Muita joita ahdistaa töissä työkaverit, eikä niinkään työtehtävät

Siis oikeasti, mulla on ongelmia vain työpaikkamme miesten kanssa, ei yhdenkään naisen kanssa. Ja siis itse olen nainen. Meillä miehet ovat lapsellisia, herkkänahkaisia, piikikkäitä ja vaikeita persoonia, myös sovinistisia. Naiset ihan mukavia ja sosiaalisella taidoilla varustettuja. Miehet naurettavan herkkähipiäisiä.

Ahdistaa huonot käytöstavat omaavat ihmiset jotka toimii niinkuin pällit.

Jotkut sopii yhteisiä lounaita ja ilta menoja muiden kuullen eikä ymmärrä puhua niistä kahden kesken, vaan jättää osan ulkopuolelle. Jotkut jauhaa paskaa toisista selän takana. Jotkut tiuskii toisille mitättömistä syistä. Joku ei tervehdi. Joku muodostaa juorupiirejä parin muun kanssa eikä ymmärrä että töissä ollaan yhtä tiimiä, vapaa-aika erikseen. Joku on puhekone ja ei anna muille tilaa. Jotkut on muuten vaan laiskoja. Jotkut saikuttaa aina kun vähän väsyttää ja on stressiä. Hoitoala ja paljon hankalia elämäänsä tyytymättömiä naisia, aina omituisia kuvioita . Töihin tullaan tekemään työt ja käyttäydytään asiallisesti kaikkia kohtaan. Ystävät ja juoruilu hoidetaan vapaa-ajalla.

Minua ahdistaa naiset. Toiset naiset ahdistavat.

Sekä psykopaatinnäköiset miehet

Ihmisistä osa on täysiä kuspäit. Välttelee niitä.

Miksi ne ovat aina naisia, jotka "ahdistuvat"  toisten katseista ja äänensävyistä tai niiden puutteista? Onko nahka todella noin ohut?

Minusta ahdistus on sairaus, ei sitä, jos pikkusen vituttaa töissä.

Koska siellä töissä kuitenkin on käytävä, kannattaisiko pikkusen laskea sitä rimaa ja olla koko ajan makustelematta toisten tekemisiä tai sanomisia?

Miten joku nyt siitäkin loukkaantuu, jos osa porukkaa lähtee yhdessä lounaalle? Tai jos joku ei joskus tervehdi? Myönnän, joskus harvoin unohdan itsekin tervehtiä erikseen jokaista konttorille tulijaa ja ihan ollaan väleissä silti.

Jep. Omien työkavereiden kanssa ei tehdä töitä yhdessä, mutta kun ne on siinä koko ajan kun on vaikka taukoa. Ovat ihan ok ja vapaa-ajalla on joskus ihan kiva nähdä firman juhlissa. Joka päivä ei vaan jaksa. Töihin mennään töihin, ja työkaveri on ehkä maailman harhaanjohtavin sana. Ei se tee kenestäkään kaveria, jos sattuu olemaan samassa työpaikassa sattumalta.

Olen varmaan se kamala kontrolloiva keski-ikäinen tantta. Teemme itseohjautuvasti ja itsenäisesti tiimityötä, ja jokainen on vastuussa omalta osaltaan ilman erillistä ohjausta. Aina jää jotain tekemättä, aina joku ei huomannut tai tiennyt tai muistanut tai kukaan ei kertonut.  Omasta vastuusta ottaa selvää ei kukaan puhu mitään. Esimies ei puutu itseohjautuvan tiimin tekemisiin tai tekemättä jättämisiin, joten jonkun se on tehtävä. Minä sitten toimin ryhmän rakkikoirana ja haukun päivät pääksytysten. Jos en hauku, asioita ei tapahdu.

Itse meinasin käydä tänään itkemään töissä, sellaisia p*skan puhujia ja yks akka molkottaa koko-ajan. Tuli vielä avautumaan, kun mun pitäis tehdä hänenkin työt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisvaltaset alat tuntuvat olevan niin tuota. Jotkut kestää tuon, jotkut eivät ja luovuttavat. Miesten kanssa tuntuu olevan kyllä niin paljon helpompaa. Jos vaihtais alaa sähkömieheks ja putkariks :D

Aina tämä klisee. Miehet on ihan yhtä hirveitä. Elämäni kauheimmassa paikassa 80% henkilökunnasta oli miehiä, eikä yksikään kiusaaja ja juoruaja ollut nainen. Parissa naisvaltaisessa taas ei ollut mitään ongelmia.

Miesvaltaisella työpaikalla naista pidetään helposti "sylikoirana", josta ei ole vaaraa kenellekään, saattaa joitakuita ehkä vähän ärsyttää, mutta onhan sitä mukava katsella eikä se meidän töitä vie, kun on kuitenkin vain nainen. Keskenään miehet kuitenkin ovat yhtä ikäviä toisilleen kuin naisetkin keskenään, jos sattuu oikeita yksilöitä porukkaan.

Itse työskentelen tällä hetkellä paikassa, jossa on pelkästään naisia ja työilmapiiri aivan älyttömän hyvä!

Joo ja jos se "sylikoira" (= nuoruudenpirteä opiskelijatyttö) sitten valmistuukin asiantuntijaksi ja yhtäkkiä onkin kilpailutilanteessa niiden tiimin "mukavien" miesten kanssa.. niin silloin nähdään, kuinka miehet todella eivät ole kivoja ja helppoja työkavereita. Miehet ovat törkeitä ja röyhkeitä selkäänpuukottajia, kun kyse on rahasta vallasta ja etuuksista. Eikä tätä vain naisille. Miehet kiusaa ja sortaa myös miehiä, ennenkaikkea niitä. Mutta eipä hätiä mammat, onhan miesten kanssa niin hienoa kun olet nuori nätti ja "hyvä jätkä" itsekin.. jos haluat uraa tehdä, voi tulla miesten kanssa vielä ikävä niitä tanttoja.

Tämä voisi olla yhden alaiseni kirjoittama teksti, 100% varmasti onneksi tiedän ettei ole.

Alaiseni kuvittelee, ettei kukaan tykkää hänestä ja ettei kukaan halua hänen olevan töissä. Luulee, että kaikki muut ovat parempia. Haluaisi tehdä vain niitä helpoimpia hommia, joissa ei voi epäonnistua. Löytää työstään vain virheitä, mikään ei riitä vakuuttamaan häntä, että osaa jotain.

Se toinen puoli on sitten se, että on hyvin tuulella käyvä - saattaa olla ihan hiljaa pari päivää, selkeästi pahalla tuulella, mutta ei kuitenkaan sano, jos joku on vialla. Muut ei enää kysy häntä lounaalle, kun ei välttämättä vastaa mitään. Joskus taas on kovasti mukana porukassa. Hautoo kuvittelemiaan vääryksiä ties kuinka kauan, toisaalta ei taas ota onkeensa rakentavasta palautteesta, vaan joistain selkeistä virheistä pitää sanoa monta kertaa. Eli näkee vaan ne moitteet ja velloo niissä, tekee samat virheet uudelleen ja saa taas syyn alisuoriutua. On oikeasti älyttömän skarppi tyyppi, mutta ei anna sen mitenkään näkyä ulospäin.

Olen kysynyt monta kertaa, miten ja millaista palautetta haluaa, yrittänyt motivoida monella tavalla. Enää jäljellä on negatiivisen kautta meno, mutta pelkään että romahtaa täysin. Muut hiippailee tämän yhden ympärillä kusi sukassa, kun mitään ei uskalla sanoa, ettei tämä oman elämänsä epäonnistuja loukkaannu. Kaikki tykkää tyypistä, mutta tämä draama ja negatiivisuus syö koko tiimiä. Ja ei, ei vietetä vapaa-aikaa yhdessä, kahvilla käydään työaikana ja pari kertaa vuodessa on joku tiimipäivä.

Jos se jotenkin tähän liittyy, niin miehiä ovat sekä tämä harmillinen tapaus että tiimikaverinsa. Ja erittäin miesvaltainen ala ja yritys.

Minä olen pienessä insinööritoimistossa, ainoa nainen ja avokonttori. Tykkään työstäni, mutta en jaksa juorujen kuuntelua, yhteistyökumppaneiden haukkuja, kiireen valitusta sekä yhden möykkäämistä omassa nurkassaan. Sille, että miehet ei muka puhu paskaa muista yms. sanon vain että HAH!

Olen myös tullut ulossavustetuksi työpaikalta jossa olin ainoa nainen. Sallittu riepoteltava, sillä olen rumahko ja lihava.

Miehenä joskus miesvaltaisella alalla olleena sain todeta, että julma on ilmapiiri. Joku entinen koulukiusaaja(?) johti joukkoa, ja perskärpäset säesti taustalla. Nyt alalla jossa lievä enemmistö naisia, ja paljon parempi henki töissä. Rasittavin tapaus on keski-ikää lähestyvä mies, joka valittaa kaiket päivät jostakin olemattomasta, ja saa toisetkin huonolle tuulelle.

Saan lohtua siitä, että vaikeat työkaverit ovat pilanneet itseltään mahdollisuuksia. Heidän entisiä silmätikkujaan on siirretty vaativampiin tehtäviin ja he eivät halua näitä vaikeita ihmisiä takaisin työkavereiksi tai alaisiksi.

Minä olen työssä, jossa oma tiimini on toisella paikkakunnalla ja ympärillä olevat ihmiset tekevät aivan eri töitä kuin minä. En millään jaksaisi heitä, kun ei olla edes samaa tiimiä. En voi sietää sitä kälätystä ja höpötystä ympärilläni. Yritän tulla töihin mahdollisimman aikaisin, jotta pääsen poiskin aikaisemmin. Voin tehdä töitä kotonakin, mutta en kehtaa aina olla sielläkään kun jos on puheluita ym niin joskus aina saattaa kuulua kotoa ylimääräisiä ääniä, eikä ole yhtä hyviä työpöytiä ja tietokoneen näyttöä kuin töissä.

Vierailija kirjoitti:

Itse ollut työelämässä jo yli 10v ja tajunnut, ettei siellä töissä niinkään stressaa ne työtehtävät vaan ympärillä olevat ihmiset, joiden kanssa täytyy tehdä töitä ja sosialisoida. En ole ikinä koulusskaan sopeutunut luokkaan ja kaikki yhteiset järjestetyt tapahtumat leikkeineen ja hauskanpitoineen aina ahdistaneet.

Minusta tuntuu ettei kukaan pidä minusta ja jos teen töissä virheen, pelkään lähiesimiesten tai kolleegojen reaktioita enemmän kuin asiakkaiden. Mitä tutummaksi työympäristö tukee, sitä enemmän se ahdistaa. Siinä pitäisi kai tulla enemmän tutuiksi, heittää läppää ja pitää yhtä. Jopa nyt viikonloppuna miettinyt töitö ja niten minusta tuntuu ettei lähiesimies halua minun olevan töissä.

Olen nainen ja naiset minua ahdistavat nimenomaan. Johtuu rankasta lapsuudesta, joka heijastuu ihmissuhteisiin tänäkin päivänä. Loppujen lopuksi varmaan päädyn sairaseläkkeelle kun en vaan jaksa tätä ahdistavaa olotilaa.

Muita kohtalontovereita? Oletteko jatkaneet työelämässä? Miten saatte itsenne rauhoitettua ja unohdettua työtilanteet työpäivän jälkeen?

Tämä on kuin omasta kynästä, paitsi ettei sukupuolella väliä, kuka ahdistaa.

Eikä edes niinkään ne, mutta pomot.

Itse olen mies ja törmännyt useasti naisten paskapuheisiin ja savustamiseen juoruilla potkujen kautta ulos työpaikasta. Lieköhän yksi syy sitten se etten itse jauha paskaa muista ja osallistu työpaikan juoruihin. Aina sanotaan ettei ne kuppikunnat miehiin iske vaan ei pidä paikkaansa minun kohdalla

Sama juttu. Omat kollegat tekevät olosta kurjaa, naispuoliset. Jos laiskuus ja ylimielisyys olisikin ainoa ongelma, mutta kun käytös kin on vielä huonoa. Nössö miesesimies kuuntelee vierestä.

Pidän työstäni ja teen tosissani työtä asiakasryhmämme eteen sekä noudatan lainsäädäntöä hyvin. Saan arvostusta ja muulta työyhteisöltä paljon tukea. Nuo muutama nainen ja esimiehen vätystely saavat kyllä harkitsemaan paikan vaihtoa. On jo häpeä tunnustaa, mikä on ammatiltaan... Lisäksi saa tehdä noiden rouvien työt, jos ei ole itse nuiva. Häpeä vain, kun asiakkaatkin soittavat ja kertovat rouvien jättäneen asioita sikseen ja pyytävät apua. Ennen selittelin ja autoin, nyt vain autan enkä koeta selitellä rouvien toimintaa paremmin päin. Raskasta.

Olen valmis lähtemään, koska olen liian ammattititoinen tekemään hommia yksikössä jossa p*** työn taso on ok, ja oman arvon nostaminen vtuilemalla muille. Kollegoille ja asiakkaille.