Ikuisuusaihe: Miksi lääkärit ovat niin ilkeitä?

Ylipaino on syy moneen vaivaan.

Jos lääkäri ei siitä sano, hän ei hoida työtään.

Jaa a

Eivät ole yksityisellä.

Monien huonojen lääkärikokemusten jälkeen minulla on nyt ihana omalääkäri, jolla joudun sattuneesta syystä käymään noin joka toinen kuukausi. Aina kiva mennä, hyvä lääkäri ja kiva ja ystävllinen.

Siksi

En ole koskaan törmännyt ilkeään tai epäasiallisen lääkäriin.

Suuri ongelma on myös se, että vaikka käyt säännöllisesti terveyskeskuksessa, joka kerta vastassa on uusi lääkäri jolla ei ole hajuakaan potilaan historiasta tai siitä miten vaivaa on aiemmin hoidettu. Sitten vaan mutuillaan vastaus ja lääkemäärät jotka on ihan ristiriidassa aiempien ohjeiden kanssa. Ensimmäinen määrää lääkkeen, toinen käskee lopettaa sen ottamisen. Kolmas määrää labrat ja neljäs sanoo että on mitattu väärät arvot. Ihan jäätävää pelleilyä.

Lähes aina potilas itse voisi tehdä ongelmilleen jotain, se nyt vaan on niin. Siksi on hyvä lähteä liikkeelle asioista, joita voi muuttaa sen sijaan että aletaan määrätä lääkkeitä tai hoitoja. Tämä tottakai ottaa monia potilaita päähän, koska he eivät haluaisi olla vastuussa ongelmistaan.

Siks

Ihminen on hajonnut kone se pitää korjata jopa vasaralla taltalla antaa sähköiskuja öljyä bensaa suoniin välillä poltetaan kolvilla moottorit putkia koverretaan tehdään kaikennäköisiä korjauksia kokonaisuus pitää vaan ymmärtää miksi esim auto ei kulje mutta sitähän tehdään ihmiselle kuitenkaan samalla tavoin amistieteestä on apua loogisessa ajattelussa missä mättää

Lääkäripalveluita ei tarjota. Potilaiden täytyy VAATIA niitä. Jos et vaadi, niin ei niitä palveluita kukaan tule sinulle tarjoamaan.

Suomalaisten miesten perisynti on toksinen maskuliinisuus. Juuri sellainen "vahvan ihmisen kulissi" joka kääntyy aina potilaan tappioksi. Potilas yrittää esittää vahvaa ja tervettä. Sitten kun tilanne menee pahaksi, lääkäri vastaa, että miksi valitat nyt tällaisesta kun olet vuosikausia pitänyt turpasi kiinni ja kieltäytynyt puhumasta ongelmista. 

Itsetuhoiset potilaat (marttyyrit, jotka uhoavat että he eivät mene lääkäriin ellei ambulanssi tule ja vie) ovat hyvin helppoja potilaita. He vain kärsivät yksin kotona ja kuolevat sitten pois, kun tulee joku vakava tilanne, mihin OLISI pitänyt pyytää apua. 

 

Onkai siellä vielä abotteja monttooria proffia dekaaneja tohtoreita onhanse totta hienoa elämä yli-opistolla on saavutus olla siellä kaikkine tabuineen suruineen ei se mikään ihmisteriilipaikka oo monella traumoja jäänyt opiskelu ajoilta monilla psyyke ihan kuralla jo ennen sitten elämä vaan jatkuu

Siis se on niin raivostuttavaa, kun lääkäri on joskus ihan ihmeissään siitä, kun huomaa että potilasta vaivaa ihan oikeasti se, mitä potilas on koko ajan sanonut. Esim. kerran menin päivystykseen runsaan verenvuodon takia erään toimenpiteen jälkeen. Eivät meinanneet päästää, jankutin siinä että tarvitsen lääkäriä kun se on todella runsasta, ei todellakaan normaalia. Kun lääkäri tutki, hän huudahti "Siis täällähän on ihan vuolas vuoto!!" No niin on, niinhän mä sanoin monta eri kertaa enkä muussa tapauksessa

tietenkään olisi mennyt päivystykseen. Toinen esimerkki: menin psykiatriaan erikoistuneen lääkärin vastaanotolle. Psykiatri tunnin kerrottuani: sinua pitäisi tutkia enemmän, kyllä tässä jotain voi oikeasti olla, että ei oo pelkkä sairausloman tarve. Olin tuossa vaiheessa jo sairauslomalla joka tapauksessa, ja oliko hän siis alunperin ajatellut, että tässä on taas varmaan sairausloman vinkuja kyseessä, jota ei oikeasti mikään vaivaa? Ja sitten huomasi, että voi olla vähän hankalampi juttu eikä mene teeskentelyn piikkiin. En osaa sanoa. Vähän yllätti tuo kommentti ja on aika huono, jos lähtökohta on se, että potilas valehtelee kunnes toisin todistetaan. Pitäisi päinvastoin uskoa ellei tule merkkejä, että potilaan oirekertomukset on ristiriidassa toisiinsa.

Potilaat bimpoja ei jatkoon

aivan totta. tämä myös yksityisellä puolella, esim. Terveystalossa ylimielisiä ja vähätteleviä lääkäreitä

Koska palkka juoksee siitä huolimatta. Jos joutuisivat pihalle jokaisesta huonommasta käyttäytymisestä saattaisivat oppia. Pavlovin koiratkin oppivat kun tarpeeksi opetti.

Koska voivat olla. Työsuhde ei ilkeilyyn katkea eikä siitä tule henkilökohtaisella tasolla tuntuvia seuraamuksia. Potilaathan ovat monelle työn suola eli kunhan on vittuilun tarve niin aina löytyy kohde.

joudun käymään usein lääkärissä sairauden takia.pyrin käymään samalla hyvällä lääkärillä vuosia, tulee kalliiksi, koska joutuu jonottaan kuukausia ja maksaan yksityiselle. usein yksityisellä huonokäytöksinen saa potkut tai ketään ei varaa siltä aikaa.jos lääkärille on usean viikon tai kuukauden jono se on hyvä merkki yleensä.

terveyskeskuksessa olen törmännyt sekä tosi kamaliin tapauksiin törmäsin pari kertaa raivoavaan ,sekavaan ja vittuilevaan naislääkäriin yllättäen (hoitovirheitä,raivoamista,mahdollisesti päihdeongelma,kuulin myöhemmin toisilta potilailta että saivat potkut sekä terveyskeskuksesta että terveystalolta, joku potilas oli haastanut oikeuteen)

olen myös terveyskeskuksessa saanut tosi empaattista ja nerokasta diagnosointia ,että kyllä siellä on hyviäkin lääkäreitä.joilla pitkä kokemus eri sairauksista.

Itseäni ihmetyttää muutos, jonka olen noin 10 vuoden sisällä huomannut terveydenhuollossa: nykyään käy useimmiten niin, että jos oireet VOI olla selitettävissä jollain viattomalla, ei-vaarallisella syyllä, päätetään tutkimatta että oireet OVAT täysin harmittomia kunnes toisin todistetaan (= eli sitten kun ne käyvät hengenvaarallisiksi).

Tämä on toki siitä kätevä strategia, että pääsee potilaista eroon. Esimerkiksi yksi (valitettavan nuori) tuttava ravasi suolisto-oireistaan lääkäreillä, eikä mitään tutkittu tai pidetty ollenkaan huolestuttavana kuin vasta paljon myöhemmin, kun mahasyöpä oli levinnyt niin että ainoastaan saattohoito oli mahdollinen.

Sukulainen valitti päänsärkyjä ja näköhäiriöitä, jotka eivät kiinnostaneet ketään, kunnes toinen jalka halvaantui ja todettiin aivokasvain jolle ei enää ollut mitään tehtävissä.

Toinen sukulainen kävi huimauksesta ja pyörtyilystä lääkäreillä, sai pelkkiä jumppaohjeita oletettuun asentohuimaukseen, kunnes vuosi myöhemmin pyörtyi niin pahasti että joutui ambulanssilla sairaalaan - ja oho, se johtuikin sydämestä.

Kolmannella sukulaisella oli niin selkeät sydämen vajaatoiminnan oireet kuin voi olla (m.m. niin paljon nestettä että jalat kuin elefantilla, ajoittaista hengenahdistusta), mutta koska ei ollut henkihieverissä, sydämen vajaatoimintaa ei todettu ennen kuin kaksi vuotta myöhemmin joutui päivystykseen - tällä kertaa henkihieverissä - ja sydämen vajaatoiminta on niin paha että vain palliatiivinen hoito on enää mahdollista.

Itselläni oli sietämättömiä kipuja ja oireita jotka viittasivat tiettyyn autoimmuunisairauteen, jota suvussani on ollut useammalla. Verikokeeni myös viittasivat tähän autoimmuunisairauteen. Siitä huolimatta lääkäri totesi oireet ei kovin vakaviksi, ei uskonut autoimmuunisairauden mahdollisuuteen, ja vihjasi että nivelkivut ovat korvien välissä ja kenties yritän päästä eläkkeelle? En saanut mitään apua, mitään lääkkeitä, ja joinain päivinä en päässyt edes sängystä ylös kipujen takia. Puoskaroin sitten itseäni perheenjäseneltäni jääneillä kortisonipillereillä muutaman kuukauden, yhdistin tämän autoimmuunisairauksia helpottavaan ruokavalioon, ja lopulta sain oireeni hallintaan. Nyt vain toivon, että ne eivät enää tule takaisin, koska tiedän jo etukäteen, että terveydenhuollosta en mitään apua niihin saa.

En mene lääkäriin ellei ole aivan pakko. Sieltä ei saa mitään apua vaivoihin eivätkä lääkärit tunnu tietävän yhtään mitään.