Ketään epävakaata persoonallisuushäiriöistä paikalla tai heidän läheisiä?

Ei ole enää lainkaan kavereita. Kuvittelen aina että kaikki vihaa mua tai eivät pidä. Tuntisarvet aina pystyssä vieraiden ihmisten kanssa. Vaikeuttaa sosiaalista elämää todella paljin. Ahdistaa kovin työpäivön jälkeen, ei itse työt vaan käyn läpi mitä se sillä tarkoitti ja ilmeet eleet ja jos teen virheen, se on itselle maailmanloppu. Yksinäistä ja tosi tyhjää.

Olen todella vaativa itseäni kohtaan ja syytän kaikesta mönkään menneestä aina pelkästään itseäni. Vaivun tämän myötä helposti synkkyyteen, josta on vaikea nousta. Koen tunteet tosi vahvoina, hyvä päivä on todella hyvä ja huono aivan synkistä synkin. Hylkäämisen pelko on valtava ja jos koen / tulkitsen esimerkiksi parisuhteessa tämäntyyppisiä tunteita, saatan raivostua hetkessä aivan silmittömästi enkä pysty hillitsemään itseäni. Pahinta on, että tiedostan koko ajan toimintani järjettömyyden, mutta en vain voi sille mitään, minkä johtaa rajuihin itsesyytöksiin, vakaviin masennusoireisiin ja ajatuksiin siitä, että läheisilläni olisi parempi ilman minua ja oikkujani. Syyt epävakaan persoonallisuushäiriön syntyyn ovat kohdallani todenäköisesti varhaislapsuudessa ja vajavaisessa vastaamisessa tarpeisiini ja tunteisiini, sekä tunteiden peilaamisen mahdollisuuden täydellinen puute: en koskaan oppinut käsittelemään luonnollisia tunteita "normaalisti".

Nro 2 lisää vielä, että olen kyllä persoonaltani tosi avoin ihminen ja tulen muiden kanssa helposti juttuun ja solmin vaivatta uusia tuttavuuksia. Viihdyn siitä huolimatta mieluiten yksin, en tiedä, onko kyse (pelkästään) siitä, että suojelen tavallaan muita itseltäni vai olenko vain näennäisen sosiaalinen mutta muutoin introvertti.

Epäilen itselläni epävakaata. Minulla on myös ocd.

Juuri sana 'epävakaa' kuvaa tunne-elämääni täydellisesti. Olen kuin tuuliviiri, on -off ja hyvin impulsiivinen.

Saatan olla yhdellä hetkellä täydellisen onnellinen, kunnes tulee joku asia , ihan pienikin, joka romahduttaa mielialani täydelliseen synkkyyteen ja itseinhoon.

Masennukseen asti.

Parisuhteessa epäilen koko ajan, että puoliso pettää eikä rakasta minua. Välillä olen helvetin ilkeä ja sitten jo tunnin päästä lempeä ja rakastava.

Olen ihmetellyt jo pitkään, että mikä minua vaivaa. Tuntuu, etten pysty yhtään kontrolloida raivonpuuskia esimerkiksi. On kuin joku valtaisi koko kehoni. Toisena hetkenä saatan olla aivan onnessani.

Joskus mietin,että onko tämä vain stressiä, mutta enpä usko...

Todella haluaisin minäkin kuulla kokemuksia jo diagnoosin saaneilta.

Edellisillä hyviä kommentteja. Itse epäilen että eräällä ystävällä on ja ystävyys on täysin hänen armoillaan. Osaa olla mukava mutta sitten saattaa saada raivareita ihan oudoista asioista, juo paljon, huomion hakuinen, valehtelee (liioittelee asioita) ja omaa mustavalkoisen ajattelumaailman. Raskasta on ja mietin kuinka paljon täytyy kestää, alkaa kuppi täyttymään ja ajattelin ottaa välimatkaa tähän ihmiseen.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole enää lainkaan kavereita. Kuvittelen aina että kaikki vihaa mua tai eivät pidä. Tuntisarvet aina pystyssä vieraiden ihmisten kanssa. Vaikeuttaa sosiaalista elämää todella paljin. Ahdistaa kovin työpäivön jälkeen, ei itse työt vaan käyn läpi mitä se sillä tarkoitti ja ilmeet eleet ja jos teen virheen, se on itselle maailmanloppu. Yksinäistä ja tosi tyhjää.

Haa, ihan kuin minä! Olen varma, että kaikki inhoovat mua, joten olen erakko. Ja tuo ilmeiden ja eleiden tulkinta - niin tuttua..t.borderliner

Vierailija kirjoitti:

Epäilen itselläni epävakaata. Minulla on myös ocd.

Juuri sana 'epävakaa' kuvaa tunne-elämääni täydellisesti. Olen kuin tuuliviiri, on -off ja hyvin impulsiivinen.

Saatan olla yhdellä hetkellä täydellisen onnellinen, kunnes tulee joku asia , ihan pienikin, joka romahduttaa mielialani täydelliseen synkkyyteen ja itseinhoon.

Masennukseen asti.

Parisuhteessa epäilen koko ajan, että puoliso pettää eikä rakasta minua. Välillä olen helvetin ilkeä ja sitten jo tunnin päästä lempeä ja rakastava.

Olen ihmetellyt jo pitkään, että mikä minua vaivaa. Tuntuu, etten pysty yhtään kontrolloida raivonpuuskia esimerkiksi. On kuin joku valtaisi koko kehoni. Toisena hetkenä saatan olla aivan onnessani.

Joskus mietin,että onko tämä vain stressiä, mutta enpä usko...

Todella haluaisin minäkin kuulla kokemuksia jo diagnoosin saaneilta.

Minö olen AIVAN samanlainen!! Stressi kja runsas alkoholinkäyttö pahentaa oireita :/ Vaikeaahan tämä on, todella vaikeaa.

Lähipiirissäni yksi ja sietokykyni on alkanut täyttyä kaverini kohdalla. En jaksa olla enää varpasillaan siitä mitä sanon, mitä teen, miksen tee tai sano jotain. Hän suuttuu ja tuohtuu niin merkityksettömistä asioista, etten pysy perässä. Sitten alkaa haukkuminen, sanallinen nöyryyttäminen, uhriksi tekeytyminen ja muiden syyttely. Hyvinä päivinä ihana ihminen, mutta tuntuu ettei niitä hyviä enää kauheasti meidän välillämme ole. Sanokaa te epävakaat, olenko paha jos jätän kaverini omaan arvoonsa?

Vierailija kirjoitti:

Edellisillä hyviä kommentteja. Itse epäilen että eräällä ystävällä on ja ystävyys on täysin hänen armoillaan. Osaa olla mukava mutta sitten saattaa saada raivareita ihan oudoista asioista, juo paljon, huomion hakuinen, valehtelee (liioittelee asioita) ja omaa mustavalkoisen ajattelumaailman. Raskasta on ja mietin kuinka paljon täytyy kestää, alkaa kuppi täyttymään ja ajattelin ottaa välimatkaa tähän ihmiseen.

Millaista asioiden liioittelu on?

Epävakaathan kokevat monet asiat voimakkaammin kuin muut, joten se voi vaikuttaa muista liioittelulta. Aivotutkimuksissa on myös todennettu, että epävakailla voi olla muistiongelmia, siis ihan todellisia, ei feikkiä. Itse koen, että tilanteet, joissa stressaan, on vaikeita muistaa jälkeenpäin. Lisäksi dissosiaatio tuo omat ongelmansa.

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni yksi ja sietokykyni on alkanut täyttyä kaverini kohdalla. En jaksa olla enää varpasillaan siitä mitä sanon, mitä teen, miksen tee tai sano jotain. Hän suuttuu ja tuohtuu niin merkityksettömistä asioista, etten pysy perässä. Sitten alkaa haukkuminen, sanallinen nöyryyttäminen, uhriksi tekeytyminen ja muiden syyttely. Hyvinä päivinä ihana ihminen, mutta tuntuu ettei niitä hyviä enää kauheasti meidän välillämme ole. Sanokaa te epävakaat, olenko paha jos jätän kaverini omaan arvoonsa?

Jättäminen (omaan arvoon) varmasti lisää epäluottamusta muihin ihmisiin. Kirjoita edes kirje, jossa selität, miksi päädyt ihmissuhteen lopettamiseen.

Epävakaus on aivojen sairaus, kuten vaikka ADHD. Ei sitäkään sairastavat ilkeyttään ja pahuuttaan ole omanlaisiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäilen itselläni epävakaata. Minulla on myös ocd.

Juuri sana 'epävakaa' kuvaa tunne-elämääni täydellisesti. Olen kuin tuuliviiri, on -off ja hyvin impulsiivinen.

Saatan olla yhdellä hetkellä täydellisen onnellinen, kunnes tulee joku asia , ihan pienikin, joka romahduttaa mielialani täydelliseen synkkyyteen ja itseinhoon.

Masennukseen asti.

Parisuhteessa epäilen koko ajan, että puoliso pettää eikä rakasta minua. Välillä olen helvetin ilkeä ja sitten jo tunnin päästä lempeä ja rakastava.

Olen ihmetellyt jo pitkään, että mikä minua vaivaa. Tuntuu, etten pysty yhtään kontrolloida raivonpuuskia esimerkiksi. On kuin joku valtaisi koko kehoni. Toisena hetkenä saatan olla aivan onnessani.

Joskus mietin,että onko tämä vain stressiä, mutta enpä usko...

Todella haluaisin minäkin kuulla kokemuksia jo diagnoosin saaneilta.

Minö olen AIVAN samanlainen!! Stressi kja runsas alkoholinkäyttö pahentaa oireita :/ Vaikeaahan tämä on, todella vaikeaa.

Minulla ei siis ole diagnoosia tuosta. Ja stressiä on paljon. Kun saan kunnon raivonpuuskan ,tekisi mieli alkaa juoda tai painua ovesta pihalle. Mutta olen kyllä todella ymmälläni aina omasta käytöksestäni. Tuntuu,etten pysty hallita hyviä ja huonoja 'kausia' yhtään .ne vain tulevat ja menevät. Ja juuri tuo on -off ajattelu ,ns. Mustavalkoisuus on itselleni vaikeaa. Jotenkin, en suunnittele enää tulevaisuuttakaan, kun ajattelen että 'ihan sama, kun sitten tulee kuitenkin huono kausi ja kaikki menee päin helvettiä, miksi edes yrittää enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäilen itselläni epävakaata. Minulla on myös ocd.

Juuri sana 'epävakaa' kuvaa tunne-elämääni täydellisesti. Olen kuin tuuliviiri, on -off ja hyvin impulsiivinen.

Saatan olla yhdellä hetkellä täydellisen onnellinen, kunnes tulee joku asia , ihan pienikin, joka romahduttaa mielialani täydelliseen synkkyyteen ja itseinhoon.

Masennukseen asti.

Parisuhteessa epäilen koko ajan, että puoliso pettää eikä rakasta minua. Välillä olen helvetin ilkeä ja sitten jo tunnin päästä lempeä ja rakastava.

Olen ihmetellyt jo pitkään, että mikä minua vaivaa. Tuntuu, etten pysty yhtään kontrolloida raivonpuuskia esimerkiksi. On kuin joku valtaisi koko kehoni. Toisena hetkenä saatan olla aivan onnessani.

Joskus mietin,että onko tämä vain stressiä, mutta enpä usko...

Todella haluaisin minäkin kuulla kokemuksia jo diagnoosin saaneilta.

Minö olen AIVAN samanlainen!! Stressi kja runsas alkoholinkäyttö pahentaa oireita :/ Vaikeaahan tämä on, todella vaikeaa.

Minulla ei siis ole diagnoosia tuosta. Ja stressiä on paljon. Kun saan kunnon raivonpuuskan ,tekisi mieli alkaa juoda tai painua ovesta pihalle. Mutta olen kyllä todella ymmälläni aina omasta käytöksestäni. Tuntuu,etten pysty hallita hyviä ja huonoja 'kausia' yhtään .ne vain tulevat ja menevät. Ja juuri tuo on -off ajattelu ,ns. Mustavalkoisuus on itselleni vaikeaa. Jotenkin, en suunnittele enää tulevaisuuttakaan, kun ajattelen että 'ihan sama, kun sitten tulee kuitenkin huono kausi ja kaikki menee päin helvettiä, miksi edes yrittää enää.

Koen myös kaikki pienetkin asiat hyvin vahvasti.

T.4 ja tuo edellinen myös minun kirjoittama

Olen aivan älyyttömän ankara itselleni ja maailma kaatuu jos epärealistiset tavoitteeni eivät täyty. Näen maailman mustavalkoisena ja jos joku joskus sanoo pahan sanan muistan sen sanasta sanaan jopa vuosikymmeniä. Empatiakyky on erittäin huono ja elän koko ajan rajalla. Mielialat vaihtelevat jatkuvasti. Seksikumppaneita on ollut niin monta että enään ei ole mahdollista pysyä laskuissa. Huumeet ja viina liiankin tuttuja "kavereita".

Tällä hetkellä olen luopunut kokonaan alkoholista koska en pysty humalassa ollenkaan miettimään kaksi kertaa onko joku asia hyvä idea vai ei, itseasiassa en edes kertaakaan mieti asiaa loppuun. Ja kun viinaa otetaan niin sitähän otetaan, ei riitä päivä eikä kaksi ja uudelle reissulle heti kun vanhan reissun univelat oli kuitattu. En elä viittä vuotta, realistisempi on ehkä kaksi vuotta, jos alan taas juomaan. Viimeisin reissu loppui sen verran huonosti ja syyt miksi sairaalaan jouduin pahenevat kerta kerralta.

Parisuhde ja juomattomuus ovat tehneet sen että olen aika vakaa ja jopa kestän pieniä pettymyksiä. Kyllä, luitte oikein, parisuhde, joku haluaa ja pystyy olemaan parisuhteessa kanssani. Häntä kohtaan olen rakastavainen ja olemme päässeet sellaiseen tilanteeseen että maailma ei heti romahda jos viestiini ei vastata kahden minuutin sisällä. Mieheni on myös oppinut huomaamaan kun epävakaa persoonallisuus alkaa kurkistelemaan ja osaa suhtautua asiaan oikealla tavalla, eli tekee erittäin selväksi että haluaa olla kanssani eikä ole hylkäämässä minua. Mutta selväksi on tehty että parisuhde ei jatku jos aloitan juomisen, koska olen niin epävakaa silloin eikä hän ikinä tiedä, kirjaimellisesti, missä ojan pohjalla makaan henkihieverissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edellisillä hyviä kommentteja. Itse epäilen että eräällä ystävällä on ja ystävyys on täysin hänen armoillaan. Osaa olla mukava mutta sitten saattaa saada raivareita ihan oudoista asioista, juo paljon, huomion hakuinen, valehtelee (liioittelee asioita) ja omaa mustavalkoisen ajattelumaailman. Raskasta on ja mietin kuinka paljon täytyy kestää, alkaa kuppi täyttymään ja ajattelin ottaa välimatkaa tähän ihmiseen.

Millaista asioiden liioittelu on?

Epävakaathan kokevat monet asiat voimakkaammin kuin muut, joten se voi vaikuttaa muista liioittelulta. Aivotutkimuksissa on myös todennettu, että epävakailla voi olla muistiongelmia, siis ihan todellisia, ei feikkiä. Itse koen, että tilanteet, joissa stressaan, on vaikeita muistaa jälkeenpäin. Lisäksi dissosiaatio tuo omat ongelmansa.

Mulle on oikeastaan ihan sama, en vaan jaksa itse herkkänä ihmisenä tanssia toisen fiiliksen mukaan. Joskus olen ihana ystävä ja sitten tapahtuu jotain ja mut haukutaan pystyyn. Ei kukaan jaksa sellaista ystävyyttä pitkään.

Täällä yksi vaativa pers.häiriö + ocd. Allekirjoitan kaikki edellämainitut. Itsekin olen alkoholisti, teen tosi paljon töitä päivittäin etten ratkea juomaan.

Nuoruuteni oli ihan hirveää ryyppäystä ja rälläystä. Alkoholin lisäksi käytin ja häpeäkseni yhä käytän jonkun verran lääkkeitä. Sekapäissäni tuli tehtyä vaikka mitä. Koen että olin nuorempana täysin seksiriippuvainen, panin kaikkea mikä liikkuu enkä tuntenut mitään ketään kohtaan. Olen myös teiniäiti, ihmettelen ettemme koskaan joutuneet sossun asiakkaiksi eikä lapsia ole huostaanotettu eikä lapset koskaan ollut nälissään tmv. Yritin olla hyvä äiti, se varmaan piti elämässä kiinni.

Koulutusta en ole saanut tähänkään mennessä kasaan, työpaikkoja en saa pidettyä kuin pari kk. Raha-asiat on vaikeita. En usko työllistyväni ikinä, tuskin olen työkykyinenkään. Työ aiheuttaa stressin joka laukaisee unettomuutta ja sitten juomista.

Nyt 30+ iässä olen hiukan seestynyt parisuhteen myötä. Löysin unelmieni miehen ja pari harrastusta joita värkkään kotona. Mieheni hoitaa raha-asiat mikä helpottaa minua ihan mielettömästi! Hän myös kykenee maksamaan laskut ajallaan ja esimerkiksi suunnittelemaan ruokahuoltoa sekä kaupassakäyntiä mikä on mulle ihan epätodellista.

Lapset on jo teinejä, mies auttaa heidänkin kanssa mikä on minulle uutta ja suuri helpotus. Olen pystynyt useamman vuoden asumaankin samassa paikassa, aikaisemmin lapset vitsaili että olemme "mustalaisia" kun koko ajan muutetaan. Missään ei ollut hyvä eikä tuntunut turvalliselta. Tavarat ja kumppanit vaihtui koko ajan.

Todella toivon että tämä hyvä kausi jatkuu kunnes lapset muuttaa omilleen! Nyt meillä on pari lemmikkiäkin joita olen pystynyt huolehtimaan, häpeäkseni aiemmat lemmikit otettiin ja heti kyllästyttiin, kiertoon. Surullista. Häpeän millainen olin pahimmillaan.

Lapsuuteni oli niin vaikea että koen siihen verrattuna olevani kuitenkin tosi terve! Väkivaltaa, kiusaamista koulussa, vanhempien hylkäyksiä jne. Kaksi sisarustani on toinen kuollut (huumeet) ja toinen tietääkseni vankilassa (viina+huumeet). Voisi siis olla huonomminkin!

- Leena

Muita?

Minulla itselläni ei ole, mutta läheisellä ystävälläni on. Hän on kaiken kaikkiaan todella ihana ja harrastuksiin sekä ihmissuhteisiin intohimolla heittäytyvä ihminen, mutta ongelmia on kyllä tullut vuosien varrella vastaan, seuraavassa avautumista niistä...

Ongelmat kärjistyivät joitakin vuosia sitten, vielä kauan ennen kun hän sai diagnoosin, kun lähennyimme ja minun ja hänen ympärille muotoutui uusi kaveriporukka. Hän mitä ilmeisimmin latasi meihin, uusiin parhaisiin ystäviinsä, kovia odotuksia, ja oli siten todella vaativa. Minun olisi esimerkiksi pitänyt tehdä tietyt asiat täsmälleen samalla lailla kuin hän, olla asioista samaa mieltä, yms. Hän idolisoi maasta taivaisiin erästä ystäväänsä, jota me muut (3-4 hengen ydinkaveriporukka) emme tunteneet, ja saattoi vertailla meitä tähän, jos emme olleet hänen kanssaan jostain samaa mieltä, aivan kuin olisi pelotellut pikkulapsia joulupukilla. Hän tuntui myös haluavan jonkinlaista riippuvuussuhdetta ja syytti minua siitä, etten kuulemma jakanut kaikkea itsestäni hänen kanssaan. (Kyllä jaoin.) Hän puuttui todella yksityisiinkin asioihini ja suuttui, kun pistin vastaan. Persooniemme erillisyys tuntui hämärtyvän hänen ajattelussaan.

Riitoja oli usein, ja minulla oli jatkuvasti epämääräisen paha ja omituisen "vauhko" olo ystäväni lähellä. Tuntui, että piti kävellä munankuorilla. Hän saattoi myös kivenkovaan väittää jonkin asian menneen (hänet positiivisempaan valoon asettavalla) tavalla A, vaikka minä muistin tasan tarkkaan sen menneen tavalla B. Nyt tosin kun luin tässä keskustelussa noista muistiongelmista, niin ne ovat avartava tulokulma tähän ilmiöön. 

Kun yritin avata keskustelua näistä ongelmista, seurasi joko minun syyttelemistäni kaikesta, tai sitten itsensä ruoskintaa. 

Tästä kaikesta on nyt joitain vuosia aikaa. Stressaa muistella noita aikoja, enkä tee sitä mielelläni. Me kaksi emme puhu menneistä, enkä ainakaan itse koe sille tarvettakaan. Nykyään tilanne on nimittäin ihan toinen, onneksi. Olin pariin otteeseen todella lähellä katkaista välit.

Entisestä vaativuudesta ja edellä kuvatusta manipuloinnista ei ole nyt jälkeäkään, ja hän on mitä ilmeisimmin ottanut meihin myös vähän etäisyyttä, mikä on varmasti ihan hyvä asia. Menneistä vaikeuksista huolimatta rakastan häntä paljon ja hän on minulle yksi tärkeimmistä henkilöistä koko maailmassa. Diagnoosi on auttanut myös minua ymmärtämään hänen käytöstään, tunnereaktioidensa valtavuutta ja muuta tällaista, mikä voi heijastua suhteessa muihin. 

Lähipiirissä yksi, ystäväksi en voi sanoa kun hän ei sanan merkitystä ymmärrä.

Vakavia masennusoireita läpi elämän. Vihaa itseään ja kaikkia muita jatkuvalla on/off tunteella. Mielialat vaihtelee satoja kertoja päivässä. Haukkuu kaikkia jotka yrittävät olla lähellä, haukkuu myös niitä jotka eivät voi enää olla lähellä..

Vakavaa läheisriippuvuutta joka tuhoaa kaikki ihmissuhteet niin sukulaisiin kuin muihinkin. Siihen kuuluu äärimmäinen mustasukkaisuus.

Terapiayrityksiä ym. Ollut n. 30 vuoden aikana monia, mutta ei sitoudu niihin ja päivän jälkeen jättää kesken.

Henkilö saa yhteiskunnalta tuhansien eurojen edestä palveluja joka kk.

Virtahepo, kuvasit täydellisesti myös minun ex-kaveriani. Mulla meni vuosia tajuta, että mikä siinä suhteessa mätti. Olimme paljon tekemisissä mm.yhteisen harrastuksen vuoksi, jossa yhä välillä tapaamme. Mutta kaveruus mun piti irtisanoa, koska hän eli juuri kuvailemassasi riippuvuussuhteessa kanssani. Esim.harrastuksen jälkeen ja ulkopuolella piti joka päivä olla tuntitolkulla hänen kanssaan puhelimessa tai whatsupissa tai muuten seurasi suuri kriisi. Samoin hermostui ja suuttui, jos en halunnut nähdä intensiivisesti lähes päivittäin. Oli mustasukkainen ystävistäni, perheestäni, poikaystävästäni jne. Ja halusi tietää KAIKeN! Jos en olisi tiennyt, että kyse on pers.häiriöstä olisin voinut luulla hänen ihastuneen minuun. Näin ei tietenkään ollut/ole vaan kyse on juuri tuosta, että hänen on vaikea erottaa persoonallisuuttamme toisistaan. Hänelle olemme ikään kuin yksi ja sama. Mielipideasioissa noudattaa samaa kaavaa kuin Virtahevon kirjoituksissa. "Uhkailemalla" ja riehumalla yrittää saada kaikki olemaan samaa mieltä kanssaan ja jos joku ei ole, hänen maailmansa vähän romahtaa. Sama juttu nuo muistot. Vannoo hyvään muistiinsa ja kertoo tosiasioina tapahtumia, jotka muut muistavat täysin eri tavoin. Jos tästä huomauttaa, on raivoisa väittely ja suuttuminen seurauksena. Hiton raskas ihminen. Ensimmäinen epävakaa jonka olen koskaan tavannut ja tajusin epävakauden vasta psykologiaa opiskelleen ystäväni mainittua asiasta. On ollut suuri helpotus päästä hänestä eroon, vaikka harrastuksessa välillä tapaammekin.

Vierailija kirjoitti:

Virtahepo, kuvasit täydellisesti myös minun ex-kaveriani. Mulla meni vuosia tajuta, että mikä siinä suhteessa mätti. Olimme paljon tekemisissä mm.yhteisen harrastuksen vuoksi, jossa yhä välillä tapaamme. Mutta kaveruus mun piti irtisanoa, koska hän eli juuri kuvailemassasi riippuvuussuhteessa kanssani. Esim.harrastuksen jälkeen ja ulkopuolella piti joka päivä olla tuntitolkulla hänen kanssaan puhelimessa tai whatsupissa tai muuten seurasi suuri kriisi. Samoin hermostui ja suuttui, jos en halunnut nähdä intensiivisesti lähes päivittäin. Oli mustasukkainen ystävistäni, perheestäni, poikaystävästäni jne. Ja halusi tietää KAIKeN! Jos en olisi tiennyt, että kyse on pers.häiriöstä olisin voinut luulla hänen ihastuneen minuun. Näin ei tietenkään ollut/ole vaan kyse on juuri tuosta, että hänen on vaikea erottaa persoonallisuuttamme toisistaan. Hänelle olemme ikään kuin yksi ja sama. Mielipideasioissa noudattaa samaa kaavaa kuin Virtahevon kirjoituksissa. "Uhkailemalla" ja riehumalla yrittää saada kaikki olemaan samaa mieltä kanssaan ja jos joku ei ole, hänen maailmansa vähän romahtaa. Sama juttu nuo muistot. Vannoo hyvään muistiinsa ja kertoo tosiasioina tapahtumia, jotka muut muistavat täysin eri tavoin. Jos tästä huomauttaa, on raivoisa väittely ja suuttuminen seurauksena. Hiton raskas ihminen. Ensimmäinen epävakaa jonka olen koskaan tavannut ja tajusin epävakauden vasta psykologiaa opiskelleen ystäväni mainittua asiasta. On ollut suuri helpotus päästä hänestä eroon, vaikka harrastuksessa välillä tapaammekin.

Kuulostaa tutulta. Minäkään en muistaakseni tuolloin osannut epäillä nimenomaan persoonallisuushäiriötä, vaan ajattelin ystäväni olevan vain hankala tai "ilkeä". Vasta kun hän kertoi diagnoosistaan, aloin miettiä suhdettamme taaksepäin ja rupesin näkemään tapahtumissa selkeän kuvion. 

Tekstisi perusteella kuulostaa, että olit tälle henkilölle ns. favorite person, en osaa sanoa tuota suomeksi, mutta joihinkin pers. häiriöihin liittyy tällainen voimakas "leimautuminen" johonkuhun tiettyyn henkilöön, ja silloin tämän henkilön antamasta huomiosta ja validaatiosta tulee kaikki kaikessa. Seuraa usein tuollaista ripustautumista ja suurten odotusten lataamista tähän yhteen henkilöön.