Lue keskustelun säännöt.
Parisuhde jossa täysin erilaiset suhtautumistavat rahaan
31.05.2017 |
Onko kukaan muu puolisonsa kanssa täysin eri linjoilla raha-asioista? Jos, niin millä tavalla ja miten tämä vaikuttaa arkeen?
Itse vasta seurustelen (ei asuta yhdessä) mutta melko vakaaksi sanoisin suhdetta (useamman vuoden tässä ollaan jo oltu). Olisi ihana suunnitella jo yhteisasumista ja loppuelämää, mutta mietin miten se on mahdollista kun meillä on joissain asioissa niin erilaiset arvomaailmat.
Kumpikaan ei olla varsinaisesti köyhiä ja rahankäyttö on molemmilla halussa. Tuloero meillä on kuitenkin selkeä, mutta se häiritsevä osa siinä on että se vähätuloisempi on täysin tyytyväinen tilanteeseensa. Voiko siitä tulla mitään kun toinen maksaa mielellään vuokraa jo sen takia ettei tarvitse sitoutua yhdelle paikkakunnalle ja stressata asunnon arvon pitämisestä ja toinen taas on ostanut ensiasuntonsa parikymppisenä? Ja tämä vuokralla asuja asuu mielellään tiiviisti kun taas toinen kokisi tiiviisti asumisen luopumisena. Toinen kuluttaa mielellään kokemuksiin ja kerryttää ns. henkistä pääomaa kun toinen ostaa paljon materiaa ja laittaa ylimääräiset rahat sijoituksiin.
Nyt kaipaisin lähinnä niitä muiden kokemuksia ja mielipiteitä erilaisten maailmojen yhdistämisistä. Tässä ei siis ongelmaa ole ollut kummallakaan enkä koe että vielä tarvitsee keskustella vakavasti sen toisen osapuolen kanssa.
Kommentit (13)
Vierailija kirjoitti:
pitäisikö parisuhteessa kilpailla verisesti siitä, kumpi tienaa enemmän. Miksi ei saisi olla tyytyväinen, vaikka toinen tienaakin enemmän. Vai onko pelkästään naisella oikeus tienata hyvällä omatunnolla vähemmän.
Lähinnä sitä pohdin että aika moni suomalainen pariskunta ostaa talon/asunnon yhdessä. Ajetaan puolison kanssa samalla autolla. Käydään yhdessä lomalla jos käydään. Ostetaan kotiin tavaroita joista on yhdessä päätetty.
Jos toisen mielestä auto, omistusasunto ja suurin osa kodin tavaroista on turhia ja lapsen vaatteetkin voisi ostaa kirpparilta ja toinen taas ajattelee että lomareissut on turhia mutta pitää tehdä töitä niin paljon kuin mahdollista jotta voi ostaa paljon kaikkea, miten käytännössä tämä toteutetaan? Toinen suostuu kompromissinä ostamaan osuuden jostain isommasta asunnosta vaikka haluaa asua pienessä kämpässä? Mies ajaa uudella saksalaisella autolla minne ollaan yhdessä menossa ja nainen tulee bussilla perästä? Vai niin että mies ostaa auton kun haluaa mutta nainen istuu aina kyydissä mikä saattaa luoda kitkaa kun toinen jatkuvasti hyötyy toisesta taloudellisesti vaikka toiselle se auton kyydissä istuminen tai isompi telkkari olohuoneessa ei tuo mtään lisäarvoa elämään?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos joku ei halua omistaa asuntoa tai taloa tai käyttää rahaa kalliiseen autoon, sitten hän ei tee niin. Et kai kuvittele, että joku voisi arvojensa vastaisesti tulla suostutelluksi laittamaan kymmeniä tuhansia omaa rahaansa johonkin? Ei niin tapahdu.
Omat rahat kannattaa pitää joka tapauksessa, vaikka yhdessä asuisikin. Yhteiset menot katetaan yhdessä ja kumpikin vastaa omistaan sen mukaan, mihin kokee tärkeäksi käyttää rahaa. Paljon selvempää niin.
Meillä on niin että puoliso laittaa kaiken menemään.
Minä olen säästäväinen ja tällä viikolla tulee viimeinen tonni niin että saan 200 tuhannen euron sijoitukset täyteen.
Puolisolle olen viimeiset vuodet selittänyt että kaik on mennyt ja rahaa ei ole. Tämä on osittain tottakin koska sijoittamiseen liittyy aina riski.
Näin meillä.
Ja käytännön vinkkinä vielä vaikka yhteisen auton otamiseen: toinen maksaa puolet sen hintaisesta autosta, jonka olisi valmis ostamaan 50/50-käyttöön, ja toinen maksaa sitten loput, jos haluaa ajaa paremmalla autolla. -3
Jos on itse säästäväinen ja puolisi ei niin avioehto on paikallaan. Se on koko perheen etu. On reilu peli. Ei ole kivaa kun itse säästää ja toinen tuhlaa js sitten omat säästöt menee eron tullen puoliksi.
Kannattaa hommata samoin ajatteleva puoliso niin pääsee halpommalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä voisin ihan hyvin omistaa asunon, mutta asuinpaikka on paljon tärkeämpi juttu. Minulla ei ole varaa omistaa mieleistäni asuntoa Helsingin kantakaupungista, joten mieluummin sitten vuokraan kuin muutan jonnekin Roihupeltoon tai muualle.
Vierailija kirjoitti:
Jos on itse säästäväinen ja puolisi ei niin avioehto on paikallaan. Se on koko perheen etu. On reilu peli. Ei ole kivaa kun itse säästää ja toinen tuhlaa js sitten omat säästöt menee eron tullen puoliksi.
Kannattaa hommata samoin ajatteleva puoliso niin pääsee halpommalla.
Jos olisikin näin helppoa! Mutta kun se on monesti yksi ja sama henkilö joka ostaa sekä kalliin auton että sijoittaa ja kerryttää omaisuutta. Toinen on saattanut tehdä sitten tietoisen valinnan että pienempi elintaso riittää hänelle ja saattaa tehdä vähemmän töitä.
Erossa on helppo jakaa omaisuus mutta miten kun suhteessa tuntuu että vapaa-aika jaetaan niin että kotona löhöävä joutuu sitten tekemään enemmän (ehkä hoitaa lasta omasta halusta, ehkä siivoaa pakosta) kun toinen vain tekee töitä!
Itse sinkku mutta tuttavapiirissä on näitä edustusvaimoja joilta odotetaan paljon liiton aikana ja sen päättyessä millään ei olekaan enää merkitystä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on hivenen, ei ehkä noin radikaalisti erilaiset, suhteet rahankäyttöön ja noin se tavallaan menee. Meillä nyt naimisissakin erilliset tilit ja rahat erillään yhteistä taloustiliä lukuunottamatta, mikä auttaa asiaa.
Mies on ostanut ison television, koska halusi, minä kustansin murto-osalla summasta television asentamisen. Vaikka katson sitä myös. Kodin isot huonekalut hankitaan puoliksi, mutta sitten joudutaankin neuvottelemaan: hinta-laatutason määrittäminen ja erilaiset maut pitävät huolen, ettei sohvaa valita sormia napsauttamalla, vaan ratkaisua hierotaan, kunnes molemmat hyväksyvät. Joitain sisustusjuttja olen ostanut itse taas ihan omin nokkineni, koska minulle ne tuovat lisäarvoa, jota mieheni ei käsitä ollenkaan. Yhteiset matkat suunnittelemme yhdessä ja maksetaan puoliksi. Kummatkin laittavat sen lisäksi rahaa omiin elämyksiinsä sen mukaan, mikä hyvältä tuntuu. Yhteisistä menoista ylijäävät rahat voi myös kukin tahoillaan säästää, ja meillä on säästöjä eri määrä.
Toki huithapelimmankin puolison on tällaisessa kuviossa mielestäni velvollisuus sen verran pitää varakassaa, ettei säästäväisempi joudu aina maksamaan yllättäviä kuluja tai auttamaan pulasta esim. sairauden iskiessä. Toisaalta pihimmän on myös välillä joustettava ja laitettava rahaa yhteiseen elämään ja hauskanpitoon eikä voi joka elokuvalipun hintaa huokailla suureen ääneen.
Asua täyttyy ja kun mies ei ollut sohvalla istuvaa tyyppiä, niin ei ollut lopulta kovin vaikea päätyä remontoitavaan kohtuukokoiseen taloon ja autotalliin. Autot meillä on omat, mies rassaa romuaan ja mulla uudempi ja luotettavampi.
Ruokakaupassa käyn minä, en halua arkijuustoa ja halvinta lenkkiä, yhdessä on sovittu budjetti josta mies maksaa puolet, ostan sitten mitä ostan ja mieskin kirjoittaa toiveensa listaan ja ne sieltä kaupasta tuon.
Lapselle minä ostan tarvikkeet, periaatteesta olen miehellä jonkin talvipuvun tms vuosittain maksattanut, mutta lapsilisät melko pitkälle kattaa lapsen tarpeelliset hankinnat alesta.
Elektroniikka ei miestä kiinnosta, ne on minun ja lapsen. Työkaluja tms kun ostelee niin usein hakee halvinta ja ostaa sitten vuoden päästä uudelleen laadukkaampaa, tähän on vuosien varrella jo tullut järkeä hänellekin.
Sijoituksiin ei koske, mutta antoi minun järjestää määräaikaistalletuksia silloin kun niistä vielä sai korkoa.
Eli periaatteessa puolitetaan menot, mutta se kumpi haluaa jotain enemmän maksaa enemmän. Eikä me näitä satasen päälle edes lasketa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos 10! Luot toivoa että tämmöisetkin erimielisyydet voi sovitella. Palsta on tainnut saada minut kyynistettyä ainaisella lompakkolois-huudolla jollaiseksi pelkään leimautuvani jos ehdotan että se maksaa enemmän kumpi mitäkin asiaa arvostaa enemmän.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
pitäisikö parisuhteessa kilpailla verisesti siitä, kumpi tienaa enemmän. Miksi ei saisi olla tyytyväinen, vaikka toinen tienaakin enemmän. Vai onko pelkästään naisella oikeus tienata hyvällä omatunnolla vähemmän.
Lähinnä sitä pohdin että aika moni suomalainen pariskunta ostaa talon/asunnon yhdessä. Ajetaan puolison kanssa samalla autolla. Käydään yhdessä lomalla jos käydään. Ostetaan kotiin tavaroita joista on yhdessä päätetty.
Jos toisen mielestä auto, omistusasunto ja suurin osa kodin tavaroista on turhia ja lapsen vaatteetkin voisi ostaa kirpparilta ja toinen taas ajattelee että lomareissut on turhia mutta pitää tehdä töitä niin paljon kuin mahdollista jotta voi ostaa paljon kaikkea, miten käytännössä tämä toteutetaan? Toinen suostuu kompromissinä ostamaan osuuden jostain isommasta asunnosta vaikka haluaa asua pienessä kämpässä? Mies ajaa uudella saksalaisella autolla minne ollaan yhdessä menossa ja nainen tulee bussilla perästä? Vai niin että mies ostaa auton kun haluaa mutta nainen istuu aina kyydissä mikä saattaa luoda kitkaa kun toinen jatkuvasti hyötyy toisesta taloudellisesti vaikka toiselle se auton kyydissä istuminen tai isompi telkkari olohuoneessa ei tuo mtään lisäarvoa elämään?
Ap
Ei pidä olla aika moni,voi toimia toisin. Meillä mies omistaa sen, mitä haluaa omistaa ja minä sen, mikä on on minulle tärkeää. Mutta ei miehen hieno auto tarkoita sitä, etteikö hän voi ottaa minua kyytiin, jos on yhteinen matka. En ymmärrä,miten yhdessä omistaminen tekisi omistamisesta jotenkin jalompaa tai että jos omistaa jotain yksin, ei halua toisen sitä käyttävän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on itse säästäväinen ja puolisi ei niin avioehto on paikallaan. Se on koko perheen etu. On reilu peli. Ei ole kivaa kun itse säästää ja toinen tuhlaa js sitten omat säästöt menee eron tullen puoliksi.
Kannattaa hommata samoin ajatteleva puoliso niin pääsee halpommalla.
Jos olisikin näin helppoa! Mutta kun se on monesti yksi ja sama henkilö joka ostaa sekä kalliin auton että sijoittaa ja kerryttää omaisuutta. Toinen on saattanut tehdä sitten tietoisen valinnan että pienempi elintaso riittää hänelle ja saattaa tehdä vähemmän töitä.
Erossa on helppo jakaa omaisuus mutta miten kun suhteessa tuntuu että vapaa-aika jaetaan niin että kotona löhöävä joutuu sitten tekemään enemmän (ehkä hoitaa lasta omasta halusta, ehkä siivoaa pakosta) kun toinen vain tekee töitä!
Itse sinkku mutta tuttavapiirissä on näitä edustusvaimoja joilta odotetaan paljon liiton aikana ja sen päättyessä millään ei olekaan enää merkitystä
Hä? Toinen maksaa kaiken ja toinen tekee kotona kaiken, tämähän on juuri reilua. Ja eron tullen toki omaisuus puoliksi, molemmat tehneet töitä, toinen kodin eteen ja toinen rahan.
pitäisikö parisuhteessa kilpailla verisesti siitä, kumpi tienaa enemmän. Miksi ei saisi olla tyytyväinen, vaikka toinen tienaakin enemmän. Vai onko pelkästään naisella oikeus tienata hyvällä omatunnolla vähemmän.