APPIVANHEMMISTA ASIAA...
Miten teillä anopit ja apet sulautuu perhe-elämäänne? Meillä tilanne niin että miehen vanhemmat ovat eronneet jo ajat sitten ja lähinnä anoppi on tässä lähellä ja käydään kyläilemässä kerran viikossa. Ollaan miehen kanssa oltu jo kohta 10 vuotta yhdessä ja vieläkään en oikein sulata anoppiani. En kuitenkaan näytä sitä hänelle vaikka totta kai vaistoaa etten aina olekaan samalla aaltopituudella.
Jo raskauden aikana ja varsinkin loppuvaiheessa vähensin käyntikertoja anopilla kun ei vaan meinannu enää jaksaa sen oikkuja ja juttuja. Nyt kun vauva kohta 3 kk niin kyllä on tähän mennessä jo ties mitä ohjetta tullut.
Kaikista eniten harmittaa se, että kun mennään käymään, niin anoppi väkisin pitää vauvaa sylissä ja vaihtaa vauvan asentoa puolelta toiselle ja ilman että tukee päätä. Mies kerran sanoi että älä retuuta niin paljon niin kahta kauheammin alkoi heiluttamaan ja vaan tokaisi että kyllä tämmöisiä nyt saa heilutella. Ja sitten jos vauva nukahtaa syliin niin äkkiä pitää alkaa heijaamaan vauva hereille että saa pitää sitä sylissä eikä viedä sitä nukkumaan. Ihan väkipakolla ottaa sen syliin. Minä en vauvaa kehtaa anopilta pois ottaa mutta mies on muutaman kerran sanonut että nyt tulee isin syliin tai että nyt laitetaan nukkumaan. Kerrankin meillä ollessa laitin vauvan sitteriin että josko siihen nukahtaisi niin ekat ynähdykset kun vauva päästi niin jo anoppi ponkas ja otti vauvan syliin että eihän se nyt mitään nuku. Ristiäisissäkin kävi tosi nolo tilanne kun apen uusi (olleet 20 v jo yhdessä) avovaimo otti ekaa kertaa vauvan syliin niin heti anoppi meni repimään sen pois itelleen. Kyllä oli nolo juttu. Tais anoppi ajatella että vauvaa et ainakaan vie vaikka miehen veitkin!!!
Olisi hauska lukea miten teillä muilla on tilanne? Millaisia neuvoja appivanhemmiltanne olette saaneet?
Kommentit (2)
tuli meille apuun kun olimme lopen uupuneita koliikkivauvan kanssa. Asui meillä pari viikkoa, kun mies teki pitkää päivää, ja auttoi vauvan hoidossa. Siitä olen anopille kyllä kiitollinen, mutta olin tyytyväinen kun vihdoin lähti takaisin kotiinsa 300 km päähän. Olin luullut, että tulee vain viikoksi, mutta se vaan venyi, hänellä kun oli lomaa eikä tuntunut olevan kiire mihinkään. Anoppi opetti meidän pojalle mm. sylissä nukkumisen jalon taidon, joka johti siihen että vauva nukahti ja nukkui vain sylissä ja heräsi heti jos yritin laskea sänkyyn...pari kuukautta meni ennen kuin lapsi taas alkoi nukkua omassa sängyssään. Hän kuulemma mieheni veljen nukutti syliin melkein vuoden ikään ja joutui välillä yökaudet keinutuolissa istuen nukkumaan lapsi sylissä.
Anoppini on sellainen kuoliaaksi puhuja eli pälättää koko ajan. Lisäksi tietää (muka) kaiken lastenhoidosta, kun on kaksi poikaa kasvattanut, ja tuo mielipiteensä heti julki. Minä kokemattomana uskoin aluksi lähes kaiken, mutta nyt otan useimmiten neuvot vastaan, myöntelen ja teen sitten oman pääni mukaan. Mieheni on jyrkempi, hän sanoo heti vastaan ja tappelevat äitinsä kanssa välillä rajustikin.
Nukuttamisesta olen nyt joutunut sanomaan pari kertaa ja toinen homma on syöminen. Anopin mielestä kaikki lapsen itku on nälkää. On sitä sukupolvea jolle ruoka on rakkautta, eli ruuan avulla osoitetaan että rakastetaan. Tuputtaa siis koko ajan ruokaa, vaikka vauva itkisi väsymystään. Muistan kun yritin anoppilassa nukuttaa yliväsynyttä vauvaa, joka oli juuri saanut runsaasti ruokaa ja yritin saada lasta nukkumaan. Lapsi itki, koska oli niin väsynyt (oli käynyt vieraita ja päikkärit oli jääneet tosi vähälle), niin anoppi ryntäsi sisään maitopullo kädessä " etkö kuule, sillä on nälkä, anna minä tulen syöttämään ja nukuttamaan" . Silloin ärähdin vastaan, että nyt pois minä nukutan tämän lapsen. Sen jälkeen ei anopilta vähään aikaan ole tullut neuvoja.
Anoppi on kyllä kateellinen minun vanhemmille, koska vanhempani asuvat lähellä meitä ja saavat nähdä vauvaa joka viikko. Anopin mielestä meidän pitäisi ajaa kerran tai kaksi kuussa heille, mutta siihen mieheni antoi kieltävän vastauksen. Minä vältän tämän keskustelun sanomalla heti, että tervetuloa meille kylään. Appiukko ei viitsi kovin usein lähteä reissua tekemään, joten eivät käy meillä kuin parin kuukauden välein. Tietysti me käymme heillä myös pyhisin ja lomalla. Kesällä aiomme mennä pariksi viikoksi anoppilaan kesän viettoon, saa silloin hoitaa vauvaa:-)
Toisaalta ymmärrän anoppia, hän elää lastensa kautta ja lastenlasten saaminen oli hänelle tosi tärkeää. Heti kun menimme naimisiin alkoi painostaa meitä hankkimaan lapsia ja oli onnensa kukkuloilla kun vauva ilmoitti tulostaan. Nyt sitten odottaa koska teemme toisen lapsen:-) On anopista myös ollut apua ja vaikka onkin erilainen ihminen kuin minä, yritän suhtautua häneen kärsivällisesti.
Omat vanhempani eivät ole puuttuneet mitenkään vauvan hoitoon, antamalla neuvoja. He hoitavat lasta omalla tavallaan ja meidän ohjeiden mukaan, mutta eivät ala neuvomaan miten minun tulisi poikaa hoitaa.
Isovanhemmilla on minusta oikeus hemmotella vauvaa ja antaa neuvoja jos niitä pyydetään, mutta muuten lastenhoidosta päättää vanhemmat.
Meillä ei ole sellaisia ongelmia, että anoppi neuvoisi lastenhoidossa (thank god! Haluaisi varmaan kyllä, mutta ei uskalla, kun olen kova sanomaan vastaan), mutta on esiintynyt ihmeellistä kateutta siitä, jos vauvamme on välillä omalla äidläni hoidossa. Olemme kyllä yrittäneet olla tasapuolisia, mutta anoppi kokee koko ajan saavansa vähemmän hoitaa vauvaamme. Eihän sitä tietenkään minulle sano, mutta miehelleni valittaa.