Kotiäidin kasvattamat - mitä hyviä ja huonoja puolia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti se, että ei tullut normaalia mallia työssäkäynnistä. Äiti oli aina kotona, aina. Mulle on jäänyt vähän sellainen ajatusmalli, että nainen voi olla vaan kotona ja rahaa tulee. Äidillä tuntuu olevan tämä sama käsitys, ei ymmärrä että on normaalia käydä töissä.

Tämä. Ihan tutkittu juttu, että korkeakoulutetuilla naisilla (jotka myös keskimääräisesti jäävät harvemmin kotiäideiksi) on korkeammin koulutetut (ja työssä käyvät) tyttäret kuin kotiäideillä. Yksi tärkeimpiä asioita mitä haluan omalle tyttärelleni (ja pojalleni myös) opettaa on se, että naisella pitää olla oma ammatti ja omaa rahaa.

Minäkin kotiäitinä (korkeakoulututkinnon omaavana) pidän tärkeänä kertoa lapsille, että työssä käynti on tärkeää ja äitikin jossain vaiheessa palaa töihin. Korkealle kouluttautumista en pidä tärkeänä vaan toivon (vaikken siihen itse voi vaikuttaa), että lapset valitsevat jonkun "ihan tavallisen" ammatin, josta saa rahaa, mutta työhuolet jäisivät työpaikalle ja lopun ajan nauttisivat elämästä.

Nosto

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä pitää muistaa se, että aikakausi on ollut eri meidän ollessamme lapsia. Siten ne eivät mene yks yhteen nykykotiäitien lapsuuden kanssa. Itselläni on lämpimät muistot varhaislapsuudestani, mutta en tunnista keskustelua hyysäämisestä. Äiti oli taustalla; teki ruokaa, siivosi, ompeli ja oli lämmin äiti. 80-luvulla me lapset saimme kuitenkin kulkea vapaasti pihalla, naapurustossa ja metsissä. Kavereita oli aina pihalla, vanhemmat sisarukset katsoivat nuorempien perään. Kun jäin omien lasteni kanssa kotiin, pihapiirit ja leikkipuistot ammottivat tyhjyyttään. Nykyään jokainen ulkoilu, sosiaalisen piirin järjestäminen yms. on sen kotiäidin vastuulla. Minusta vastuu on itse asiassa aika hurja, kun ottaa huomioon että nykytyöelämässä pärjää lähinnä sosiaaliset ihmiset. Olen itse introvertti, mutta saattaisin toki olla sitä vaikka olisinkin ollut päiväkodissa.

Minulla on tosiaan lämpimät muistot lapsuudestani, äiti oli kotona 10 + vuotta. Varhaisteini-ikä ja teini-ikä olikin sitten hankalampia. Äidin työkokemus ja koulutus oli vanhentunutta, joten hän kouluttautui uudelleen ja rahat oli tiukassa. Moni harrastus jäi harrastamatta, vaikka tuohon aikaan harrastustoiminta oli nykyistä huomattavasti edullisempaa. Mihinkään extraan ei koskaan ollut varaa. Noin nelikymppisenä äidille tuli selkeä minä-vaihe, oli kuulemma hukannut oman itsensä perhe-elämälle.

Myöskin sellainen normaali arkirytmi on pitänyt opetella vasta itse työelämässä. Ylipäätänsä kaikki työelämän realiteetit ja normaalit säännöt on pitänyt opetella itse. Lapsuudessa mallia ei ollut, enemmänkin mentiin fiiliksen mukaan. Jos ei huvittanut, ei ollut pakko. Sain myös hyvin vahvan arvokasvatuksen siitä, että lapsen paikka on kotona. Kuitenkin monet sellaisista ystävistäni, jotka vietiin pienestä pitäen hoitoon, ovat itse asiassa läheisempiä vanhempiensa kanssa ja viettävät näin aikuisiällä enemmän aikaa keskenään. En koe, että heidän perheissään perhearvot olisivat mitenkään sen vähäisemmät kuin omassa lapsuuden perheessäni.

Lisäisin vielä, että myös minun äidilläni on tulossa aivan minimieläke. Osin tämän takia hän on viimeiset työssäolovuodet tehnyt jopa kahta työtä, + kaikki mahdolliset extravuorot esimerkiksi juhlapyhinä. Emme siis oikeastaan näe juhlapyhinä koskaan. Kun taas ne ystävieni äidit, jotka kävivät aikoinaan töissä, ovat voineet ottaa rennommin työelämässä viisikymppisinä ja esimerkiksi osallistua lapsenlastensa arkeen.

Tämäkin on vain sinun näkemyksesi.

Kaikki viiskymppiset tekee aika paljon työtä, oli sitten olleet kotona tai ei.

Oma kokemukseni kyllä, sitähän tässä kysyttiin. Oma äitini on 60-vuotias ja painaa tällä hetkellä enemmän töitä kuin koskaan ennen. Monen ystäväni vanhemmilla on tyystin eri tilanne, koska lainat, talot ja mökit on jo maksettu. Ei tarvitse olla pyhiä töissä rahan takia.

Up

Up