Miksi te ihmiset EROATTE?!

alkoholistista.



Enkä ole päivääkään sitä katunut :). Lapset ovat saaneet _normaalin_ perheen krapulassa vääntelehtivän, päiviä kadoksissa sillon tällöin olevan isän sijaan.



Pitävät yhteyttä isäänsä, juu, mutta isänsä ei juo heidän siellä ollessaan ja jäävät täysin krapulatärinöiden katselut väliin.



Ovat sitten kasvaneet uusperheessä, tapasin nykyisen mieheni 3 vuotta eron jälkeen, saaneet lisää sisaruksia jne. Elämme perus-tavis-keskiluokkaista elämää, molemmilla, minulla ja puolisollani, perus-tavis-it-alan työpaikat jne. Ex-mies taas on melko deekiksellä oleva, pitkälti sossun rahoilla elävä syrjäytynyt.

että meillä kaikilla on tasan yksi elämä. Ei sitä kannata käyttää toisen tarpeiden tyydyttämiseen. Toki muutkin pitää otta huomioon, mutta eikö se juuri ole sitä jos erotaan kun lapsi on 17v eli lähes aikuinen. "lapsi" voi siinä kyllä miettiä miksei suo omalle vanhemmalleen onnea!? Miksi se perheidyli vanhemmallakin iällä olisi parempi kuin aito onni ihmisen kanssa jota todella rakastaa. Sen iänikuisen yrittämisen sijaan.

puolisoni irti viinasta. T:79

ei oo mitään traumoja jäänyt erosta, mutta perusturvallisuus järkkyi kodin yleisen hyisen ja riitaisan ilmapiirin takia. Epävarmat olot kotona ovat varmasti suurin syy teini-iässä puhjenneisiin mielenterveyden häiriöihin joista kärsin lähes 10v.



Yhden kaverini perheessä vanhemmat elivät kuin sisarukset (oikeastaan eivät olleet edes niin läheisiä), koskaan ei kotona koskettu, pusutettu, istuttu kainalossa tms. Vanhemmat nukkuivatkin eri kerroksissa vedoten miehen kuorsaukseen! Aika omituisen mallin avioelämälle antoivat lapsilleen (lopulta sitten kyllä erosivatkin, onneksi).



Ero on kyllä usein parempi vaihtoehto kuin elää huonossa suhteessa missä vanhemmat ovat onnettomia. koska vanhempien (piilotettukin) paha olo heijastuu väistämättä lapsiin.

johtuisivat "erilleen kasvamisesta" tms. Ero huonostakin suhteesta on kuitenkin taloudellisesti, sosiaalisesti ja henkisesti niin raskasta, että vaikea kuvitella, että kukaan lähtee siihen ruljanssiin ihan hepposin perustein..



Ennemmin olisin huolissani siitä miten se ero toteutetaan lasten kannalta, eli toivoisin, että aikuiset osaisivat pysyä aikuisina ja erotilanteessa ajattelisivat ennen kaikkea lasten parasta.. Olen työssäni nähnyt miten lapsia käytetään kylmästi kiusantekovälineinä ex-puolisolle erotessa. Toinen eroon liittyvä ongelma on vanhempien kova tarve rynnätä uuteen suhteeseen ja kiire uuden perheen perustamiseen..



Itse toivon, että en joudu koskaan eroamaan, mutta jos näin kävisi olisi vaikea nähdä itseni uudessa avo/aviosuhteessa. Kynnys aloittaa uusi suhde "epäonnistumisen" jälkeen olisi todella korkea.

mutta en sellaisessa, joka sairastutti perheenjäsenet. Edessä olisi ollut tilanne, että joku perheestä olisi romahtanut pahasti. Yli kymmenen vuoden harkintaa pidin riittävänä, etenkin kun tilanne paheni em kuvaamaani tilanteeseen.

elää riitaisaas avioliitossa. Monen tutun kohdalla mietin, miksi he eivät eroa!

Kysehän on siitä. Naisille ei kelpaa tavallinen ja kunnon mies. Halutaan se jännittävä renttu, joka välillä puistelee ja vetää viinaa. Naiset luulee muuttavansa miehen kun tulee lapsi.



Ohhopsis, mies ei muutukaan ja sitten erotaan pettyneenä.



Voi voi, olisi kannattanut siltikin valita se kaveripiirin kunnon poika, joka ei ryypännyt, ei tapellut, kulki töissä ja oli vastuuntuntoinen. Mutta kun se oli niin tyyyyyyyyyyyyylsä ja sen kans ei olis ollut mitään jännitystä.



Siinä on syy, miksi eroja tulee.

Se ei ole hyvä asia ollenkaan.Itse olin 6 vuotta kun vanhempani erosivat ja oli kyllä kauheaa elää ilman isää.Isä oli aina minua kohtaan hellempi ja hänenn kanssaan on ollut helpompi olla ja sain tavat hän vaan yhden viikonlopun kuukaudessa ja aluksi vuoteen en saanut ollenkaan tavata edes.Ja äiti lähti muitten syitten takia,koska isä ei ryypännyt liikaa tai ollut väkivaltainen eikä pettänyt äitiä.Eikä äiti neuvotellut erosta vaan otti ja lähti.Kyllä on olemassa eroja joissa on todellinen syy,mutta ihan liian monesti ihmiset eroaa vaan siksi että arki on todella raskasta ja kaipaa vaan enemmän. Tästä oikeasti kärsivät lapset eniten ja tietysti usein myös se kuka jätetään(jos siis eroa ei ole yhteisesti ehdotettu).Ja parivuotias ymmärtää jo paljon esimerkiksi ja isän puuttumista varmasti ikävöi hetken ainakin kovasti.

Siksi ero.

ihmiset eroavat liian helposti. Liiton vaikeudet eivät välttämättä näy ulos päin.



Mun yksi ystävä oli 16 vuotta liitossa, jolla ei alun perinkään ollut mitään onnistumisen mahdollisuuksia. Väkisin vaan yrittivät, saivat kaksi lasta, kävivät terapiassa ja vaikka mitä, mutta kumpikin voi huonosti, vaikkei väkivaltaa tai alkoholisimia ollut.



Itse erosin väkivaltaisesta miehestä 12 vuotta sitten eikä ole katua tarvinnut.

Vanhemmille on tärkeää, että itse on onnellinen eikä kotona riidellä. Eroa selitellään sillä, että lapsillekin on parempi, että on kaksi toimivaa kotia, joissa ei kinata ja vanhemmat ovat onnellisia.

Työssäni lasten parissa olen huomannut, että ei lapsia satunnaiset vanhempien kinaamiset rasita. Ei edes suuri kriisi. Se kasvattaa lasta siihen, että vaikeuksista selvitään. Erolapset ovat siinä mielessä huonossa asemassa, että menettävät jo lapsena kyvyn uskoa aikuiseen ja siihen, että rakkaat ihmiset pysyvät ympärillä ja että vaikeuksista selvitään. Heille jää epäselväksi se, mikä on elämässä tärkeää. Tärkeää on, että äiti on onnellinen. Kyllähän lapsi sen ymmärtää, että se on tärkeää. Mutta erokuvioissa lapsi myös ymmärtää, että hänen onnensa ei ole niille ihmisille, jotihin hän luotti ollenkaan tärkeää. Äiti ja isä esittelevät heille uudet järjestelyt ja uuden kodin ja uusia vieraita ihmisiä. Osa lapsista sopeutuu, mutta tuskin kukaan tulee onnelliseksi. Mutta onneksi äiti on onnensa kukkuloilla. Kun eka perhesysteemi meni mönköön, heitetään se roskiin ja tehdään uusi. Jospa se onnistuisi.

Allekirjoitan tämän täysin. Näin se juuri on! Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää?

Terveisin; yksi "säälittävä irtolainen" - 7 v. vanhempani erosivat, itse kuljin koko lapsuuteni kahden kodin väliä. Kokemusta siis on. Usko ihmisiin ja ihmissuhteisiin (kestävään rakkauteen) oli lapsuuteni ansiosta pirstaleina - sitä ei moni uskokaan kuinka paljon olen kärsinyt, ja tehnyt töitä sen eteen, että pystyin itse menemään naimisiin tai, että uskalsin hankkia lapsia! Nämä eivät ole mitään kevyitä juttuja lapsille koskaan. Siihen ei kenenkään kannata tuudittautua; se on valhetta.

ihmiset itse?

Pitäiskö ihmisiltä viedä oikeus omaan elämään?

Kenties elämme murroskautta jolloin punnitsemme mikä parisuhteen merkitys on ja miten määrittelemme perheen. Paljon muutoksia tapahtuu juuri nyt ihmisissä ja se tarkoittaa sitä että se näkyy myös elämässä ja kaikissa päätöksissä mitä me teemme.

Katsotaan asiaa uudelleen 50 vuoden kuluttua. Onko ihmiset oppineet yhtään mitään.

Ja ihan sivuhuomautuksena että minusta on hienoa että ihmiset lähtevät etsimään itseään sillä sen takiahan me tänne ylipäätään synnymme.

Katsotaan vaan asiaa uudestaan 50 vuoden kuluttua; ihan varmasti silloin on rakkaudettomuus, irrallisuus ja luonnottomat perusarvot ihmisten keskuudessa lisääntyneet, kun "kaikki vain etsivät omaa lyhyentähtäimen onneaan". Kipuilu ihan varmasti lisääntyy.

ihmiset eroavat liian helposti. Liiton vaikeudet eivät välttämättä näy ulos päin.

Mun yksi ystävä oli 16 vuotta liitossa, jolla ei alun perinkään ollut mitään onnistumisen mahdollisuuksia. Väkisin vaan yrittivät, saivat kaksi lasta, kävivät terapiassa ja vaikka mitä, mutta kumpikin voi huonosti, vaikkei väkivaltaa tai alkoholisimia ollut.

Itse erosin väkivaltaisesta miehestä 12 vuotta sitten eikä ole katua tarvinnut.

Niin SINÄ et ole katunut - entä lapset?

Tässä olikin kyse aikuisten (vanhempien) itsekkyydestä ja siitä miten lapset jäävät jalkoihin. Sinäkin ajattelevat vain itseäsi.

Vanhemmille on tärkeää, että itse on onnellinen eikä kotona riidellä. Eroa selitellään sillä, että lapsillekin on parempi, että on kaksi toimivaa kotia, joissa ei kinata ja vanhemmat ovat onnellisia.

Työssäni lasten parissa olen huomannut, että ei lapsia satunnaiset vanhempien kinaamiset rasita. Ei edes suuri kriisi. Se kasvattaa lasta siihen, että vaikeuksista selvitään. Erolapset ovat siinä mielessä huonossa asemassa, että menettävät jo lapsena kyvyn uskoa aikuiseen ja siihen, että rakkaat ihmiset pysyvät ympärillä ja että vaikeuksista selvitään. Heille jää epäselväksi se, mikä on elämässä tärkeää. Tärkeää on, että äiti on onnellinen. Kyllähän lapsi sen ymmärtää, että se on tärkeää. Mutta erokuvioissa lapsi myös ymmärtää, että hänen onnensa ei ole niille ihmisille, jotihin hän luotti ollenkaan tärkeää. Äiti ja isä esittelevät heille uudet järjestelyt ja uuden kodin ja uusia vieraita ihmisiä. Osa lapsista sopeutuu, mutta tuskin kukaan tulee onnelliseksi. Mutta onneksi äiti on onnensa kukkuloilla. Kun eka perhesysteemi meni mönköön, heitetään se roskiin ja tehdään uusi. Jospa se onnistuisi.

.

olisi parempikin erota, sillä perhenen isällä on alkoholiongelma, joka vain vuosi vuodelta pahenee. Lapset eivät eroa halua, he haluavat että heillä on kotona sekä isä että äiti. Heitä ei kuulemma isän tissuttelu häiritse (päinvastoin, isä on hiprakassa mukava tyyppi) ollenkaan, eniten häiritsee äidin nalkutus ja pahalla päällä olo...

Minä en ymmärrä miksi kaikki nykyään eroaa!? Harvassa on ydinperheet tänä päivänä. Lapsia käy sääliksi, todella! Siis jos ei ole kyse väkivallasta/alkoholista/huumeista tms. niin miksi ei yritetä kovemmin?



Itse olin 17 kun vanhempani erosivat, enkä voi käsittää miten joku alle 10-vuotias selviää sellaisesta muutoksesta tervejärkisenä?? Kun melkein täysi-ikäisellekin teki tiukkaa.

Yksi syy on varmasti se, että nykyään naimisiin mennään jo alkujaankin liian löyhin perustein ja lyhyellä tähtäimellä. Avioliittoa ei ns. suunnitella enää niin vakavalla mielellä loppuiäksi, usein tuntuu se hääpäivä olevan tärkeämpi kuin onnistunut, pitkä liitto.

elää riitaisaas avioliitossa. Monen tutun kohdalla mietin, miksi he eivät eroa!

Uskon kuitenkin myös siihen, että ennen oli paljon enemmän ns. kulissiliittoja kun ei uskallettu erota.

Ihmisiltä puuttuu taitoa huolehtia suhteestaan, sietokykyä ja peiliin katsominenkin unohtuu. Siksi.