväkin. En liiottele ihan hirveästi, jos sanon, että nettikaverisuhteet pelastivat mut itsemurhalta.

Monella neuroepätyypillisellä, ujolla, tai muuten vain omalaatuisella tyypillä kestää usein hirveän kauan löytää oma paikkansa maailmasta, kun yleinen ihanne tuntuu olevan sellainen rempseä, karismaattinen ekstrovertti. Toivottavasti poikanne itsetunto ei ole ihan pohjamudissa, vaikka teini-iässä saattaa olla helpommin sanottu kuin tehty :) Kuulostaa hyvältä tyypiltä, ajattelevaiselta ja herkältä, vaikka onkin vähän eri aaltopituudella muiden kanssa. Tosi paljon auttaisi jo se, jos hän löytäisi edes yhden hyvän ystävän.

N26

Suomessa on yksi yläaste joka on kuin sisäoppilaitos mutta jossa lapset vissiin viihtyy paremmin kuin muissa peruskouluissa. joku anna jonkun koulu se oli? itsekkin ollut kiusattu ja yksin osan kouluajasta joten muistan miten kamalaa se oli. olen nykyään selvinnyt aika hyvin asiasta, mutta nykyisten lasten puolesta surettaa jotka nyt joutuvat käymään samaa läpi. itse olisin voinut tykätä tollasesta sisäoppilaitos-koulusta :) siellä ilmeisesti opiskelee paljon lapsia joita on kiusattu edellisessä koulussa.

Lukiossa kiusaaminen loppuu usein, mutta kiusattu tarvitsisi silti jotain psykologin tms. apua asian käsittelyyn.

12-28 vuotialle Poikien Talo Oulussa ja Helsingissä. Erityisesti Helsingissä paljon toimintaa, työpajoja. taidetta, itseilmaisua, retkiä, pihapelejä, hengailua. Toiminta on maksutonta.

TOIMINNAN PERIAATTEET

-Jokainen saa olla oma arvokas itsensä

-Pidämme toisistamme huolta ja kohtelemme toisiamme ystävällisesti

-Pidämme Poikien Talosta yhdessä huolta

-Otamme uudet pojat lämpimästi vastaan ja mukaan toimintaan

Tytöille vastaavasti Tyttöjen Talo Helsingissä, Espoossa, Turussa, Tampereella, Kuopiossa, Oulussa.

Kaikessa toiminnassa huomioidaan matalakynnyksisyys, sukupuolisensitiivisyys, yhteisöllisyys, osallisuus sekä kulttuurisensitiivisyys.

Taloilla käy lapsia/nuoria/aikuisia erilaisilla taustoilla; ADHD, Asperger, ulkonäkövamma, kiusattu, kotona vaikeuksia, ujoja, hiljaisia jne. Talolla saa olla juuri sellainen kuin on, kukaan ei kiusaa. Talolla on aina paikalla aikuisia joista saa tarvittaessa tukea.

Jos on 14-vuotias jolla on erityisiä kiinnostuksenkohteita ja asuu pienellä paikkakunnalla, ei sieltä välttämättä löydy yhtään ainoata samanhenkistä ystävää. Ei jokaista lasta voi vain lähettää kylänraitille saamaan kavereita.

Itselläni oikeastaan vasta yliopistossa alkoi syntyä kokemus, että ympärillä on samanhenkistä porukkaa.