Muita joita ahdistaa töissä työkaverit, eikä niinkään työtehtävät

Vierailija kirjoitti:

Minä. Paskaduunarina ollut 15 vuotta. Ikinä mikään työtehtävä ei ole tuntunut raskaalta vaan muut ihmiset. 

Monenlaista työtä tehnyt ja paras työpaikka oli koulun iltasiivous. Työaika 15.00-23.00. Työpäivän alussa jouduin joskus näkemään opettajia, mutta pääsääntöisesti sain olla koko työpäivän ihan yksin. Ihanaa. Unelmien työpaikka. Ei haitannut edes huono palkka.  

Tämä.

Itse siirryin siivoustyöhön juuri samojen syiden vuoksi kuin sinä.

Ja jos siellä joku ihminen tulee vastaan niin moikkaan ja jatkan töitä.

Mahtavaa!!

Minua kuvottaa että työryhmässäni on ihmisiä, jotka esimerkiksi kommentoivat ruokia mitä syön tai kyselevät härskisti siviiliasioistani. Olen itse oppinut siihen, että ihmisille ei kommentoida heidän ruoistaan ja henkilökohtaisista asioista ihminen puhuu itse, jos puhuu. Niitä ei kysellä. Osalle tämä on kuitenkin ihan mahdoton tajuta ja nykyisessä työpaikassani rajoja ylitellään jatkuvasti. Lisäksi on sellaista ryhmäpainetta, että kaikkien on tehtävä samoja asioita ja katsotaan pahalla silmällä jos ei ole kiinnostunut esim työpaikan pikkujouluista. Tivataan syytä. Ihan uskomatonta, mitä se kenellekään kuuluu.

Työpaikallani  häiritsee  yksi "mörkö" 60v. joka myrkyttää uudistusvastaisella yms.  asenteellaan  koko työpaikkaa.  kaikki tehdään kuten  hän haluaa tai alkaa viikkojen mykkäkoulu ja mullittelu.  Kukaan ei tekisi muutoksia hänen mieltään pahoittaakseen vaan asiakkaiden vuoksi.

Hän ei tee työaikana töitään, edes niitä harvoja varovasti ehdotettuja, vaan pyörii netissä päivät pitkät. Pomot tietävät tämän, mutta kukaan viitsi/uskalla puuttua.  Me lasketaan täällä montako vuotta vielä eläköitymiseen... mahdollisesti. 

Mulla on täysin sama, en halua ''tutustua'' työkavereihin sen enempää kuin pakko. Mun mielestä töissä ollaan työn ja rahan takia, ei tekemässä ystäviä, jos ei varsin itse halua. Ja mitä tutummaksi paikka tulee, sen enempi ahdistaa. Mut ei kaikkien tarvii olla samanlaista massaa, jotkut tykkää olla yksin ja hiljaa.

Kyllä ahdistaa. Yksi on alkoholisoitunut pätijä, joka käyttää muiden tekemisiä ja puuttuu niihin. Vetää pastillia taskusta, ettei haisisi vanhalle viinalle, mutta ei tajua ettei se hajua peitä. On myös kova häslääjä, joka lisäksi selittää äänen kaiken minkä tekee. Tosi raskas tyyppi. Yksi työkaveri on todennäköisesti joko narsisti, tai sillä on joku muu mt-diagnoosi. Valehtelee niin, että korvat heiluu. Suku on aatelisia, hänellä on miljoona omaisuus veroparatiisissa jemmassa, mutta jotenkin kummasti rahat aina loppu, on koko firman paras työntekijä ja ties mitä vielä. Puhuu myös selän takana toisista todennäköisesti keksittyjä juttuja. Mihinkään ei voi luottaa mitä se sanoo. Yksi työkaveri taas on töykeä möläyttelijä. Muutama ihan kivakin tyyppi kyllä löytyy, mutta nuo oudot tapaukset vie kyllä kaikki mehut ja jaksamisen.

"Todella miellyttäväkin työ muuttuu kärsimykseksi, jos sitä joutuu tekemään ilkeiden ja epäsosiaalisten ihmisten kanssa."

TÄMÄ

Kiusaajahenkiten ihmisten ilkeilype*seilyt kuitataan liian usein sanomalla "Se nyt vaan on sellainen."

Ei, ulkeilylle pitää aina laittaa stoppi!

Kaikki em. ongelmat kuuluvat esimiesten tehtäväkenttään. Tai kuuluisivat siis...

Oma työtiimini on nyt maailman paras. Mutta olen samalla työpaikalla nähnyt muutakin. Ihmettelin yhden tiimin väen jatkuvaa vaihtumista, kunnes pääsin vahingossa kuulemaan muutaman eläkeikää lähestyvän henkilön keskustelun. Hyvä kun eivät nimellä pohtineet, kuka seuraavana savustetaan pihalle. Tiimin henki muuttui, kun tuon porukan "pääpiru" poistui eläkkeelle. Taisi olla rouvilla pelko, että nuoremmat osaavat asiat paremmin ja tehokkaammin kuin he itse.

Olen itsekin saanut osani aiemmassa työpaikassa. Olin ravintola-alalla 0-tuntisopimuksella, mutta käytännössä tein koko ajan täysiä tunteja. Yksi työntekijä katsoi aiheelliseksi ottaa minut silmätikukseen ja lopulta lähdin töistä itkuisena monta kertaa viikossa. Aamuisin ahdisti mennä töihin. Sain onneksi määräaikaisen pestin toisesta työpisteestä ja sen määräaikaisuuden päättyessä en enää jäänyt kiusattavaksi. Nyt työskentelen aivan toisella alalla.

Joo täällä kohtalontoveri. Meillä on ihan mukavaa porukkaa töissä, mutta en jaksa jutella. Em tajua mikä siinä on että se tuntuu äärimmäisen väsyttävältä ja vastenmieliseltä. Ei huvita yhtään. Töitä kyllä jaksan tehdä ja keskittyä niihin.

Ehkä tarvisin lisää yksioloa, jotta saan ladattua sosiaalisen energian akkuni täyteen. Nyt ne on koko ajan tyhjinä.

Tiedän tunteen hyvin. Olin koulukiusattu lapsena, olivat tyttöjä ja äitini kanssa suhde oli todella ristiriitainen. Hetki sitten oli työpaikan virkistysilta, tunsin itseni ahdistuneeksi ja ulkopuoliseksi, yksinäiseksi. Työkaverit tuntenut alusta saakka ja ovat kivoja, mutta työkavereiden kanssa vietetty ilta silti tuntui väkinäiseltä, että "minulla täytyy olla hauskaa kuin muillakin on". Oikeastaan olen aika sujut asian kanssa; tiedän nauttivani enemmän ihmisistä, jotka saavat tuntemaan oloni turvalliseksi, voin olla oma itseni, voin jutella syvällisiä sekä että porukka olisi ollut noin 3 henkilöä, kun ovat puolituttuja. En koe tuntevani työkavereita muutakuin pintapuolisesti, siksi en osannut nauttia työporukan seurasta työpaikan ulkopuolella, ovat melkein kaikki naisia sekä porukka oli aika iso. Työssä ollessa työkaverit pääpiirteittäin ei ahdista, kun keskityn vain tekemään työni, siitä minulle palkka kuitenkin maksetaan. Luotan myös siihen että osaan työni hyvin. Traumat ei parane terapialla, mutta on hyvä tuntea itsensä ja rajansa, sitä kautta toimia mikä itselle parasta. Jos joku luulee etten voi naisten kanssa olla tekemisissä, parasystäväni on nainen ja työpaikalla tykkään naispuoleisista työkavereistani työkavereina. Muutamaan ehkä haluaisin tutustuakkin syvemmin, mutta ihmisenä tarvitsen vaan lisää aikaa enkä halua pakottaa välien syntyvän. Se tapahtuu jos on tapahtuakseen.

Ahdistaa. Työt osaan hyvin ja niinkään ne ei ahdista, mutta se että tullaan tutuksi. Haluan tehdä töissä töitä enkä tutustua kenenkään, koska haluan pitää työasiat ja vapaa-ajan erillään. Monesti huomannut että kaikki tavallisetkin asiat mitä kertoo, käännetään helposti jollain lailla vastaan. Lisäksi kerrotut asiat leviää helposti, eikä voi kunnolla luottaa keneenkään. Toki tulen toimeen ja olen kohtelias kaikille, mutta en halua tutustua enempää muihin. Ystävät ja kaverit pidän vapaa-ajalla.

Introvertin  tuttavani pää on hajoamassa työstressin takia, stressiä aiheuttavat nimenomaan työkaverit.

Työpaikan vaihtaminen aina ei ole helppoa ja saman tyyppisessä työssä todennäköisesti saisi uudessakin paokadsa samantyyppisiä työkavereita kuin edellisessäkin.

Samaa olen itsekin kelannut. Viihdyin entisessä duunissa joka oli huonommin palkattu, raskas myös fyysisesti, kuormittava ja vuorotyö. Nykyään olen toimistokuutiossa paljon paremmalla palkalla ja silti rasittaa kaikki, kun ihmiset on niin rasittavia. Siinä edellisessä työssä sait tehdä kaiken miten halusit. Ketään ei kiinnostanut, kunhan hommat hoitui. Täällä saat riidellä jostain kahvikoneen paikasta täysin turhanpäiväisissä kokouksissa, joita on myös niin paljon, että ne oikeasti tehtävän kannalta oleelliset työt on pakko tehdä tuli perseen alla.

Vierailija kirjoitti:

Hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet. Ei kaikkien tarvi olla sosiaalisia. Työpaikoilla tarvitaan erilaisia tyyppejä. Keskityt töissä töihin ja olet mukana sen verran ja sillä tasolla mikä hyvältä tuntuu. Työkavereiden kanssa ei tarvi olla ylin ystävä. Ole myös armollisempi itsellesi, ei tarvi olla samanlainen kuin muut. Töitä pitää pystyä tekemään kaikkien kanssa, mut ei sen enempää. Sosiaalinen elämä voi olla muuallakin kuin töissä. Onko sinulla harrastuksia? Liikunta ja jooga on hyviä stressin laukaisijoita. Kaikki lähtee itsensä hyväksymisestä ja arvostamisesta. Ole ennen kaikkea ystävä itsellesi niin sinun on helpompi olla. :)

Mitäs jos hyväksyt itsesi ja haluat vain tehdä työsi mutta joku tampio jatkuvasti myrkyttää ilmapiiriä? 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ahdistaa. Yksi on alkoholisoitunut pätijä, joka käyttää muiden tekemisiä ja puuttuu niihin. Vetää pastillia taskusta, ettei haisisi vanhalle viinalle, mutta ei tajua ettei se hajua peitä. On myös kova häslääjä, joka lisäksi selittää äänen kaiken minkä tekee. Tosi raskas tyyppi. Yksi työkaveri on todennäköisesti joko narsisti, tai sillä on joku muu mt-diagnoosi. Valehtelee niin, että korvat heiluu. Suku on aatelisia, hänellä on miljoona omaisuus veroparatiisissa jemmassa, mutta jotenkin kummasti rahat aina loppu, on koko firman paras työntekijä ja ties mitä vielä. Puhuu myös selän takana toisista todennäköisesti keksittyjä juttuja. Mihinkään ei voi luottaa mitä se sanoo. Yksi työkaveri taas on töykeä möläyttelijä. Muutama ihan kivakin tyyppi kyllä löytyy, mutta nuo oudot tapaukset vie kyllä kaikki mehut ja jaksamisen.

Kiitos.  Tämä viesti piristi päivääni. IHAN kuin meidän työpaikalta! (Ei tosin Suomessa)

Ahdistaa. Lounaalle lähdöt ja muut tilaisuudet voivat myös kuormittaa. Ihan kiva jos koko porukka tai tiettyyn kellonaikaan syömään lähtevät lähtevät yhdessä. Kaikki muunlainen diivailu inhottaa.

Ihan kuin kaikki eivät voisi mennä siihen aikaan lounaalle kuin haluavat. Mikseivät voisi istua samassa pöydässä. Miksi täytyy yrittää tehdä asioista hankalia.

En tule koskaan hyväksymään esim. sellaista, että on puhuttu että lähdetään aikaan X lounaalle. Sitten joku jää viivyttelemään. Ei väliä jos tekee töitä, lähteköön syömään silloin kun ehtii. Mutta jos selvästi yrittää saada jonkun muun viivytettyä lähtemään myöhemmin, niin että joku lähtöä sovittuun X aikaan suunnitteleva jää vaille seuraa. Eikä siinäkään mitään jos kyse olisi siitä että muut lähtevät myöhemmin. Mutta jos selvästi samalla yritetään pudottaa sovittuun aikaan lähdössä ollut joukosta.

Joskus kyse voi olla ihan viivyttelevän egoilusta, eli jää katsomaan odottavatko hänen haluamansa seuralaiset häntä. Tai yrityksestä osoittaa että onkin työkiireitä. Jos samalla kylmän tylysti torjuu jonkun sovittuun aikaan lähdössä olleen, suunnilleen "EI, teen nyt työtä", on kyse kiusaamisesta ja henkisestä väkivallasta. Sitten joku muu vielä näyttää epäröivältä ja jää pois sovitun ajan lounaasta.

Kyllä saa normaaleista asioista tehtyä vaikeita.

Kerran tuollaisessa tilanteessa lähdettyäni käännyin takaisin hakemaan unohtamaani tavaraa. Muut olivat jo lähteneet toisesta ovesta. Olin vielä viimeistä päivää työpaikassa.

Ihan käsittämätöntä. Sitten vielä jäi vaikutelma, että mukana ollut ja toisesta ovesta lähtenyt esihenkilö oli tarkkaillut, suhtaudunko normaalisti. No jos "Lähden sitten lounaalle, moikka" on normaali reaktio, niin käyttäydyin. Ei jää kova ikävä siihen paikkaan.

Kyllä!

Työ olisi jopa kivaa ja mielekästä jos saisi tehdä sen rauhassa. Töissä on pakollista käydä välillä toimistolla, joten yritän valita päiviä, ettei toimistolla ole paljoa porukkaa. Sitten on yksi miespuolinen naimisissa oleva mies, joka yritti iskeä minua pikkujouluissa. Siitä lähtien on alkanut ahdistaa tuo mies ja yritän aina tarkistaa onko hän poissa toimistolta eli joutuu jopa välttelemään tiettyjä työkavereita.

Olen ollut aiemmin työpaikoissa, jossa on todella myrkyllinen työilmapiiri ja inhottavia työkavereita. Nyt olen luvannut itselleni, että heti jos joku työkaveri heittäytyy hankalaksi tai inhottavaksi, vaihdan työpaikkaa. Vielä ei nykyisessä työpaikassa ole niin onneksi käynyt, mutta ymmärrän aloittajan tunteita.