Kun toisen seura tuntuu taivaalliselta, kun nähdään. Mutta treffien välillä olo on voimaton, epävarma, energiat nollissa. Mistä on kysymys?
Onko se rakkautta, ihastusta vai mitä ihmettä? Epätoivoista rakkautta vai toivotonta rakkautta? Mistä on kysymys, kun toisen seura tuntuu tavatessa mielettömän hyvältä. Mutta silloin kun ei nähdä, on olo epävarma, epätietoinen, energiataso on matala. Eikö rakastuneena pitäisi olla pää pilvissä ja paljon intoa ja onnea kaikkeen elämässä? Mitä tämä oikein on?
Kommentit (24)
Siis ei olla tapailtu kymmentä vuotta vaan tunnettu kymmenen vuotta. Mutta tapailtu nyt vain muutama kerta.
Ehkä nuo toteamukset pätevät silti? Ap
Vierailija kirjoitti:
Tyypissä on jotain hämärää minkä alitajuisesti aistit
Tämä.
Olen arvellut sen johtuvan siitä, että ei kukaan kävele lappu kaulassa "olen hämärä", vaan pienet mikroelkeet ja muut viitteet tulevat sen kohteliaan käytöksen läpi. Edellisessä suhteessa mulle iski hirveitä laukeamisvaikeuksia, ja ne loppuivat heti kun vaihdoin miestä. Mies oli siis todella kriittinen, käyttäytyi ja eli kuin yläasteenaikainen koulukiusaaja. Seura oli hyvää, mutta treffien ulkopuolella vain ahdisti ja kaihersi jokin nimeämätön tunne ettei kaikki ole kohdallaan. Kun lopulta tutustuin paremmin, niin ei tosiaan ollutkaan. Oli syytäkin vaihtaa maisemaa, ja harmittaa etten uskonut tunnetta.
Yhdessä hyvä olla ja erillään ei. Eikö tuo ole tavallista rakastumis vaiheessa?
Sulla menee tuossa elämä hukkaan, kun olet onnellinen vain niissä tapaamisissa, mutta muuten epävarma ja onneton. Miksi ette asu yhdessä, kun olette tapailleet noin pitkään? Se mies ei halua ja sinä haluaisit? Kuulostaa tutulta, on koettu omakohtaisesti. Hanki sellainen miesystävä, jonka kanssa on turvallinen olo ja yhteinen arki.