Puoliso haluaisi 3.lapsen, minä en

Tätä voisi verrata siihen että mies veisi lasta haluavan naisen pakkoaborttiin ja nainen olisi paha jos jättäisi miehen sen jälkeen

Mitäs tänään kuuluu? Miten mies voi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kinkkinen tilanne.

Jos et vastusta kolmatta noin niin kuin kaikella tapaa, vaan ainoastaan raskauden, synnytyksen ja vauvanhoidon vuoksi, niin muista, että vauva-aika kestää vain vähän aikaa. Raskautta ei pysty kiertämään, mutta synnytys onnistuu sektiolla (toki voi olla hitaampi parantuminen) ja voitte sopia, että mies jää vanhempainvapaalle heti 4 kk:n äitiyslomasi jälkeen ja kantaa päävastuun vauvanhoidosta.

Toki jos ajatus kolmannesta on sinulle erittäin vastenmielistä, en suosittele pitämään. Silläkin uhalla, että ero tulee. Sillä mielestäni jokaisen lapsen pitäisi saada kokea olevansa toivottu ja rakastettu - molempien vanhempien taholta. Mutta avoin keskustelu, useita, ennen lopullista päätöstä. Punnitkaa tarkoin kaikki vaihtoehdot ja miettikää elämäänne 5, 10 ja 25 vuoden päähän molemmilla vaihtoehdoilla ja joka suunnasta: taloudellinen puoli, psyykkinen (miten kumpikin päätös teihin kumpaankin vaikuttaa paitsi lyhyellä, myös pidemmällä tähtäimellä), ajankäyttö, työ, harrastukset ym.

Päätös ei ole helppo, mutta tehkää se yhdessä, että molemmat kokevat tulleensa kuulluiksi.

Tsemppiä!!

Kiitos kannustavasta kommentista, ap tässä.

Suoraan sanottuna tuntuu, että kolmas lapsi pilaisi kaiken. Perhedynamiikan, minun työelämäni, kaksi seuraavaa vuotta kokonaan.

Mies on sellaisessa työssä, ettei hän voi ottaa päävastuuta lapsesta ja minun tehdessä niin, tärkeät työprojektini menisivät puihin.

Voisin adoptoida kolmannen lapsen muutaman vuoden ikäisenä, mutta sitä vauva-aikaa en tahdo. Tärkein mulle kuitenkin mieheni ja avioliittoni enkä millään tahdo häntä menettää.

Ahdistaa niin paljon etten saa henkeä.

Ymmärrän sinua hyvin, vaikka itse halusin kolmatta kuitenkin niin paljon, että suostuin (tai halusimme yhtä paljon, mutta mies ei nähnyt raskaita puolia niin painavina kuin minä). Ihmiset, joille työ ei ole tärkeää, eivät voi tätä ymmärtää. Ja siinä, että työ on sinulle tärkeää, ei ole mitään pahaa, päinvastoin. Samoin voin kuvitella, että pystyt tällä hetkellä vaativasta työstäsi huolimatta antamaan lapsillenne tarpeeksi läsnäoloa ja huomiota, mutta kolmen kanssa tilanne voisi olla aivan toinen.

Abortti on päätös, joka on täysin naisen ja sun on ajateltava asia ensisijaisesti sun oman jaksamisen kannalta. Älä välitä näistä syyllistäjistä äläkä varsinkaan näistä "miesaktivisteista". Jos miehesi päättää erota abortin takia, niin se on hänen valintansa, mutta en kyllä mistään syystä synnyttäisi lasta, jota en halua.

Sormet ristissä täällä, että et ole kuitenkaan raskaana!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kinkkinen tilanne.

Jos et vastusta kolmatta noin niin kuin kaikella tapaa, vaan ainoastaan raskauden, synnytyksen ja vauvanhoidon vuoksi, niin muista, että vauva-aika kestää vain vähän aikaa. Raskautta ei pysty kiertämään, mutta synnytys onnistuu sektiolla (toki voi olla hitaampi parantuminen) ja voitte sopia, että mies jää vanhempainvapaalle heti 4 kk:n äitiyslomasi jälkeen ja kantaa päävastuun vauvanhoidosta.

Toki jos ajatus kolmannesta on sinulle erittäin vastenmielistä, en suosittele pitämään. Silläkin uhalla, että ero tulee. Sillä mielestäni jokaisen lapsen pitäisi saada kokea olevansa toivottu ja rakastettu - molempien vanhempien taholta. Mutta avoin keskustelu, useita, ennen lopullista päätöstä. Punnitkaa tarkoin kaikki vaihtoehdot ja miettikää elämäänne 5, 10 ja 25 vuoden päähän molemmilla vaihtoehdoilla ja joka suunnasta: taloudellinen puoli, psyykkinen (miten kumpikin päätös teihin kumpaankin vaikuttaa paitsi lyhyellä, myös pidemmällä tähtäimellä), ajankäyttö, työ, harrastukset ym.

Päätös ei ole helppo, mutta tehkää se yhdessä, että molemmat kokevat tulleensa kuulluiksi.

Tsemppiä!!

Kiitos kannustavasta kommentista, ap tässä.

Suoraan sanottuna tuntuu, että kolmas lapsi pilaisi kaiken. Perhedynamiikan, minun työelämäni, kaksi seuraavaa vuotta kokonaan.

Mies on sellaisessa työssä, ettei hän voi ottaa päävastuuta lapsesta ja minun tehdessä niin, tärkeät työprojektini menisivät puihin.

Voisin adoptoida kolmannen lapsen muutaman vuoden ikäisenä, mutta sitä vauva-aikaa en tahdo. Tärkein mulle kuitenkin mieheni ja avioliittoni enkä millään tahdo häntä menettää.

Ahdistaa niin paljon etten saa henkeä.

Ymmärrän sinua hyvin, vaikka itse halusin kolmatta kuitenkin niin paljon, että suostuin (tai halusimme yhtä paljon, mutta mies ei nähnyt raskaita puolia niin painavina kuin minä). Ihmiset, joille työ ei ole tärkeää, eivät voi tätä ymmärtää. Ja siinä, että työ on sinulle tärkeää, ei ole mitään pahaa, päinvastoin. Samoin voin kuvitella, että pystyt tällä hetkellä vaativasta työstäsi huolimatta antamaan lapsillenne tarpeeksi läsnäoloa ja huomiota, mutta kolmen kanssa tilanne voisi olla aivan toinen.

Abortti on päätös, joka on täysin naisen ja sun on ajateltava asia ensisijaisesti sun oman jaksamisen kannalta. Älä välitä näistä syyllistäjistä äläkä varsinkaan näistä "miesaktivisteista". Jos miehesi päättää erota abortin takia, niin se on hänen valintansa, mutta en kyllä mistään syystä synnyttäisi lasta, jota en halua.

Sormet ristissä täällä, että et ole kuitenkaan raskaana!

Taivas, anteeksi. Olisi pitänyt lukea loppuun. Voimia!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistele esim

-synnytyksen jälkeen pientä tuhisijaa vieressä

-pieniä sormia ja varpaita

-vauvan tuoksua

-ensimmäistä hymyä

Mulla on teini. Ei ikinä uskoisi, millaisia puupäitä noista tuoksuvista rusovarpaista kasvaa. Ensimmäinen söpöilyvuosi ei korvaa seuraavia 19 vuotta, mutta tämä on vain minun mielipiteeni.

Näinpä. Ja ap:lla on vielä aika monta vuotta pienten ja isompien lasten vanhemmuutta edessä. Jos haluaa söpöstellä, niin käy vaikka iltaisin katselemassa nukkuvaa leikki-ikäistään ja miettii, miten mahtavaa on saada rauhassa seurata tämän kasvua ja kehitystä.

Itse olen omasta ja puolison yhteisestä tahdosta raskaana, ja kotona on melkein saman ikäiset lapset kuin ap:lla. Olen oikeasti aika kipeän tietoinen siitä, miten paljosta he pakostakin joutuvat luopumaan uuden perheenjäsenen myötä. Juuri kun päästiin pyöräilemään ja telttailemaan koko porukalla, ollaankin taas sidottuja kotiin ja imetykseen.

Voithan ap käydä tekemässä abortin salaa, ja sitten sanoa että neuvolassa todettiin että on tuulimuna tms, tai myöhemmin että meni kesken. Ei kannata hankkia enää uutta lasta, jos ei halua. Minusta sinulla yksin on oikeus päättää asiasta, sinähän se raskauden ja synnytyksen hoitaisit. Jos mies haluaa jättää, niin sitten jättää. Ette olisi ensimmäinen ettekä viimeinen eronnut pariskunta.

Oikeasti sinun pitää keskustella miehen kanssa asiasta, mutta pidä huoli ettet missään vaiheessa sano mitään sen suuntaistakaan että haluaisit pitää lapsen. Puhut vain abortista tai vaihtoehtoisesti erosta ja abortista. Painotat, että et missään nimessä halua enää lapsia, että et kestä enää yhtään raskautta ja synnytystä. Toivottavasti sinua ei pakoteta pitämään lasta jota et halua.

Vierailija kirjoitti:

Jos mies haluaa lapsen, hän hoitaa sen. Sinä menet heti töihin kun pystyt fyysisesti, ja mies ruokkii korvikkeella. Mies hoitaa kaiken, vaipat ja yöheräämiset ja sairauspoissaolot. Jos hän ei tähän suostu, ei hänkään aidosti lasta halua sen enempää kuin sinäkään (=on valmis lapseen vain, jos sinä hoidat nuo ikävät asiat).

Periaatteessa totta, mutta mulle on ainakin jokaisen lapsen kanssa käynyt niin, hormonaalisista tai muista syistä, etten olisi mitenkään pystynyt pientä vauvaa jättämään ja palaamaan töihin, enkä pystyisi yhdenkään lapsen suhteen ottamaan sellaista "perinteisen isän" roolia edes lapsen kasvaessa. Meillä on siis hyvin tasa-arvoisesti jaettu vanhemmuus, mutta en haluaisi hoitaa lapsiani yhtään vähempää kuin 50% ja vauva-aikana olen halunnut olla lapsilleni läsnä paljon enemmänkin. Se on minulle luonteva ja ainoa mahdollinen tapa olla äiti, äitiys on sen verran iso juttu, että sitä ei pidä väkisin yrittää tehdä itselleen epäluontevalla tavalla, enkä haluaisi tietoisesti saattaa maailmaan yhtään lasta, jolle en pysty olemaan sellainen äiti kuin haluan ja jollainen on minun mielestäni hyvä äiti.

Nostan