Lue keskustelun säännöt.
Ero tulossa - haluan että mies ottaa lapset
03.06.2017 |
Mies jäi kiinni pettämisestä. 12 avioliittovuoden jälkeen. Nyt meillä on ero tulossa ja mies jo katselee yksiöitä/kaksioita vuokralle, jotta saa rauhassa jatkaa yöhyppelyään ja muiden naisten perässä juoksemista. Itse olen suurimmaksi osaksi huolehtinut lapsien kasvatuksesta (2 kpl) kun mies on viime vuodet rellestänyt ja kovasti on vituttanut. Ajattelin että nyt pistän sen miehen maistamaan omaa myrkkyään ja vaadin että lapset jää sille. Toki niitä itsekin näen, mutta pääseepähän itsekin pitkästä aikaa bailaamaan ja katsomaan uusia miehiä. Mahtaa mies yllättyä kun ei saakkaan sitä halajamaansa uutta nuoruutta, vaan joutuu yksinhuoltajaksi. Se ei nimittäin ole mitään helppoa se. Saapa nähdä että tuo uusi emäntäkin lähtee äkkiä kävelemään kun tajuaa, mihin soppaan on kauhansa laittanut!
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten helvetissä lapset on pelinappuloita, jos he jäävät isälle? Mikseivät he ole pelinappuloita silloin, kun jäävät äidille? Eiköhän ap:n mies ole aivan kykenevä huolehtimaan lapsista, jos on normaaliälyinen ihminen.
Lapset on pelinappuloita silloin jos lasten huoltajuudesta päätettäessä tärkein kriteeri on exän satuttaminen. Ihan riippumatta siitä, onko ratkaisu lasten kannalta (sattumalta) paras. Aikuisen pitäisi pystyä sen verran nousemaan oman satutetun egonsa yläpuolelle, että huoltajuudesta päätettäessä lasten etu painaa enemmän kuin oma kostonhimo.
Ei se ole kostonhimoa jos haluaa toisenkin vuorostaan ottavan vetovastuun niistä yhdessä tehdyistä lapsista. Lasten etu voi hyvinkin olla elää isän kanssa. Ap:n tilanne on kärjistynyt miehen pettämiseen, ja on aivan luonnollista tuntea itsensä vihaiseksi ja katkeraksi. Eksä yrittää loikata suoraan uuteen suhteeseen pettämiskumppanin kanssa ja tuskin ajattelee lapsia paljoakaan siinä tilanteessa. Äiti hoitaa ja hän ottaa luokseen jos nyksältä ehtii. Ei sellaista pidä päästää liian helpolla, vaan vetää luikuri alas pilvilinnostaan. On typerää olettaa että äiti jää korjailemaan särkynyttä sydäntä lapsikatraan keskelle, joska mies nyt ei vaan voinut sille mitään että panetti ja Pirjo oli paljon ihanampi. Tuskin se paljon lohduttaa että kun lapset kasvavat tarpeeksi vanhoiksi ja alkavat kysellä, se kusipäisyys paljastuu.
Tässäkin jyllää se ikivanha oletus, että äiti on hirviö jos "antaa" lapset isälle ja äidin on oltava se joka kerää palaset petturin jäljiltä, kun tämä saa jatkaa puhtaalta pöydältä.
Nimenomaan tätä ajoin takaa, eli se luikuri (mieheni) on saatava revittyä alas sieltä pilvilinnoistaan, eikä päästää liian helpolla. Pelkään että muuten kävisi juurikin niin, että vain minä hoidan lapsia ja mies vain deittailee uutta vosuaan. Ja se peli ei muuten vetele! Ja mies tulee sen vielä huomaamaan,kun laitan kovan kovaa vasten ja todellisuus hänelle valkenee.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulle tulee kova ikävä lapsia..Et osaa ajatella (vielä) järkevästi,koska olet niin pettynyt ja katkera. Älä tee hätiköityjä päätöksiä,koska olet nyt vihainen.
Vierailija kirjoitti:
Eroaville äidellekin tekee hyvää kokea miltä tuntuu joutua eroon lapsistaan, maksaa elareita, asua yksin kissan kanssa halvassa kämpässä (ei puhettakaan mistään Kalliosta, Punavuoresta, Krunikasta ym.) kaukana keskustasta ja yrittää rakentaa elämää uudestaan ihan tyhjästä. Biletys alkaa tuntua tylsältä melko nopeasti ja jos tanssijalkaa on kutitellut tiheään niin viimeistään elarien maksupäivänä tietää syövänsä kaurapuuroa loppukuun.
Minä olen eronnut, etä-äiti, maksan elareita ja asun Krunikassa. Turha sun on syyttää eroa ja elareita ongelmistasi, ihmeellistä säälin keräämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten helvetissä lapset on pelinappuloita, jos he jäävät isälle? Mikseivät he ole pelinappuloita silloin, kun jäävät äidille? Eiköhän ap:n mies ole aivan kykenevä huolehtimaan lapsista, jos on normaaliälyinen ihminen.
Lapset on pelinappuloita silloin jos lasten huoltajuudesta päätettäessä tärkein kriteeri on exän satuttaminen. Ihan riippumatta siitä, onko ratkaisu lasten kannalta (sattumalta) paras. Aikuisen pitäisi pystyä sen verran nousemaan oman satutetun egonsa yläpuolelle, että huoltajuudesta päätettäessä lasten etu painaa enemmän kuin oma kostonhimo.
Ei se ole kostonhimoa jos haluaa toisenkin vuorostaan ottavan vetovastuun niistä yhdessä tehdyistä lapsista. Lasten etu voi hyvinkin olla elää isän kanssa. Ap:n tilanne on kärjistynyt miehen pettämiseen, ja on aivan luonnollista tuntea itsensä vihaiseksi ja katkeraksi. Eksä yrittää loikata suoraan uuteen suhteeseen pettämiskumppanin kanssa ja tuskin ajattelee lapsia paljoakaan siinä tilanteessa. Äiti hoitaa ja hän ottaa luokseen jos nyksältä ehtii. Ei sellaista pidä päästää liian helpolla, vaan vetää luikuri alas pilvilinnostaan. On typerää olettaa että äiti jää korjailemaan särkynyttä sydäntä lapsikatraan keskelle, joska mies nyt ei vaan voinut sille mitään että panetti ja Pirjo oli paljon ihanampi. Tuskin se paljon lohduttaa että kun lapset kasvavat tarpeeksi vanhoiksi ja alkavat kysellä, se kusipäisyys paljastuu.
Tässäkin jyllää se ikivanha oletus, että äiti on hirviö jos "antaa" lapset isälle ja äidin on oltava se joka kerää palaset petturin jäljiltä, kun tämä saa jatkaa puhtaalta pöydältä.
Luitko sinä edes AP:n avausviestiä? Ei sanaakaan lasten edusta vaan "nyt pistän sen miehen maistamaan omaa myrkkyään", "Mahtaa mies yllättyä kun ei saakkaan sitä halajamaansa uutta nuoruutta" ja "uusi emäntäkin lähtee äkkiä kävelemään" . Mikään määrä kaunistelua ei muuta sitä tosiasiaa että tuo on nimenomaan kostonhimoa ja täydellistä välinpitämättömyyttä lasten etua kohtaan. AP leimataan hirviöksi ihan omilla ansioillaan, ei siihen mitään stereotypioita tarvita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroaville äidellekin tekee hyvää kokea miltä tuntuu joutua eroon lapsistaan, maksaa elareita, asua yksin kissan kanssa halvassa kämpässä (ei puhettakaan mistään Kalliosta, Punavuoresta, Krunikasta ym.) kaukana keskustasta ja yrittää rakentaa elämää uudestaan ihan tyhjästä. Biletys alkaa tuntua tylsältä melko nopeasti ja jos tanssijalkaa on kutitellut tiheään niin viimeistään elarien maksupäivänä tietää syövänsä kaurapuuroa loppukuun.
Minä olen eronnut, etä-äiti, maksan elareita ja asun Krunikassa. Turha sun on syyttää eroa ja elareita ongelmistasi, ihmeellistä säälin keräämistä.
Ex-miehesi on siis hellämielinen eikä vaadi kovin paljon niitä elareita, mistä voi päätellä teidän molempien olevan hyvätuloisia joille on kertynyt hyvin omaisuuttakin. Eli olet poikkeus joka vahvistaa säännön.
Tai sitten hassaat koko palkkasi elareiden jälkeen asumiseen, jotta pysyt olemaan "...siellä missä tapahtuu ja palvelut ovat..." kuten suurin osa naisista asian sanoisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikenlaisia voimafantasioitahan sitä voi elätellä, mutta eiköhän se viikko-viikko ole lopulta parasta tai "pahinta" mitä pystyt tekemään.
Aika surullista silti, että täällä siskot ringissä tsemppaa ja kannustaa tuollaiseen. Ensin toinen vanhempi itsekkyyksissään rikkoo perheen ja hylkää lapset ja toinen kostonhimossaan taistelee, ettei jäisi yhtään huonommaksi. Sääliksi käy lapset.
Vierailija kirjoitti:
Eroaville äidellekin tekee hyvää kokea miltä tuntuu joutua eroon lapsistaan, maksaa elareita, asua yksin kissan kanssa halvassa kämpässä (ei puhettakaan mistään Kalliosta, Punavuoresta, Krunikasta ym.) kaukana keskustasta ja yrittää rakentaa elämää uudestaan ihan tyhjästä. Biletys alkaa tuntua tylsältä melko nopeasti ja jos tanssijalkaa on kutitellut tiheään niin viimeistään elarien maksupäivänä tietää syövänsä kaurapuuroa loppukuun.
En mä erottuani bilettänyt ja elareiden maksun jälkeenkin jälkeen riitti rahat hyvin. Onpas sulla yksipuolinen kuva etä-äideistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitäisiköhän pettää vaimoa, jos hänellä olisi sama ajatusmalli kuin AP:lla. Olen suunnitellut eroa jo pitkään, mutta pelkään vaimon omivan lapset eron jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
"Maistaa omaa myrkkyään" lasten kanssa oleminen on myrkkyä? Voin adoptoida lapsenne, olen haaveillut suurperhestä ja se ei omin keinoin onnistu. Meillä riittää aikaa, läsnäoloa ja rakkautta olematta myrkkyä.
... kunnes se toinen "meistä" päättää pisaista kaiken ajan, läsnäolon ja rakkauden päälle Pirjon kanssa. Ihmiset ovat niin kovin tosissaan idealistisia niin kauan kuin pumpulipilvet peittävät näkökentän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän kylmää tuo ap:n asenne, tärkeintä päästä näpäyttämään miestä? Entäs sitten, jos lapset asuvat isällään ja elävätkin onnellista ja mukavaa elämää yhdessä? Isä saa nähdä lastensa kasvavan, elää arkea mukana ja olla aina läsnä.
Ap jää yksin, ikävöi lapsiaan ja katkeroituu. Kylläpä sai mies maistaa omaa lääkettään, heheh.
Nyt järki hoi! Mieti millaisia ongelmia lasten tulevaisuuteen saattaa heijastua siitä, että he ovat oleet nuoruudessaan pelinappuloina vanhempiensa välisissä ongelmissa. Lapset eivät millään tavalla ansaitse osaansa "rangaistuksesta", jonka ehkä isä ansaitsisikin teoistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähän kylmää tuo ap:n asenne, tärkeintä päästä näpäyttämään miestä? Entäs sitten, jos lapset asuvat isällään ja elävätkin onnellista ja mukavaa elämää yhdessä? Isä saa nähdä lastensa kasvavan, elää arkea mukana ja olla aina läsnä.
Ap jää yksin, ikävöi lapsiaan ja katkeroituu. Kylläpä sai mies maistaa omaa lääkettään, heheh.
Ja tässä taas oletetaan että etävanhempi menettää lapset kokonaan. Olen itse etä-äiti (joo en ole juoppo, narkkari tai muukaan ongelmainen), asun lähellä ja lapset voivat tulla toiseen kotiinsa vapaasti. En ole jäämässä yksin tai katkeroitumassa. Näin perheen työnjako vain toteutuu paremmin, kun miehen kanssa yhdessä eläessä kaikki kaatui minun niskaani. Minun kannaltani tilanne pelkästään parani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän kylmää tuo ap:n asenne, tärkeintä päästä näpäyttämään miestä? Entäs sitten, jos lapset asuvat isällään ja elävätkin onnellista ja mukavaa elämää yhdessä? Isä saa nähdä lastensa kasvavan, elää arkea mukana ja olla aina läsnä.
Ap jää yksin, ikävöi lapsiaan ja katkeroituu. Kylläpä sai mies maistaa omaa lääkettään, heheh.
Ja tässä taas oletetaan että etävanhempi menettää lapset kokonaan. Olen itse etä-äiti (joo en ole juoppo, narkkari tai muukaan ongelmainen), asun lähellä ja lapset voivat tulla toiseen kotiinsa vapaasti. En ole jäämässä yksin tai katkeroitumassa. Näin perheen työnjako vain toteutuu paremmin, kun miehen kanssa yhdessä eläessä kaikki kaatui minun niskaani. Minun kannaltani tilanne pelkästään parani.
... viesti karkasi. Ja lasten kannalta tietenkin, kun äiti ei ollut enää puolikuollut väsymyksestä ja isä murjottanut seksin puutteessa (tästä en tosin tiedä nykyisin, mutta ainakaan minusta se ei enää ole kiinni). Kaikille paras vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla että loppujen lopuiksi mies on parempi lähivanhempi lapsille. Meinaan sellaisen YH:n lapsena, joka todella tykkäsi katsella uusia miehiä, voin sanoa että katkeran h*oramutsin lapsena eläminen oli aivan täyttä helvettiä.
Kamalia ihmisiä! Ei ihme että nykyajan lapset voivat niin huonosti. Aikuiset välittävät vain itsestään.
kuule ap, pidäthän tulevissa miessuhteissasi huolen siitä, ettet enää hanki lisää lapsia. Vanhemmuus ei selvästikään ole sinun juttusi.
Minä olen se nainen, joka jätti lapset miehelle, kun petti ja halusi eron.
Olin niin kerta kaikkiaan rikki ja pettynyt, että tiesin olevani olematon ja paska äiti. Talomme oli miehen lapsuuskodin kyljessä maaseudulla, eli minun piti lähteä kotoa ja hankkia asunto - sinne jääminen olisi ollut sosiaalinen itsemurha. Miehelle mielipiteeni tuli yllätyksenä, hänen kuningasideansa oli, että minä jään taloon, ja hän käy siellä ikään kuin talkkarina ja isinä aina silloin tällöin.
Vuoden kesti saada itseni kuntoon. Ja löytää asunto, jossa tietenkin oli tilaa myös lapsilleni, jotka kävivät luonani viikonloppuisin ja joskus muulloinkin. Hakeuduin terapiaan ja kuntoilin. Miehen parisuhde päättyi kolisten, ja lopulta lapset muuttivat luokseni, ensin nuorempi ja sitten vanhempikin. Elatusmaksut laskettiin - mieshän ei niitä tosin koskaan maksanut minulle, kela maksoi ja ulosoton kautta peri sitten eksältä.
Ei se lasten jättäminen isälle välttämättä ole huonoa äitiyttä. Se voi olla suurta rakkautta: hoitakoon se vanhempi joka tällä hetkellä on psyykkisesti paremmassa kunnossa. Miehen petoksen paljastuttua minä en ollut psyykkisesti missään kunnossa, se on sanottava. Harva on.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen se nainen, joka jätti lapset miehelle, kun petti ja halusi eron.
Olin niin kerta kaikkiaan rikki ja pettynyt, että tiesin olevani olematon ja paska äiti. Talomme oli miehen lapsuuskodin kyljessä maaseudulla, eli minun piti lähteä kotoa ja hankkia asunto - sinne jääminen olisi ollut sosiaalinen itsemurha. Miehelle mielipiteeni tuli yllätyksenä, hänen kuningasideansa oli, että minä jään taloon, ja hän käy siellä ikään kuin talkkarina ja isinä aina silloin tällöin.
Vuoden kesti saada itseni kuntoon. Ja löytää asunto, jossa tietenkin oli tilaa myös lapsilleni, jotka kävivät luonani viikonloppuisin ja joskus muulloinkin. Hakeuduin terapiaan ja kuntoilin. Miehen parisuhde päättyi kolisten, ja lopulta lapset muuttivat luokseni, ensin nuorempi ja sitten vanhempikin. Elatusmaksut laskettiin - mieshän ei niitä tosin koskaan maksanut minulle, kela maksoi ja ulosoton kautta peri sitten eksältä.
Ei se lasten jättäminen isälle välttämättä ole huonoa äitiyttä. Se voi olla suurta rakkautta: hoitakoon se vanhempi joka tällä hetkellä on psyykkisesti paremmassa kunnossa. Miehen petoksen paljastuttua minä en ollut psyykkisesti missään kunnossa, se on sanottava. Harva on.
Lasten jättäminen isällä ei välttämättä ole huonoa äitiyttä, mutta se että lapset jättää isälle kostoksi, todellakin on.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen se nainen, joka jätti lapset miehelle, kun petti ja halusi eron.
Olin niin kerta kaikkiaan rikki ja pettynyt, että tiesin olevani olematon ja paska äiti. Talomme oli miehen lapsuuskodin kyljessä maaseudulla, eli minun piti lähteä kotoa ja hankkia asunto - sinne jääminen olisi ollut sosiaalinen itsemurha. Miehelle mielipiteeni tuli yllätyksenä, hänen kuningasideansa oli, että minä jään taloon, ja hän käy siellä ikään kuin talkkarina ja isinä aina silloin tällöin.
Vuoden kesti saada itseni kuntoon. Ja löytää asunto, jossa tietenkin oli tilaa myös lapsilleni, jotka kävivät luonani viikonloppuisin ja joskus muulloinkin. Hakeuduin terapiaan ja kuntoilin. Miehen parisuhde päättyi kolisten, ja lopulta lapset muuttivat luokseni, ensin nuorempi ja sitten vanhempikin. Elatusmaksut laskettiin - mieshän ei niitä tosin koskaan maksanut minulle, kela maksoi ja ulosoton kautta peri sitten eksältä.
Ei se lasten jättäminen isälle välttämättä ole huonoa äitiyttä. Se voi olla suurta rakkautta: hoitakoon se vanhempi joka tällä hetkellä on psyykkisesti paremmassa kunnossa. Miehen petoksen paljastuttua minä en ollut psyykkisesti missään kunnossa, se on sanottava. Harva on.
Ap:n aloitusviestistä saa kyllä etsiä "suurta rakkautta" kissojen ja koirien kanssa. Ongelma ei ole siinä että lapset jäävät isälle vaan siinä, mikä ap:n motiivi asialle on.
Eroaville äidellekin tekee hyvää kokea miltä tuntuu joutua eroon lapsistaan, maksaa elareita, asua yksin kissan kanssa halvassa kämpässä (ei puhettakaan mistään Kalliosta, Punavuoresta, Krunikasta ym.) kaukana keskustasta ja yrittää rakentaa elämää uudestaan ihan tyhjästä. Biletys alkaa tuntua tylsältä melko nopeasti ja jos tanssijalkaa on kutitellut tiheään niin viimeistään elarien maksupäivänä tietää syövänsä kaurapuuroa loppukuun.