Nuori nainen ja vanhempi eronnut lapsellinen mies

Nro 20 vielä jatkaa: se, että mies oli jo ollut naimisissa ja viettänyt isot häät, vaikutti kyllä siihen, ettemme menneet naimisiin lainkaan. Ei se tuntunut minustakaan niin hienolta idealta.

Nyt yli kymmenen vuotta vanhempana on hankala löytää ketään, joka ei olisi myöskin "toisella kierroksella". Joskus harmittaa, että vietin nuo vuoteni hänen kanssaan.

Vierailija kirjoitti:

Ja toivon todella että joku asian jo kokenut olisi minulle kertonut tämän kun aloin harkita tuota itse. En olisi lähtenyt.

Kun täällä oli ketju, jossa kysyttiin, minkä yhden asian tekisit elämässäsi toisin jos saisit valita - minulla se olisi tämä.

-12

Jännä juttu, olisin itse voinut kirjoittaa tismalleen samalla tavalla kuin sinä (meillä myös ikäero 7v). Elän siis itse nyt tätä uusperhekuviota, josta sinä olet lähtenyt pois. En tosiaankaan tiennyt, mihin ryhdyin ja paljon olen aikanaan itkenyt, miten voin elää tällaista elämää, vaikka miestä todella paljon rakastankin.

Olen kuitenkin päättänyt, että tämä on nyt minun elämäni, ei se kenellekään täydellinen ole. Minulla on ihana mies ja lapsi, jotka ovat tuoneet valtavasti onnea ja sisältöä elämääni. Edelleen minua harmittaa tämä mieheni toinen perhe ja etenkin sen mukanaan tuomat rajoitukset. Meillä ei ole samoja mahdollisuuksia kuin heillä aikanaan oli. Mutta silti en kadu. Olen onnellinen, että valitsin sielunkumppanini tälle loppuelämän matkalle.

Menin naimisiin sellaisen kanssa. Lapsista tuli mulle melkein omia, nyt ovat jo aikuisia, mutta ollaan edelleen tekemisissä. He ovat mulle rakkaita, ja ovathan he myös biologisten lasteni sisaruksia. Mies taas... No, hän on elämäni suurin rakkaus. Mutta kyllä. Erosimme. Mutta se ei johtunut iästä eikä lapsista.

Kuuntele sydämesi ääntä. Aivan kysellä täällä neuvoja ihmisestä jota kukaan ei ole tavannut. Tämä on vihoviimeinen paikka kysellä.  Ja katkeralta tilitykseltähän nämä "neuvot" kuulostavat.

Minulla on sama tilanne. En epäröinyt vaan menin tilanteen mukana. Nyt olemme naimisissa ja asumme maalla :)

Siskoni oli myös moisessa. Heti alussa ilmoitti hän haluaa mennä naimisiin ja haluaa lapsia. Mies nyökytteli. Vuotta myöhemmin sisko kysyi milloin, mies sanoin myöhemmin. Sisko antoi kuukauden aikaa miettiä ja sanoi sitten lähtee. Mies sanoi ei koskaan halua naimisiin eikä enää lapsia. Myönteli vaan, jotta sai naisen.

Sisko sitten muutti pois samana iltana ja mies ei jättänyt rauhaan. Lopulta mies suostui kaikkeen ja onneksi siskolla on hoksottimet . Piti mennä syömään, veikin lapsettomuushoitoihin. Oli miehen vuoro antaa näyte, mies siinä kertoi on tehnyt sterilisaation ja ei voi saada lapsia.

Kyllä miehetkin osaa olla sikoja.

Kaikella kunnioituksella 12 - älä yleistä. Lapseton ei ymmärrä sitä ja lapseton ei ymmärrä tätä, huoh. Itselleni aikoinaan oli päivän selvää että (miehen) lapset tuli aina ensin. En sellaista miestä olisi arvostanutkaan joka olisi laittanut jonkun muun asian ennen lapsiaan. Ero tuli kyllä sitten muista syistä (mies petti) mutta ikäero tai miehen aiempi elämä ja perhe eivät missään vaiheessa olleet ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Kaikella kunnioituksella 12 - älä yleistä. Lapseton ei ymmärrä sitä ja lapseton ei ymmärrä tätä, huoh. Itselleni aikoinaan oli päivän selvää että (miehen) lapset tuli aina ensin. En sellaista miestä olisi arvostanutkaan joka olisi laittanut jonkun muun asian ennen lapsiaan. Ero tuli kyllä sitten muista syistä (mies petti) mutta ikäero tai miehen aiempi elämä ja perhe eivät missään vaiheessa olleet ongelma.

Lisään vielä että menimme myös naimisiin ja saimme yhteisen lapsenkin.

Ap, kuulostat minulta parikymppisenä. Lopetin kuitenkin pian suhteen lapselliseen vanhempaan mieheen, koska ymmärsin etten koskaan tulisi olemaan hänelle se ykkönen. Enkä toisaalta olisi halunnutkaan miestä, joka ei laittaisi omia lapsiaan uuden rakkauden edelle. Parikymppisenä on kuitenkin "oikeus" olla jollekulle hetken se ykkönen.

Rakastuin kuitenkin 10 vuotta vanhempaan lapsettoman mieheen, perustimme yhdessä perheen. Ilman uusioperhekuvioita. Tässäkin on pieni mutta. Nyt lasten ollessa hieman isompia minä olisin valmis vielä yhteen lapseen, mies kokee olevansa auttamattomasti liian vanha. Minulla riittäisi energiat vaikka mihin, mutta mies alkaa olla jo...

No, tässä vaiheessa ikäero alkaa ensimmäistä kertaa jo vähän tuntuakin. Mies tulee aikanaan jäämään eläkkeelle reippaasti yli 10 vuotta aikaisemmin kuin minä (koska ikäero ja uusi eläkesysteemi). Saa nähdä tullaanko koskaan viettämään yhteisiä aktiivisia eläkepäiviä. Ja miten mahtaa tuo aika mennä, kun toinen on 10+ vuotta eläkkeellä ja itse käy töissä. Ei tällaisia asioita ajattele parikymppisenä.

Minkähän ikäisistä ihmisistä tässä on kyse? Oleellista olisi keskustella kunnolla läpi, mitä elämältä odottaa. Jos vain toinen haluaa lapsia, muuttaa ulkomaille, asua ihan eri paikassa tai eri tyylillä (omakotitalo maalla tai kerrostaloasunto keskustassa tms.), harrastaa purjehdusta tai muuta mihin menee kaikki lomat, niin eihän se tule kestämään. Jompi kumpi on aina pettynyt, jos ei haaveet ole yhteisiä. 

Mulla on omaa kokemusta ja meillä kaikki on mennyt loistavasti, koska ihan ensimmäiseksi keskusteltiin se oleellisin asia eli ettei kumpikaan halua lapsia (minä koskaan, mies enää enempää). Hyvin olen silti tullut miehen lasten kanssa toimeen ja olen heille se kolmas tärkeä aikuinen. Olin 30 ja  mies 42 kun tavattiin. Lapset olivat silloin jo teinejä ja nyt 12 vuotta myöhemmin aikuisia. Toinen miehen lapsista asui meidän kanssamme lukioajan ja olihan se välillä rankkaa. Pikkulasten kanssa en olisi hommaan ryhtynyt.

Tässä ei nyt tosiaan käy ilmi lastenkaan iät, mutta jos kyseessä on hyvä isä, on ihan mahdollista että jonakin päivänä lapset haluavat muuttaa isälleen tai tulevat olemaan viikko-viikko-systeemillä isällään. Tämä on nykypäivää nykyään. Mieti asiaa tältä kannalta, miltä tuntuisi joskus jakaa oma koti, omat lomat, ehkä omat rahatkin ihan täysipäiväisesti miehen lasten kanssa? Jos ajatus häiritsee edes vähän, niin mieti vielä kerran. Omassa tuttavapiirissä aika harva mies tyytyy enää joka toine vkl-tapaamisiin ja hyvä niin.

Up.