Muita joita ahdistaa töissä työkaverit, eikä niinkään työtehtävät

Pahoittelut typot. Puhelimella naputtelin tarkistamatta tekstiä :) Ap

Hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet. Ei kaikkien tarvi olla sosiaalisia. Työpaikoilla tarvitaan erilaisia tyyppejä. Keskityt töissä töihin ja olet mukana sen verran ja sillä tasolla mikä hyvältä tuntuu. Työkavereiden kanssa ei tarvi olla ylin ystävä. Ole myös armollisempi itsellesi, ei tarvi olla samanlainen kuin muut. Töitä pitää pystyä tekemään kaikkien kanssa, mut ei sen enempää. Sosiaalinen elämä voi olla muuallakin kuin töissä. Onko sinulla harrastuksia? Liikunta ja jooga on hyviä stressin laukaisijoita. Kaikki lähtee itsensä hyväksymisestä ja arvostamisesta. Ole ennen kaikkea ystävä itsellesi niin sinun on helpompi olla. :)

Minua!

Itse tulin porukkaan kun muut olivat jo tunteneet vuosia toisensa. Käyvät lounailla yhdessä, viettävät aikaa ja jättävät minut täysin ulkopuolelle. Vaikea tehdä työnsä kunnolla kun ei tunne kuuluvansa yhteisöön. Omat työtehtäväni vielä eriävät näistä muista ja sekin vielä enemmän ulkopuolistaa..

Ja miksi välitän? Koska vietän aikaa enemmän töissä kuin kotona. Työni on asiantuntija hommaa ja tässä on urani nyt. Olisiko se kotona kiva tuntea olonsa hylätyksi ja et saisi kannustusta keneltäkään? Ahdistavaa olla töissä 8-10h päivä, kun kukaan ei puhu sinulle mitään eikä ikinä kysy miten menee tai miten voit. Todellakin se ottaa itsetuntoon vaikka vahva ihminen olenkin. Heikompi olisi jo luovuttanut.

Mä siirryin tekemään työni keikkapalkalla ja pääsin samalla avokonttorista kotitoimistoon. Ihana rauha! Puolessa vuodessa verenpaine on pudonnut kymmenen pykälää ja paino kymmenen kiloa mitenkään erityisesti laihduttamatta. Kertoo jotain stressin vähenemisestä. Myös palkka putosi, mutta rahalla ei saa terveyttä ja mielenrauhaa.

Käyn lenkillä joka päivä töiden jälkeen luonnossa. Se rauhoittaa kyllä. Terapiassakin käynyt 3 vuotta samasta syystä mutta ei vaan auta. Tuo tulee niin alitajunnasta, kun analysoi toisten ilmeitä ja eleitä ja mitä tuo tuolla nyt tarkoitti.. Pienikin kommentti saattaa hajottaa ok työpäivän loppupäiväksi. Ja mikä pahinta, sitä oikeasti uskoo siinä hetkes että ne tyypit ovat sua vastaan, kunnes kertoo asiasta ulkopuoliselle ja saa hieman objektiivista näkökulmaa asiaan.

Ei se voi olla niin, että muka joka työpaikalla minusta ei pidetä. Alkanut tajuamaan että vika on omassa päässä, ei niissä muissa. Toki aina oikeasti mulkkujakin löytyy työyhteisöstä. Olen nuori ja kaunis ja sekin saa monet keski-ikäiset naiset suhtautumaan alussa ainakin hieman ynseästi, jonka aistin heti.

Vierailija kirjoitti:

Minua!

Itse tulin porukkaan kun muut olivat jo tunteneet vuosia toisensa. Käyvät lounailla yhdessä, viettävät aikaa ja jättävät minut täysin ulkopuolelle. Vaikea tehdä työnsä kunnolla kun ei tunne kuuluvansa yhteisöön. Omat työtehtäväni vielä eriävät näistä muista ja sekin vielä enemmän ulkopuoliJäinulkopuoliseksi vaikka yritin k

Ja miksi välitän? Koska vietän aikaa enemmän töissä kuin kotona. Työni on asiantuntija hommaa ja tässä on urani nyt. Olisiko se kotona kiva tuntea olonsa hylätyksi ja et saisi kannustusta keneltäkään? Ahdistavaa olla töissä 8-10h päivä, kun kukaan ei puhu sinulle mitään eikä ikinä kysy miten menee tai miten voit. Todellakin se ottaa itsetuntoon vaikka vahva ihminen olenkin. Heikompi olisi jo luovuttanut.

Itsellä oli samankaltainen tilanne töissä. Jäin porukan ulkopuolelle vaikka yritin saada kontaktia heihin. Tämän lisäksi esimiehessäni oli narsistisia piirteitä ja jouduin hänen ja koko työpaikan syntipukiksi. Voi sitä mustamaalauksen määrää. Sinnittelin, mutta lopulta sairastuin vakavaan masennukseen ja jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle.

Täällä toinen samanlaisin kokemuksin varustettu. Lopulta kuitenkin useiden ikävien paikkojen jälkeen päädyin työpaikkaan, jonka ilmapiiri sallii minun olla tällainen kuin olen ja nykyisin pidän työkavereistani. Oikein muistan sen tilanteen, kun kuukauden-pari nykyisessä työssäni oltuani kurotin yhteen tarvikevaraston kaappiin työpaikallani ja tunsin sellaisen kumman rentouden ja valaistumisen tunteen, että tässä työpaikassa saan olla rennosti oma itseni ja minusta pidetään, ei ainakaan vihata. Minäkään en koskaan oikein löytänyt omaa rooliani luokassa ja lasten ja nuorten jutuissa, mutta nykyisestä työstä olen saanut niitä joukkoon sopimisen kokemuksia.

Ahdistava ilmapiiri voi johtua stressaantuneesta henkilökunnasta, ja joissakin paikoissa ollaan oikein yksissä tuumin uusia työntekijöitä vastaan ja koetetaan pikku jutuilla savustaa nämä pois. No, sinä olet varmasti hyvä työkaveri ja neuvot aina uudempia työntekijöitä.

Eräässä kamalassa työpaikassa aloin jossain vaiheessa aivan huomaamattani käyttää töissä aivan erilaisia vaatteita, koruja ja hiusmallia kuin vapaa-ajalla, ja myöhemmin ymmärsin jotenkin eriyttäneeni sillä työminää ja oikeaa minua. Siten saatoin olla töissä vähän kuin naamion takana. Meillä ei ollut erillisiä työvaatteita.

Jos työilmapiiri seuraa kotiinkin, kannattaa harkita paikan vaihtoa. Pahimmassa paikassa itkin joka päivä työvuoron jälkeen kotiin päästyäni. Ahdistukseni alkoi ilmeisesti näkyä jo ulospäin ja lopulta tein (kai onnekseni) työssäni sellaisen virheen, että esimies otti minut puhutteluun. Hän kysyi, voisiko työpaikka tehdä jotakin, että työni sujuisi paremmin vai haluaisinko kenties irtisanoa sopimuksen yhteisellä päätöksellä? En ole vieläkään varma, olivatko työkaverit valittaneet ärsyyntyvänsä uudesta naamasta työpaikalla vai oliko pomo vain aivan oikeasti huolissaan jaksamisestani, yhtä kaikki, halusin lopettaa työn siihen, vaikka se tarkoittikin työttömäksi jäämistä.

KYLLÄ!

Mia ärsyttää sellainen toimistopolitiikka jota tarvitsee pelata. Pitää tietää ketä nuoleskella ja koska olla varovainen mitä sanoo ääneen. On hyväntahtoista juoruilua mutta aina ei halua kaikkea kaikkien tietoisuuteen. Ja jos jotain ei jaa ja se tulee ilmi niin sitten pohditaan miksei olla kerrottu. Kaikki pelaa omaan pussiin joten pitää säästää työasioissa todisteita ja tehdä muistioita jotta voit esimiehelle todistaa että teet hänen ohjeiden mukaan. Kaikki on valmiita heittämään bussin alle jos et voi todistaa tehneesi oikein.

Asiakkaat haukkuu eikä tee mitään auttaakseen (meillä asiakkaat on töissä meidän firmassa). Perjantaina pyysin speksejä yhteen valmisteeseen ja vastaus oli että asiasta on puhuttu vuonna 2012 (toisen ihmisen kanssa joka ei ole meillä töissä) ja jos ei löydy tietoja niin katso netistä. Johtaa siis siihen että tehdään sen mukaan mitä netissä sanotaan kuja asiakas soittaa että valmsite on täyttä pskaa.

Jee. Huomenna töihin. Sitten asiakkaat ja esimiehet ihmettelee kun on vaihtuvuutta.

Mulla on vähän kaksjakonen olo työporukastani. Ihania ihmisiä, mut sit taas en jaksa sitä että pitäisi vapaallakin olla tekemisissä, joskus joo kiva tehä jotain mut ei aina jaksa. En kehtaa sanoo suoraan että ei huvita.. Pari vanhempaa työntekijää on kans sellasia et niit kiinnostaa toisten siviilielämä ihan kauheesti, en taas halua omaani niin paljoa valottaa.. Ja sit toki nää lasten hankkimiskyselyt, yks miespuolinen ihmettelee kovasti miks mulla ei oo miestä.. Ei vaan oo osunu kohdalle sellast jonka kans natsais oikeesti.. Aika luovimista tuntuu töissäolo välillä olevan, työt saadaan kuitenkin hyvin tehtyä ja puhalletaan yhteen hiileen😊

Yksi työkaveri ahdisti mua. Kyttäämistä ja käskemistä. Ei enää. Pääsin toiseen työpisteeseen. :)

Tein opiskelujen ohella siivoustöitä. Itse työstä jopa tykkäsin, mutta kun työyhteisö koostuu työhönsä leipiintyneistä vanhemmista naisista niin voi pojat. Mikään ei ollut ikinä hyvin, asiakkaista valitettiin joka päivä, meitä nuorempia työntekijöitä arvosteltiin päin naamaa ja vakituisia sitten selän takana. Jättäydyin usein pois yhteisistä kahvitauoista ja söin lounaani suosiolla yksin, joskus jopa siivouskomerossa istuen. :D Siinä mielessä tilanne ei ollut itselleni vaikea, koska itse valitsin jättäytyä ulkopuolelle. Tein työni hyvin ja sain kehuja esimiehillä, joten en jaksanut välittää siitäkään, että puhuttiinko minusta selkäni takana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua!

Itse tulin porukkaan kun muut olivat jo tunteneet vuosia toisensa. Käyvät lounailla yhdessä, viettävät aikaa ja jättävät minut täysin ulkopuolelle. Vaikea tehdä työnsä kunnolla kun ei tunne kuuluvansa yhteisöön. Omat työtehtäväni vielä eriävät näistä muista ja sekin vielä enemmän ulkopuoliJäinulkopuoliseksi vaikka yritin k

Ja miksi välitän? Koska vietän aikaa enemmän töissä kuin kotona. Työni on asiantuntija hommaa ja tässä on urani nyt. Olisiko se kotona kiva tuntea olonsa hylätyksi ja et saisi kannustusta keneltäkään? Ahdistavaa olla töissä 8-10h päivä, kun kukaan ei puhu sinulle mitään eikä ikinä kysy miten menee tai miten voit. Todellakin se ottaa itsetuntoon vaikka vahva ihminen olenkin. Heikompi olisi jo luovuttanut.

Itsellä oli samankaltainen tilanne töissä. Jäin porukan ulkopuolelle vaikka yritin saada kontaktia heihin. Tämän lisäksi esimiehessäni oli narsistisia piirteitä ja jouduin hänen ja koko työpaikan syntipukiksi. Voi sitä mustamaalauksen määrää. Sinnittelin, mutta lopulta sairastuin vakavaan masennukseen ja jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle.

Mulla onneksi onneksi esimies ihana, mutta huomaan että enemmän ja enemmän masennun viikottain. Pelkään että romahdan jossain vaiheessa. Työ on muutenkin vaativaa ja vie omat veronsa. Mahdollisuuksia olisi kyllä ja palkka sekä sijainti todella hyvä - siksi en ole lähtenyt.

Yritän olla ajattelematta työpäivän aikana ja kuuntelen musiikkia sekä keskityn ystäviini työpaikan ulkopuolella + urheilen.

Ehkä tää tästä vielä joku päivä 👌

Kyllä ahdistaa työkaverit täälläkin. Tai hassua puhua kavereista, seläntakana juoruavia laiskoja oman edun tavoittelijoita mun lähimmät työkaverit kun on. Harmi että työskennellään tiimissä, joten niitä on pakko nähdä lähes joka päivä ja yrittää tulla toimeen, teeskennellä että yksikin keski-ikäinen muija ei hauku mua jokaiselle muulle lounailla ja kahvitauoilla. Taidan kohta tehdä niin kuin yksi toinen, en osallistu tiimipalavereihin ja  tulen aamuvarhaisella ennen muita ja lähden aina aiemmin töistä kuin muut, niin saan minimoitua sen ajan kun tarvitsee ''tiimityötä'' tehdä.

Hoitoalalla sitä vasta onkin henkilöstöpulmia. En olisi uskonut, kun siirryin täysin toiselta alalta koulutuksen jälkeen hoitotöihin.

Huonoa johtamista, selkään puukottamista. Onneksi olen siltä saralta ulkona, käyn kuitenkin silloin tällöin jokusen vuoron tekemässä. Muistin virkistykseksi. Arvostaa nykyistä olotilaa.

Naisvaltaset alat tuntuvat olevan niin tuota. Jotkut kestää tuon, jotkut eivät ja luovuttavat. Miesten kanssa tuntuu olevan kyllä niin paljon helpompaa. Jos vaihtais alaa sähkömieheks ja putkariks :D

Voimia kaikille asian kanssa kamppaileville. Ikävää että näinkin moni tuntee samoin, samalla sen on jotenkin lohdullista tunnistaa itsensä. Itselläni tällä hetkellä työpaikka joka ei vastaa koulutustani ja suurin osa työkavereista aivan eri maata. Tunnen välillä itseni niin ulkopuoliseksi, onneksi on toinenkin kollega joka ei ole mukana juhlissa jne. Muutama vahva persoona pienessä tiimissämme sanelee ehdot, puhuu ja arvostelee selän takana jne. Kyllä on raskasta koittaa pitää roolia päällä ja hymyä huulilla. Hainkin nyt opiskelemaan ja jos pääsen sisälle sanon heipat tälle firmalle ja etsin osa-aikatyötä ihan muualta.

Vierailija kirjoitti:

Naisvaltaset alat tuntuvat olevan niin tuota. Jotkut kestää tuon, jotkut eivät ja luovuttavat. Miesten kanssa tuntuu olevan kyllä niin paljon helpompaa. Jos vaihtais alaa sähkömieheks ja putkariks :D

Aina tämä klisee. Miehet on ihan yhtä hirveitä. Elämäni kauheimmassa paikassa 80% henkilökunnasta oli miehiä, eikä yksikään kiusaaja ja juoruaja ollut nainen. Parissa naisvaltaisessa taas ei ollut mitään ongelmia.

Samantapaisia tuntemuksia ollut pienessä työyhteisössä asiantuntijatehtävissä. Pahinta on, jos vedetään mattoa jalkojen alta eikä luoteta ammattitaitoon. Kateuttako sitten lienee.

Kyllä. Olen ollut erilaisissa paikoissa ja melkein joka paikassa pääpiruna ja itkujen aiheuttajana ollut keski-ikäinen tantta. Myös työpaikan ulkopuolella, tilanteissa jossa olen ollut asiakkaana, olen kohdannut keski-ikää lähestyvien naustyöntekijöiden taholta huonoa käytöstä ja tylytystä. Viime vuonna työskentelin työryhmässä jossa oli pelkkiä naisia ja koin että minut jätettiin porukasta ulos. Alussa kävin lounailla porukassa mutta kukaan ei noteerannut minua. Sitten alkoikin oma työmäärä kasaantua enkä enää mennyt mukaan. Porukka ei myöskään enää pyytänyt mukaan. Minun tekemisiä vahdattiin mutta hyväatä työstä en saanyt kiitosta. Lopulta paloin totaalisesti loppuun ja nyt olen terapiassa ja ajatus ihmisten kanssa työskentelystä tuntuu ahdistavalta. Vaikka olen muita töitä tehnytkin tässä.. Vuoden eka projekti meni hyvin kun oli tuttuja joiden kanssa työskennelle. Olin kuitenkin epäluuloinen. Toinen työrupeama olikin suuri takapakki: jouduin paikkaan joka ei vastannut koulutustani, työ oli helppoa ja lepposaa mutta päädyin irtisanoutumasn melkein heti vakavien oireiden takia.. ja syynä oli keski-ikäinen tanttamonsteri joka sai työn tuntumaan helvetiltä jatkuvan kommentoinnin, mykkäkoulun ja ulosjättämisen takia. Nyt uudessa nousussa uudessa paikassa mutta huomaan että oirehdin vieläkin ja työpäivät ovat raskaita ja henkisesti vaativia kun yritän olla rennosti mutta varautuneisuus ja epävarmuus nostaa silti päätään. Ja siis työtehtävät ovat olleet kaikissa em jutuissa ihan jees ja yksin tehdessä on rento olo ja työ tuntuu mielekkäältä..

Kyllä tässä tosissaan on tullut mietittyä keinoja tehdä työtä ilman työkavereita. Esim yrittäminen tai vaikka kirjailijaksi tai taiteilijaksi ryhtyminen. Ei työelämän pitäisi olla tällaista jatkuvaa paskan vastaanottamista.. olen arvellut että ehkä se että olen nuori ja ihan mukiinmenevän näköinen ja olemukseni on melko itsevarma, niin kokeeko varsinkin naiset tämän uhkana.. mutta en halua alkaa nuoleskelemaan tai nöyristelemään vain sen takia ettei minua kiusattaisi :/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisvaltaset alat tuntuvat olevan niin tuota. Jotkut kestää tuon, jotkut eivät ja luovuttavat. Miesten kanssa tuntuu olevan kyllä niin paljon helpompaa. Jos vaihtais alaa sähkömieheks ja putkariks :D

Aina tämä klisee. Miehet on ihan yhtä hirveitä. Elämäni kauheimmassa paikassa 80% henkilökunnasta oli miehiä, eikä yksikään kiusaaja ja juoruaja ollut nainen. Parissa naisvaltaisessa taas ei ollut mitään ongelmia.

Miesvaltaisella työpaikalla naista pidetään helposti "sylikoirana", josta ei ole vaaraa kenellekään, saattaa joitakuita ehkä vähän ärsyttää, mutta onhan sitä mukava katsella eikä se meidän töitä vie, kun on kuitenkin vain nainen. Keskenään miehet kuitenkin ovat yhtä ikäviä toisilleen kuin naisetkin keskenään, jos sattuu oikeita yksilöitä porukkaan.

Itse työskentelen tällä hetkellä paikassa, jossa on pelkästään naisia ja työilmapiiri aivan älyttömän hyvä!